Sfendale (m.kreik. Σφενδάλη, lat. Sphendale) oli antiikin aikainen asutus Attikassa eli Ateenan kaupunkivaltion alueella Kreikassa. Se sijaitsi Boiotian vastaisella rajalla oletettavasti Dekeleian ja Tanagran välillä.[1][2] Erään ehdotuksen mukaan se olisi sijainnut nykyisen Malakásan seudulla,[2] ja paikalla sijaitsee nykyinen, antiikin aikaisen kohteen mukaan nimetty Sfendálin kylä.

Sfendale
Σφενδάλη
Sijainti

Sfendale
Koordinaatit 38°14′18″N, 23°47′25″E
Valtio Kreikka
Paikkakunta Malakása (?), Oropós, Itä-Attika, Attika
Historia
Tyyppi asutus
Kulttuuri antiikki
Alue Attika
Kaupunki Ateena

Herodotos mainitsee Sfendalen yhtenä paikoista, jonka kautta Mardonioksen johtamat persialaiset marssivat Megariista Dekeleian kautta Tanagraan.[1][3] Sfendalea ei luettu ainakaan Attikan alkuperäisten, Kleistheneen uudistuksen mukaisten demosten joukkoon. Stefanos Byzantionlainen mainitsee sen kuitenkin Hippothontis-fylen demoksena, ja se esiintyy saman fylen demoksena myös eräässä myöhemmän roomalaisen kauden piirtokirjoituksessa. Sfendale kuului oletettavasti joko Dekeleian tai muun samalla seudulla sijainneen ja samaan trittykseen kuuluneen demoksen (Anakaia tai Oion Dekeleikon) alaisuuteen.[1]

Sfendalessa sijaitsi kukkula nimeltä Hyakinthos.[2][4]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Traill, John S.: The Political Organization of Attica: A Study of the Demes, Trittyes, and Phylai, and Their Representation in the Athenian Council, s. 91–92. Hesperia. Supplement 14. American School of Classical Studies at Athens, 1975. ISBN 0876615140. Teoksen verkkoversio.
  2. a b c Smith, William: ”Attica”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. Herodotos: Historiateos 9.15.
  4. Suda, Παρθένοι.