Steiria (m.kreik. Στείρια) oli antiikin aikainen Pandionis-fyleen kuulunut Attikan eli Ateenan kaupunkivaltion muodostaneen alueen demos. Se kuului fylen paralia-trittykseen eli Attikan rannikkoalueiden demoksiin.[1]

Steiria
Στείρια
Sijainti

Steiria
Koordinaatit 37°53′53″N, 24°0′39″E
Valtio Kreikka
Paikkakunta lähellä Pórto Ráftia, Markópoulo Mesogaías, Itä-Attika, Attika
Historia
Tyyppi demos
Perustettu 508 eaa.
Kulttuuri antiikin Kreikka
Alue Attika
Kaupunki Ateena
Fyle Pandionis
Trittys paralia
Demonyymi Steirieis (Στειριείς)
Bulen jäseniä 3
  (vsta 224 eaa.)
  ei tiedossa (vsta 201 eaa.)

Steiria sijaitsi Attikan itärannikolla Prasiain demoksen ja Brauronin välisellä alueella. Ateenasta kulki Steiriaan ja edelleen Prasiain satamaan tie, joka tunnettiin Steirian tienä (Steiriakē hodos).[1] Demoksen sijaintipaikan oletetaan olevan jossakin nykyisen Pórto Ráftin kaupungin lähellä.[2]

Demos perustettiin Kleistheneen uudistuksessa arkaaisen kauden lopulla vuonna 508 eaa. Sillä oli alun perin kolme edustajaa Ateenan bulessa eli neuvostossa. Hellenistisellä kaudella demoksella oli neljä edustajaa.[3] Steirian asukkaat perustivat Steiriksen kaupungin Fokiissa.[1]

Steiriasta olivat kotoisin muun muassa Theramenes ja Thrasybulos.[1] Demoksen kansalaisesta käytettiin demonyymiä Steirieis (Στειριείς).[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e Smith, William: ”Attica”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio.
  2. Traill, J. et al.: Places: 580110 (Steiria) Pleiades. Viitattu 21.8.2017.
  3. Traill, John S.: The Political Organization of Attica: A Study of the Demes, Trittyes, and Phylai, and Their Representation in the Athenian Council. Hesperia 14. Princeton: American School of Classical Studies at Athens (ASCSA), 1975. ISBN 0876615140.