Gösta Serlachius

suomalainen liikemies

Gösta Michael Serlachius (26. huhtikuuta 1876 Pietarsaari18. lokakuuta 1942 Mänttä[1]) oli suomalainen tehtailija ja vuorineuvos. Hän toimi sukunsa metsäteollisuusyrityksen G. A. Serlachius Osakeyhtiön toimitusjohtajana vuosina 1913–1942. Hänet muistetaan myös suurena kuvataiteen mesenaattina ja nimeään kantavan taidesäätiön perustajana. Hänen mittavat taidekokoelmansa ovat esillä Mäntässä.[1] [2]

Gösta Serlachius
Gösta Serlachius vuonna 1925, valokuvaaja tuntematon.
Gösta Serlachius vuonna 1925, valokuvaaja tuntematon.
Henkilötiedot
Muut nimet Gösta Michael Serlachius
Syntynyt 26. huhtikuuta 1876
Pietarsaari
Kuollut 18. lokakuuta 1942 (66 vuotta)
Helsinki

UraMuokkaa

Gösta Serlachiuksen aikana puuhiomon ja paperitehtaan käsittänyt teollisuusyritys laajeni sulfiittiselluloosatehtaalla sekä konepajalla, jotka molemmat osaltaan vähensivät riippuvuutta ulkoisesta avusta ja olivat tärkeitä tukitoimintoja itse paperinjalostustoiminnalle.lähde?

Valmistuttuaan ylioppilaaksi vuonna 1895[3] Gösta Serlachius aloitti Helsingissä juridiikan opinnot. Hänen isänsä kuoli vuonna 1896[3], jolloin hän keskeytti opintonsa ja alkoi työskennellä setänsä tehtaan tuotteita edustavassa yrityksessä Englannissa. G. A. Serlachius kutsui veljenpoikansa töihin yritykseensä vuonna 1898[3] tämän ollessa Englannissa.[1] Gösta aloitti harjoittelijana Mäntän paperitehtaassa vuonna 1898[3] ja avioitui seuraavana vuonna serkkunsa, G. A. Serlachiuksen tyttären, Sigrid "Sissi" Serlachiuksen kanssa.[4] [1]

1900-luvun alussa Serlachiuksen yritys oli ollut kymmenisen vuotta velkojien valvonnassa, sen taloudellinen asema oli vahvistunut ja omistajan toimintavapaudet olivat kasvaneet. Vanha ja sairas G. A. Serlachius oli äkkipikainen ja riiteli oman perheensä, niin poikansa Axel Ernstin kuin puolisonsa Alicenkin kanssa. Kun hän kuoli vuonna 1901, yrityksen tulevaisuus oli hämärä ja testamentista kiisteltiin. Vuonna 1902 Mäntän tehtaista muodostettiin rahoittajien vaatimuksesta osakeyhtiö, G. A. Serlachius Osakeyhtiö. Gösta ja Sigrid Serlachiuksesta tuli sen keskeisiä osakkaita[1], ja Gösta Serlachiuksesta tuli yrityksen johtokunnan jäsen.[3] Pariskunnan osuus kasvoi, kun yrityksen johtajuudesta myös kilpaillut Axel Ernst Serlachius myi omia osakkeitaan omaa talouttaan korjatakseen.[1]

Gösta Serlachius opiskeli paperiteknologiaa Wienin teknillisessä korkeakoulussa ja teki ensimmäisen opintomatkansa Yhdysvaltoihin vuosina 1903–1904.[3] Hänen monipuolisesta teoreettisesta ja käytännöllisestä koulutuksestaan oli yritysjohtajana hyötyä. Opintomatkansa hän rahoitti hankkimalla ulkomaisten laitteiden edustuksia.[1]

Gösta Serlachius saneerasi Kankaan paperitehtaan Jyväskylässä vuosina 1904–1908. Sukuyhtiön seuraajakiista ratkaistiin vasta vuonna 1908, jolloin Gösta Serlachius valittiin sen isännöitsijäksi. Samaan aikaan hänet kutsuttiin myös kriisiin ajautuneen Kymi (Kymmene Aktiebolaget) -yhtiön saneeraajaksi toimitusjohtajan valtuuksin, ja hänellä oli muun muassa omia liiketoimia ongelmallisessa LLeppäkoski-yhtiössä ja ulkomaisten teknologioiden edustuksia.[1][3]

Hän selvisi monista rinnakkaisista tehtävistään tarmokkuutensa ansiosta. Vastoinkäymisiä hän koki Kymi-yhtöissä, kun Serlachius-yhtiön johtokunnan puheenjohtaja, Pohjoismaiden Osakepankin Tampereen-konttorin johtaja Albert Snellman liitettiin kuuluisaan Nils Idmanin kavallukseen, minkä vuoksi Serlachius lähti Kymi-yhtiöstä vuonna 1913 saatuaan hoidettua saneerauksen miltei loppuun.[1]

G. A. Serlachius Oy:n toimitusjohtajana Serlachius aloitti vuonna 1913.[3] Hän rakennutti Mänttään selluloosatehtaan vuosina 1913–1914 ja uudisti paperitehtaan teknologiaa. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän käytti hyväksi suhdanteita Venäjän markkinoilla määrätietoisesti, jopa häikäilemättömästi. Voittorahoilla hän osti muun muassa Kankaan tehtaan, jonka suurosakas oli ollut jo aiemminkin, Kolhon sahan ja Tampereen Kattohuopatehtaan (sittemmin Tako), jossa G. A. Serlachius oli aloittanut Suomen puumassateollisuuden vuonna 1866 Fredrik Idestamin kanssa. Serlachius-yhtiölle ostettiin 35 000 hehtaaria metsää, ja sen maatalouden kehitykseen panostettiin.[1]

Serlachiukset erosivat vuonna 1916, jolloin Göstan oli ostettava itselleen sukuyhtiön osakkeita pörssistä vahvistaakseen omaa asemansa, yrityksen perintöosuus siirtyi Sigridille.[1]

Vuonna 1917 marraskuun suurlakon aikana lakkolaiset pidättivät Gösta Serlachiuksen Mäntässä. Hänen vaatimuksestaan tehtaat käynnistettiin kuitenkin vasta, kun punakaartin takavarikoimat aseet oli palautettu omistajilleen. Kun kansalaissota puhkesi vuonna 1918, Serlachius kutsuttiin valkoisen hallituksen joukkojen pääintendentiksi. Vaikka maassa kärsittiin elintarvikepulasta, hän onnistui järjestämään joukkojen huollon ja liikkui etulinjan tuntumassa taistelujen painopisteestä toiseen. Saavutuksistaan valkoisessa armeijassa Serlachius palkittiin everstiluutnantin arvolla sekä läheisillä suhteilla ylipäällikkö Gustaf Mannerheimiin. Serlachiuksella oli hyvät suhteet myös muihin aikansa vaikuttajiin, mutta ei itse osallistunut politiikkaan.[1]

Venäjän vallankumousten seurauksena Suomen paperiteollisuuden päämarkkinat hävisivät. Serlachius toimi Puunjalostusteollisuuden Keskusliiton hallituksen puheenjohtajana 1918–1922 ja ratkaisi alan ongelmia luomalla yrityksille yhteisiä vientiorganisaatiota ja avaamalla uusia vientireittejä muun muassa Saksaan ja Ukrainaan.[1] Serlachius oli osa tärkeää yritysjohtajien valtuuskuntaa, joka kiersi keskeisissä länsimaissa vuonna 1919. Samana vuonna hän avioitui Ruth Björkenheimin kanssa.[1]

1920- ja 1930-luvulla Serlachius uudisti ja laajensi tehtaita Mäntän seudulla, Jyväskylässä sekä Tampereella ja niistä muodostui ajanmukainen integraatti. Hän nosti tuotannon jalostusastetta muun muassa pakkaustuotannolla, puutehtaan perustamisella ja konehihnojen valmistamisella. Laukaaseen rakennettiin Kuhankosken voimalaitos.[1]

Yhteiskunnallinen vaikutusMuokkaa

Serlachius alkoi eräiden kollegojensa lailla parantaa tehdasyhdyskuntien sosiaalisia oloja. Hän rakennutti työväelle asuntoja ja luovutti heille omakotitontteja, myi heille edullisesti yhtiön maatilojen tuotteita ja tehosti työsuojelua. Hän tilasi asemakaavoja tehdasyhdyskuntiin Valter Thomélta, Eliel Saariselta ja W. G. Palmqvistilta, rakennutti vuonna 1922 Vilppulasta itsenäistyneeseen Mänttään kirkon ja muitakin kokoontumistiloja.[1] Vuonna 1928 rakennetun kirkon taiteellista koristelua pidetään ainutlaatuisena. Kirkossa on kuvanveistäjä Hannes Autereen suurin teoskokonaisuus, Alvar Cawénin alttaritaulu ja kaksi lasimaalausta sekä Eric O. W. Ehrströmin ruusuikkuna.[3]

Serlachiuksen aloitteesta perustettiin Suomen Paperitehtaitten Yhdistys ja Suomen Selluloosayhdistys ja uudelleenorganisoitiin Suomen Puuhiomoyhdistys, josta tuli Suomen Puunjalostusyhdistysten Keskusliitto.[3]

Puolustusministeriö lähetti hänet joulukuussa 1939 Englantiin hankkimaan suhteillaan taloudellista apua sodassa olevalle maalle. Hän toimi myös Suomen Punaisen Ristin varapuheenjohtajana ja vuodesta 1941 puheenjohtajana marsalkka Mannerheimin ollessa estyneenä. Talvisodan aikana hänet ylennettiin everstiksi.

Toiminta mesenaattinaMuokkaa

Gösta Serlachius tunnettiin myös merkittävänä taiteen ystävänä. Hänen sedällään oli ollut läheiset suhteet Akseli Gallen-Kallelaan ja muihin johtaviin taiteilijoihin. Serlachius jatkoi henkilökohtaista yhteydenpitoa taiteilijoihin ja kokoelmien kartuttamista.[1] Ensimmäisen taideteoksensa, tuntemattoman maalarin tekemän nuoren naisen muotokuvan 1700-luvulta, hän hankki vuonna 1898.[3] Hänen ansiostaan G. A. Serlachius Oy lahjoitti merkittävän summan Taidehallin rakentamiseksi Helsinkiin maailmansodan keskellä vuonna 1917.[1] Vuosina 1900–1920 hän hankki taidekokoelmaansa yksittäisiä teoksia, erityisesti Akseli Gallen-Kallelan tuotannosta.[3]

Vuonna 1918 Serlachius oli perustamassa taidetaontayritys A. B. Taito Oy:tä, mikä edisti Suomen taideteollisuuden kehitystä.[3]

Vuonna 1933 hän perusti Gösta Serlachiuksen taidesäätiön. Kokoelmiin hankittiin myös suurten ulkomaisten mestareiden teoksia. Lisäksi Serlachius tilasi Mänttään aikansa eturivin taiteilijoilta monia julkisia taideteoksia.[1]

1930-luvulla Serlachius toimi aktiivisesti patsastoimikunnissa, joiden ansiosta Vilppulaan saatiin vuoden 1918 taistelujen muistomerkki ja Vaasaan vapaudenpatsas. Hän oli mukana myös Suomen marsalkan ratsastajapatsaan patsaskomiteassa.[3]

Vuonna 1938 Serlachius vetosi eräiden Suomen johtohenkilöiden kanssa talouselämän johtohenkilöihin, jotta nämä antaisivat taiteilijoiden koristaa julkisia rakennuksia ja tuoda siten taiteen entistä useampien ulottuville.[3]

Serlachius haaveili oman taidemuseon rakennuttamisesta Mänttään. Hanke jäi kesken, kun hän kuoli vuonna 1942.[3] Hänen leskensä Ruth Serlachius avasi yhdessä perikunnan kanssa yleisölle osan perheen kodista, Joenniemen kartanosta vuonna 1945. Kartano on nykyisin osa Serlachius-museo Göstaa. Myös yhtiön entinen pääkonttori on muutettu museoksi.[1]

Gösta Serlachius taiteessaMuokkaa

  • Emil Wikström on tehnyt Serlachiuksesta rintakuvan[5]

TunnustuksiaMuokkaa

  • Hänestä tuli Suomen Taiteilijaseuran kunniajäsen vuonna 1917[3]
  • Vuonna 1919 Serlachius sai vuorineuvoksen arvonimen.[1]
  • Serlachius on saanut Vapaudenristin[1]

YksityiselämäMuokkaa

Göstan isä, upseeri Gabriel Serlachius oli G. A. Serlachiuksen veli ja pietarsaarelaisen panimon omistaja. Gösta kävi koulua Oulussa. Serlachius avioitui kahdesti ja hänellä oli viisi lasta ensimmäisen vaimonsa kanssa.[1] [3] Taiteenkeräilijänä hän oli hintatietoinen ostaja, mutta myös vieraanvarainen isäntä, joka kestitsi lähipiirinsä taiteilijoita niin kodissaan Mäntässä kuin perheen kesäpaikassa Huhkojärvelläkin.[6]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Norrmén, P. H.: Mäntän tehdas 1868–1928. Metsä-Serla, Espoo, 1993. (Näköispainos alkuperäisestä painettu 1928.)
  • Häggman, Kai: Metsän tasavalta: Suomalainen metsäteollisuus politiikan ja markkinoiden ristiaallokossa 1920–1939. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2006. ISBN 951-746-751-6
  • Silvennoinen, Oula: Paperisydän: Gösta Serlachiuksen elämä. Helsinki: Siltala, 2012. ISBN 978-952-234-143-3.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w Göstä Serlachius kansallisbiografia.fi. Viitattu 11.12.2019.
  2. Ylioppilasmatrikkeli 1853-1899 ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi. Viitattu 11.12.2019.
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p q r Gösta Serlachiuksen tarina Serlachius Museot. Viitattu 11.12.2019.
  4. R.Erik Serlachius kansallisbiografia.fi. Viitattu 11.12.2019.
  5. Pauli Sivonen (toim.): Kotkan siipien suojassa, Gösta Serlachiuksen taidesäätiön 70-vuotisjuhlajulkaisu, s. 78-95, 16-27, 122-141. Gösta Serlachiuksen taidesäätiö, 2004.
  6. Tarja Talvitie (toim.): Kymmenen polkua kokoelmaan, s. 9-15. Serlachius-museot, 2018.

Aiheesta muuallaMuokkaa