Demetrias (fyle)

Demetrias (m.kreik. Δημητριάς, Dēmētrias) oli antiikin ajan Attikan eli Ateenan kaupunkivaltion muodostaneen alueen fyle eli ”heimo” tai ennemminkin äänestyspiiri, joka perustettiin hellenistisellä kaudella vuonna 307/306 eaa. Ateenalaiset kunnioittivat tuolloin makedonialaista sotapäällikköä ja myöhempää kuningasta Demetrios Poliorketesta nimittämällä tämän eponyymiksi heerokseksi ja antamalla tälle oman fylen. Samaan aikaan perustettiin fyle Antigonis. Fylet tunnettiin yhdessä ”makedonialaisina fyleinä”.[1]

Demetrias
Δημητριάς
Historia
Tyyppi fyle
Kulttuuri antiikin Kreikka
Alue Attika
Numero (alkup.) XII (II)
Perustettu 307/306 eaa.
Lakkautettu 201/200 eaa.
Eponyymi heeros Demetrios Poliorketes
Demoksia 14–15

Fyleen kuului alun perin 15 demosta. Siihen siirrettiin jo olemassa olleita demoksia muista fyleistä; siihen sekä samankokoiseen Antigonis-fyleen siirrettiin yhteensä kolme demosta kustakin vanhasta fylestä, lukuun ottamatta Aiantis-fyleä, mikä korvattiin siirtämällä Leontis-fylestä kaksi ylimääräistä ja Aigeis-fylestä yksi ylimääräinen demos. Fylen numeroksi tuli II ja Antigonis-fylen numeroksi I, jolloin alkuperäisistä fyleistä I–X tuli fylet III–XII.[1][2] Usein fyleen viitataan selkeyden vuoksi kuitenkin numerolla XII ikään kuin se olisi sijoitettu loppuun.[3]

Trittyksillä ei ollut tässä vaiheessa enää erityistä merkitystä.[4] Vuonna 224/223 eaa. fylen demosten määrä väheni 14, kun Oinoe siirrettiin uuteen Ptolemais-fyleen. Makedonialaiset fylet lakkautettiin vuonna 201/200 eaa. Ateenan ja Makedonian välisen sodan vuoksi. Tuolloin niiden demokset siirrettiin takaisin vanhoihin fyleihinsä (tai uuteen Attalis-fyleen).[1]

Fylen jäseniin viitattiin nimityksellä Dēmētrieus (Δημητριεύς), monikossa Dēmētrieis (Δημητριεῖς) tai Dēmētriadai (Δημητριάδαι).

DemoksetMuokkaa

Nimi Nimi kreikaksi Fyle Trittys
Kausi I
n. 508–307 eaa.
Kausi II
n. 307–224 eaa.
Kausi III
n. 224–201 eaa.
Kausi IV
n. 201 eaa.–124 jaa.
Kausi V
n. 124 jaa.–
Atene Ἀτήνη Antiokhis Demetrias Attalis paralia
Daidalidai Δαιδαλίδαι Kekropis Demetrias Kekropis Hadrianis asty
Diomeia Διόμεια Aigeis Demetrias Aigeis asty
Fyle Φυλή Oineis Demetrias Oineis paralia
Hagnus Ἁγνοῦς Akamantis Demetrias Attalis mesogeios
Hippotomadai Ἱπποτομάδαι Oineis Demetrias Oineis asty
Koile Κοίλη Hippothontis Demetrias Hippothontis asty
Kothokidai Κοθωκίδαι Oineis Demetrias Oineis paralia
Ksypete Ξυπέτη Kekropis Demetrias Kekropis asty
Melite Μελίτη Kekropis Demetrias Kekropis asty
Oinoe Οἰνόη Hippothontis Demetrias Ptolemais paralia
Oion Kerameikon Οἶον Κεραμεικὸν Leontis Demetrias Leontis asty
Poros Πόρος Akamantis Demetrias Akamantis paralia
Alempi Potamos Ποταμὸς ὑπένερθεν Leontis Demetrias Leontis asty
Thorai Θοραί Antiokhis Demetrias Antiokhis paralia

LähteetMuokkaa

  1. a b c The Tribes and Eponymous Heroes of the Ancient Athenians The Ancient City of Athens (Stoa.org). Viitattu 21.8.2017.
  2. Woodhead, A. G.: The Study of Greek Inscriptions, s. 112–115. Cambridge University Press. Teoksen verkkoversio.
  3. Traill, J. S.: Map: Attica Princeton University. Viitattu 21.8.2017.
  4. Hadrianis Brill’s New Pauly. BrillOnline Reference Works. Viitattu 21.8.2017.