Hekale
Hekale (m.kreik. Ἑκάλη, Hekalē, lat. Hecale) oli antiikin aikainen alun perin Leontis-fyleen kuulunut Attikan eli Ateenan kaupunkivaltion muodostaneen alueen demos. Se kuului fylen mesogeios-trittykseen eli Attikan sisämaa-alueen demoksiin.[1]
Hekale | |
---|---|
Ἑκάλη | |
Sijainti | |
Hekale |
|
Koordinaatit | |
Valtio | Kreikka |
Paikkakunta | Stamáta, Diónysos, Attika |
Historia | |
Tyyppi | demos |
Perustettu | 508 eaa. |
Kulttuuri | antiikin Kreikka |
Alue | Attika |
Kaupunki | Ateena |
Fyle | Leontis |
Ptolemais (vsta 224 eaa.) | |
Trittys | mesogeios |
Demonyymi |
Hekaleios (Ἑκάλειος), Hekalēthen (Ἑκαλῆθεν) |
Bulen jäseniä | 2 |
ei tiedossa (vsta 201 eaa.) |
Hekale sijaitsi todennäköisesti lähellä Marathonia, sillä kreikkalaisessa mytologiassa sen sanottiin saaneen nimensä naisesta, joka majoitti Theseuksen luokseen kun tämä jahtasi aluetta riivannutta Marathonin härkää.[1] Demoksen oletetaan sijainneen koilliseen nykyisestä Stamátasta.[2]
Demos perustettiin Kleistheneen uudistuksessa arkaaisen kauden lopulla vuonna 508 eaa. Tuolloin sen alkuperäinen fyle eli ”heimo” oli Leontis ja sillä oli kaksi edustajaa Ateenan bulessa eli neuvostossa. Myöhemmin hellenistisellä kaudella demoksissa tapahtui muutoksia, ja niiden seurauksena demos kuului vuodesta 224/223 eaa. Ptolemais-fyleen.[3] Demoksen kansalaisesta käytettiin demonyymiä Hekaleios (Ἑκάλειος) tai Hekalēthen (Ἑκαλῆθεν).[1]
Hekalessa oli Zeus Hekaleioksen pyhäkkö.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d Smith, William: ”Attica”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Traill, J. et al.: Places: 579944 (Hekalē) Pleiades. Viitattu 21.8.2017.
- ↑ Traill, John S.: The Political Organization of Attica: A Study of the Demes, Trittyes, and Phylai, and Their Representation in the Athenian Council. (Hesperia 14) Princeton: American School of Classical Studies at Athens (ASCSA), 1975. ISBN 0876615140.
Asty |
Halimus · Kettos · Leukonoe · Oion Kerameikon · Alempi Potamos · Ylempi Potamos · Skambonidai |
---|---|
Paralia | |
Mesogeios |
Aithalidai · Eupyridai · Hekale · Hybadai · Kholleidai · Kolonai · Kropidai · Paionidai · Pelekes |