Avaa päävalikko

Lasaia (m.kreik. Λασαία, lat. Lasaea) oli antiikin aikainen kaupunki Kreetan saarella Kreikassa. Sen arkeologinen alue sijaitsee Faistóksen kunnassa lähellä nykyistä Chrysóstomoksen kylää.

Lasaia
Λασαία
Lasaian arkeologista aluetta.
Lasaian arkeologista aluetta.
Sijainti

Lasaia
Koordinaatit 34°56′20″N, 24°49′28″E
Valtio Kreikka
Paikkakunta Faistós, Iraklion, Kreeta
Historia
Tyyppi kaupunki
Kulttuuri antiikki
Alue Kreeta
Aiheesta muualla

Commons-logo.svg Lasaia Commonssissa

Tráfoksen saari ja antiikin aikaisen aallonmurtajan jäänteet.

Lasaia oli suhteellisen pienikokoinen kaupunki.[1] Se sijaitsi Kreetan etelärannikolla noin kolme kilometriä itään niin kutsutuista Hyvistäsatamista (nyk. Kaloí Liménes). Lasaia mainitaan Apostolien teoissa Hyviensatamien yhteydessä,[2] mutta ei muutoin antiikin kirjallisuudessa. Kaupungin paikka löydettiin vuonna 1856.[1]

Lasaian paikan edustalla sijaitsee pieni Tráfoksen saari. Paikalla on muun muassa rakennusten perustuksia sekä Tráfoksen Kreetan pääsaareen yhdistäneen aallonmurtajan jäänteet.

LähteetMuokkaa

  1. a b Lasaia Bible Hub. Viitattu 22.5.2017.
  2. Ap.t. 27:8

Aiheesta muuallaMuokkaa