Antigonis

Antigonis (m.kreik. Ἀντιγονίς) oli antiikin ajan Attikan eli Ateenan kaupunkivaltion muodostaneen alueen fyle eli ”heimo” tai ennemminkin äänestyspiiri, joka perustettiin hellenistisellä kaudella vuonna 307/306 eaa. Ateenalaiset kunnioittivat tuolloin Makedonian kuningasta Antigonos I Monoftalmosta nimittämällä tämän eponyymiksi heerokseksi ja antamalla tälle oman fylen. Samaan aikaan perustettiin fyle Demetrias. Fylet tunnettiin yhdessä ”makedonialaisina fyleinä”.[1]

Antigonis
Ἀντιγονίς
Historia
Tyyppi fyle
Kulttuuri antiikin Kreikka
Alue Attika
Numero (alkup.) XI (I)
Perustettu 307/306 eaa.
Lakkautettu 201/200 eaa.
Eponyymi heeros Antigonos I Monoftalmos
Demoksia 14–15

Fyleen kuului alun perin 15 demosta. Siihen siirrettiin jo olemassa olleita demoksia muista fyleistä;[2] siihen sekä samankokoiseen Demetrias-fyleen siirrettiin yhteensä kolme demosta kustakin vanhasta fylestä, lukuun ottamatta Aiantis-fyleä, mikä korvattiin siirtämällä Leontis-fylestä kaksi ylimääräistä ja Aigeis-fylestä yksi ylimääräinen demos. Fylen numeroksi tuli I ja Demetrias-fylen numeroksi II, jolloin alkuperäisistä fyleistä I–X tuli fylet III–XII.[1][3] Usein fyleen viitataan selkeyden vuoksi kuitenkin numerolla XI ikään kuin se olisi sijoitettu loppuun.[4]

Trittyksillä ei ollut tässä vaiheessa enää erityistä merkitystä.[5] Vuonna 224/223 eaa. fylen demosten määrä väheni 14, kun Kolonai siirrettiin uuteen Ptolemais-fyleen. Makedonialaiset fylet lakkautettiin vuonna 201/200 eaa. Ateenan ja Makedonian välisen sodan vuoksi. Tuolloin niiden demokset siirrettiin takaisin vanhoihin fyleihinsä (tai uuteen Attalis-fyleen).[1][2]

Fylen jäseniin viitattiin nimityksellä Antigoneus (Ἀντιγονεύς) tai Antigonidēs (Ἀντιγονίδης), monikossa Antigonidai (Ἀντιγονίδαι).

DemoksetMuokkaa

Nimi Nimi kreikaksi Fyle Trittys
Kausi I
n. 508–307 eaa.
Kausi II
n. 307–224 eaa.
Kausi III
n. 224–201 eaa.
Kausi IV
n. 201 eaa.–124 jaa.
Kausi V
n. 124 jaa.–
Aithalidai Αἰθαλίδαι Leontis Antigonis Leontis mesogeios
Alempi Agryle Ἀγρυλὴ ὑπένερθεν Erekhtheis Antigonis Attalis asty
Ylempi Ankyle Ἀγκυλὴ καθύπερθεν Aigeis Antigonis Aigeis asty
Auridai Αὐρίδαι Hippothontis Antigonis Hippothontis paralia
Deiradiotai Δειραδιῶται Leontis Antigonis Leontis paralia
Eitea Εἰτέα Akamantis Antigonis Akamantis Hadrianis mesogeios
Gargettos Γαργηττός Aigeis Antigonis Aigeis mesogeios
Ikarion Ἰκαρίον Aigeis Antigonis Attalis mesogeios
Kolonai Κολωναί Antiokhis Antigonis Ptolemais mesogeios
Kydathenaion Κυδαθήναιον Pandionis Antigonis Pandionis asty
Kytheros Κύθηρος Pandionis Antigonis Pandionis paralia
Ylempi Lamptrai Λαμπτραὶ καθύπερθεν Erekhtheis Antigonis Erekhtheis paralia
Alempi Paiania Παιανία ὑπένερθεν Pandionis Antigonis Pandionis mesogeios
Alempi Pergase Περγασὴ ὑπένερθεν Erekhtheis Antigonis Erekhtheis mesogeios
Potamos Deiradiotai Ποταμὸς Δειραδιῶται Leontis Antigonis Leontis paralia

LähteetMuokkaa

  1. a b c The Tribes and Eponymous Heroes of the Ancient Athenians The Ancient City of Athens (Stoa.org). Viitattu 21.8.2017.
  2. a b Antigonis Brill’s New Pauly. BrillOnline Reference Works. Viitattu 21.7.2018.
  3. Woodhead, A. G.: The Study of Greek Inscriptions, s. 112–115. Cambridge University Press. Teoksen verkkoversio.
  4. Traill, J. S.: Map: Attica Princeton University. Viitattu 21.8.2017.
  5. Hadrianis Brill’s New Pauly. BrillOnline Reference Works. Viitattu 21.8.2017.