Besa
Besa (m.kreik. Βῆσα, Bēsa) oli antiikin aikainen alun perin Antiokhis-fyleen kuulunut Attikan eli Ateenan kaupunkivaltion muodostaneen alueen demos. Se kuului fylen paralia-trittykseen eli Attikan rannikkoalueiden demoksiin.[1]
Besa | |
---|---|
Βῆσα | |
Sijainti | |
Besa |
|
Koordinaatit | |
Valtio | Kreikka |
Paikkakunta | pohjoiseen Synterínasta ja Ágios Konstantínoksesta, Attika |
Historia | |
Tyyppi | demos |
Perustettu | 508 eaa. |
Kulttuuri | antiikin Kreikka |
Alue | Attika |
Kaupunki | Ateena |
Fyle | Antiokhis |
Hadrianis (vsta 126 jaa.) | |
Trittys | paralia |
Demonyymi | Bēsaieus (Βησαιεύς) |
Bulen jäseniä | 2 |
ei tiedossa (vsta 201 eaa.) |
Besa sijaitsi Anaflystoksen ja Thorikoksen demosten välisellä alueella noin 300 stadioninmitan päässä Ateenasta. Ksenofonin mukaan paikalla oli linnoitus.[1] Sijaintipaikan oletetaan olleen pohjoiseen nykyisistä Synterínasta ja Ágios Konstantínoksesta.[2]
Demos perustettiin Kleistheneen uudistuksessa arkaaisen kauden lopulla vuonna 508 eaa. Tuolloin sen alkuperäinen fyle eli ”heimo” oli Antiokhis ja sillä oli kaksi edustajaa Ateenan bulessa eli neuvostossa. Myöhemmin roomalaisella kaudella demoksissa tapahtui muutoksia, ja niiden seurauksena demos kuului vuodesta 124/125 jaa. Hadrianis-fyleen.[3] Demoksen kansalaisesta käytettiin demonyymiä Bēsaieus (Βησαιεύς).[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Smith, William: ”Attica”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Traill, J. et al.: Places: 579894 (Bēsa) Pleiades. Viitattu 21.8.2017.
- ↑ Traill, John S.: The Political Organization of Attica: A Study of the Demes, Trittyes, and Phylai, and Their Representation in the Athenian Council. (Hesperia 14) Princeton: American School of Classical Studies at Athens (ASCSA), 1975. ISBN 0876615140.