Polikhne (Länsi-Kreeta)

Polikhne (m.kreik. Πολίχνη, Polikhnē) eli Polikhna (door.kreik. Πολίχνα, lat. Polichna) oli antiikin aikainen kaupunki ja kaupunkivaltio (polis) Kreetan saarella Kreikassa.[1][2] Se sijoitetaan lähelle nykyistä Apokóronasin kunnan Vrýsesin kylää.[3]

Polikhne
Πολίχνη
Sijainti

Polikhne
Koordinaatit 35°29′06″N, 23°53′38″E
Valtio Kreikka
Paikkakunta Ágios Geórgios, Vrýses, Apokóronas, Chaniá, Kreeta
Historia
Tyyppi kaupunki
Kulttuuri antiikki
Alue Kreeta

Maantiede muokkaa

Polikhnen poliksen kaupunkikeskus sijaitsi Kreetan läntisissä sisäosissa lounaaseen Kydoniasta, jonka kanssa sillä oli yhteistä rajaa.[3][2][4] Kaupunki oli rakennettu kahdelle akropolis-kukkulalle, joista lännenpuoleinen tunnetaan nykyisin nimellä Ágios Geórgios siellä olevan Pyhän Georgioksen kirkon mukaan, ja idänpuoleinen nimellä Kástellos.[1] Polikhnen kaupunkivaltion hallussa olleen alueen kooksi on arvioitu noin 25–100 neliökilometriä.[1]

Kaupunkia ei tule sekoittaa toiseen Polikhnen kaupunkiin, joka sijaitsi Kreetan pohjoisrannikon itäosassa lähellä Praisosta.[5]

Historia muokkaa

Polikhnen historiasta tiedetään antiikin lähteistä vain vähän. Vaikka kaupunki on luetteloitu polikseksi eli itsenäiseksi kaupunkivaltioksi, sen todellinen asema tunnetaan kuitenkin huonosti.[1] Kaupungin kansalaisesta käytettiin etnonyymiä Polikhnitēs (Πολιχνίτης).[2]

Peloponnesolaissodan aikaan vuonna 429 eaa. ateenalaiset auttoivat polikhnelaisia sodassa Kydoniaa vastaan.[2][4] Jossakin välissä 100-lukua eaa. Polikhe ja Kydonia vaikuttavat kuitenkin olleen liittolaisia, sillä Polikhe löi tuolloin kydonialaismallista hopearahaa.[1] Kaupungin paikalla on suoritettu vähäisiä arkeologisia kaivauksia.[1]

Rakennukset ja löydökset muokkaa

Kaupungin paikalta on tehty joitakin löytöjä, kaivausten lisäksi myös pintalöytöinä. Varhaisimmat löydöt osoittavat paikan olleen asuttu keskiseltä minolaiselta kaudelta lähtien. Kaupunki on ollut ympäröity muurein. Eräs muuri kulki Ágios Geórgioksen ja Kástelloksen kukkuloiden välisessä satulalaaksossa ja suojasi kaupunkia eteläsivulta. Kástelloksen kukkulan etelärinteestä on löydetty pyhäkön jäänteet. Se on ajoitettu arkaaiselle ja klassiselle kaudelle, ja sen arvellaan olleen omistettu Demeterille, Diktynnalle tai ehkä jollekin nymfille.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: ”982 Polichne”, An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
  2. a b c d Smith, William: ”Polichna (4?)”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. a b Polichne Pleiades. Viitattu 1.9.2020.
  4. a b Thukydides: Peloponnesolaissota 2.85.
  5. Polichne Pleiades. Viitattu 1.9.2020.