Avaa päävalikko

Aiantis (m.kreik. Αἰαντίς, lat. Aeantis) oli antiikin ajan Attikan eli Ateenan kaupunkivaltion muodostaneen alueen fyle eli ”heimo” tai ennemminkin äänestyspiiri, joka perustettiin Kleistheneen uudistuksessa vuonna 508 eaa. Fylen eponyymi heeros oli Aias, salamislainen Telamonin poika, ja sen alkuperäinen numero oli IX.[1][2]

Aiantis
Αἰαντίς
Historia
Tyyppi fyle
Kulttuuri antiikin Kreikka
Alue Attika
Numero (alkup.) IX
Perustettu 508 eaa.
Eponyymi heeros Aias
Demoksia 3–6

Fyleen kuului alun perin kuusi demosta. Myöhemmin osa demoksista siirrettiin perustettuihin uusiin fyleihin, ja pienimmillään loppuvaiheessa fyleen kuului kolme demosta. Kuten kaikilla fyleillä, fylen demokset oli jaetty kolmeen trittykseen ja sillä oli yhteensä 50 edustajaa Ateenan bulessa eli neuvostossa. Demosten määrä oli muihin fyleihin nähden pieni, koska Afidna ja Faleron olivat väkiluvultaan suuria; samasta syystä ne olivat trittystensä ainoita demoksia. Fyle säilyi käytössä antiikin ajan lopulle saakka.[1][3]

Fylen jäseniin viitattiin nimityksellä Aiantidēs (Αἰαντίδης), monikossa Aiantidai (Αἰαντίδαι).

DemoksetMuokkaa

Nimi Nimi kreikaksi Fyle Trittys
Kausi I
n. 508–307 eaa.
Kausi II
n. 307–224 eaa.
Kausi III
n. 224–201 eaa.
Kausi IV
n. 201 eaa.–124 jaa.
Kausi V
n. 124 jaa.–
Afidna Ἄφιδνα Aiantis Ptolemais Hadrianis mesogeios
Faleron Φάληρον Aiantis asty
Marathon Μαραθών Aiantis paralia
Oinoe Οἰνόη Aiantis Attalis Hadrianis paralia
Rhamnus Ῥαμνοῦς Aiantis paralia
Trikorythos Τρικόρυθος Aiantis Hadrianis paralia

LähteetMuokkaa

  1. a b The Tribes and Eponymous Heroes of the Ancient Athenians The Ancient City of Athens (Stoa.org). Viitattu 21.8.2017.
  2. Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Fyle”, Antiikin käsikirja, s. 183. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  3. Aeantis Brill’s New Pauly. BrillOnline Reference Works. Viitattu 21.8.2017.