Guyana

valtio Etelä-Amerikassa

Tämä artikkeli käsittelee nykyistä valtiota. Muista samannimisistä paikoista katso täsmennyssivu.

Guyanan kooperatiivinen tasavalta [5] (engl. Co-operative Republic of Guyana) eli Guyanan tasavalta tai Guyana on valtio Etelä-Amerikan pohjoisosissa, Surinamen, Brasilian ja Venezuelan välissä Atlantin valtameren rannalla. Sen vajaasta 750 000 asukkaasta noin puolet polveutuu Intiasta tuoduista työläisistä. Talous on alttiina maailmanmarkkinoiden ja sääolojen vaihtelulle, ja maasta muuttaa koulutettua työvoimaa ulkomaille. Guyanan asukastiheys on Surinamen jälkeen Etelä-Amerikan mantereen toiseksi pienin; varsinkin maan eteläosassa asutusta on erittäin vähän.

Guyanan tasavalta
Guyanan kooperatiivinen tasavalta

Co-operative Republic of Guyana
Guyanan lippu Guyanan vaakuna
lippu vaakuna

Guyanan sijainti kartalla.
Guyanan sijainti kartalla.

Valtiomuoto tasavalta
Presidentti
Pääministeri
Mohamed Irfaan Ali
Mark Phillips
Pääkaupunki Georgetown
6°48′N, 58°10′W
Pinta-ala
– yhteensä 214 999 km² (sijalla 84)
– josta sisävesiä 8,4 %
Väkiluku (2012) 747 884 (sijalla 161)
– väestötiheys 3,6 / km²
– väestönkasvu -0,11[1] % (2014)
Viralliset kielet englannin kieli
Valuutta Guyanan dollari (GYD)
BKT
– yhteensä 4,12 miljardia USD[2] (sijalla 160)
– per asukas 5 252 USD[2]
HDI (2014) 0,636[3] (sijalla 124)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 14,8[4] %
– teollisuus 38,2[4] %
– palvelut 47[4] %
Aikavyöhyke UTC-4
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys
Britanniasta

26. toukokuuta 1966
Lyhenne GY
Kansainvälinen
suuntanumero
+592
Motto One People, One Nation, One Destiny (Yksi kansa, yksi maa, yksi kohtalo)
Kansallislaulu Dear Land of Guyana, of Rivers and Plains
Edeltäjä(t) Guyana (Commonwealth realm)
(1966–1970)
 Brittiläinen Guiana
(1814–1966)

NimiMuokkaa

Nimi Guyana on muunnos Etelä-Amerikan pohjoisrannikon alueesta aikaisemmin käytetystä nimestä Guiana. Tämä nimi puolestaan pohjautuu paikallisen intiaanikielen sanaan, jonka merkitys on ”monien vesien maa”[6]. Alueeseen kuuluivat nykyisen Guyanan valtion alueen eli silloisen Ison-Britannian Guyanan lisäksi Alankomaiden Guyana eli nykyinen Suriname, sen itäpuolella oleva Ranskan Guayana sekä osia Venezuelasta ja Brasiliasta.

MaantiedeMuokkaa

 
Guyanan kartta
 
Kukenan on tyypillinen tasalakinen tepui.

Guyana on pinta-alaltaan 214 999 neliökilometrin laajuinen valtio.[7] Se on Atlantin rantavalue, ja sen rajanaapurit ovat idässä Suriname, etelässä ja lounaassa Brasilia ja lännessä Venezuela.[8]

Guyanan maasto muodostuu kolmesta osasta: hedelmällisestä rannikkokaistaleesta, valkean hiekan alueesta ja sisämaan ylängöstä. Rannikkokaistaleen pinta-ala on viisi prosenttia koko maan pinta-alasta, mutta sillä asuu 90 prosenttia väestöstä. Siihen kertyy lietettä, jonka Amazonjoki on tuonut merelle ja merivirrat kasanneet Guyanan rannikolle. Nousuveden aikana alue tulvii, ja tulvia on pyritty hallitsemaan padoilla ja kanavilla 1700-luvulta alkaen.[9]

Hiekkakaistale on 150–250 kilometriä leveä ja sijaitsee rannikkokaistaleesta etelään. Sillä kasvaa metsää, mutta sitä ei voi raivata pelloiksi, sillä hakkuuaukeat ovat alttiina eroosiolle. Alueelta löytyy bauksiittia, kultaa ja timantteja. Sisämaan ylängöt muodostuvat kukkuloista ja savanneista. Tyypillisiä ovat tasalakiset, pystyseinämäiset tepuit. Länsiosaa dominoivat Pakaraimavuoret.[9] Niiltä löytyy myös maan korkein kohta Monte Roraima, joka kohoaa 2 835 metriin.[8][1] Rupununin savanni kattaa 15 000 neliökilometriä Guyanan eteläosaa.[9]

Guyanaa halkoo useita jokia, ja suurin osa niistä virtaa etelästä pohjoiseen. Suurin joki on Essequibo, joka virtaa Brasilian rajalta Atlantille, missä se muodostaa Georgetownin lähellä laajan suiston.[10] Muita jokia ovat Berbice, Demerara ja Courantyne. Jokien virtaama on alankoalueilla hidas, ja ne tulvivat usein. Pitkien matkojen liikennettä estävät useat putoukset ja rannikon sekä estuaarien muta- ja hiekkasärkät.[8] Putouksista suurin on Kaieteur, jonka putouskorkeus on 226 metriä.[10]

Guyanan ilmasto on trooppinen, tavallisesti kuuma ja kostea. Rannikolla pasaatituulet leudontavat sitä. Rannikolla on pitkä sadekausi huhtikuusta elokuulle, mutta vain lyhyt kuivakausi joulukuulta helmikuun alkuun. Maan eteläosien savannialueella puolestaan ei ole sadekautta, ja vuosittainen sadanta vaihtelee selvästi.[8]

Rannikolla on mangroveita ja monia muita murtovesien kasveja. Sitä seuraa kosteata savannia, jossa on paljon palmuja ja ruohomaita. sademetsää peittää noin kolme neljäsosaa maan pinta-alasta. Sisämaan savannialueella on puolestaan varsin avointa maastoa, ja siellä on myös avoimia kallioita.[8] Rupuninin alueen pohjoisreunalle on perustettu Iwokraman suojelualue, joka kattaa 3 250 neliökilometriä luonnontilaista sademetsää. Alueella elää monenlaisia lintuja sekä oselotteja, mustahämähäkkiapinoita, tapiireita, laiskiaisia ja isomuurahaiskarhuja. Rupununijoessa tavataan maailman suurimpia makean veden kaloja arapaimoja. Maan ainoa varsinainen kansallispuisto on Kaietur.[11]

HistoriaMuokkaa

Varhaishistoria ja siirtomaa-aikaMuokkaa

 
Brittiläinen Guianan kartta vuodelta 1896.

Guyanan ensimmäiset asukkaat olivat arawak- ja carib-intiaaniheimot.[12] Ensimmäiset ihmiset harrastivat kaskiviljelyä ja saivat osan elannostaan myös metsästämällä.[13] Monin paikoin Etelä-Amerikkaa kehittyi korkeakulttuureita, mutta Guyanassa yhteiskunnat olivat eurooppalaisten saapuessa varsin yksinkertaisia. Kolumbuksen aikaan arawakit hallitsivat rannikkoa ja karibit sisämaata.[14]

Kolumbus näki Guyanan rannikon vuonna 1498, mutta espanjalaiset välttelivät pitkään Orinoco- ja Amazonjoen välistä aluetta, vaikka valtasivat sen nimiinsä. Hollantilaiset olivatkin ensimmäisiä eurooppalaisia, jotka asuttivat Guyanaa.[13] Hollantilaiset perustivat vuonna 1616 kauppa-aseman Essequibojoelle 25 kilometrin päähän rannikosta. Sen tarkoituksena oli käydä kauppaa alkuperäisasukkaiden kanssa, mutta pian Hollanti alkoi muiden Euroopan valtioiden tavoin hamuta myös siirtomaita Karibian rannikolta.[15]

Hollannin Länsi-Intian kauppakomppania sai vuonna 1621 täyden vallan Essequibon kauppa-asemasta, josta tuli Essequibon siirtokunta. Kauppakomppania perusti Guyanaan myös kaksi muuta siirtokuntaa, Berbicen ja Demeraran. Kun maataloustuotanto alkoi kasvaa, alankomaalaiset alkoivat tarvita lisää työvoimaa. Paikalliset eivät olleet sopivia plantaaseille, joten hollantilaiset alkoivat tuoda afrikkalaisia orjia. 1660-luvulla orjia oli noin 2 500 ja alkuperäisasukkaita noin 50 000, joista suurin osa oli paennut sisämaahan. Hollantilaiset alkoivat 1700-luvun puolivälin jälkeen vallata myös soista rannikkotasankoa, ja kehittivät Alankomaista tutun polderijärjestelmän.[15]

Ranskan vallankumoussotien ja Napoleonin sotien aikana Guyana vaihtoi useasti omistajaa. Se oli useasti ranskalaisten ja brittien hallinnassa. Ranskalaiskauden aikana Demerarajoen suulle perustettiin nykyinen Georgetown. Britit saivat alueen vuonna 1814, ja vuonna 1831 ne yhdistivät siirtokunnat Brittiläiseksi Guianaksi.[13]

Orjuus lopetettiin 1834, minkä seurauksena mustaihoisia siirtyi kaupunkeihin asumaan ja sokeriplantaaseille tuotiin työläisiä Intiasta, Kiinasta ja Portugalista.[16] Orjia Guyanassa oli vuonna 1807 ollut noin 100 000. Brittiläinen asutus kehittyi hitaasti, mutta vuoden 1879 kultalöytö auttoi taloudellisesti.[13] Venezuela vaati vuonna 1889 suurta osaa Guyanasta, mutta kymmenen vuotta myöhemmin kansainvälinen vetoomustuomioistuin päätti asian Guyanan hyväksi.[16] Venezuela ei ole kuitenkaan luopunut aluevaatimuksistaan.[13]

Guyana sai vuonna 1953 laajemman itsehallinnon. Äärivasemmistolainen Kansan edistyspuolue (PPP) voitti 27. huhtikuuta 1953 järjestetyt parlamenttivaalit ja sai 75 % edustajapaikoista. Puolue alkoi hallituksessa lietsoa lakkoja, jolloin Guyanan paikallishallinto ja Britannia ajautuivat lokakuussa 1953 kiistaan.[17] Britit väittivät 7. lokakuuta, että maassa oli suunnitteilla kommunistien vallankaappaus. Kaksi päivää myöhemmin maahan asetettiin poikkeustila. Brittien mukaan paikallishallinto oli ollut yhteydessä kansainvälisiin kommunistisiin järjestöihin ja oli pyrkinyt tekemään Guyanasta kommunistisen valtion. Britannian parlamentin alahuone asettui 22. lokakuuta tukemaan hallituksen politiikkaa kriisin ratkaisussa.[18] Guyanan hallitus erotettiin ja laajempi itsehallinto kumottiin tilapäisesti.[17]

Itsenäisyyden aikaMuokkaa

Guyana saavutti itsenäisyyden vuonna 1966, ja vuonna 1968 Kansan kansalliskongressi (PNC) sai yksinkertaisen enemmistön parlamentista. Maa julistettiin helmikuussa 1970 ko-operatiiviseksi tasavallaksi Kansainyhteisössä. Maahan valittiin presidentti, mutta pääministerinä jatkoi Forbes Burnham.[13]

Guyana nousi otsikoihin vuonna 1978, kun 900 Kansan Temppeli -uskonlahkon jäsentä teki joukkoitsemurhan lahkon johtajan Jim Jonesin johdolla Jonestownissa.[16]

Guyanan uusi perustuslaki hyväksyttiin vuonna 1980. Burnhamista tuli presidentti, ja hänellä säilyi laajat valtaoikeudet. Vaaleja pidettiin epärehellisinä, ja samoihin aikoihin maassa tehtiin kaksi poliittista salamurhaa. Pappi ja journalisti Bernard Darke murhattiin heinäkuussa 1979 ja historioitsija Walter Rodney kesäkuussa 1980. Burnhamin epäillään olleen yhteydessä kumpaankin tapaukseen. Guyana ajautui 1980-luvulla vakaviin taloudellisiin ongelmiin, kun bauksiitin ja sokerin kysyntä romahti. Maassa oli vakava pula kulutushyödykkeistä, ja monet julkiset palvelut olivat romahduspisteessä.[13]

Burnhamin seuraaja Desmond Hoyte irtisanoutui 1980-luvun lopulla kommunismista ja alkoi antaa kansalaisille enemmän oikeuksia. Taloutta alettiin myös liberalisoida. Vuonna 1992 järjestettyjä pidetään vapaina, ja ne voitti vasemmistolainen PPP. Presidentiksi tuli Cheddi Jagan.[13] Hänen kuoltuaan vuonna 1997 presidentiksi nousi leski Janet Jagan. Vuonna 1998 Jaganin hallitus julisti hätätilan pääkaupunki Georgetowniin, kun kaupungissa alkaneet mellakat yltyivät. Mellakoissa syyttivät valtapuolue PPP:tä afrikkalaissyntyisten guyanalaisten syrjimisestä.[16]

Guyanan on varsin sekasortoisessa tilassa 2000-luvun alussa, sillä maassa on useita protestiliikkeitä ja mellakoita. Vuonna 2002 murha-aste peräti nelinkertaistui. Sisäministeri Ronald Gajraj joutui eroamaan toukokuussa 2004, kun hänet yhdistettiin satoja epäiltyjä rikollisia tappaneeseen murharyhmään. Maatalousministeri Satyadeow Sawh puolestaan murhattiin huhtikuussa 2006.[16]

YK:n tuomioistuin päätti syyskuussa 2007 Guyanan ja Surinamen välisestä merirajasta. Tuomioistuin luovutti Guyanasta suuremman osan kiistellystä alueesta, ja rajan vedon jälkeen maa on pystynyt aloittamaan öljyn etsinnän. Presidentti Bharrat Jagdeo puolestaan ellekirjoitti vuonna 2008 kauppasopimuksen Euroopan unionin kanssa. Sopimuksen on tarkoitus tuoda taloudellista tasapainoa ja vahvistaa kansainvälisiä suhteita.[13]

Toukokuussa 2015 presidentinvaalit voitti niukasti APNU+AFC –koaliton ehdokaana ollut eläkkeelle jäänyt armeijan kenraalia David Granger. Etnis-rodullisten rajojen mukaan jakaantunutta Guyanan politiikkaa oli hallinnut siihen saakka 23 vuotta intialaisperäisen väestön puolue PPP/C. Presidentiksi valittu Granger oli muodostanut puolestaan afro-guyanalaisten puolueiden liittouman. Vaalit hävinnyt istuva presidentti Donald Ramotar kieltäytyi tunnustamasta tappiotaan.[19] Uusi presidentti David Granger vannoi virkavalansa toukokuussa 2015 ja etnisesti jakautuneen maan pääministeriksi tuli PPP-puoleesta eronnut intialais-guyanalainen poliitikko Moses Nagamootoo.[20] Elokuussa 2020 PPP-puolue taas palasi valtaan, kun Mohamed Irfaan Ali nousi uudeksi presidentiksi.[21]

PolitiikkaMuokkaa

Guyana on semipresidentiaalinen tasavalta, jonka valtionpäämies on presidentti.[22] Presidentti valitaan epäsuorasti, sillä parlamanttivaaleissa puolueet valitsevat ehdokkaan, josta tulee presidentti, jos puolue saa eniten ääniä. Presidentti valitsee ja valvoo hallituksen ja pääministerin.[23]

Parlamenttivaalit pidetään viiden vuoden välein. Niissä valitaan 65 jäsentä kansalliskokoukseen. 40 jäsentä valitaan koko maan kattavalta vaalipiiriltä ja yhteensä 25 jäsentä Guyanan hallintoalueilta. Parlamenttivaalit ovat suljetut listavaalit.[22] Jokainen puolue valitsee vaalien jälkeen suljetulta listaltaan henkilöt, jotka edustavat puoluetta parlamentissa. Äänioikeus on 18 vuotta täyttäneillä.[24]

Guyanan suurimmat puolueiden välillä on etninen jakolinja, sillä Kansan kansalliskongressi (PNC) on perinteisesti ollut afroguyanalaisten puolue, kun taas Kansan edistyspuolue (PPP) on maaseudun guyananintialaisten puolue. PNC ja useampi pienempi puolue muodostivat vuonna 2011 A Partnership for National Unit -allianssin (APNU). Alliance For Change (AFC) perustettiin vuonna 2005 tarkoituksenaan yhdistää äänestäjiä eri etnisistä ryhmistä. Se puolestaan on ollut vuodesta 2015 lähtien liitossa APNU:n kanssa.[25] Vuoden 2020 vaaleissa PPP/C sai 50,7 prosenttia ja APNU-AFC 47,3 prosenttia äänistä. Paikkoja PPP/C:lle meni 33 ja APNU-AFC:lle 31.[1] Mohammed Irfaan Ali aloitti syyskuussa Guyanan yhdeksäntenä presidenttinä ja Mark Phillips pääministerinä.[26]

Guyanan laki pohjautuu monin osin Ison-Britannian siirtomaavallan aikaiseen lainsäädäntöön.[1] Maa poisti rikoslaistaan kuolemanrangaistuksen vuonna 2010. Poikkeuksiksi jätettiin kuitenkin eräiden valtion virkamiesten murhaamisesta langetettavat tuomiot.[27]

AlueetMuokkaa

Guyana on jaettu 10 alueeseen (engl. region):[28] Jokaista aluetta johtaa keskushallinnon nimittämä puhemies, joka toimii aluevaltuuston puheenjohtajana. Paikallistason hallintoa hoitavat kunnan- ja kylävaltuustot.[24]

Talous ja liikenneMuokkaa

Guyana on Maailmanpankin mukaan Etelä-Amerikan köyhimipiä valtioita, ja sen talous on pitkään perustunut maataloustuotteiden sekä bauksiitin ja kullan viennille. Sen rannikolta löydettiin 2010-luvulla maailman suuret öljy- ja kaasuvarat.[29] Ensimmäinen ExxonMobilin operoima öljykenttä aloitti toimintansa joulukuussa 2019. Koronaviruspandemia on hidastanut tuotantoa, mutta Guyanan odotetaan vuoteen 2025 mennessä tuottavan 750 000 barrelia öljyä päivässä.[30]

Maatalous on keskittynyt Essequibo- ja Courantynejokien kapealle maakaistaleelle. Maataloustuotteita ovat maniokki, maissi, banaanit, vihannekset ja sitrushedelmät, ja tärkeimmät rahakasvit ovat sokeriruoko ja riisi. Rupununin savannialueelle ja rannikola harrastetaan myös karjankasvatusta. Rannikolla harrastetaan kalastusta, ja katkarapuja pyydystetään vientiin.[31]

Guyana on yksi maailman suurimpia bauksiitin tuottajia, ja Demerara- ja Berbicejokien väliselle alueella on suuria bauksiittiesiintymiä. Muita merkittäviä kaivannaisia ovat mangaani, kulta ja timantit.[31] Kaivosala oli kasvussa 2019, mihin vaikuttivat bauksiitti-, timantti-, hiekka- ja kivituotannon kasvu.[32] Suurin osa bauksiitista ja alumiinioksidista käsitellään Lindenin kaupungissa. Pääsääntöisesti teollisuus on pienimuotoista ja yksityisomistuksessa.[31]

1990-luvulle asti yli 80 prosenttia yrityksistä oli valtion omistuksessa. Huono johto, maailmankaupan hinnat ja polttoainekulut köyhdyttivät valtiota. Yksityistäminen on edennyt viime vuosikymmeninä. Uusia ongelmia ovat ympäristöongelmat, väkivalta ja huumekauppa.[33]

Guyanan tieverkko on keskittynyt lähinnä rannikolle, mutta sisämaahankin on rakennettu 2000-luvulla uusia teitä ja siltoja kylien ja kaupunkien välillä. Guyanan rannikolle valmistui vuonna 1848 Etelä-Amerikan ensimmäinen rautatie, mutta henkilöliikenne sillä loppui 1970-luvulla. Guyanan tärkein lentoasema on Cheddi Jaganin kansainvälinen lentoasema 40 kilometrin päässä Georgetownista.[31]

VäestöMuokkaa

Guyanan asukasluku oli vuoden 2012 väestönlaskennan mukaan 747 884 asukasta. Väestönkasvu on pysähtynyt vuoden 1980 väkilukuhuipun jälkeen. Silloin maan asukasluku oli 759 564. Vuosien 1980–1991 välillä väiluku väheni yli 30 000 asukkaalla, kun taas vuosien 1991–2002 välillä asukasluku kasoi melkein saman verran. Vuosien 2002–2012 välisenä aikana väkiluvun väheneminen oli 3 339 asukasta.[34] Niin sanottujen rannikkoalueiden asukasluku käsitti 89,1 prosenttia koko maan väestöstä, kun taas sisämaan hallinnollisilla alueilla asui vain hieman yli 10 prosenttia asukkaista.[35] Maan suurin kaupunki on Demerarajoen suulla sijaitseva Georgetown. Muita merkittäviä kaupunkeja ovat bauksittikeskus Linden ja kauppakeskus New Amsterdam. Maatalouskeksuksia ovat Port Mourant ja Anna Regina.[36]

Vuoden 2012 tilastojen mukaan intialaista alkuperää oli 39,8 prosenttia väestöstä. Afrikkalaisperäisiä oli 29,3 prosenttia. Intialaisten sukujuuret ovat alueelle tuoduissa siirtotyöläisissä, kun taas afrikkalaisten sukujuuret ovat plantaasien orjissa. Alkuperäisasukkaiden osuus on noin kymmenesosa koko väestöstä. Rannikolla elää waraoja, arawakeja ja karibeja. Sisämaan kansoja ovat muun muassa wapishanat, pemonit ja macushít. Kiinalais- ja portugalilaisvähemmistöt ovat puolestaan pieniä, mutta vaikutusvaltaisia.[36]

Guyanan virallinen kieli on englanti, mutta Guyanan kreolia puhutaan laajasti. Vanahat eteläaasialaiset käyttävät edelleen hindiä ja urdua. Kristinusko, hindulaisuus ja islam ovat suurimmat uskonnot. Hindulaisia oli vuoden 2012 tietojen mukaan 24,8 prosenttia väestöstä. Helluntailaisia oli 22,8 prosenttia, katolisia 7,1 prosenttia, muslimeita 6,8 prosenttia, seitsemännen päivän adventisteja 5,4 prosenttia ja anglikaaneja 5,2 prosenttia. Jotkin intiaaniyhteisöt harjoittavat edelleen alkuperäisiä uskontoja.[36]

Guyana on yksi maailman pahiten siirtolaisuudesta kärsivistä maista, ja peräti 55 prosenttia sen kansalaisista asuu ulkomailla. Vaikka siirtolaisten rahalähetykset ovat tärkeä toimeentulon lähde monille guyanalaisille, maastamuutto on aiheuttanut vaikean aivovuodon, sillä muuttaneista valtaosa on korkeakoulutettuja ja taitavia ammattilaisia.[37] Vuosina 2015–2020 nettomuuttoaste oli –6,3 muuttajaa tuhatta asukasta kohden.[38]

Guyanan terveysjärjestelmä on vahvasti keskushallinnon alaisuudessa, ja suurin osa sairaaloista on julkisia. Rannikon tulvivilla alueilla leviävät helposti monet trooppiset sairaudet.[25] Malarian on monin paikoin jatkuva uhka, ja chikungunyaa ja zikavirusta on tavattu 2010-luvulla. HIV- ja AIDS-tapausten määrä oli suurimmillaan vuonna 2006, mutta sen jälkeen tapausten määrä on ollut laskusuunnassa.[39] Guyanassa AIDS levisi erityisesti seksityöläisten ja tukkimiesten keskuudessa. Guyanassa on onnistuttu saamaan pahin AIDS-ongelma aisoihin.[40] Guyana saavutti ensimmäisenä Karibian maana vuoteen 2020 mennessä asetetun tavoitteen, että 90 prosenttai AIDS-potilasta tietäisi sairastavansa tautia. Niistä lähes 90 prosenttia saa myös hoitoa sairauteensa.[41]

Koulunkäynti on periaatteessa pakollista viiden ja puolen vuoden iästä 14,5-vuotiaaksi.[24]

KulttuuriMuokkaa

Guyanalaisten kansallistunne on edelleen sidoksissa ensisijaisesti etniseen taustaan: portugalilaisperäiset pitävät yllä katolisia perinteitä, joita on hiukan englantilaistettu eurooppalaisuuden korostamiseksi. Myös afrikkalaiset lisäsivät brittivaikutteita afrikkalaiseen ytimeen, mutta viimeisenä ryhmänä saapuneet intialaiset ovat säilyttäneet oman kulttuurinsa tarkimmin.[42]

Guyanalaisista kulttuurintekijöistä erityisesti kirjailijat ovat olleet tunnettuja ympäri maailmaa. Niistä tunnetuin on E. R. Braithwaite, joka asettui Lontooseen 1950-luvula. Muita tunnettuja kirjailijoita ovat Wilson Harris, Edgar Mittelholzer, Walter Rodney ja A. J. Seymour. Monet kirjailijoista ovat tehneet uransa ulkomailla. Guyanalaiset muusikot ovat puolestaan vedonneet erityisesti ulkoguyanalaisiin. Dave Martins & the Tradewinds oli vaikutusvaltainen 2 Tone- ja skatyylin uudelleentulemisessa 1970-luvun lopussa.[43]

Guyanan perustuslaki takaa sananvapauden, mutta opposition ääniä hiljennetään tavan mukaan muun muassa kunnianloukkauslakien kautta.[44] Hallinnon omistama päivitäinen sanomalehti on Guyana Chronicle. Itsenäisiä sanomalehtiä ovat Stabroek News ja Kaieteur News. Hallitus perusti vuonna 1988 maan ensimmäisen televisiokanavan. Sen jälkeen on syntynyt useita uusia kanavia.[43]

UrheiluMuokkaa

 
Pääkaupungissa sijaitseva Guyanan kansallisstadion.

Guyanan suosituin urheilulaji on useiden englantia puhuvien Karibian maiden tavoin kriketti. Muita suosittuja urheilulajeja ovat jalkapallo, koripallo, nyrkkeily, pöytätennis ja squash.[43] Vuoden 2007 kriketin maailmanmestaruuskilpailujen otteluita pelattiin 15 000 -paikkaisella kansallistadionilla, Providence Stadiumilla.[45]

Guyana osallistui ensimmäisen kerran olympialaisiin vuonna 1948. Vuodesta 1968 se on esiintynyt itsenäisenä valtiona.[43] Sen ainoan mitalin on saanut nyrkkeilijä Michael Anthony. Nyrkkeily on ollut muutenkin menestyksekäs laji, sillä guyanalaisista nyrkkeilijöistä Andrew Lewis, Wayne Braithwaite ja Vivian Harris ovat kaikki olleet ammattilaisten maailmanmestareita.[45] Guyanan jalkapallomaajoukkue ei ole pelannut vuoteen 2020 mennessä MM-kisojen lopputurnauksessa, ja syyskuussa 2020 se oli FIFA-rankingissa sijalla 166.[46]

LähteetMuokkaa

  • 2012 Census Preliminary Report. Georgetown, Guyana: Bureau of Statistics, 2014. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 6.10.2020). (englanniksi)
  • Merrill, Tim (toim.): Guyana: A Country Study 1992. Washington: GPO for the Library of Congress. Viitattu 6.10.2020. (englanniksi)
  • Richardson, Bonham C. & Menke, Jack K: Guyana Encyclopædia Britannica. 8.9.2020. Encyclopædia Britannica, inc. Viitattu 6.10.2020. (englanniksi)

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d Guyana The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. Viitattu 10.10.2020. (englanniksi)
  2. a b Guyana: Economic Outline Lloyds Bank. Viitattu 11.10.2020. (englanniksi)
  3. Human Development Report 2015. Work for Human Development Maiden HDI-sijaluvut ja indeksiarvot englanninkielisen PDF-julkaisun sivuilla 208–211 (arvot sivustolla myös Excel-taulukkona), 14.12.2015, YK:n kehitysjärjestö (UNDP) (arabiaksi, englanniksi, espanjaksi, kiinaksi, ranskaksi)
  4. a b c Guyana UNData. Viitattu 11.10.2020. (englanniksi)
  5. Maiden nimet seitsemällä kielellä: Guyana Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 6.4.2018.
  6. Oxford English Dictionary(englanniksi)
  7. 2012 Census Preliminary Report, s. 25.
  8. a b c d e Richardson & Menke: Guyana: Land Encyclopædia Britannica. Viitattu 6.10.2020. (englanniksi)
  9. a b c Merrill: Geography countrystudies.us. Viitattu 2.9.2017. (englanniksi)
  10. a b Merrill: Rivers countrystudies.us. Viitattu 2.9.2017. (englanniksi)
  11. Guyana Nature's Stronglholds foundation
  12. Maailma tänään: Etelä-Amerikka, s. 12. Bonnier, 1997. ISBN 87-427-0798-6.
  13. a b c d e f g h i Richardson & Menke: Guyana: History Encyclopædia Britannica. Viitattu 6.10.2020. (englanniksi)
  14. Merrill: The Early Years countrystudies.us. Viitattu 2.9.2017. (englanniksi)
  15. a b Merrill: The Dutch settle in Guyana countrystudies.us. Viitattu 2.9.2017. (englanniksi)
  16. a b c d e Guyana profile - Timeline BBC News. 11.2.2019. BBC. Viitattu 6.10.2020. (englanniksi)
  17. a b Sipponen, Kauko: Mitä Missä Milloin 1955, s. 85. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1954.
  18. Harjulehto, Seppo: Mitä Missä Milloin 1955, s. 14–15. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1954.
  19. Ex-general wins Guyana election BBC News. 15.5.2015. Viitattu 17.2.2020. (englanniksi)
  20. Guyana swears in new president after multiracial bloc wins vote Reuters. 16.5.2015. Viitattu 18.2.2020. (englanniksi)
  21. Five months after the elections, Guyana swears in new president · Global Voices Global Voices. 3.8.2020. Viitattu 26.8.2020. (englanniksi)
  22. a b Guyana - Political and electoral system Gender Equality Observatory for Latin America and the Caribbean. ECLAC. Viitattu 10.10.2020. (englanniksi)
  23. Government in Guyana Commonwealth Network. Viitattu 10.10.2020. (englanniksi)
  24. a b c Guyana 29.3.2010. Bureau of Public Affairs. Arkistoitu 15.4.2015. Viitattu 10.10.2020. (englanniksi)
  25. a b Richardson & Menke: Guyana: Government and Society Encyclopædia Britannica. Viitattu 17.10.2020. (englanniksi)
  26. Rodney, Alexix: Dr. Ali sworn in President, Brigadier Mark Phillips appointed Prime Minister 2.8.2020. Department of Public Information, Guyana. Viitattu 10.10.2020. (englanniksi)
  27. Guyana abolishes death penalty Straits Times 16.10.2010 (englanniksi)
  28. Guyana: Regions Citypopulation. Viitattu 1.1.2011
  29. The World Bank in Guyana 3.9.2020. The World Bank Group. Viitattu 11.10.2020. (englanniksi)
  30. Papannah, David: Guyana, one of the poorest countries in South America, defers its dreams of oil riches to battle COVID-19 1.9.2020. CIJN. Viitattu 11.10.2020. (englanniksi)
  31. a b c d Richardson & Menke: Guyana: Economy Encyclopædia Britannica. Viitattu 11.10.2020. (englanniksi)
  32. Guyana (PDF) Economic Survey of Latin America and the Caribbean. Viitattu 11.10.2020. (englanniksi)
  33. Guyana Country Profile BBC News. Viitattu 1.1.2011 (englanniksi)
  34. 2012 Census Preliminary Report, s. 11.
  35. 2012 Census Preliminary Report, s. 13.
  36. a b c Richardson & Menke: Guyana: People Encyclopædia Britannica. Viitattu 11.10.2020. (englanniksi)
  37. Guyana Caribbean Migration. OIM. Viitattu 11.10.2020. (englanniksi)
  38. Guyana International Organization for Migration. Viitattu 11.10.2020. (englanniksi)
  39. Guyana Pan American Health Organization. Viitattu 17.10.2020. (englanniksi)
  40. Savarese, Shaun: AIDS Among Top Diseases in Guyana Borgen Magazine. 22.3.2017. The Borgen Project. Viitattu 17.10.2020. (englanniksi)
  41. Hayunes, Delicia: Guyana sets new targets to end AIDS epidemic 21.1.2020. Department of Public Information, Guyana. Viitattu 17.10.2020. (englanniksi)
  42. Culture of Guyana Countries and their cultures. Viitattu 1.1.2011 (englanniksi)
  43. a b c d Richardson & Menke: Guyana: Cultural Life Encyclopædia Britannica. Viitattu 11.10.2020. (englanniksi)
  44. Guyana Reporters without borders. Viitattu 17.10.2020. (englanniksi)
  45. a b Wood, Robert: Sport in Guyana Topend Sports Website. 8.9.2020. Viitattu 17.10.2020. (englanniksi)
  46. Guyana FIFA. Viitattu 17.10.2020. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa