Suomen presidentin valinta 1944
Tasavallan presidentiksi 1944 toimestaan eronneen Risto Rytin seuraajaksi sekä vuosien 1940 ja 1943 presidentinvaalien erityismenettelyjen jälkeen ja edelleen sodan kestäessä määrättiin eduskunnan 5/6 enemmistön säätämällä poikkeuslailla kuuden vuoden toimikaudeksi puolustusvoimain ylipäällikkö, Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim[1].
Neuvostoliiton aloitettua 9. kesäkuuta 1944 suurhyökkäyksen suomalaisjoukkoja vastaan Karjalan kannaksella ja tehtyä läpimurron presidentti Risto Ryti lähetti 27. kesäkuuta Saksaan henkilökohtaisen, Ryti–Ribbentrop-sopimukseksi kutsutun kirjeen aseavun saamiseksi. Kirjeessä Ryti vakuutti, ettei Suomi, hänen ollessaan presidenttinä, solmi erillisrauhaa Neuvostoliiton kanssa. Rintamatilanteen vakiinnuttua ja ulkopoliittisen paineen helpotuttua Suomi irtautui Ribbentrop-sopimuksesta siten, että Ryti erosi presidentin tehtävistä 1. elokuuta. Taustalla oli Suomen pyrkimys päästä rauhansopimukseen Neuvostoliiton kanssa. Hallitukselle antamassaan kirjelmässä Ryti ilmoitti eronsa muodolliseksi syyksi heikentyneen terveytensä ja sen, että ”ylin toimeenpanovalta sekä sotilas- että siviilihallinnon alalla olisi tällä hetkellä keskitettävä samalle henkilölle.” Näin Ryti määritteli seuraajakseen marsalkka Mannerheimin.
Hallitus antoi 1. elokuuta eduskunnalle esityksen laiksi ”tasavallan presidentin määräämisestä ilman vaalia”. Lain käsittely eduskunnassa oli ennätyksellisen ripeä: neljässä tunnissa lakiesitys läpäisi lähetekeskustelun, perustuslakivaliokunnan, ensimmäisen täysistuntokäsittelyn, suuren valiokunnan ja toisen täysistuntokäsittelyn. Perustuslakivaliokunta totesi mietinnössään, että presidentin valitseminen ei ”Suomen valtiosäännön edellyttämällä tavalla ole nykyisenä ajankohtana mahdollista” ja että Mannerheimin valinta vastaa parhaiten valtakunnan etua.[2] Kolmannessa täysistuntokäsittelyssä 4. elokuuta eduskunta julisti lakiesityksen kiireelliseksi ja hyväksyi sen ilman keskustelua yksimielisesti.[3][4]
Ribbentrop-sopimus mitätöityi lopullisesti, kun Mannerheim ilmoitti 17. elokuuta Suomeen saapuneelle saksalaiselle marsalkalle Wilhelm Keitelille olevansa vapaa sopimuksen velvoitteista.[5]
LähteetMuokkaa
- ↑ Suomen presidentit -sarja: Mannerheim oli väärän ajan päämies Artikkelit. 6.12.2017. Apu–lehti. Viitattu 22.4.2019.
- ↑ Perustuslakivaliokunnan mietintö N:o 52 vuoden 1944 vp.
- ↑ Martti Häikiö: Presidentin valinta, s. 43−48. Porvoo: WSOY, 1993.
- ↑ Jatkosota-kronikka, s. 175. Jyväskylä: Atena Kustannus, 1991.
- ↑ Mitcham Jr., Samuel W.: ”IV: Into the Courland Pocket”, The German Defeat in the East, 1944-45, s. 143. Stackpole Books, 2007. ISBN 978-081-173-371-7. Google-kirjat (viitattu 22.4.2019). (englanniksi)