Suomen sotakorvaukset
Suomen sotakorvaukset olivat sotakorvauksia, joita Suomen piti toisen maailmansodan jälkeen maksaa Neuvostoliitolle. Joulukuussa 1944 vahvistetun välirauhansopimuksen mukaisesti Suomen oli maksettava Neuvostoliitolle kuuden vuoden aikana sotakorvauksia 300 miljoonan kultadollarin (ns. sotakorvausdollari) arvosta. Sotakorvaussopimuksen allekirjoittivat valtioneuvoston juhlahuoneistossa Smolnassa Helsingissä valvontakomission puheenjohtaja Andrei Ždanov ja pääministeri J. K. Paasikivi. Maksuaika pidennettiin vuoden 1945 lopussa kahdeksaan vuoteen ja kesällä 1948 korvausten nimellisarvo alennettiin 226,5 miljoonaan kultadollariin. Viimeinen sotakorvausjuna ohitti Vainikkalan raja-aseman 18. syyskuuta 1952. Suomi oli ainoa maa maailmassa, joka suoritti sille määrätyt sotakorvaukset.[1][2][3] Sotakorvausjärjestelmä perustui tavarantoimituksiin, ei käteismaksuun. Poikkeuksena oli kauppalaivaston alusten luovuttaminen, minkä vaikutus oli kansantalouden pääomavaroja kaventava.[4]
.jpg)
Sotakorvauksia koskeneet neuvottelut syksyllä 1944 kuuluivat ulkoministeriön vastuulle. Neuvotteluihin osallistui myös valtioneuvoston asettama asiantuntijakomitea, jonka puheenjohtajana oli Suomen Selluloosayhdistyksen toimitusjohtaja, vuorineuvos Walter Gräsbeck ja jäseninä Suomen Puunvienti Oy:n toimitusjohtaja Gunnar Jaatinen, MTK:n hallituksen puheenjohtaja Juho Jännes, Tampellan toimitusjohtaja Arno Solin, ulkoministeriön lähetystöneuvos Johan Nykopp ja Wärtsilä-yhtymän pääjohtaja, vuorineuvos Wilhelm Wahlforss.[5]
Sotakorvausten arvoa ei laskettu käyvin dollarihinnoin vaan kultadollareina vuoden 1938 arvon pohjalta. Kultadollarin arvon on arvioitu olevan noin 15 % normaalia dollaria korkeampi. Suomen markan arvo aleni 50,8 % vuosien 1938 ja 1944 välillä. Tällöin päädytään sotakorvausten 400 miljoonan dollarin kokoluokkaan Suomen markan arvon pohjalta vuonna 1944. Raskaimmillaan 1945–1949 sotakorvaukset sitoivat 15–16 % valtion menoista, jotka 1945 olivat noin 43 000 miljoonaa vanhaa markkaa ja 1946 noin 52 000 miljoonaa vanhaa markkaa. Vuosina 1950–1952 sotakorvauksia oli vielä 7–5 % valtion menoista.
Vaikka sotakorvaussopimus allekirjoitettiin joulukuussa, sotakorvausvuosi alkoi ja päättyi sen mukaan aina Moskovan välirauhan allekirjoittamisen vuosipäivänä 19. syyskuuta.[5]
Sotakorvaustuotteita
muokkaaSotakorvausten käytännön sujumisesta vastasi Sotakorvausteollisuuden valtuuskunta eli Soteva.
Ensimmäisenä sotakorvausvuonna jouduttiin luovuttamaan puutavaran sekä metsätalous- ja metalliteollisuuden tuotteiden lisäksi 119 alusta, mikä oli neljäsosa Suomen jo sodan vuoksi puoleen supistuneesta kauppalaivastosta. Toisesta korvausvuodesta lähtien luovutukset olivat uustuotantoa, pääasiassa metalliteollisuuden tuotteita. Tämä vaati metalliteollisuuden olennaista laajentamista, sillä ennen sotia sen osuus tuotannosta oli vain 3,7 %. Teollisuustuotteiden toimittaminen vaati suuria ponnistuksia. Yhdysvalloista ja Ruotsista saatujen raaka-aineiden ja laitteiden sekä lainarahoituksen avulla se kuitenkin onnistui. Sotavuosina Suomen kauppavaihto oli alentunut 57 %. Menojen kattamiseksi oli myös säädettävä uusia veroja. Toimitetut määrät olivat niin suuria, että esimerkiksi 15 telakalla rakennetuista yli 500 laivasta olisi muodostunut yli 30 kilometriä pitkä yhtenäinen laivajono[6] ja rautatiekuljetuksiin tarvittiin yhteensä 345 000 junavaunua. Sotakorvaustavaran tuotantoa valvoivat neuvostoliittolaiset tarkastajat, jotka huolehtivat tavaran laadusta.[6]
Luovutettuja valmiita aluksia
muokkaa |
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Merilastilaivat
muokkaaMerimatkustajalaivat
muokkaaTankkilaivat
muokkaaJäänmurtajat
muokkaaMerihinaajat
muokkaaRannikkohinaajat
muokkaaRannikkolastilaivat
muokkaaRannikkomatkustajalaivat
muokkaaProomut
muokkaaLuovutusta varten rakennettuja aluksia
muokkaaHöyrylastilaivat
muokkaa| Suomen sotakorvauksina luovuttamia aluksia | ||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| nimi | bruttorekisteritonnit | kuolleet painotonnit | hv | hyvitys $ (1938 mukaan) | suomalainen telakka | nimi | alustyyppi | |
| #1 | 2 000 | 1 000 | höyrylastilaiva | |||||
| #2 | 2 000 | 1 000 | höyrylastilaiva | |||||
| #3 | 2 000 | 1 000 | höyrylastilaiva | |||||
| #4 | 2 000 | 1 000 | höyrylastilaiva | |||||
| #5 | 2 000 | 1 000 | höyrylastilaiva | |||||
| #6 | 2 000 | 1 000 | höyrylastilaiva | |||||
| #7 | 2 000 | 1 000 | höyrylastilaiva | |||||
| #8 | 2 000 | 1 000 | höyrylastilaiva | |||||
| #9 | 2 000 | 1 000 | höyrylastilaiva | |||||
| #1 | 2 000 | 1 100 | höyrylastilaiva | |||||
| #2 | 2 000 | 1 100 | höyrylastilaiva | |||||
Moottorilastilaivat
muokkaa| Suomen sotakorvauksina luovuttamia aluksia | ||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| nimi | bruttorekisteritonnit | kuolleet painotonnit | hv | hyvitys $ (1938 mukaan) | suomalainen telakka | nimi | alustyyppi | |
| #1 | 3 000 | 1 000 | moottorilastilaiva | |||||
| #2 | 3 000 | 1 000 | moottorilastilaiva | |||||
| #3 | 3 000 | 1 000 | moottorilastilaiva | |||||
Höyryhinaajat
muokkaaVarppausmoottoriveneet
muokkaaTeräksiset höyrytroolarit
muokkaaPuiset moottoritroolarit
muokkaaKuunarit
muokkaa- Pääartikkeli: Sotakorvauskuunari
Komposiittiproomut
muokkaaTeräksiset proomut
muokkaa| Suomen sotakorvauksina luovuttamia aluksia | ||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| nimi | bruttorekisteritonnit | kuolleet painotonnit | hyvitys $ (1938 mukaan) | suomalainen varustamo | neuvostoliittolainen nimi | alustyyppi | suomalainen telakka | |
| Aallotar* | > 2 000 | 500 000 | Suomen Höyrylaivaosakeyhtiö | Beloostrov, Valkeasaari | matkustaja-alus | |||
| Aallotar | < 500 | 25 000 | ||||||
| Alku | < 500 | 27 000 | ||||||
| Antares | > 1 000 | 2 200 | 125 000 | Suomen Höyrylaivaosakeyhtiö | ||||
| Ara | > 1 000 | 137 000 | ||||||
| Aranda* | > 500 | 189 000 | ||||||
| Aura** | < 500 | 132 000 | ||||||
| Bore II* | > 1 000 | 400 000 | ||||||
| Barö* | < 500 | 55 000 | Northern SS | Ahlstrom; A. Ahlströmin Varkauden konepaja [7] | ||||
| Björn** | < 500 | 39 000 | ||||||
| Capella | > 1 000 | 155 000 | ||||||
| Dione | > 1 000 | 126 000 | ||||||
| Ferro** | < 500 | 100 000 | ||||||
| Finlandia | > 1 000 | 54 500 | ||||||
| Förby** | < 500 | 45 000 | ||||||
| Haapaniemi** | < 500 | 77 000 | merenkulkuhallitus | merihinaaja | Ahlstrom; A. Ahlströmin Varkauden konepaja [7] | |||
| Herkules** | < 500 | 89 000 | ||||||
| Hesperus | > 2 000 | 107 000 | ||||||
| Ilmatar* | > 2 000 | 350 000 | ||||||
| Ingrid Thordén | > 1 000 | 130 000 | ||||||
| Jurmo** | < 500 | 300 000 | ||||||
| Karl Erik | > 1 000 | 135 000 | ||||||
| Kollaa | > 1 000 | 177 000 | ||||||
| Korkeasaari* | < 500 | 51 500 | ||||||
| Kronoborg | > 6 000 | 440 000 | ||||||
| Leo | > 1 000 | 80 000 | ||||||
| Luppi** | < 500 | 300 000 | ||||||
| Marita | > 1 000 | 121 000 | ||||||
| Mars II** | < 500 | 47 200 | ||||||
| Mustikkamaa I* | < 500 | 34 500 | ||||||
| Mustikkamaa II** | < 500 | 28 500 | ||||||
| Mässkär** | < 500 | 47 500 | ||||||
| Nagu | > 3 000 | 284 000 | merilastilaiva | |||||
| Narvi** | < 500 | 300 000 | ||||||
| Olympia* | < 500 | 85 500 | ||||||
| Orion | > 2 000 | 170 000 | ||||||
| Ostrobotnia | > 1 000 | 68 000 | ||||||
| Oulu 1** | < 500 | 113 000 | ||||||
| Oulu 9** | < 500 | 39 100 | ||||||
| Pallas | > 1 000 | 72 000 | ||||||
| Patria | > 500 | 44 000 | ||||||
| Pihlajasaari* | < 500 | 40 000 | ||||||
| Pohjanmaa** | < 500 | 50 000 | ||||||
| Polaris* | > 1 000 | 190 000 | ||||||
| Porin Karhu** | < 500 | 104 000 | Porin kaupunki | satamajäänsärkijä, 1925, Savonlinna | ||||
| Porthan* | < 500 | 114 000 | ||||||
| Raila | > 1 000 | 88 000 | ||||||
| Rapp** | < 500 | 24 000 | ||||||
| Regulus | > 1 000 | 99 000 | ||||||
| Rhea | > 1 000 | 72 000 | ||||||
| Ristiniemi** | < 500 | 61 000 | ||||||
| Salla | > 1 000 | 168 000 | ||||||
| Sirius | > 2 000 | 131 500 | ||||||
| Suomen Poika | > 1 000 | 60 000 | ||||||
| Suursaari** | < 500 | 210 000 | merenkulkuhallitus | rannikkohinaaja | Ahlstrom; A. Ahlströmin Varkauden konepaja [7] | |||
| Steg** | < 500 | 30 000 | ||||||
| Stockfors VII** | < 500 | 92 000 | ||||||
| Särkkä* | < 500 | 56 200 | ||||||
| Taurus | > 1 000 | 107 000 | ||||||
| Tuppura** | < 500 | 26 500 | ||||||
| Turso** | < 500 | 300 000 | ||||||
| Ulla | < 500 | 22 000 | ||||||
| VH-1** | < 500 | 90 000 | ||||||
| VH-2** | < 500 | 73 500 | ||||||
| Voima** | < 500 | 34 600 | Malygin | jäänmurtaja [8] | ||||
Esimerkkeinä sotakorvaustuotteista ovat 535 erilaista alusta, 52 500 sähkömoottoria, 1 140 muuntaja-asemaa ja 30 täydellistä tehdaslaitosta voima-asemineen. Sotakorvauksen piiriin kuuluneita aluksia olivat muun muassa S/S Turso, Kuunari Vega ja täysin antimagneettisista raaka-aineista rakennettu ns. ”kultakuunari” Zarja, jonka kaikki metalliosat olivat Outokummun piipronssia. Näin siksi, että alukselta käsin pystyisi suorittamaan herkimmätkin magneettiset mittaukset.[10] Zarjan rakennustyössä vaativin tehtävä oli piipronssisten vesi- ja polttoainesäiliöiden valmistus; säiliöt olivat aluksen ahtaiden tilojen vuoksi hyvin monimuotoisia, ja lopulta vain helsinkiläinen Työkalu- ja hammaspyörätehdas Oy suostui edes yrittämään. Niittaus ei pitänyt nesteitä, niittausten [Tinaus|tinaaminen]] ei auttanut, ja hitsaaminen oli lähes mahdotonta siten, ettei saumasta tullut magneettinen. Työ kuitenkin onnistui; Väinö Auerin mukaan pari viimeistä säiliötä oli suomalaisten normien mukaan lähes kelvottomia, mutta ne hyväksyttiin kuitenkin.[11]
Yhtenä sotakorvaustoimitusten tavaraeränä olivat pystytysvalmiit puutalopaketit. Josef Stalin lahjoitti taloja edelleen Puolaan. Niitä oli vuonna 2013 vielä jäljellä Varsovassa noin kolmekymmentä.[12]
Sotakorvaustuotteille valittiin toimittajat Sotevan järjestämässä kokouksessa.[13] Esimerkiksi Porin Konepaja toimitti erityisesti höyrykäyttöisiä sähkögeneraattoreita varusteineen, siis pieniä voimalaitoksia. Niiden voimanlähteitä kutsuttiin teollisuuslokomobiileiksi. Lars Holmström (1986) selostaa näiden sotakorvaustuotteiden kehittämistä ja toimitusprosessia teoksessaan Maksoimme velkaa: sotakorvauspäiviä ja vähän öitäkin.
Huomattavan erän sotakorvauksista muodosti rautatiekalusto, esimerkiksi yhteensä 728 kapearaiteista veturia, joista suurin osa oli höyryvetureita; merkittävin yksittäinen eli 525 yksilöä käsittänyt tyyppi oli PT-4, joka muodostaakin maailman suurimman yhtenäisen sarjan kapearaiteisia höyryvetureita.
Arvioita sotakorvausten vaikutuksista
muokkaaSodan ja sotakorvausten vaikutuksesta yksityinen kulutus laski lähes neljänneksen, investointien volyymi romahti puoleen ja vienti oli vuonna 1945 vajaa viidennes sotaa edeltäneestä. Sotakorvausten hyötypuolelle on usein laskettu metalliteollisuuden pakollinen kehittäminen siten, että jo vuonna 1949 Suomella oli Pohjoismaiden uudenaikaisimmat telakat sekä konepaja- ja valimoteollisuus. Yrityksistä muun muassa Valmet on syntynyt valmistettaessa sotakorvauksina luovutettavia tavaroita.
Toisaalta on esitetty arvioita, että jos nämä varat ja resurssit olisivat olleet käytettävissä vientitoiminnan ja teollisuuden kehittämiseen, Suomi olisi menestynyt erinomaisesti ja varmasti paremmin kuin maksamalla sotakorvauksia. Sodan jälkeen myös Euroopassa varastot olivat tyhjät ja kysyntää tuotteille olisi varmasti ollut myös lännessä. Erityisesti Iso-Britannia olisi kaivannut pikaisia puutavaratoimituksia. Toisaalta suomalaisen teollisuuden tuotantosuunnat ja kapasiteetti olivat suuntautuneet toisin, joten ei ole mitään näyttöä, että länteen suuntautunut tuotanto olisi syntynyt. Juuri tämän sotakorvausten tuoman pakon kehittää ja laajentaa metalliteollisuutta on katsottu olleen hyödyksi Suomen talouselämälle. Toisaalta sotakorvausten merkitystä ”Suomen metalliteollisuuden luojana” on liioiteltu, sillä metalliteollisuus oli kehittynyt merkittävästi jo sodan aikana. Taloushistorioitsija Riitta Hjerppe on korostanut, että metalliteollisuuspainotteisista sotakorvauksista suoriuduttiin, koska metalliteollisuudella oli Suomessa pitkä historia ja se oli kehittynyt voimakkaasti jo 1930-luvulla sekä sodan aikana.[14] Valtiojohdon on katsottu korostaneen sotakorvausten positiivisia vaikutuksia myös poliittisista syistä.[15] Oli myös erittäin tärkeää, että sotakorvausten maksulle saatiin kansan tuki. Samalla on jätetty taka-alalle esimerkiksi se, että tavaroiden vastikkeeton vienti Neuvostoliittoon söi jälleenrakennukseen kipeästi kaivattuja varoja ja hidasti elintason nousua. Myös kauppasuhteet itään olisivat monien tuotteiden kohdalla syntyneet ilman sotakorvauksiakin, sillä niille olisi joka tapauksessa ollut kysyntää Neuvostoliitossa.
Sotakorvausten päättyminen
muokkaa
Sotakorvausten päättymisen kunniaksi pidettiin Helsingin messuhallissa 23. syyskuuta 1952 juhla, jossa puhuivat pääministeri Urho Kekkonen, kauppa- ja teollisuusministeri Penna Tervo, Sotevan johtaja Svante Sundman ja Neuvostoliiton kauppaministeri Pavel Kumykin.[16] Sotakorvausten päätyttyä niiden käytännön sujumisesta vastannut Soteva ajettiin vähitellen alas ja sen toiminta päättyi virallisesti vuoden 1953 lopussa.[17] Sotevan selvittelyelin lakkautettiin seuraavana vuonna.[18]
Messuhallin juhlassa sattui välikohtaus, jolla oli kauaskantoiset seuraukset Suomen sisäpolitiikassa. Kauppa- ja teollisuusministeri Penna Tervo lähetettiin kotiin lepäämään neuvostoliittolaisten vieraiden kunniaksi aikaisemmin päivällä järjestettyjen juhlapäivällisten jälkeen ja hänen puheensa ilmoitettiin peruuntuneeksi. Tervo saapui kuitenkin pitämään puheensa, mutta tilaisuudessa mukana olleille ja sitä radion välityksellä seuranneille ei jäänyt epäselväksi, ettei ministeri ollut parhaassa kunnossaan. Sosialidemokraattien eduskuntaryhmä antoi Tervolle ankarat nuhteet, ja puoluesihteeri Väinö Leskisen vaatimuksesta Tervo pyysi eroa ministerin tehtävästä. Presidentti J. K. Paasikivi ei kuitenkaan myöntänyt Tervolle eroa; Arvo Tuomisen mukaan presidentti oli vain tokaissut Tervolle: ”Sinä pysyt ministerinä ja sillä siisti!” Jupakan seurauksena Leskisen ja Tervon vuosikausien monet myrskyt kestänyt ystävyys katkesi lopullisesti. Tervon yhteistyö Urho Kekkosen kanssa tiivistyi sitä mukaa kuin se joutui vaikeuksiin Väinö Leskisen kanssa, mistä seurasi hajaannus sosialidemokraattisessa puolueessa, Työväen Urheiluliitossa ja ammattiyhdistysliikkeessä.[19][20]
Lähteet
muokkaa- Auer, Jaakko: Suomen sotakorvaustoimitukset Neuvostoliitolle: tutkimus tavaroiden luovutusohjelmista, niiden toteuttamisesta ja hyvityshinnoista. (Kansantaloustieteen väitöskirja) Helsinki: WSOY, 1956.
- Harki, Ilmari: Sotakorvausten aika. Jyväskylä: Gummerus, 1971.
- Holmström, Lars: Maksoimme velkaa: sotakorvauspäiviä ja vähän öitäkin. Helsinki: Insinööritieto, 1986. ISBN 951-795-061-6
- ProKarelia (Arkistoitu – Internet Archive), Karjalan palautus -kirja
- Vesterinen, Jukka: Maa, joka maksoi velkansa: Suomen sotakorvaukset 1944–1952. Helsinki: Alfamer, 2012. ISBN 978-952-472-166-0
- Wahlqvist, Sirpa: Sydämellä rakennetut seililaivat: sotakorvauskuunareiden rakentaminen ja rakentajat F.W. Hollming Oy:n telakalla Raumalla 1945–1952. (väitöskirja, kansatiede) Turku: Turun yliopisto, 2012. ISBN 978-951-29-4856-7 Teoksen verkkoversio.
Viitteet
muokkaa- ↑ Viimeinen sotakorvausjuna meni Neuvostoliittoon 60 vuotta sitten Yle Uutiset. 19.9.2012. Viitattu 18.9.2024.
- ↑ Sotakorvauksista 60 vuotta Valtioneuvosto. 7.11.2012. Viitattu 18.9.2024.
- ↑ Suomi maksoi raskaat sotakorvaukset Neuvostoliitolle 1944–52 – henkeä kohti ankarammat kuin millään maalla Kauppalehti. 6.12.2023. Viitattu 18.9.2024.
- ↑ Jaakko Auer, Suomen sotakorvaustoimitukset Neuvostoliitolle
- ↑ a b Vesterinen 2012, s. 26.
- ↑ a b YLE: Suomen historian myytit: sotakorvaukset, TV-ohjelma, lähetetty 18.11.2010 YLE Teemalla.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Aho, Antti: Höyrylaivoja Neuvostoliittoon Warkauden lehti. 11.12.2015. Arkistoitu 15.6.2017.
- ↑ https://turso.fi/wp-content/uploads/2013/07/Sotakorvausalukset.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Jaakko Auer, Vapautemme hinta, näyttelytila, Tuulonen
- ↑ Harki 1971, s. 156, 169–172
- ↑ Auer 1956
- ↑ Kause, Pilvikki: Varsovan "Suomi-talot" tyhjenevät hiljalleen. Helsingin Sanomat, 15.9.2013, nro 251/2013, s. B 3.
- ↑ Holmström 1986, s. 39
- ↑ Joukio, Olli: Valtion komennossa, mutta itsenäisesti – Porin Konepajan sotakorvaustuotanto ja sen vaikutus vuosina 1944–1952. Tekniikan Waiheita, joulukuu 2016, nro 4. Tekniikan Historian Seura THS ry. ISSN 0780-5772
- ↑ Vesterinen 2012, s. 161
- ↑ Seppo Zetterberg (toim.): Suomen historian Pikkujättiläinen, s. 826. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1987.
- ↑ Jorma O. Tiainen (toim.): Vuosisatamme Kronikka, s. 758. Jyväskylä: Gummerus, 1987. ISBN 951-20-2893-X.
- ↑ Otavan iso tietosanakirja, osa 8, palsta 8. Helsinki: Otava, 1964.
- ↑ Zetterberg (toim.), 1987, s. 826–827.
- ↑ Arvo Tuominen: Ettei totuus unohtuisi, s. 62–63. Helsinki: Tammi, 1976. ISBN 951-30-3775-4.
Aiheesta muualla
muokkaa
- Kuunari Vega (Arkistoitu – Internet Archive)
- Pateniemi toimitti sotakorvauksena Neuvostoliittoon 522 puutaloa (Arkistoitu – Internet Archive) (Oulu: Pateniemiseura ry)
- Sotakorvaukset nostivat Suomen telakkateollisuuden kukoistukseen: Uudessakaupungissa rakennettiin 33 alusta (Arkistoitu – Internet Archive) (Sirpa Wahlqvist: Sotakorvauskuunarit ja muita sotakorvausaluksia, Uusikaupunki: Uudenkaupungin merihistoriallinen yhdistys ry)
- Ylen Elävä arkisto: Suomen sotakorvaukset
- Ylen Elävä arkisto: Suomen sotakorvauksilla rakennettiin Neuvostoliiton tulevaisuutta