Aristokratia

Hallintomuoto jossa valtaa käyttää syntyperän tai muun sosio-ekonomisen aseman kautta etuoikeutettu ylimystö

Aristokratia on valtiojärjestys, jossa valtiovalta on etuoikeutetun kansalaisluokan eli ylimystön käsissä.[1] Käsite on peräisin antiikin Kreikasta (m.kreik. ἀριστοκρατία ”parhaiden valta”), jossa se merkitsi alun perin jalosta syntyperästään ylpeän perinnöllisen ylimystön valtaa. Ylimystö muodosti kuninkaan tai valittujen virkamiesten ohella hallitsevan neuvoston. Sen arvovaltaa ei pitkään kyseenalaistettu, kunnes 700-luvulta eaa. lähtien talouselämän ja sodankäynnin muutokset johtivat myös muiden etuoikeutettujen ryhmien syntyyn. Noin 400-luvulta lähtien aristokratia alkoi merkitä suunnilleen samaa kuin oligarkia eli harvainvalta. Tuolloin sen vallan perusteena olivat myös muut ominaisuudet kuin syntyperä ja omaisuus.[2]

Aristoteleen määritelmän mukaan aristokratia tarkoittaa moraalisesti ja älyllisesti ylempien harvainvaltaa kaikkien edun mukaisesti. Tällainen "hallitsemaan pätevimpien" valtiomuoto eroaa yhden hallitsemisesta kaikkien etujen mukaisesti (monarkia) ja monien hallitsemisesta kaikkien etujen mukaisesti (valtiomuoto, jota Aristoteles kutsui politiikaksi). Yhden tai muutaman hallitsijan hallinto, joka edistää hallitsijan omaa etua on tyrannia tai oligarkia (tai timokratia), ja anarkistinen väkijoukon valta on demokratiaa, kuten Aristoteles sitä kutsui.[3]

Koska "hallitsemaan pätevimpien" käsite on arvottava, on vaikeaa tehdä objektiivista eroa aristokraattisten, oligarkkisten tai timokraattisten hallintojen välillä. Myös monarkiassa on oma aristokratiansa, ja koska ihmiset yleensä pyrkivät demokratioissakin valitsemaan hallitsijoikseen ne, joita he pitävät "parhaina", myös näissä valtiomuodoissa on mukana aristokraattinen elementti. Näistä syistä termi aristokratia merkitsee yleensä eri kansankerroksiin jakautuneen väestön hallitsevaa ylintä kerrostumaa. Siten hallinnon ylimmät kerrostumat muodostavat valtion poliittisen aristokratian; korkeimpien uskonnollisten johtajien ylin kerros muodostaa kirkon aristokratian; ja rikkaimmat yritysjohtajat ja sijoittajat muodostavat talouselämän aristokratian.[3]

Brahmiinien kasti Intiassa, spartiatai Spartassa, eupatridit Ateenassa, patriisit tai optimaatit Roomassa sekä Euroopan keskiaikainen ylimystö ovat historiallisia esimerkkejä sosiaalisesta aristokratiasta. Suurin osa tällaisista aristokratioista on ollut sekä lain perusteella että käytännössä perinnöllisiä aristokratioita. Muut aristokratiat taas eivät ole olleet perinnöllisiä, ja ne ovat hankkineet uusia jäseniä eri kansankerroksista. Esimerkkejä tästä ovat roomalaiskatolisen kirkon ylin kerros, tasavaltojen ja monarkioiden hallitseva luokka, tiede- ja taideyhteisöjen johtohenkilöt sekä tietyt taloudelliset eliitit.[3]

Perinnöllisen aristokratian ja ei-perinnöllisen aristokratian välinen ero on suhteellista, sillä myös kastijakoon perustuvissa yhteiskunnissa jotkut alempisäätyiset voivat kohota ylempiin kasteihin ja samoin jotkut ylempisäätyiset vajota alempiin kasteihin. Vastaavasti avoimissa ei-perinnöllisissä aristokratioissa ylimmästä kansankerroksesta tapaa tulla perinnöllinen, sillä sen uudet jäsenet rekrytoidaan pääosin aristokratian jälkeläisten piiristä. Esimerkiksi Yhdysvaltain 2000-luvun miljonäärien ja miljardöörien keskuudessa rikkaiden vanhempien jälkeläisten osuus on huomattavasti suurempi kuin 1800-luvun Yhdysvaltain miljonäärien joukossa.[3]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Aikio, Annukka ja Vornanen, Rauni: Uusi sivistyssanakirja. Kustannusosakeyhtiö Otava 1993. ISBN 951-1-11365-8.
  • Castrén, Paavo ja Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.

ViitteetMuokkaa

  1. Aikio ja Vornanen 1993, s. 56
  2. Castrén ja Pietilä-Castrén 2000, s.56
  3. a b c d The Editors of Encyclopaedia Britannica: Aristocracy Encyclopædia Britannica. Viitattu 17.1.2021. (englanniksi)
Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.