Tiklas logo.jpg

Tiklas on entinen suomalainen vaatevalmistaja ja nykyisin M.A.S.I Companyn aputoiminimi ja miesten paitojen tuotemerkki.[1] Tiklaksen tehtaat työllistivät suurimmillaan noin 2 000 henkeä.[2]

HistoriaMuokkaa

Tiklas perustettiin Lassila & Tikanojan vaatetehtaana tukkukaupan rinnalle vuonna 1923, mutta yhtiöitiin Tiklas Oy:ksi vasta 1945. Tehdas perustettiin tuottamaan valmisvaatteita, joiden suosio oli kasvamassa räätälinvaatteiden ja itse ommeltujen sijasta. Ensimmäisiä tuotteita olivat miesten puvut, paidat ja alusvaatteet. Vuodesta 1938 vuoteen 1960 Tiklas valmisti sosiaaliministeriölle äitiyspakkausten tekstiilituotteet, mistä muodostui parhaimmillaan 20 prosenttia yrityksen myynnistä. Vuonna 1964 aloitettiin naistenvaatteiden valmistus ja myöhemmin otettiin ohjelmaan myös lasten ulkoiluvaatteet.[2]

Tiklas oli 1980-luvulle saakka Suomen suurimpia vaateyrityksiä, jolla oli tuotantoa lähes 20 paikkakunnalla Suomessa, erityisesti Etelä-Pohjanmaan kunnissa. Vuonna 1971 Tiklas työllisti 1 446 suomalaista.[3] Hallinto oli vuodesta 1965 alkaen Helsingissä. Tiklas aloitti vientimarkkinoinnin 1960-luvun alussa ja oli pitkään Suomen suurin vaateviejä. 1960-luvulta alkaen yli puolet Tiklaksen tuotannosta meni vientiin, ja vuonna 1980 viennin osuus oli 65 prosenttia liikevaihdosta. Lassila & Tikanojalle myönnettiin tasavallan presidentin vientipalkinto 1969.[2][4] 1980-luvun alkuvuosina suurimman asiakkaan, brittiläisen Marks & Spencerin tilaukset työllistivät kaksi Tiklaksen tehdasta, kunnes tilaukset siirrettiin Kaukoitään 1985.[5] Tiklaksen osuus koko Lassila & Tikanoja -yhtymän liikevaihdosta vuonna 1983 oli 36 prosenttia.[6]

Tiklaksen käyttämiä vaatesuunnittelijoita olivat muiden muassa Ritva Falla, Mariaana von Knorring, Reino Koski, Matti Seppänen ja Sirkka Vesa-Kantele.[2][7][8]

Vuonna 1991 Lassila & Tikanoja myi tappioiden takia Tiklaksen osake-enemmistön Teks-Investille. Tästä muodostui 680 työntekijän Avardo Oy, josta Lassila & Tikanoja omisti kolmanneksen ja johon kuului myös muun muassa kuopiolainen Piretta-P.T.A. Tiklas-ryhmään kuuluneet yhtiöt Tiklas, Puku-Tiklas ja Ulkoilu-Tiklas haettiin konkurssiin vuonna 1995. Viimeisinä olivat silloin toiminnassa Vaasan ja Kauhajoen tehtaat. Yrityksillä oli silloin 330 työntekijää, joista 75 oli ollut pitkään lomautettuna.[9]

Tiklaksen tehtaitaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Koskivirta, Anu: Tarina arjesta, Lassila & Tikanoja 1905–2005. Lassila & Tikanoja Oyj, 2005. ISBN 952-91-8415-8.

ViitteetMuokkaa

  1. Tiklas, M.A.S.I Company. Viitattu 31.5.2014.
  2. a b c d e f g h i j k Piippa Lappalainen ja Mirja Almay: Kansakunnan vaatettajat, s. 102–103. WSOY, 1996. ISBN 978-9510208649.
  3. a b c d e f g Koskivirta 2005, s. 187.
  4. Historia. 1923–1980: Tukkukaupasta vaatetusteollisuuteen. Lassila & Tikanoja. Viitattu 31.5.2014.
  5. Koskivirta 2005 s. 222.
  6. Koskivirta 2005, s. 219.
  7. Muotitaiteilija Ritva Falla palkittiin, Turun Sanomat 14.11.2003. Viitattu 4.6.2014.
  8. Mariaanan maun mukaan. Helsingin Sanomat, 28.8.1983, s. 21. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  9. Tiklas-yritykset haettu konkurssiin, Kauppalehti 15.6.1995, sivu 5. Viitattu 31.5.2014.
  10. Terva, tekniikka ja terveys. Vaasalainen yrittäjyys ennen, nyt ja tulevaisuudessa., Vaasan yliopisto 2006, s. 17. Viitattu 31.5.2014.
  11. Hakutulos: Tiklas, Porstuakirjastot. Viitattu 31.5.2014.
  12. a b c Tiklas poistaa neljä tehdasta, Ilkka no. 279, vuosi 1987 (ei päiväystä). Viitattu 31.5.2014.
  13. Seppo Katajan historiakatsaus asukasyhdistyksen 10-vuotisjuhlassa 7.11.2009, Lakeaharjun asukasyhdistys. Viitattu 31.5.2014.
  14. Ihmisten asialla neljä vuosikymmentä, Kauhajoen Kunnallislehti 27.10.2010. Viitattu 31.5.2014.
  15. Koskivirta 2005 s. 223.
  16. Kotiseudun historia kertoo myös itsestä, Pohjalainen 19.6.2013. Viitattu 31.5.2014.
  17. Koskivirta 2005 s. 223.