Avaa päävalikko
Tämä artikkeli käsittelee poikkeuslakeja yleensä. Usein poikkeuslaki viittaa Urho Kekkosen presidenttikauden pidentämiseen poikkeuslailla vuosiksi 1974–1978.

Poikkeuslaki on laki, joka syrjäyttää oikeusjärjestyksen yleisiä periaatteita tai puuttuu kansalaisten perusoikeuksiin, kuten tasa-arvoisuuteen lain edessä.[1] Suomessa eduskunta säätää poikkeuslain perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Poikkeuslaille on tyypillistä, että se syrjäyttää perustuslain säännöksiä, mutta ei julista itseään perustuslaiksi. Normihierarkiassa poikkeuslaki sijoittuu tavallisen lain rinnalle ja se voidaan kumota tavallisen lain tavoin. Sitä voidaan myös muuttaa kuten tavallista lakia, ellei muutos poikkea perustuslaista enempää kuin alkuperäinen poikkeuslaki.[2]

Saksan ruhtinaskunnissa kehittyi 1840-luvulta alkaen tapa muuttaa perustuslakia välillisesti perustuslainsäätämisjärjestyksessä, mutta nimeämättä lakia perustuslaiksi. Tapa jatkui Saksan keisarikunnassa ja siirtyi Weimarin tasavallan vuoden 1919 perustuslain mukaiseen valtiojärjestykseen. Ensi sijassa poikkeuslakeja käytettiin valtioelinten toimivallan ja hallintokoneiston organisaation muutoksiin. Esimerkiksi Adolf Hitlerin hallinnon näennäisesti laillisen perustan muodostanut valtuuslaki (saks. Ermächtigungsgesetz) hyväksyttiin perustuslain välillisenä muutoksena. Saksan liittotasavallan vuoden 1949 perustuslaki kielsi tällaisen välillisen muuttamisen.[2]

Suomessa alettiin 1800-luvun loppupuolella syrjäyttää Ruotsin vallan aikaisten perustuslakien ja niihin vertautuvien säätyerioikeuksien säännöksiä niiden haitatessa talouselämän ja hallinnon uudistuksia. Tällöin ei aina kumottu perustuslakien ja erioikeuksien säännöksiä, eikä muutettu niiden tekstiä. Poikkeuslakien säätäminen vakiintui 1917–1921. Vanhojen perustuslakien ja vuoden 1919 hallitusmuodon vastaisina pidettiin esimerkiksi torpparien vapauttamista ja tavaroiden niukkuuden seurauksia lieventäviä lakeja. Käytännöstä tuli virallinen hallitusmuodon 95 pykälän nojalla, joka sääti että hallitusmuotoa sai muuttaa tai poikkeuksia siitä säätää vain perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Vuoden 1919 hallitusmuodon aikana (1919–2000) hyväksyttiin yli 800 poikkeuslakia. Yli puolet niistä muutti perustuslain takaamaa omaisuudensuojaa, esimerkiksi monet talouselämän säännöstelemiseksi säädetyt lait sekä maanhankintalaki, mutta niillä lykättiin myös eduskuntavaaleja, valittiin tasavallan presidentti poikkeavassa järjestyksessä tai pidennettiin toimikautta sekä säädettiin sotaan syyllisten rankaisemisesta.[2] Erityisen runsaassa käytössä menettely oli toisen maailmansodan aikana ja muutamana vuotena sen jälkeen.

Myös nykyisen, vuoden 2000 perustuslain mukaan rajattuja poikkeuksia perustuslain säännöksiin voidaan säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä[3], mutta tätä mahdollisuutta on harvoin enää käytetty.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966.
  2. a b c Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa V palstat 770–773.
  3. Suomen perustuslaki (731/1999),73 §