Skylake (m.kreik. Σκυλάκη, Skylakē; lat. Scylace) oli antiikin aikainen kaupunki ja kaupunkivaltio (polis) Myysiassa Vähässä-Aasiassa nykyisen Turkin alueella.[1][2] Se sijoitetaan lähelle nykyistä Bursan maakunnan Bayramdereä.[3][4]

Skylake
Σκυλάκη
Sijainti

Skylake
Koordinaatit 40°23′13″N, 28°23′19″E
Valtio Turkki
Paikkakunta Yeni Köy (?), Bayramdere, Bursa
Historia
Tyyppi kaupunki
Kulttuuri antiikki
Alue Myysia

Skylake sijaitsi Propontiin eli nykyisen Marmaranmeren rannikolla itään Kyzikoksesta ja noin 12 kilometriä länteen Rhyndakos (nyk. Mustafakemalpaşa) -joen suusta. Kaupungin historiasta ei tiedetä juuri mitään. Se oli alkuperältään pelasgilainen kaupunki, ja Herodotos kertoo, että sen sekä läheisen Plakian pelasgit olivat säilyttäneet muinaisen kielensä hänen aikaansa saakka.[1][2][5] Myöhemmin kaupunki vaikuttaa olleen Ateenan siirtokunta, ja sen väestö koostui osaksi kreikkalaisista ja osaksi pelasgisesta alkuperäisväestöstä. Kaupunki on luettu klassisen kauden polisten eli itsenäisten kaupunkivaltioiden joukkoon, mutta sen todellinen asema tunnetaan kuitenkin huonosti.[1]

Pseudo-Skylaks mainitsee vain Plakian, mutta Pomponius Mela ja Plinius vanhempi puhuvat sekä Skylakesta että Plakiasta kuin ne olisivat olleet edelleen olemassa. Näin ne olisivat säilyneet olemassa roomalaiselle kaudelle saakka. Kumpikin kaupunki vaikuttaa olleen suhteellisen vähämerkityksellinen ja taantuneen varhain.[2][4][6] Kummatkin yhdistettiin mahdollisesti Kyzikokseen.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: ”761 Skylake”, An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
  2. a b c Smith, William: ”Scylace”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. Skylake Pleiades. Viitattu 2.11.2020.
  4. a b Skylake (Mysia) 4 Yeni Köy? - Σκυλάκη ToposText. Viitattu 2.11.2020.
  5. Herodotos: Historiateos 1.57.
  6. Pseudo-Skylaks: Periplus s. 35; Pomponius Mela: De situ orbis 1.19; Plinius vanhempi: Naturalis historia 5.40.