Akyfas (m.kreik. Ἀκύφας, lat. Acyphas) eli Pindos (m.kreik. Πίνδος, lat. Pindus) oli antiikin aikainen kaupunki ja kaupunkivaltio (polis) Doriissa Kreikassa.[1] Se sijaitsi nykyisen Delfoín kunnan alueella noin kolme kilometriä kaakkoon nykyisestä Oinochórin kylästä.[2]

Akyfas
Ἀκύφας
Sijainti

Akyfas
Koordinaatit 38°41′7″N, 22°22′47″E
Valtio Kreikka
Paikkakunta Oinochóri, Delfoí, Fokis, Keski-Kreikka
Historia
Tyyppi kaupunki
Kulttuuri antiikki
Alue Doris

Akyfaan historiasta ei tiedetä juuri mitään. Se oli yksi Doriin tetrapoliin neljästä kaupungista yhdessä Boionin, Erineoksen ja Kytinionin kanssa. Vaikuttaa siltä, että kaupunki vaihtoi usein aluetta. Se ei ollut osa Dorista vielä 400-luvulla eaa., mutta 300-luvulla eaa. se luettiin Doriiseen. 100-luvulla eaa. se luettiin puolestaan osaksi Oitaiaa, ja myöhemmin jälleen Dorista. Antiikin lähteissä nimi Pindos vaikuttaa yleisimmältä nimeltä kaupungille. Toisaalta kaupungin kansalaisten etnonyyminä esiintyy ennen kaikkea nimitys Akyfanios (Ἀκυφάνιος).[1][3]

Kaupungin paikalta on löydetty joitakin sen kaupunginmuurin jäänteitä.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: ”389 Akyphas”, An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1. (englanniksi)
  2. Akyphas/Pindos Pleiades. Viitattu 1.2.2018. (englanniksi)
  3. Herodotos: Historiateos 8.43; Plinius vanhempi: Naturalis historia 4.28; Strabon: Geografia 9.4.10.