Suomen presidentinvaali 1943

Suomen kuudes presidentinvaali järjestettiin jatkosodan aikana 15. helmikuuta 1943. Tasavallan presidentti, edistyspuolueen Risto Ryti valittiin suurella enemmistöllä toiselle kaudelle, minkä lisäksi muutama muu henkilö sai hajaääniä.[1] Uusia valitsijamiehiä ei valittu, vaan eduskunnan säätämän poikkeuslain nojalla vuoden 1937 presidentinvaalin valitsijamiehet kutsuttiin uudelleen koolle. Samoin oli menetelty jo kerran aiemmin vuoden 1940 presidentinvaalissa, joten vuoden 1937 valitsijamiehiä käytettiin nyt jo kolmannen kerran. Vuoden 1943 vaali oli Suomessa ensimmäinen kerta, kun istuva presidentti valittiin uudelleen.

Suomen presidentinvaali 1943
Suomi
1940 ←
15. helmikuuta 1943 → 1944

  Risto Ryti Väinö Kotilainen
Ehdokas Risto Ryti Väinö Kotilainen
Puolue Edistyspuolue Sitoutumaton
Valitsijamiesäänet 269 4

Presidentti ennen vaaleja

Risto Ryti
Edistyspuolue

Uusi presidentti

Risto Ryti
Edistyspuolue

Tausta muokkaa

Presidentti Kyösti Kallion erottua terveyssyistä kesken kauden oli säädetty poikkeuslaki, jonka nojalla Risto Ryti oli valittu joulukuussa 1940 presidentiksi Kallion jäljellä olleen kauden ajaksi. Vuodesta 1937 alkanut kuusivuotinen toimikausi päättyi maaliskuun alussa 1943. Ryti halusi jatkaa presidenttinä ulkopoliittisista syistä ja tulla valituksi valitsijamiesmenettelyllä. Rytin uudelleenvalinta ei kuitenkaan ollut itsestään selvä. Marsalkka Gustaf Mannerheim sai kannatusta erityisesti Maalaisliiton piirissä. Taustalla oli pyrkimys epäsuorasti kaventaa maaseutuväestöä tiukoin ottein kohdelleen valtiovarainministeri Väinö Tannerin vaikutusvaltaa.[2]

Historiantutkija Juhani Suomi paljasti vuonna 1986 kirjoittamassaan elämäkerrassa, että Maalaisliiton kansanedustaja Urho Kekkonen oli syksyllä 1942 suhtautunut epäillen presidentinvaalin toimittamiseen valitsijamiesten välityksellä. Kekkosen motiivina ei Suomen mukaan ollut huoli kansallisen yksimielisyyden säröytymisestä, vaan epäily, että Saksa voisi pyrkiä vaikuttamaan valitsijamiehiin.[3]

Sodan vuoksi vaaleja ei pidetty normaalissa järjestyksessä, vaan säädettiin jälleen poikkeuslaki, jonka nojalla vaalin toimittivat vuonna 1937 valitut valitsijamiehet.[4] Lakiesityksen perusteluissa esityksen antanut Rangellin hallitus ei viitannut voimassa olleeseen sotatilaan, vaan vaaliteknisiin seikkoihin: vaikka suuri osa siirtoväestä oli palannut kotiseuduilleen jatkosodassa takaisin vallatuille alueille, huomattava määrä Viipurin läänin läntisen ja itäisen vaalipiirin kuntiin henkikirjoitetusta väestöstä oli yhä palaamatta. Samoin perustein oli jo aiemmin siirretty eduskuntavaalit, joiden sääntömääräinen ajankohta olisi ollut heinäkuussa 1942, pidettäviksi vuonna 1944.[2]

Lakiesitys tuli eduskunnan käsiteltäväksi 27. lokakuuta 1942, ja kolmannessa täysistuntokäsittelyssä 6. marraskuuta 1942 se julistettiin kiireelliseksi ja hyväksyttiin yksimielisesti.[5] Lain mukaan presidentti valittaisiin vain kahden vuoden toimikaudeksi eli 1. maaliskuuta 1945 saakka.[6] Ryti tulisi aikanaan eroamaan jo ennen sitä.

Valitsijamiesten neuvottelut käytiin 13. ja 14. maaliskuuta 1943. Vielä vaalipäivän aamuna Mannerheimin takana näytti olevan valitsijamiesten niukka enemmistö. Mannerheim itse kieltäytyi kuitenkin ehdokkuudesta juuri ennen vaalitoimitusta, koska hänen vaatimaansa ehdotonta varmuutta valituksi tulemisesta ei pystytty takaamaan.[2]

Vaalitoimitus muokkaa

Valitsijamiehet kokoontuivat 15. helmikuuta 1943 Eduskuntatalossa. Puheenjohtajana toimi pääministeri Jukka Rangell ja sihteerinä eduskunnan sihteeri E. H. I. Tammio.[7] Kolmestasadasta valitsijamiehestä 252 oli samoja kuin vuoden 1937 vaalia suoritettaessa ja 275 samoja kuin vuoden 1940 vaalissa. Pois jääneet olivat pääosin kuolleita.

Ryti valittiin jo ensimmäisellä kierroksella hänen saatuaan 269 ääntä. Kansanhuoltoministeri, vuorineuvos V. A. Kotilainen sai neljä ääntä ja Mannerheim, entinen presidentti K. J. Ståhlberg sekä maaherra Arvo Manner yhden äänen kukin. Tyhjiä äänestyslippuja annettiin 24.[7]

Ehdokas Puolue Äänet
Risto Ryti edistyspuolue 269
V. A. Kotilainen sitoutumaton 4
Arvo Manner sitoutumaton 1
C. G. E. Mannerheim sitoutumaton 1
K. J. Ståhlberg edistyspuolue 1
Tyhjät äänet 24
Lähteet:[7][8][9]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Veikko Huuska: Mannerheimin ambitiot vuoden 1943 presidentinvaalissa Uusi Suomi Puheenvuoro. 22.4.2016. Viitattu 13.3.2021.
  2. a b c Häikiö, Martti: Presidentin valinta: miten valtionpäämiehet on Suomessa valittu, millaisiin poikkeusmenetemiin valinnoissa on turvaudutta ja miksipresidentin toimikautta jatkettiin kokonaan ilman vaalia vuonna 1973, s. 41–43. WSOY, 1993. ISBN 951-0-19058-6.
  3. Juhani Suomi: Myrrysmies: Urho Kekkonen 1936–1944, s. 358. Helsinki: Otava, 1986.
  4. Ryti, Risto Kansallisbiografia. Suomalaisen kirjallisuuden seura (SKS). Viitattu 22.4.2019.
  5. Häikiö 1993, s. 42–43.
  6. Laki tasavallan presidentin vaalista vuonna 1943, säädös 879/1942, Suomen asetuskokoelma 1942, s. 1909.
  7. a b c Pääministerin kirje valtioneuvostolle, asetus 166/1943, Suomen asetuskokoelma 1943, s. 350–354.
  8. Presidentinvaalit 1919–2006 (Arkistoitu – Internet Archive) (Tasavallan presidentin kanslia)
  9. Suomi, Juhani: Urho Kekkonen 1936–1944, Myrrysmies, s. 361. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-06567-X.