Avaa päävalikko

Leo Reinhold Ehrnrooth (10. maaliskuuta 1877 Helsinki, Suomi26. heinäkuuta 1951 Ruotsi) oli suomalainen lakitieteen tohtori ja Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustaja vuosina 19071909 ja 1917. Hän oli toisena ulkoasiainministerinä vuonna 1919, kauppa- ja teollisuusministerinä vuonna 1920 ja sisäasiainministerinä vuosina 19431944. Hänen vanhempansa olivat kenraalimajuri Adolf Reinhold Ehrnrooth ja Olga De la Gardie.

Leo Ehrnrooth sai lakitieteen tohtorin arvon vuonna 1906. Hän osallistui säätyvaltiopäiville ritariston ja aatelin jäsenenä vuosien 1904–1906 valtiopäivillä. Hänet valittiin RKP:n listoilta uuden eduskunnan jäseneksi 1907–1909.[1] Hän toimi senaatin talousosaston palveluksessa 1906–1917, mutta hänet pidätettiin virantoimituksesta vuoden ajaksi toukokuussa 1913, koska hän kieltäytyi varmentamasta venäjänkielisiä asiakirjoja.

Tsaarivallan kaaduttua maaliskuussa 1917 hänestä tuli kauppa- ja teollisuustoimituskunnan päällikkö ja senaattori Tokoin senaattiiin. Eduskunnan jäsen hän oli jälleen 1917 valtiopäivillä. Hän toimi toukokuusta syyskuuhun 1918 lähetystöneuvoksena Suomen Berliinin lähetystössä. Sen jälkeen hänet nimitettiin vielä Ingmanin I:n ja Kaarlo Castrénin hallituksien apulaisulkoministeriksi kesään 1919 asti sekä seuraavana vuonna Erichin hallituksen kauppa- ja teollisuusministeriksi.

Suomen itsenäisyyden alkuvaiheessa Ehrnrooth siirtyi myös yritysmaailman puolelle; ensin Suomen Sahanomistajain yhdistyksen toimitusjohtaja 1918–1919 ja Suomen Puunjalostusteollisuuden Keskusliiton pääjohtaja 1918–1921, sitten Helsingin Osakepankin johtaja 1921–1924.

Ehrnroothista tuli Kansainliiton määräämä Saarin alueen hallituskunnan kulkulaitosministeri 1928–1935. Jatkosodan aikana hänestä tuli vielä sisäasianministeri Linkomiehen hallitukseen maaliskuussa 1943 elokuuhun 1944.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Uuden eduskunnan ensimmäiset jäsenet. Helsingin Kaiku, 01.06.1907, nro 21–22, s. 24. Kansalliskirjasto Viitattu 25.07.2016.

Aiheesta muuallaMuokkaa