Eitea (m.kreik. Εἰτέα) eli Itea (Ἰτέἀ) oli antiikin aikainen alun perin Akamantis-fyleen kuulunut Attikan eli Ateenan kaupunkivaltion muodostaneen alueen demos. Se kuului fylen mesogeios-trittykseen eli Attikan sisämaa-alueen demoksiin.[1]

Eitea
Εἰτέα
Valtio Kreikka
Paikkakunta ei tiedossa
Historia
Tyyppi demos
Perustettu 508 eaa.
Kulttuuri antiikin Kreikka
Alue Attika
Kaupunki Ateena
Fyle Akamantis
  Antigonis (vsta 307 eaa.)
  Akamantis (vsta 201 eaa.)
  Hadrianis (vsta 126 jaa.)
Trittys mesogeios
Demonyymi Eiteaios (Εἰτεαῖος)
Bulen jäseniä 2
  ei tiedossa (vsta 201 eaa.)

Eitea sijaitsi mahdollisesti Ateenasta koilliseen, mutta demoksen tarkempaa sijaintipaikkaa ei tunneta,[2] koska sitä ei kuvata antiikin säilyneessä kirjallisuudessa, eikä siitä ole tehty arkeologisia löytöjä. Akamantis-fylen Eiteaa ei tule sekoittaa toiseen Eitea-nimiseen demokseen, joka kuului Antiokhis-fyleen ja jonka sijainti tunnetaan paremmin.

Demos perustettiin Kleistheneen uudistuksessa arkaaisen kauden lopulla vuonna 508 eaa. Tuolloin sen alkuperäinen fyle eli ”heimo” oli Akamantis ja sillä oli kaksi edustajaa Ateenan bulessa eli neuvostossa. Myöhemmin hellenistisellä ja roomalaisella kaudella demoksissa tapahtui muutoksia, ja niiden seurauksena demos kuului vuodesta 307/306 eaa. Antigonis-fyleen, fylen lakkauttamisen jälkeen vuodesta 201/200 eaa. jälleen Akamantis-fyleen ja vuodesta 124/125 jaa. Hadrianis-fyleen.[3] Demoksen kansalaisesta käytettiin demonyymiä Eiteaios (Εἰτεαῖος).[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b Smith, William: ”Attica”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. Traill, J. et al.: Places: 585906 (Eitea) Pleiades. Viitattu 21.8.2017.
  3. Traill, John S.: The Political Organization of Attica: A Study of the Demes, Trittyes, and Phylai, and Their Representation in the Athenian Council. Hesperia 14. Princeton: American School of Classical Studies at Athens (ASCSA), 1975. ISBN 0876615140.