Avaa päävalikko

Antiikin Attika

antiikin Kreikan maakunta
Attika ja ympäröivät alueet.

Attika (m.kreik. Ἀττική, Attikē, lat. Attica) oli antiikin Kreikan maakunta. Se käsitti Ateenan kaupunkivaltion vallassa olleen alueen. Antiikin Attika vastasi alueeltaan pääosin nykyistä Attikan hallinnollista aluetta, ollen sitä kuitenkin jonkin verran pienempi.[1][2]

Attikan asukkaat olivat taustaltaan joonialaisia ja puhuivat Attikan murretta. Attikan kansa jakaantui fyleihin ja sen alue edelleen lukuisiin demoksiin, jotka olivat Ateenan kaupungin kaupunginosia tai muita kaupunkivaltion alueella sijainneita kaupunkeja tai kyliä.[1] Attikan tärkeimpiä kaupunkeja Ateenan ohella olivat sen alaisuudessa olleet satamakaupungit Pireus ja Faleron sekä muun muassa Eleusis ja Salamis.

MaantiedeMuokkaa

LuonnonmaantiedeMuokkaa

 
Vanha kartta Attikan alueesta antiikin aikana. William R. Shepherd: Historical Atlas, 1911.

Attika muodostaa kolmionmuotoisen niemimaan, jonka lounaisrannikko on Egeanmereen kuuluvan Saroninlahden rantaa ja itärannikko varsinaisen Egeanmeren rantaa. Niemimaan eteläkärjen muodosti Sunionin niemi. Attikan länsipuolella sijaitsi Megaris ja pohjoispuolella Boiotia.[1][2] Attikan pinta-ala oli mantereella noin 1 800 neliökilometriä ja Salamiin saari mukaan lukien lähemmäs 1 900 neliökilometriä. Sen länsirannikon pituus Kerata-vuorelta Sunionin niemelle oli lähes 100 kilometriä ja itärannikon pituus suunnilleen saman verran.[2]

Attikan alue voidaan jakaa viiteen luonnonmaantieteelliseen alueeseen: Thriasian tasanko eli Eleusiin tasanko; Attikan tasanko eli Ateenan tasanko; Diakria eli koilliset ylänköalueet, mukaan lukien Marathonin tasanko; Mesogaian tasanko eli keskinen sisämaa; sekä Paralia eli eteläinen rannikkoalue. Jako heijastui usein myös alueen politiikassa.

Vuoret ja tasangotMuokkaa

Mantereen puolella Attikan erotti Boiotiasta jyrkkä ja korkeahko, monin paikoin läpipääsemätön vuorijono, joka kulki Korintinlahteen kuuluvalta Aigosthenan lahdelta aina Eteläisen Euboianlahden rannalle saakka. Vuorijonon läntisin osa lähellä Korintinlahden rantaa, Theban ja Plataiain eteläpuolella, tunnettiin nimellä Kithairon. Siitä erkaantui kaksi haaraa, joista toinen ulottui lounaaseen Megariin alueen halki Oinain vuorina ja päättyi Saroninlahden rantaan Skironin kallioina; toinen suuntautui itään ja kulki meren rannalle Rhamnukseen saakka, ja tunnettiin Parnes-vuorena. Mantereen puolella vuoret erottivat näin Attikan kokonaan muusta Kreikasta. Megaris oli luonnon puolesta osa Attikan niemimaata ja kuuluikin siihen vanhastaan, mutta erkaantui siitä myöhemmin omaksi alueekseen.[1][2]

Peloponnesoksen suunnasta Korintista Megariin alueelle johti vuorten poikki kaksi solaa. Kithairon- ja Parnes-vuorilla oli puolestaan kolme solaa, joilla kaikilla oli keskeinen asema Attikan puolustuksessa Boiotian suuntaan. Näistä läntisimmän kautta kulki tie Thebasta Plataiain kautta Eleusiihin. Keskimmäisen solan kautta kulki suora tie Thebasta Ateenaan Fylen linnoituksen kautta, ja idänpuoleisen solan kautta tie Ateenasta Oropokseen ja Delioniin Dekeleian linnoituksen kautta. Parnes-vuoren jyrkin kohta sijaitsi kahden viimeksi mainitun solan välillä.[2]

 
Ateenan Olympoksen Zeuksen temppelin rauniot, taustalla Lykabettos- ja Hymettos-vuoret.

Mainituilta vuorijonoilta laskeutuu useita pienempiä vuorijonoja Attikan sisäosiin. Niiden välissä sijaitsi neljä erikokoista tasankoa. Attikan luoteisosassa nimellä Kerata (”Sarvet”) tunnettu kaksihuippuinen vuorijono suuntautui etelään ja päättyi Eleusiinlahden länsipuolelle, ja muodosti Attikan ja Megariin välisen rajan. Toinen vuorijono sai alkunsa Parnes-vuorelta ja suuntautui etelään päättyen Eleusiinlahden itäpuolelle. Se tunnettiin nimellä Aigaleos, ja sen pohjoisosa tunnettiin nimellä Poikilon ja eteläosa nimellä Korydallos. Näiden kahden vuorijonon välissä sijaitsi Thriasian tasanko eli Eleusiin tasanko.[2]

 
Hymettos- eli Ymittós-vuoren maisemia nykyisin, taustalla Ateenan kaupunki.

Thriasian tasangon itäpuolella sijaitsi Attikan tasanko eli Ateenan tasanko, usein vain ”Tasanko” (Pedion). Esimerkiksi Strabon käytti kuitenkin nimitystä ”Tasanko” Attikan ja Eleusiin tasangoista yhdessä, ja nimitystä Akte niemimaan rannikosta.[2][3] Attikan tasangolla sijaitsi useita kukkuloita, joista tärkeimmät ovat Akropolis ja Lykabettos.[2] Tasankoa reunustivat länsipuolelta jo mainitut Aigaleos-vuoret. Niiden poikki tasangolle johti tärkeä sola Poikilon- ja Korydallos-vuorten välistä. Sitä kautta kulki Ateenasta Eleusiihin kulkenut Pyhä tie.[2]

Attikan tasangon koillispuolella sitä reunusti Pentelikon-vuori, joka oli myös Parnes-vuoren haarauma. Se tunnettiin alun perin nimellä Brilessos; myöhempää nimeä käytti ensimmäisenä Pausanias. Vuori tunnettiin marmoristaan.[2][4] Kaakkoispuolella tasankoa reunusti Hymettos-vuori. Sen ja Pentelikon-vuoren väliin jää hieman yli kaksi kilometriä leveä laakso. Hymettos-vuori jakaantuu kahteen osaan, varsinaiseen tai suurempaan Hymettokseen sekä eteläiseen tai pienempään Hymettokseen, joka tunnettiin myös nimellä Anydros (”Vedetön”). Se päättyi rannikkoon Zosterin niemellä.[2]

Attikan tasagon koillispuolella Parnes- ja Pentelikon-vuorten ja meren välisellä alueella sijaitsi vuoristoinen ylänköalue, joka tunnettiin nimellä Diakria (joskus myös Hyperakria). Ainoa tasaisempi alue seudulla oli Marathonin tasanko, joka avautui merelle. Sen koillispuolella sijaitsi Felleus-vuori. Attikan tasangosta kaakkoon sijatsi Mesogaian tasanko. Sitä rajasi pohjoispuolella Pentelikon-vuori, lännessä Hymettos-vuori ja etelässä joukko rannikolla olleita kukkuloita.[2]

Paralia eli rannikko käsitti Attikan koko eteläosan ja ulottui lännestä Zosterin niemeltä eteläkärkeen Sunionin niemelle ja edelleen pohjoiseen Brauroniin saakka. Alue oli kukkulaista ja karua, mutta sillä sijaitsivat Laureionin hopeakaivokset.[2][5]

Oropoksen pieni tasanko sijaitsi Parnes-vuoren pohjoispuolella Eteläisen Euboianlahden rannalla. Se oli myöhemmin Attikan vallassa, vaikkakin oli sen alueesta maantieteellisesti erillään ja kuului oikeammin Boiotiaan.[2]

JoetMuokkaa

 
Ilissos-joen entistä uomaa lähellä Olympoksen Zeuksen temppeliä.

Attikan alueen joet olivat antiikin aikana suhteellisen vaatimattomia, joskin vuolaampia kuin nykyisin. Attikan tasangolla virtasi kaksi jokea, Kefissos ja Ilissos. Kefissos virtasi Parnes-vuorelta etelään Ateenan kaupungin länsipuolelta ja laski Faleroninlahteen. Se oli joista vuolaampi, ja siinä oli vettä kaikkina vuodenaikoina. Ilissos-joki oli pienempi. Se sai alkunsa Hymettos-vuorelta, virtasi kaupungin eteläpuolelta ja laski Kefissos-jokeen Ateenan länsipuolella. Ilissoksen haarauma oli Eridanos-joki,[2] joka sai alkunsa Lykabettokselta, virtasi kaupungin pohjoisosan halki ja laski Ilissokseen Ateenan länsipuolella ennen sen laskemista Kefissokseen.

Attikan tasangolla sijaitsi antiikin lähteiden mukaan myös Kykloboros-virta, joka sai mahdollisesti alkunsa Parnes-vuorelta. Thriasian tasangolla virtasi kaksi jokea. Toinen niistä sai alkunsa Kithairon-vuorelta ja oli myös nimeltään Kefissos; toinen sai alkunsa Parnes-vuorelta. Eleusiin ja Megariin rajalla virtasi pieni Iapis-joki. Attikan itärannikolla oli kolme merkittävämpää jokea, joista yksi virtasi Marathonin tasangon halki; toinen sai alkunsa Pentelikon-vuoren kaakkoispuolelta; ja kolmas, joka oli ilmeisesti sama kuin antiikin lähteistä tunnettu Erasinos-joki, sai alkunsa Hymettos-vuorelta.[2]

KaupungitMuokkaa

PoliksetMuokkaa

Attikan polikset eli kaupunkivaltiot olivat:[6]

Muut kaupungitMuokkaa

Attikan muita kaupunkeja olivat (osa kaupungeista oli demoksia):

Poliittinen jako: fylet ja demoksetMuokkaa

Pääartikkelit: Fyle ja demos
 
Attikan alueen poliittinen jako klassisella kaudella.
  • Kunkin fylen demokset on merkitty yhdellä värillä.
  • Kaupunkialueen trittyksen demokset on merkitty neliöllä, rannikoalueen trittyksen demokset ympyrällä ja sisämaan trittyksen demokset kolmiolla.
  • Saman fylen saman trittyksen demokset on yhdistetty viivoilla.
  • Attikan kansa jakaantui klassisella kaudella kymmeneen fyleen eli ”heimoon” tai oikeammin eräänlaiseen äänestyspiiriin. Ne oli luotu Kleisteneen johdolla tehdyssä uudistuksessa noin 508 eaa. korvaamalla vanhat neljä fyleä uusilla. Kyseinen uuditus oli keskeinen osa Ateenan demokratian kehitystä tyrannian kauden jälkeen. Fylet olivat Erekhtheis, Aigeis, Pandionis, Leontis, Akamantis, Oineis, Kekropis, Hippothontis, Aiantis ja Antiokhis.[2]

    Jokainen fyle oli jaettu demoksiin, jotka olivat Ateenan kaupunginosia tai eri puolilla Attikan maaseutua sijainneita muita kaupunkeja, kyliä tai alueita. Jokainen kansalainen kirjattiin jäseneksi yhteen demokseen.[2] Klassisen kauden demoksia oli 139. Eräs uudistuksen keskeisistä ideoista oli se, että saman fylen demokset eivät sijainneet vierekkäin samalla alueella, vaan hajallaan eri puolilla Attikaa. Tällä oli tarkoitus päästä eroon Ateenan politiikkaa aiemmin vaivanneista paikallisuuteen perustuneista puolueriidoista, joita oltiin hyödynnetty tyrannian pystyttämisessä. Esimerkiksi Ateenan kaupunkialueen kaikki demokset kuuluivat eri fyleihin; toisaalta jokaisen fylen demokset oli jaettu kolmeen trittykseen niin, että osa kunkin fylen demoksista sijaitsi Ateenan kaupunkialueella, osa muualla sisämaassa ja osa Attikan rannikolla.

    Kyseinen järjestelmä mahdollisti yhteenkuuluvuuden tunteen luomisen kansalaisille Ateenan kaupunkivaltiossa, jonka alue eli Attika oli kaupunkivaltion alueeksi suhteellisen suuri. Uudistuksen myötä tuli tavaksi ottaa demoksen nimi demonyyminä osaksi henkilönnimeä. Demoksen jäsenyys kuvasti alun perin kansalaisen asuinpaikkaa, mutta tämä yhteys hämärtyi nopeasti, koska lapset kirjattiin aina isiensä demoksiin, mutta ihmiset muuttivat Attikan alueella vapaasti. Näin kansalaisen demonyymi ei kertonyt hänen asuinpaikkaansa. Suuremmat demokset vastasivat kaupunginosia, kaupunkeja tai kyliä, mutta pienemmillä demoksilla oli ilmeisesti lähinnä yhteinen pyhäkkö ja kokouspaikka, kun taas niiden asukkaiden talot olivat hajallaan laajalla alueella. Kaikkien demosten sijaintia ei tunneta. Fyleissä ja demoksissa tapahtui joitakin muutoksia hellenistisellä ja roomalaisella kaudella.[2]

    Kaikki Attikan demokset on luetteloitu paitsi alla alueittain, myös luettelossa Attikan demoksista, luettelossa Attikan demoksista fyleittäin ja luettelossa Attikan demoksista trittyksittäin.

    Attikan tasangon demoksetMuokkaa

    Ateenan kaupunki ja sen kaupunginosat ja satamat:

     
    Ateenan kaupunkialueen demoksiin kuuluneen Koilen arkeologista aluetta.

    Ateenan itäpuolella:

    Ateenan eteläpuolella:

     
    Euonymonin teatterin rauniot.

    Ateenan länsi- tai pohjoispuolella sen ja Kefissoksen välissä:

    Kefissoksen länsipuolella:

    Attikan tasangon pohjoisosassa:

    Diakrian sekä Parnes- ja Pentelikon-vuorten demoksetMuokkaa

     
    Marathonin taistelussa 490 eaa. kaatuneiden ateenalaisten hautakumpu Marathonissa.
     
    Rhamnuksen arkeologista aluetta.

    Paralian ja Mesogaian demoksetMuokkaa

    Thriasian eli Eleusiin tasangon demoksetMuokkaa

    Demokset, joiden sijaintia ei tunnetaMuokkaa

    Muut kohteetMuokkaa

    Mainittujen kaupunkien ja demoksiksi laskettujen kylien lisäksi Attikan alueella oli myös lukuisia muita asutuksia, linnoituksia ja muita kohteita. Linnoituksia sijaitsi erityisesti Boiotian vastaisella rajalla, jonka linnoituksia Attikan luoteisosassa olivat Drymos, Melainai ja Panakton, ja pohjoisosassa Parnes-vuoren rinteillä Harma ja Leipsydrion.[2]

    Muista asutuksista Attikan tasangon koillislaidalla sijaitsi Pentele. Diakrian suunnan paikkoja olivat Epakria, Khastieis, Psafis ja Sfendale. Laureionin kaivosalueella sijaitsivat Aulon ja Maroneia. Ekhelidai sijaitsi Pireuksen ja Faleronin suunnassa, ja siellä sijaitsi Ateenan hippodromi.[2] Attikassa sijaitsi myös kaksi suurempaa demosten ulkopuolista pyhäkköaluetta, Amfiaraion koillisosassa lähellä Oroposta ja Brauron lähellä itärannikkoa.

    HistoriaMuokkaa

    EtymologiaMuokkaa

    Attikan nimi eli Attike on perinteisesti selitetty niin, että se olisi peräisin nimityksestä Akte (Ἀκτή), mikä tarkoittaa niemeä ja viittaa Attikan niemimaan muotoon, aivan samoin kuin Athos-vuoren niemi tunnettiin antiikin aikana myös nimellä Akte. Näin nimi Attike voitaisiin nähdä kehittyneeksi sanasta Aktike (Ἀκτική), joka on nimen Akte taivutusmuoto.[2]

    Myös useat antiikin aikaiset kirjailijat sanovat, että Attika tunnettiin alun perin nimellä Akte.[7] Kirjailijat johtavat nimen kuitenkin yleensä Aktaioksesta tai Aktaionista, alueen autoktonisesta heeroksesta, tai Atthiksesta, Ateenan toisen kuninkaan Kranaoksen tyttärestä.[8] Jotkut tutkijat ovat hylänneet nimeen Akte palautuvat selitykset, ja katsovat Attikan nimen palautuvan juureen Att- tai Ath-, joka esiintyy myös Ateenan (Athenai) nimessä.[2]

    Esihistoria ja mytologiaMuokkaa

     
    Amfitrite, Athene ja Theseus. Kuvitusta attikalaisessa punakuviotekniikalla koristellussa astiassa, n. 500–490 eaa.

    Kreikkalainen joonialaisten heimo oli asuttanut Attikan jo varhain ennen vuotta 2000 eaa., ja oli oman käsityksensä mukaan asuttanut Attikaa aina. Siksi Attikan joonialaiset eli attikalaiset pitivät itseään autoktoneina eli maasta itsestään syntyneenä alkuperäisväestönä. Joonialaisten varhaista aluetta Kreikassa oli Attikan lisäksi myöhemmän Akhaian alue Peloponnesoksella Korintinlahden rannalla. Osa Attikan vanhoista ylimystösuvuista katsoi olevansa peräisin Messenian Pyloksesta,[2] ja mahdollisesti siirtynyt sieltä mykeneläisen kulttuurin kukistuessa.

    Varhaiset poliittiset jaotMuokkaa

    Attikalaiset ja myös muut joonialaiset jakaantuivat vanhastaan neljään fyleen eli heimoon. Jako oli hyvin varhainen, mutta heimoja kutsuttiin eri aikoina eri nimillä. Ateenan ensimmäisen kuninkaan Kekropsin aikana heimojen nimet olivat Kekropis, Autokhton, Aktaia ja Paralia. Kranaoksen aikana nimet olivat Kranais, Atthis, Mesogaia ja Diakris. Kummassakin tapauksessa kaksi ensin mainittua sai nimensä myyttisistä henkilöistä ja kaksi jälkimmäistä luonnonmaantieteestä. Myöhemmin esiintyvät nimet Dias, Athenais, Poseidonias ja Hefaistias, jotka perustuivat selvästi alueella palvottuihin jumaliin. Lopulta kaikki nämä nimet korvaantuivat nimillä Aigikoreis, Argadeis, Geleontes ja Hopletes, jotka olivat käytössä vielä Kleistheneen aikana vuonna 508 eaa.[1][2]

    Attikan vanhin jako asutuksiin oli perinteen mukaan peräisin Kekropsilta. Tämä jakoi Attikan kahteentoista itsenäiseen yhdyskuntaan, kaupunkiin (polis) tai kylään (kōmē), jotka olivat Kekropia eli Ateenan kaupunki, Tetrapolis, Epakria, Dekeleia, Eleusis, Afidna, Thorikos, Brauron, Kytheros, Sfettos, Kefisia ja Tetrakomoi.[2][9][10]

    Fylejen lisäksi Attikassa oli myös toinen muinainen jako neljään osaan Ateenan kuninkaan Pandion II:n poikien mukaan. Se perustui alueen luonnonmaantieteeseen.[2][11] Pojista Aigeus sai Attikan rannikon, mukaan lukien Ateenan kaupungin ja ympäröivän tasangon; Nisos Megariin; ja kaksi muuta poikaa Pallas ja Lykos puolestaan Diakrian eli koilliset ylängöt ja Paralian eli eteläisen rannikon. Tämän jaon historiallisuus näkyy siinä, että doorilaisten vallattua Megariin alueen muiden kolmen alueen väki muodosti Solonin ja Peisistratoksen aikana attikalaisessa politiikassa edelleen kolme puoluetta, mesogaioi (tasankolaiset), paralioi (rannikkolaiset) ja diakrioi tai hyperakrioi (ylänköläiset).[2][12]

    Attikan yhdistäminenMuokkaa

    Ateenalaisen perinteen mukaan Attikan kaksitoista kaupunkia ja kylää yhdistettiin myöhemmin yhdeksi Ateenan polikseksi eli kaupunkivaltioksi, ja niistä tuli sen osia. Tämä yhdistyminen (synoikismos) tapahtui viimeistään geometrisella kaudella. Kreikkalaisessa mytologiassa Attikan yhdistäjänä pidetään Theseusta, jolloin sen esitetään tapahtuneen jo varhemmin mykeneläisellä kaudella.[1] Paroslainen kronikka ajoittaa sen noin vuoteen 1259/1258 eaa.[13]

    Yhdistymisessä Kekropiasta tuli Ateenan Akropolis tai Ateenan kaupunki itse. Tetrapoliin neljästä ”poliksesta” tuli neljä demosta Marathon, Oinoe, Probalinthos ja Trikorythos, ja Tetrakomoin neljästä kylästä vastaavasti neljä demosta Pireus, Faleron, Ksypete ja Thymaitadai. Kaikista muista tuli demoksia.[2] Vanhoista osista ainoastaan Eleusista kutsuttiin edelleen myös polikseksi demoksen ohella.[6] Tausta selitti sen, miksi Ateenan kaupungin nimi (Athēnai) on kreikaksi monikollinen.

    Viimeistään yhdistymisen jälkeen kansa jakaantui vanhojen fylejen ohella kolmeen luokkaan, jotka olivat eupatridit (eupatridai, aatelisto), jotka muodostivat kaupungin johtavan aristokratian, sekä geomoroi (maanomistajat) ja demiurgoi (käsityöläiset). Kuninkuuden lakkauttamisen jälkeen kuninkaan muodollinen asema periytyi arkonteille, jotka valittiin aluksi eupatridien joukosta. Kuninkaan neuvostosta kehittyi oletettavasti areiopagin neuvosto.

    Mykeneläisen kulttuurin tuhoutumisen jälkeen noin 1100–1000 eaa. alkaen Attika oli Vähään-Aasiaan ja Egeanmeren saarille suuntautuneen joonialaisten muuttoliikkeen lähtöpaikkoja yhdessä Akhaian joonialaisalueiden ja Euboian kanssa.

    Historiallinen aikaMuokkaa

    Pääartikkeli: Antiikin Ateena

    Arkaaisella ja klassisella kaudella sekä niiden jälkeen Attikan maakunnan antiikin aikainen historia seuraa täysin Ateenan kaupungin historiaa. Seuraavassa käsitellään historiaa lyhyesti vain siltä osin, kun se liittyy juuri Attikan nimeen tai rajoihin.

    Arkaaisella ja klassisella kaudella Attika tunnettiin muun muassa attikalaisesta keramiikasta ja vaasimaalauksesta. Protoattikalainen keramiikka kehittyi heti geometrisen kauden jälkeen 700–600 eaa. Varsinaisen attikalaisen keramiikan kautta oli noin aika 600–350 eaa.[1] Keramiikka levisi kaupankäynnin kautta laajalle koko kreikkalaiselle alueelle.

    Ateenan ja samalla Attikan alueeseen liitettiin uusia alueita Ateenan valloitusten myötä. Salamiin saari valloitetiin Megaralta ja Oropoksen alue Boiotialta. Aiginan saari liitettiin Aiginan kaupunkivaltion kukistumisen myötä. Koko Megariin alue tuli Ateenan valtaan peloponnesolaissodan myötä 400-luvulla eaa. Kaikki mainitut alueet luetaan edelleenkin osaksi nykyistä Attikan hallinnollista aluetta.

    Kleisthenes jakoi noin vuonna 508 eaa. Ateenan ja muun Attikan väestön kymmeneen uuteen fyleen, jotka puolestaan jakautuivat 30 trittykseen ja edelleen lukuisiin demoksiin.[1] Näitä kutsuttiin aina Attikan fyleiksi ja Attikan demoksiksi ennemmin kuin Ateenan fyleiksi ja Ateenan demoksiksi.

    KulttuuriMuokkaa

    Attikassa puhuttiin attikan murretta, joka oli läheistä sukua muille joonialaisille murteille. Ateenan suuren kulttuurisen merkityksen vuoksi murteella on ollut suuri vaikutus kreikan kielen myöhempään kehitykseen.

    Attikan keskeisiä kulttipaikkoja olivat Ateenan lukuisat temppelit, kuten Athenelle omistettu Parthenon; Eleusiin Demeterin kulttipaikka, joka tunnettiin Eleusiin mysteereistä; Oropoksessa sijainnut Amfiaraion, Brauronissa sijannut Artemiin kulttipaikka, Halai Aiksonideen Apollon Zosterin temppeli, Halai Arafenideen Artemis Tauropoloksen temppeli sekä Sunionissa sijainnut Poseidonin temppeli.

    Attikalaiset käyttivät omaa attikalaista kalenteria muun muassa uskonnollisten juhlien ajankohtien määrittämiseen. Se tunnetaan parhaiten kaikista antiikin kreikkalaisista kalentereista. Ateenalaisen uskonnon juhlista suuri osa sijoittui Ateenan kaupunkiin. Attikan maaseudun juhlia olivat Eleusiin mysteerien lisäksi muun muassa maalais-Dionysia sekä Halimuksen demoksen oma Thesmoforia.

    Talous ja tuotteetMuokkaa

    Attikan vuoret ovat pääasiassa kalkkikiveä, osaksi muuntuneena marmoriksi, jota Ateena sekä käytti että vei paljon. Parasta marmoria saatiin Pentelikon-vuorelta. Se oli valkoista, kovaa ja hienojakoista, ja suhteellisen hankalaa työstää. Sitä käytettiin Ateenan julkisiin rakennuksiin ja veistoksiin. Myös Hymettos-vuoresta saatiin hyvää marmoria, joka ei kuitenkaan ollut yhtä valkoista vaan joskus lähes harmaata. Sitä käytettiin rakennuksiin roomalaisella kaudella. Eleusiista saatiin sinistä ja mustaa marmoria. Laureionin alueella lähellä Sunionin niemeä sijaitsivat tärkeät hopeakaivokset, jotka olivat keskeisessä osassa Ateenan vaurastumisessa. Attikan savi sopi erinomaisesti keramiikan valmistukseen.[1][2]

    Attikaan maaperä oli kuivaa ja karua, ja tuotti suhteellisen huonosti viljaa. Ateenalaiset kuitenkin viljelivät maataan poikkeuksellisella huolella, ja saivat sen tuottamaan viljaakin maaperästä huolimatta. Paremmin seutu tuotti kuitenkin hedelmiä, ennen kaikkea oliiveja ja viikunoita. Oliivipuita pidettiin Athenen lahjana attikalaisille ja tämän suojeluksessa olevana; viikunoiden suojelijana pidettiin puolestaan Demeteriä. Akropoliilla oli Athenen pyhä oliiviipuu ja Eleusiissa Demeterin pyhä viikunapuu. Ateena vei oliiveita ja oliiviöljyä, ja todennäköisesti myös viikunoita.[1][2]

    Attika tuotti myös viiniä, jota kehuttiin hyvänmakuiseksi, vaikka se ei ollutkaan kaikkein arvostetuinta lajia. Parasta attikalaista viiniä tuotti Ikarion, joka myytin mukaan oli paikka, jossa Dionysos antoi viininvalmistuksen ihmisille. Erityisen arvostettua oli attikalainen hunaja, ja erityisesti Hymettos-vuoren mehiläisten villikukista tuottama.[1][2]

    Attika ei ollut hyvää aluetta hevosten tai nautakarjan kasvatukseen, koska seutu oli liian vuoristoista eikä maaperä tarjonnut tarpeeksi eläimille sopivaa ravintoa. Seutu sopi kuitenkin hyvin lampaille ja vuohille, ja niillä oli tärkeä merkitys taloudelle. Vanhan lain mukaan lampaita ei saanut uhrata ennen kuin ne olivat joko poikineet tai keritty. Attikan ympäristön merialueet tarjosivat paljon kalaa, mikä oli ateenalaisten arvostetuinta ruokaa. Attikan vuorilla, kuten Parnes-vuorella, eli karhuja, villisikoja ja muita villieläimiä vielä Pausaniaan aikaan.[2][14]

    LähteetMuokkaa

    1. a b c d e f g h i j k Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Attika, attikalainen tyyli, attikalainen vaasimaalaus, joonialaiset”, Antiikin käsikirja, s. 70–71, 241. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
    2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag Smith, William: ”Attica”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio.
    3. Strabon: Geografia 9.
    4. Thukydides: Peloponnesolaissota 2.23; Pausanias: Kreikan kuvaus 1.32.1.
    5. Thukydides: Peloponnesolaissota 2.55.
    6. a b Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
    7. Strabon: Geografia 9; Stefanos Byzantionlainen, Ἀκτή; Plinius vanhempi: Naturalis historia 4.7.
    8. Pausanias: Kreikan kuvaus 1.2.6; Strabon: Geografia 9; Pseudo-Apollodoros: Bibliotheke 3.14.5.
    9. Strabon: Geografia 9; Plutarkhos: Theseus 24.
    10. Humphreys, S. C.: Kinship in Ancient Athens: An Anthropological Analysis, s. 550. Oxford University Press, 2018. ISBN 0191092398. Teoksen verkkoversio.
    11. Strabon: Geografia 9.
    12. Herodotos: Historiateos 1.59; Plutarkhos: Solon 13.
    13. Dowden, Ken: The Uses of Greek Mythology, s. 37. London and New York: Routledge, 1992. Teoksen verkkoversio.
    14. Pausanias: Kreikan kuvaus 1.32.1.

    Aiheesta muuallaMuokkaa