Jukka Rangell
Johan Wilhelm (J. W., Jukka) Rangell (25. lokakuuta 1894 Hauho – 12. maaliskuuta 1982 Helsinki) oli suomalainen Kansallista Edistyspuoluetta edustanut poliitikko, pankinjohtaja ja urheiluvaikuttaja, joka toimi Suomen pääministerinä välirauhan ja jatkosodan aikana vuosina 1941–1943. Hän oli myös Suomen Pankin johtokunnan jäsen vuosina 1937–1945 ja Suomen Pankin pääjohtaja 1943–1944. Sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä tuomittu Rangell oli vankeudessa 1946–1949.
| Jukka Rangell | |
|---|---|
 Jukka Rangell vuonna 1941. |
|
| Suomen pääministeri[1] | |
| Edeltäjä | Risto Ryti[1] |
| Seuraaja | Edwin Linkomies[1] |
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Johan Wilhelm Rangell |
| Syntynyt | 25. lokakuuta 1894[3] Hauho[3] |
| Kuollut | 12. maaliskuuta 1982 (87 vuotta)[3] Helsinki[3] |
| Tiedot | |
| Puolue | Edistyspuolue |
| Koulutus | lakitieteen lisensiaatti |
Rangell voitti nuorena kahdesti kolmiloikan Suomen mestaruuden ja toimi myöhemmin muun muassa Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton (SVUL) ja Suomen olympiakomitean puheenjohtajana sekä Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) jäsenenä. Koulutukseltaan hän oli lakitieteen lisensiaatti.
Varhaisempi ura
muokkaaRangellin isä oli Hauhon ja Tuuloksen piirin nimismies Jakob Werner Rangell, joka kuoli pojan ollessa nelivuotias. Hänen äitinsä oli Alma Maria Eklöf. Rangell kävi Hämeenlinnan klassillisen lyseon ja kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 1913. Hän opiskeli Helsingin yliopiston lakitieteellisessä tiedekunnassa ja toimi opiskeluaikanaan ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana vuonna 1921 sekä Hämäläis-Osakunnan kuraattorina 1922. Hän valmistui molempain oikeuksien kandidaatiksi 1922 ja varatuomariksi 1927. Hän sai lakitieteen lisensiaatin oppiarvon 1948.[3]
Rangell aloitti vuonna 1925 pellervolaiseen osuustoimintaliikkeeseen kuuluneen Osuuskassojen Keskuslainarahaston (OKO, nykyinen OP Yrityspankki) lainopillisena osastonhoitajana. Hän kohosi Hannes Gebhardin luottomieheksi, ja hänet valittiin Keskuslainarahaston toimitusjohtajaksi Gebhardin kuoltua vuonna 1933. Tässä työssä Rangell tutustui läheisesti moniin tärkeisiin poliittisiin vaikuttajiin ja liikepankkien johtajiin. Hän hahmotteli strategiaa, jolla osuuskassoilta rahaa lainanneet maanviljelijät selviäisivät veloistaan suuren laman alla. Tästä tehtävästä Rangell kutsuttiin vuonna 1937 Suomen pankin johtokuntaan. Hän kohosi vt. pääjohtajaksi, kun silloinen pääjohtaja Risto Ryti siirtyi pääministeriksi talvisodan aikana joulukuussa 1939.[3]
Rangell kuului Pellervo-Seuran valtuuskuntaan 1928–1939 ja 1944–1947, Pienviljelijäin keskusliiton hallitukseen 1931–1945 ja Maakiinteistöpankin hallitukseen 1931–1937.[3]
Pääministeri
muokkaaRangell kuului Suomen Pankin johtajana Risto Rytin lähipiiriin jo ennen sotia. Tultuaan presidentiksi Ryti nosti hänet pääministeriksi. Rangell kokosi hallituksensa kuulematta eduskuntaryhmiä ja siihen tulivat mukaan lähes kaikki eduskuntapuolueet, jopa IKL. Rangellin hallitus miellettiin ”presidentin hallitukseksi”.[3]
Tullessaan pääministeriksi välirauhan aikaan vuoden 1941 alussa Rangellin rooli pääministeriydessä oli enemmän talouden puolella, sillä sodan ajan ulkopoliittista valtaa käyttivät ennen kaikkea ylipäällikkö Carl Gustaf Emil Mannerheim, presidentti Ryti ja ulkoministeri Rolf Witting. Urheilusuhteittensa vuoksi Rangell koettiin saksalaissuuntauksen edustajaksi, mitä vallitsevassa kansainvälispoliittisessa tilanteessa ei koettu rasitteeksi.[4]
Jatkosodan syttymisen pääministeri Rangell totesi 25. kesäkuuta 1941 illalla eduskunnassa esittämässään tiedonannossa todeten "Suomen joutuneen hyökkäyksen kohteeksi Neuvostoliiton puolelta, joka on aloittanut sotatoimet Suomea vastaan. Tämän johdosta Suomi on ryhtynyt puolustamaan itseään kaikin käytettävissään olevin sotilaallisin keinoin".[5] Kuultuaan pääministerin selostuksen eduskunta yksimielisesti antoi hallitukselle luottamuslauseen.lähde?
Isännöidessään elokuussa 1942 Saksan SS-valtakunnanjohtajan Heinrich Himmlerin Suomen-vierailua Rangell tiettävästi esti laajemmat keskustelut Suomen juutalaisista vastaamalla Himmlerin tiedusteluun juutalaiskysymyksestä saksaksi sanoilla ”Wir haben keine Judenfrage” (Meillä ei ole juutalaiskysymystä).[6] Gideon Bolotowskyn mukaan tästä lausumasta ei kuitenkaan ole todisteena dokumentteja eikä aikalaismuistiinpanoja, vaan hänen mukaansa se on 1950-luvulla erilaisessa geopoliittisessa tilanteessa syntynyt kertomus.[7]
Rangellin hallituksen kausi päättyi presidentinvaaleihin maaliskuussa 1943. Eniten tyytymättömyyttä Rangellin toimintaan pääministerinä aiheutti vähäinen yhteydenpito eduskuntaan. Siksi hallitusta muodostavat poliittiset puolueet halusivat muutosta niin pääministerin kuin ulkoministerin tehtävien hoitajiin.lähde?
Pääministerikautensa jälkeen Rangell palasi Suomen Pankkiin sen pääjohtajaksi. Hän luopui pääjohtajan tehtävästä, kun Ryti erosi presidentin virasta elokuussa 1944. Seuraavana vuonna sekä Rangell että Ryti joutuivat eroamaan Suomen Pankin johtokunnasta eduskunnan pankkivaltuuston vaatimuksesta.[3]
Sotasyyllinen
muokkaaRangell oli yhtenä kahdeksasta syytetystä syksyllä 1945 alkaneessa sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä. Hänen puolustusasianajajanaan toimi Ensio Kytömaa. Rangell tuomittiin helmikuussa 1946 kuuden vuoden vankeuteen; hänen saamansa rangaistus oli toiseksi pisin. Hänet vapautettiin ehdonalaiseen 21. helmikuuta 1949, jolloin hän oli istunut puolet rangaistuksestaan, ja armahdettiin lopullisesti muiden sotasyyllisten kanssa 19. toukokuuta samana vuonna.[3]
Sotasyyllisyysprosessin seurauksena Rangellin ja oikeudenkäynnin aikana oikeusministerinä toimineen Urho Kekkosen välit katkesivat lähes pysyvästi; Rangell antoi Kekkoselle anteeksi vasta vuonna 1978, kun Kekkonen piti julkisen anteeksipyyntöpuheen asian johdosta ja selitti sodanjälkeistä vaikeata tilannetta. Miesten välit pysyivät kuitenkin melko viileinä sen jälkeenkin. Myös Rangellin suhteet hänen aikaisempaan hyvään ystäväänsä, sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä syyttäjänä toimineeseen oikeuskansleri Toivo Tarjanteeseen viilenivät eivätkä koskaan palanneet ennalleen, vaikka Rangell toisaalta ymmärsi valvontakomission painostaneen Tarjanteen vaatimaan syytetyille ankaria rangaistuksia.[8] Virkakautensa viimeisenä vuonna, 1981, Kekkonen vahvisti valtakunnan korkea-arvoisimpien henkilöiden uuden protokollajärjestyksen, jossa virassa olevan tasavallan presidentin ja eduskunnan puhemiehen jälkeen valtioneuvos K.-A. Fagerholm sijoitettiin kolmanneksi, Rangell neljänneksi ja kenraali Aksel Airo viidenneksi ennen pääministeriä.[9]
Sodan jälkeinen ura
muokkaaRangell kuului vuosina 1950–1964 Kansallis-Osake-Pankin johtokuntaan ja oli vuodesta 1954 alkaen pääjohtajan apulaisena. Hän oli myös Suomen kulttuurirahaston säätiön varapuheenjohtaja 1950–1967 ja sen kannatusyhdistyksen puheenjohtaja 1960–1967. Lisäksi hän oli Tervakoski Oy:n johtokunnan puheenjohtaja 1943–1946 sekä Oulu Oy:n (1943–1946), Huhtamäki Oy:n (1943–1974) ja Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n (1952–1968) hallintoneuvostojen puheenjohtaja.[3]
Rangell oli – adjutanttien ohella – tiettävästi viimeinen suomalainen, joka tapasi marsalkka Mannerheimin elävänä tammikuussa 1951.[10]lähde tarkemmin?
Rangell kuoli vuonna 1982 viimeisenä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä tuomituista. Hänet on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.
Urheilija ja urheilujärjestövaikuttaja
muokkaa
Rangell oli nuoruudessaan yleisurheilija seuranaan Hämeenlinnan Tarmo. Hän saavutti kolmiloikan Suomen mestaruuden kaksi kertaa, vuonna 1912 tuloksella 14,09 ja 1913, jolloin voittotulos oli 13,66.[11] Hänen vuonna 1912 loikkaamansa tulos 14,09 oli uusi Suomen-ennätys ja paransi Juho Halmeen vanhaa ennätystä 14 senttimetrillä. Vilho Tuulos rikkoi ennätyksen seuraavana vuonna.[12] Vuonna 1912 Suomen mestaruuden voittaessaan Rangell oli 17 vuoden ja 10 kuukauden ikäinen ja siihen asti nuorin mestaruuden voittanut miesurheilija[13]. Hän voitti piiritason mestaruuksia kolmiloikan ohella myös pituushypyssä, seiväshypyssä ja aitajuoksussa.[3]
Rangell oli SVUL:n puheenjohtajana 1934–1945 ja 1951–1953. Suomen olympiakomitean jäsen hän oli 1938–1967 ja puheenjohtaja 1961–1963. Rangell oli keskeinen hahmo, kun Suomi ja Helsinki olivat järjestämässä XII olympiadin kesäkisoja vuodelle 1940. Hän toimi järjestelyorganisaation XII olympia-Helsinki järjestelytoimikunnan puheenjohtajana 1938–1940. Hänet valittiin Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) suomalaisjäseneksi vuonna 1938. KOK ei peruuttanut jäsenyyttä sotasyyllisyystuomiosta huolimatta, vaan Rangell säilytti sen vuoteen 1967. Kun hän lopulta erosi KOK:sta terveyssyistä, hänelle myönnettiin järjestön korkeimmat ansiomerkit.lähde?
Rangell oli myös Suomen Metsästäjäliiton puheenjohtaja 1936–1942.[3]
Ansioistaan Suomen urheilun hyväksi Rangellille myönnettiin Suomen urheilun suuri ansioristi vuonna 1951.[14]
Lähteet
muokkaa- Hannu Soikkanen: Rangell, Johan Wilhelm Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 9.10.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c Suomen hallitukset valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 24.9.2014. Viitattu 7.6.2010.
- ↑ Rangellin hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 14.11.2012. Viitattu 7.6.2010.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m Hannu Soikkanen: Rangell, Johan Wilhelm Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 9.10.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ Sakari Virkkunen, Myrskyajan presidentti Ryti, Helsinki: Otava, 1985, s. 68–70.
- ↑ Jukka Rangell, Tiedonanto eduskunnalle 25.6.1941.
- ↑ Sakari Virkkunen: Myrskyajan presidentti Ryti, s. 189–192. Helsinki: Otava, 1985.
- ↑ Gideon Bolotowsky: Suomen juutalaisten luovutus Saksaan olisi vaatinut eduskunnan hyväksynnän. Helsingin Sanomat 2.8.2017, s. B 12.
- ↑ Kari Kivelä (toim.): Sotasyytetyt: Iltalehden erikoislehti 2017, s. 77. Helsinki: Alma Media Finland.
- ↑ Martti Turtola: A. F. Airo − taipumaton kenraali, s. 303. Helsinki: Otava, 1997.
- ↑ Tuntematon sota : uusia ja yllättäviä tapahtumia talvi- ja jatkosodan vuosilta
- ↑ Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 447. Otava, 1970.
- ↑ Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 432. Otava, 1970.
- ↑ Nuorissa on voimaa - Katsaus Kalevan Kisojen nuorimpiin mestareihin ja mitalisteihin Etusuora. 3.8.2022. Viitattu 4.8.2022.
- ↑ Helge Nygrén – Markku Siukonen, Suuri olympiateos I, Oy Scandia Kirjat Ab, Jyväskylä, 1978.
Kirjallisuutta
muokkaa- Jukka-Pekka Pietiäinen (toim.): J. W. Rangell: Tuntematon pääministeri. Helsinki: Edita, 1998. ISBN 951-37-2720-3
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jukka Rangell Wikimedia Commonsissa
