Avaa päävalikko

Suomen ulkopolitiikka

HistoriaMuokkaa

Suomen ulkopolitiikkaa ei oikeastaan ollut ennen Suomen itsenäistymistä, koska autonomian kaudella suhteet ulkovaltoihin ja puolustus kuuluivat Venäjän keisarikunnalle. Institutionaaliset suhteet suuriruhtinaskunnan ja keisarin hallinnon välille rakentuivat jo autonomian aikana.[1] Vaikka autonomia ei ulottunut ulkopolitiikkaan, Suomi hoiti ulkosuhteitaan taloudellisesti tärkeiden partnerien kanssa konsuli- ja kunniakonsulitasolla.[2]

Itsenäistymisvaiheessa ulkopolitiikan tavoitteena oli saada maalle ulkovaltojen tunnustus, karkoittaa venäläiset sotajoukot ja torjua nälänhätä.[1] Suomen ensimmäiset omat diplomaattiset edustajat nimettiin Tukholmaan, Pietariin ja Berliiniin. Diplomaattisuhteiden verkosto alkoi laajentua 1919.[3]

Toisen maailmansodan jälkeistä Suomen ulkopoliittista linjaa on kutsuttu Paasikiven–Kekkosen linjaksi. Verrattuna maailmansotaa edeltäneeseen tilanteeseen ulkopolitiikan johto oli tänä aikana tiukasti presidentin käsissä.[1]

Suomi liittyi Euroopan vapaakauppajärjestön (EFTA) liitännäisjäseneksi vuonna 1961.[4] Täysjäsenyys Euroopan talousyhteisössä (EEC) ei olisi ollut sovitettavissa puolueettomuuspolitiikkaan.[1] Euroopan talousalueessa (ETA) Suomi oli mukana tammikuun 1. päivästä 1994 saman vuoden loppuun asti.[4]

Neuvostoliiton hajottua alkoi keskustelu Suomen liittymisestä Euroopan yhteisön jäseneksi, ja Ruotsin hakemus antoi sille lisävauhtia. Hakemus jätettiin maaliskuussa 1992. Lokakuussa 1994 Suomessa pidettiin neuvoa-antava kansanäänestys, jossa 56,9 prosenttia äänestäneistä kannatti Suomen jäsenyyttä unionissa. Äänestysprosentti oli 74. Suomi neuvotteli unionin kanssa erityisesti maataloudesta ja aluepoliittisista kysymyksistä, sillä muusta oli pitkälti ehditty neuvotella jo ETA-sopimuksen yhteydessä. Jäsenyys tuli voimaan vuoden 1995 alusta.[4]

Vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslain mukaan Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Eduskunta hyväksyy kuitenkin kansainväliset velvoitteet ja niiden irtisanomisen sekä päättää kansainvälisten velvoitteiden voimaansaattamisesta. Valtioneuvosto vastaa puolestaan Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja päättää niihin liittyvistä Suomen toimenpiteistä, jollei päätös vaadi eduskunnan suostumusta.[1]

Suomen Nato-keskustelu on ollut käynnissä 1990-luvulta, jolloin Suomen ja Neuvostoliiton välinen YYA-sopimus päättyi. Aluksi keskusteltiin turvatakuista, sitten poliittisesta vaikutuksesta Suomen vaikutusvaltaan. Naton laajentuminen Baltiaan 2002 kiihdytti keskustelua.[5] Sen jälkeen keskustelu on voimistunut kansainvälisen poliittisen tilanteen kiristyessä, esimerkiksi 2014 Krimin kriisin yhteydessä.[6]

Nato ei vaadi kansanäänestystä, mutta jäsenyyden kannatuksen pitää olla peruskirjan mukaan "merkittävää" jäseneksi hakevassa maassa.[7]

Suomen jäsenyys kansainvälisissä organisaatioissaMuokkaa

Suomi on jäsenenä Euroopan unionissa, Yhdistyneissä kansakunnissa ja seuraavissa organisaatioissa: Aasian ja Afrikan kehityspankki, Arktinen neuvosto, Australia Group, Kansainvälinen järjestelypankki, Itämeren valtioiden neuvosto, CD (Community of Democracies), Euroopan neuvosto, CERN, EAPC (Naton Euroatlanttinen kumppanuusneuvosto), Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki, Euroopan keskuspankki, Euroopan investointipankki, EITI (Extractive Industries Transparency Initiative), Euroopan talous- ja rahaliitto, Euroopan avaruusjärjestö, Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö, FATF (Financial Action Task Force on Money Laundering), G-9, IADB, Kansainvälinen atomienergiajärjestö, Kansainvälinen jälleenrakennus- ja kehittämispankki, Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö, Kansainvälinen rikostuomioistuin, Punainen risti, Kansainvälinen kehitysjärjestö, Kansainvälinen energiajärjestö, Kansainvälinen maatalousrahasto, Kansainvälinen rahoitusyhtiö, International Hydrographic Organization, Kansainvälinen työjärjestö, Kansainvälinen valuuttarahasto, Kansainvälinen merenkulkujärjestö, IMSO (International Mobile Satellite Organization), Interpol, Kansainvälinen olympiakomitea, Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö, Parlamenttienvälinen liitto, ISO, ITSO (International Telecommunications Satellite Organization), Kansainvälinen televiestintäliitto, Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö, MIGA (Multilateral Investment Guarantee Agency), MINUSMA, NC, NEA, Pohjoismaiden investointipankki, NSG, Amerikan valtioiden järjestö (tarkkailija), OECD, Kemiallisten aseiden kieltojärjestö, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö, Pacific Alliance (tarkkailija), Pariisin klubi, PCA, PFP (Partnership for Peace), Schengenin sopimus, Yhdistyneiden kansakuntien kauppa- ja kehitysjärjestö, UNESCO, UNHCR, Yhdistyneiden kansakuntien teollistamisjärjestö, UNIFIL, UNMIL, UNMOGIP, UNRWA, UNTSO, Maailman postiliitto, WCO (Maailman tullijärjestö), Maailman ammattiyhdistysten liitto, Maailman terveysjärjestö, Maailman henkisen omaisuuden järjestö, Maailman ilmatieteen järjestö, Maailman kauppajärjestö ja ZC (Zangger Committee).[8]

DiplomaattisuhteetMuokkaa

 
Kartta valtioista, joiden kanssa Suomella on diplomaatiset suhteet.

Suomi on solminut diplomaattisuhteet lähes kaikkien maailman valtioiden kanssa ja esimerkiksi kaikkien YK:n jäsenvaltioiden kanssa. Ainoastaan muutamien kiistanalaisten valtioiden, kuten Kiinan tasavallan ja Länsi-Saharan, kanssa suhteita ei ole ulkopoliittisista syistä solmittu.

Aikajana Suomen diplomaattisista suhteista ulkovaltoihinMuokkaa

Valtio[9] Diplomaattisuhteiden solminen[9] Diplomaattisuhteiden katkaiseminen[9] Diplomaattisuhteiden uudelleensolminen[9]
Saksan valtakunta 4.1.1918
Ruotsi 10.1.1918.
Ranska 24.1.1918.
Tanska 18.2.1918.
Osmaanien valtakunta 21.2.1918.
Britannia 28.3.1918. 1.8.1941 15.9.1947.
Norja 6.4.1918.
Bulgaria 19.7. 1918 1944 4.6.1948
Itävalta-Unkari 19.7.1918 1938 29.3.1949.
Persia 23.7.1918.
Alankomaat 14.8.1918.
Espanja 16.8.1918.
Puola 8.3.1919.
Yhdysvallat 30.5.1919. 30.6.1944. 18.8.1945.
Belgia 9.7.1919.
Kiinan tasavalta[10] kesä 1919
Italia 6.9.1919.
Latvia 23.9.1919 29.8.1991
Liettua 14.11.1919 29.8.1991.
Kreikka 1919.
Portugali 10.1.1920.
Viro 7.6.1920
Romania 28.6.1920 14.10.1949.
Tšekkoslovakia 1920[11].
Neuvosto-Venäjä 14. 10.1920[12]
Luxemburg 25.10.1921.
Egypti 8.4.1922 5.1.1942. 15.2.1947.
Unkarin kuningaskunta 12.4.1922. 20.9.1944. 3.10.1947.
Argentiina 1923
Sveitsi 29.1.1926.
Jugoslavian kuningaskunta 1928[11]
Kuuba 5.4.1929.
Botswana 8.4. 1929.
Brasilia 8.4. 1929.
Afganistan 15.12.1930 11.5.1956
Chile 20.2.1931.
Uruguay 21.3.1935.
Meksiko 12.5.1937 31.8.1949.
Vatikaani 1942[13]
Slovakian tasavalta 1943[11]
Islanti 15.8.1947.
Kanada 21.11.1947.
Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta 1948[11]
Australia 31.3.1949.
Etelä-Afrikka 15.5.1949.
Intia 10.9.1949.
Uusi-Seelanti 22.7.1950.
Pakistan 12.1.1951.
Kiinan kansantasavalta 28. 10.1950.
Israel 14.11.1950.
Syyria 22.5.1953.
Kolumbia 26.3.1954.
Venezuela 31.3.1954.
Libanon 21.6.1954.
Myanmar 21.6.1954.
Indonesia 6.9.1954.
Sri Lanka 24.9.1954
Siam 21.6.1954.
Tunisia 17.7.1959.
Filippiinit 14.7.1955.
Albania 8.6.1956.
Irak 15.5.1959.
Marokko 17.7.1959.
Etiopia 17.7.1959.
Japani 28.11.1959.
Jordania 28.11.1959.
Sudan 27.1.1961.
Guinea 19.7.1961.
Kypros 2.9.1961.
Irlanti 2.11.1961.
Algeria 18.1.1963.
Nigeria 18.1.1963.
Mongolia 8.7.1963.
Bolivia 21.9.1963.
Peru 29.3.1963.
Paraguay 20.11.1963.
Norsunluurannikko 18.6.1964.
Kamerun 17.11.1964.
Ecuador 5.2. 1965.
Tansania 14.6.1965.
Kenia 14.6.1965.
Uganda 14.6.1965.
Libya 28.9.1965.
Haiti 29.9.1966.
Costa Rica 23.8.1966.
Kongon tasavalta 22.3.1967.
El Salvador 14.4.1967.
Guatemala 18.8.1967.
Sambia 8.3.1968.
Saudi-Arabia 6.6.1969.
Senegal 31.1.1969.
Kuwait 21.2.1969.
Malta 21.2.1969.
Kambodža 20.1.1970 9.8.1976.
Liberia 24.3.1970
Kongon demokraattinen tasavalta 3.4.1970.
Keski-Afrikan tasavalta 22.5.1970.
Somalia 12.3.1971.
Trinidad ja Tobago 17.12.1971.
Bangladesh 5.5.1972.
Malesia 17.11.1972.
Saksa liittotasavalta 7.1.1973.
Saksan demokraattinen tasavalta 7.1.1973
Vietnam 25.1.1973.
Singapore 7.2.1973.
Oman 1.4.1973.
Etelä-Korea 24.8.1973
Pohjois-Korea 1.6.1973.
Mauritius 31.10.1973
Qatar 1.4.1974.
Nepal 21.9.1974.
Bahrain 20.12.1974.
Laos 1.1.1975.
Panama 1.12.1975.
Arabiemiirikunnat 21.2.1975.
Mosambik 18.7.1975.
Niger 28.11.1975.
Nicaragua 22.12.1975.
Honduras 30.1.1976.
Angola 18.9.1976.
Madagaskar 1.6.1977.
Papua-Uusi-Guinea 31.8.1977.
Barbados 1.12.1977.
Fidži 1.12.1977.
Ghana 1.12.1977.
Jamaika 1.12.1977.
Komorit 19.12.1977.
Jemenin arabitasavalta 1.4.1978
Lesotho 1.2.1979
Mauritania 1.3.1979.
São Tome ja Principe 1.3.1979.
Guyana 2.4. 1979.
Guinea-Bissau 1.5. 1979
Jemenin kansantasavalta 1.6.1979.
Burundi 1.1.1980.
Ylä-Volta 15.2.1980.
Grenada 1.6.1980.
Zimbabwe 1.8.1980.
Ruanda 1.6.1983.
Kap Verde 22.7.1983
Dominikaaninen tasavalta 2.1.1984.
Malediivit 10.8.1984.
Saint Kitts ja Nevis 16.9.1983.
Malawi 1.5.1986.
Bhutan 1.5.1986.
Seychellit 1.4.1987
Vanuatu 1.4.1987.
Gabon 20.5.1988
Gambia 1.9.1988
Brunei 11.11. 1988.
Dahomey 22.12.1988
Namibia 21.3.1990
Swazimaa 20.9.1990.
Venäjä 30.12.1991
Kroatia 19.2.1992.
Slovenia 17.2.1992.
Valko-Venäjä 26.2.1992.
Moldova 26.2.1992.
Uzbekistan 26.2.1992.
Moldova 26.2.1992.
Ukraina 26.2.1992.
Tadžikistan 26.2.1992.
Kirgisia 23.3.1992.
Azerbaidžan 24.3.1992.
Armenia 25. 3.1992.
Kazakstan 13.5.1992.
Turkmenistan 11.6.1992.
Liechtenstein 26.6.1992.
Georgia 8.7.1992.
Slovakia 1.1.1993.
Tšekki 1.1.1993.
Eritrea 28.5.1993.
Tonga 1.12.1993.
Pohjois-Makedonia 17.12.1993.
Marshallinsaaret 26.12.1993
Bosnia ja Hertsegovina 29.12.1994.
San Marino 17.7.1995.
Andorra 17.7.1995
Belize 19.6.1997.
Salomonsaaret 16.7.1999.
Samoa 11.8.1999.
Itä-Timor 20.6.2002.
Suriname 28.6.2005.
Mali 18.8.2005
Bahama 2.12.2005.
Montenegro 12.7.2006.
Djibouti 14.3.2007.
Tšad 21.3.2007.
Monaco 29.3.2007.
Saint Vincent ja Grenadiinit 11.9.2007.
Päiväntasaajan Guinea 30.4.2008.
Sierra Leone 17.6.2008
Antigua ja Barbuda 26.9.2008.
Kosovo 3.2.2009.
Tuvalu 6.3.2009.
Nauru 8.5.2009.
Palau 8.5.2009.
Dominica 19.8.2009
Saint Lucia 23.9.2009.
Mikronesia 4.5.2010.
Togo 12.5.2010.
Kiribati 25.3.2011.
Etelä-Sudan 29.6.2012.

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e Pasi Saukkonen, Tuomas Leikkonen ja Kari Paakkunainen: Suomen kansainväliset suhteet ja ulkopolitiikka Suomen poliittinen järjestelmä – verkkokirja. 2008. Helsingin yliopisto. Viitattu 15.2.2016.
  2. Suomen itsenäistymistä edeltävä aika: ulkoasioiden hoito autonomian aikana Ulkoasiainministeriö. Viitattu 26.3.2016.
  3. Suomen itsenäistyminen: ulkoasiainhallinnon synty ja alkuvaiheet Ulkoministeriö. Viitattu 28.3.2016.
  4. a b c Suomen tie EU:n jäseneksi Eurooppatiedotus. Viitattu 17.1.2016.
  5. Juho Rahkonen: Nato ja media, s. 3. Journalismin tutkimusyksikkö , Tampereen yliopisto, 2004.
  6. Suomi Natoon vai ei - neljä asiantuntijaa vastaa Ilta-Sanomat. 20.3.2014. Viitattu 17.1.2016.
  7. Suomi Natossa – tätä se käytännössä tarkoittaisi Yle. 4.9.2014. Viitattu 17.1.2016.
  8. The World Factbook: Finland CIA. (englanniksi)
  9. a b c d Suomi ulkomailla (Suunnitteletko matkaa ulkomaille? Löydät suurlähetystöjemme ja muiden edustustojemme yhteystiedot sekä muuta hyödyllistä tietoa kirjoittamalla hakukenttään maan, alueen, kaupungin tai järjestön nimen.) Edustus­tot. Ulkoministeriö. Viitattu 1.12.2019.
  10. Janne Ridanpää: Maailmanympärimatka Helsingissä suurlähetystöt ja niiden historia, s. 82. Kiina. Keuruu: Otava, 2016. ISBN 978-952-5805-86-4.
  11. a b c d Janne Ridanpää: Maailmanympärimatka Helsingissä suurlähetystöt ja niiden historia, s. 152. Serbia. Keuruu: Otava, 2016. ISBN 978-952-5805-86-4.
  12. Janne Ridanpää: Maailmanympärimatka Helsingissä suurlähetystöt ja niiden historia, s. 182-184. Venäjä. Keuruu: Otava, 2016. ISBN 978-952-5805-86-4.
  13. Janne Ridanpää: Maailmanympärimatka Helsingissä suurlähetystöt ja niiden historia, s. 33. Lakkautetut suurlähetystöt ja joita ei koskaan perustettu. Keuruu: Otava, 2016. ISBN 978-952-5805-86-4.