Idänkauppa on Suomessa käytetty termi kaupankäynnistä Venäjän ja Neuvostoliiton kanssa. Varsinkin sotienjälkeisen ajan bilateraalikauppaa Neuvostoliiton kanssa sanotaan idänkaupaksi, mutta termillä viitataan myös autonomian ajan kauppasuhteisiin ja jopa sitä edeltäneeseen Ruotsin vallan aikaiseen kauppaan.[1] Autonomian ajan alussa Venäjä oli Suomen tärkein vientimarkkina, kunnes Iso-Britannia ohitti sen 1800-luvun jälkipuoliskolla.[2]

Suomen itsenäistyttyä kaupankäynti Neuvostoliittoon oli aluksi pientä, koska Neuvostoliiton välit ulkomaailmaan olivat huonot ja maa pyrki omavaraisuuteen.[2] Sotakorvaukset muuttivat tilanteen täysin, ja niistä alkoi varsinaiseksi idänkaupaksi kutsuttu laajamittainen Suomen ja Neuvostoliiton välinen talousyhteistyö.[3] Kaupalla oli huomattava vaikutus Suomen talouskasvuun ja kansalaisten vaurastumiseen.[3]

Idänkaupalla oli laaja poliittinen ulottuvuus Suomessa. Neuvostoliiton ulkopoliittisiin intresseihin mukautumista saatettiin pitää talouden kannalta hyödyllisenä, ja asiantuntemus idänkaupan alalla toimi keinona edistää poliittista uraa.[4] Suomen ja Neuvostoliiton hallitusten välinen talouskomissio perustettiin vuonna 1967. Se oli maailman ensimmäisiä sosialistisen ja kapitalistisen maan välisiä yhteistyöelimiä, ja sen johdossa oli puheenjohtajat kummastakin maasta. Neuvostoliiton aloitteesta puheenjohtajina oli aina poliittisesti merkittäviä henkilöitä, kuten Nikolai Patolitšev, Vladimir Kamentsev ja Ahti Karjalainen.[4]

Joskus idänkaupan käsitteeseen on luettu myös muiden sosialististen maiden ja SEV-maiden kanssa käyty kauppa.[4]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Miettulan sahan museo etelasavonmuseot.fi.
  2. a b Erkki Liikanen: Suomen ja Venäjän taloussuhteista 1865–2015 Päämajan kesäsymposium, Mikkeli 8.7.2015. Viitattu 21.3.2016
  3. a b Jyrki Koulumies: Kaikki ajoi Ladalla Yle. Viitattu 21.3.2016
  4. a b c Saara Anneli Matala: Idänkaupan loppu – Suomen ja Neuvostoliiton välinen erityinen kauppasuhde ja Suomen kauppapolitiikan odotushorisontti sen purkautuessa 1988–1991 Pro gradu, 2011, Helsingin yliopisto, Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos. (pdf)

KirjallisuuttaMuokkaa