Avaa päävalikko

Mondaia (m.kreik. Μονδαία, lat. Mondaea) oli antiikin aikainen kaupunki ja kaupunkivaltio (polis) Perrhaibiassa Thessaliassa Kreikassa.[1][2] Se sijaitsi nykyisen Elassónan kunnan alueella Kastrín kukkulalla nykyisten Loutrón ja Kranían kylien välissä.[1]

Mondaia
Μονδαία
Sijainti

Mondaia
Koordinaatit 39°57′34″N, 21°56′18″E
Valtio Kreikka
Paikkakunta Kastrí, Loutró, Elassóna, Lárisa, Thessalia
Historia
Tyyppi kaupunki
Kulttuuri antiikki
Alue Perrhaibia, Thessalia

Mondaian historiasta ei tiedetä paljoakaan. Kaupungin tiedetään olleen olemassa poliksena suuren osan klassista kautta ja ainakin vielä hellenistisen kauden alussa vuonna 323 eaa.[1] Kaupunki on luetteloitu polikseksi eli itsenäiseksi kaupunkivaltioksi sillä perusteella, että monet seikat tukevat tällaista tulkintaa, vaikka sitä ei suoraan kutsutakaan polikseksi missään antiikin aikaisessa lähteessä.[1] Kaupungin kansalaisista käytettiin etnonyymejä Mondaieus (Μονδαιεύς) ja Mondaiatas (Μονδαιάτας).[1]

Mondaian kaupunkivaltion hallussa olleen alueen kooksi on arvioitu noin 25–100 neliökilometriä. Kaupungin akropolis ja alakaupunki on ollut ympäröity muurein, joista samoin kuin eräistä akropoliin rakennuksista on säilynyt jäänteitä. Kaupungissa tiedetään olleen Themiin kultti ja tälle omistettu pyhäkkö.[1][3]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: ”465 Mondaia”, An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
  2. Mondaia Pleiades. Viitattu 1.2.2018.
  3. Mili, Maria: Religion and Society in Ancient Thessaly, s. 129–130. Oxford classical monographs. Oxford University Press, 2015. ISBN 0198718012. Teoksen verkkoversio.