Oselotti
Oselotti (Leopardus pardalis) on Etelä-, Keski- ja Pohjois-Amerikassa elävä pieni kissaeläin. Nimi oselotti tulee nahuatlin kielen sanasta ocelotl sekä azteekin kielen sanasta tlalocelot ja tarkoittaa peltotiikeriä (sanatarkasti peltojen suuri kissa).
| Oselotti | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Petoeläimet Carnivora |
| Heimo: | Kissaeläimet Felidae |
| Suku: | Leopardus |
| Laji: | pardalis |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Leopardus pardalis |
|
 |
|
| Katso myös | |
Tuntomerkit
muokkaaOselotin ruumiin pituus on 55–100 senttimetriä, häntä on 27–45 senttimetriä pitkä. Aikuinen eläin on noin 7–18 kilogramman painoinen.[2] Ruumiinrakenteeltaan oselotti muistuttaa ilvestä pitkine jalkoineen, hännän kuitenkin ollessa pitempi kuin ilveksellä. Oselotin turkin pohjaväri on kellanruskea, kuviot ovat tummanruskeita tai mustia. Siksi oselotti muistuttaa vähän leopardia. Vatsapuolen turkki on huomattavasti vaaleampi. Oselotin turkin kuviointi ja yleisvärisävy vaihtelevat suuresti elinympäristön mukaisesti. Oselotti on arka eläin ja kiipeilee taitavasti puissa. Oselotti on läheistä sukua myös pitkähäntäkissalle.
Levinneisyys
muokkaaOselotin levinneisyysalueeseen kuuluvat osa Pohjois-, Keski- ja Etelä-Amerikkaa Arizonasta ja Texasista etelään aina Pohjois-Argentiinaan asti.[2] Oselotti pitää sade- ja mangrovemetsistä, eikä se viihdy avoimessa maastossa.
Vielä 1950–1980-luvuilla oselotteja metsästettiin suuria määriä niiden kauniin turkin takia.[2] Turkiskaupan säännöstely on sittemmin elvyyttänyt kantaa. Maailmanlaajuisesti oselotti ei ole uhanalainen,[1] ja koko oselottikannan arviona on mainittu 800 000–1 500 000 yksilöä.[3] Texasissa niitä on kuitenkin jäljellä enää alle 100.[1]
Ravinto
muokkaa
Oselotti lähtee iltayöllä piilostaan metsästysretkilleen. Vaikka oselotti on hyvin taitava kiipeilijä, suurin osa ravinnosta koostuu maalla liikkuvista pieneläimistä. Oselotit voivat metsästää yksin tai puolison kanssa. Metsästäessä oselotit kommunikoivat naukumalla. Sen ravinto vaihtelee vuodenaikojen mukaan, mutta koostuu lähinnä hiiristä, rotista ja muista pienistä maankamaralla elävistä jyrsijöistä. Oselotti syö myös muun muassa kaniineja, käärmeitä, liskoja ja lintuja. Sadekausina se voi pyydystää myös kaloja ja maalla eläviä äyriäisiä, jotka runsastuvat näinä aikoina.
Oselotti pyydystää isompien kissaeläinten tapaan hiipien. Oselotille hajuaisti on hyvin tärkeä pyydystäessä, mutta sillä on myös erittäin hyvä hämäränäkö. Oselotti metsästää poikkeuksetta öisin.
Reviiri ja lisääntyminen
muokkaaOselotilla on kissaeläinten tavoin suhteellisen laaja reviiri. Kissaeläinten tapaan oselotti on myös suurimmaksi osaksi yksin elävä, vaikkakin se saattaa joskus jakaa lepopaikkansa toisen samaa sukupuolta olevan oselotin kanssa. Oselotti puolustaa reviiriään varsin raivokkaasti. Joskus nämä reviirikiistat johtavat toisen osapuolen kuolemaan, mikä on epätavallista kissaeläinten yhteydessä.
Pariutumisen jälkeen naaras etsii itselleen luolan, tyhjän puunrungon tai tiheän, mieluiten piikikkään pensaikon johon se tekee pesän. Naaras kantaa noin 70 päivää ja synnyttää keskimäärin 1,4 pentua (1–4).[1] Pennut syntyvät syksyllä. Pennut ovat monien muiden kissaeläinten tavoin syntyessään sokeita. Emo imettää pentuja noin kahden kuukauden ajan, jonka jälkeen pennut saavat vain kiinteää ravintoa. Pennut itsenäistyvät kahden vuoden ikäisenä ja jättävät emon lähtien omille teilleen.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d Paviolo, A., Crawshaw, P., Caso, A., de Oliveira, T., Lopez-Gonzalez, C.A., Kelly, M., De Angelo, C. & Payan, E.: Leopardus pardalis IUCN Red List of Threatened Species. 2015. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 15.5.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c Ocelot (Leopardus pardalis) Wildscreen Arkive. Arkistoitu 30.12.2012. Viitattu 28.5.2017. (englanniksi)
- ↑ Ocelot Defenders of Wildlife. Viitattu 28.5.2020.