Avaa päävalikko

Paavo Talvela

suomalainen jalkaväenkenraali

Paavo Juho Talvela (alk. Thorén; 19. helmikuuta 1897 Helsingin maalaiskunta30. syyskuuta 1973 Helsinki) oli suomalainen upseeri, joka sai Saksassa jääkärikoulutuksen.[1] Hän osallistui sisällissotaan, heimosotiin sekä talvi- ja jatkosotaan. Hänestä tuli armeijakunnan komentaja sekä marsalkka Mannerheimin luottomies, joka neuvotteli Saksan korkeimman johdon kanssa. Hän oli mukana myös äärioikeistolaisessa Lapuan liikkessä ja toimi myöhemmin 1930-luvulla liikemiehenä sekä jatkosodan jälkeen muun muassa paperiteollisuuden palveluksessa.

Paavo Talvela
Kenraalimajuri Talvela (SA-kuva 9266).jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 19. helmikuuta 1897
Helsingin Pitäjä
Kuollut 30. syyskuuta 1973 (76 vuotta)
Helsinki
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t) Suomi
Palveluvuodet 1916–1945
Taistelut ja sodat Suomen sisällissota, Aunuksen retki, talvisota, jatkosota Kannaksen suunnalla
Sotilasarvo jalkaväenkenraali
Kunniamerkit 2. luokan Mannerheim-risti

Sisällysluettelo

Perhe, lapsuus ja nuoruusMuokkaa

Paavo Juho Talvelan vanhemmat olivat Petaksen tilan Helsingin pitäjässä, nykyisellä Vantaalla, vuokranneet Johan Fredrik Thorén ja Helena o.s. Uino. Kuopus oli perheen yhdestoista lapsi. Vuoden 1905 nimenmuutoksessa lapset muuttivat sukunimensä Talvelaksi. Paavo kävi keskikoulun jäämättä luokalle, vaikka venäjän kielen neloset koristivat hänen todistuksiaan. Talvela pestautui 16-vuotiaana jungmanniksi norjalaiseen alukseen, joka purjehti Kap Hornin ympäri Australiaan. Talvela vihittiin toiseen avioliittoon vuonna 1923 Karin Johanna Tengmanin kanssa.[2][3] Tengman oli Talvelan hyvän ystävän, ministeri Armas Saastamoisen serkku.[4] Ensimmäinen avioliitto Martta Sofia Nikoskelaisen kanssa oli päättynyt eroon.

OpinnotMuokkaa

Talvela kävi viisi luokkaa Helsingin suomalaista reaalilyseota ("Ressu") ja aloitti Suomen liikemiesten kauppaopiston, mutta erosi sen ensimmäiseltä luokalta liittyäkseen jääkäriliikkeeseen. Hän kirjoitti ylioppilaaksi yksityisoppilaana Helsingin suomalaista lyseosta ("Ressu", koulun virallinen nimi vaihtui 1914) vuonna 1921. Hän kävi tykistön ampumakoulun vuosina 1920–1921 ja suoritti tykistökurssit Englannissa vuonna 1923 (Coast artillery school, Shoeburyness, battery commander course). Sotakorkeakoulun yleisen osaston hän suoritti vuosina 1924–1926.[2][3]

JääkärikausiMuokkaa

 
Polangenin kurssilaisia räjäytys­harjoituksessa. Etuoikealla saksalainen kouluttaja luutnantti Albert Mellis.

Meriseikkailun jälkeen Talvela opiskeli Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa. Hänen opettajansa aktivisti Elmo Kaila houkutteli 19-vuotiaan Talvelan mukaan jääkäriliikkeeseen. Talvela liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 28. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 20. joulukuuta 1916. Hänen siirtonsa taustalla oli osallistuminen Berliinissä pidetyille räjäytyskursseille. Räjäytyskurssit käytyään hänet komennettiin keväällä vuonna 1917 erikoistehtäviin Ruotsiin ja Suomeen. Tällä matkalla Ruotsin viranomaiset pidättivät hänet ja hänen jääkäritoverinsa Ruotsin–Suomen rajalla Muonionjokilaaksossa epäiltynä aseiden salakuljetuksesta.[2][3]

Pidätyksen jälkeen hänet internoitiin Ruotsiin aluksi Luulajaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin Upsalaan. Upsalasta hänet vapautettiin loppukesästä vuonna 1917, jonka jälkeen hän jatkoi valmisteluja alkuperäisen tehtävänsä suorittamiseksi, kunnes syystalvella hänet määrättiin palaamaan Suomeen, missä hänen tehtävänään oli osallistua suojeluskuntien perustamiseen ja kouluttamiseen. Suomeen hän palasi väärennetyn passin turvin joulukuussa vuonna 1917 Ahvenanmaan kautta Turkuun käyttäen nimeä Max Strömsten.[2][3][5]

Suomen sisällissota ja heimosodatMuokkaa

 
Paavo Talvela vuonna 1918.

Tammikuussa 1918 Talvela määrättiin Suupohjan suojeluskuntapiirin johtajaksi. Talvelan johdolla valkoiset valtasivat Kristiinankaupungin 31. tammikuuta. Satakunnan rintamaan kuuluneen rannikkolohkon ratkaisevat taistelut käytiin Ahlaisissa 14. maaliskuuta. Kenraalimajuri Ernst Linderin ryhmään kuuluneessa N:o 8 Porin rykmentin 2. pataljoonan komentajana valkoisten hyökkäyksiä johtanut Talvela ylennettiin kapteeniksi.[2][3]

Sisällissodan jälkeen Talvela palveli sodanaikaisen pataljoonansa komentajana Tammisaaressa. Talvela oli tuolloin 21-vuotias ja 20. toukokuuta 1918 saamansa ylennyksen jälkeen Suomen nuorin majuri.[6]

Talvela erosi armeijasta vuoden 1919 huhtikuussa ja liittyi puoliviralliseen Karjalan retkikuntaan lähtien valtaamaan Aunusta. Talvelan rykmentti pääsi kesäkuun alussa seitsemän kilometrin päähän Petroskoista.

Pari päivää ennen suunniteltua Petroskoin valtausta bolševikit nousivat maihin Laatokan rannalla. Suomalaiset joukot hajosivat ja Talvelan rykmentti joutui vetäytymään. Syyskuussa 1919 Talvela määrättiin retkikunnan komentajaksi jääkärieversti Aarne Sihvon tilalle. Tarton rauhassa lokakuussa 1920 Suomi joutui luovuttamaan itseensä liittyneet Repolan ja Porajärven kunnat Neuvosto-Venäjälle.

Joulukuussa 1921 Karjalan metsäsissit valtasivat Talvelan johdolla takaisin Repolan ja Porajärven. Tavoitteena oli Muurmannin radan tuhoaminen ja Itä-Karjalan puhdistaminen bolševikeista. Mutta Neuvosto-Venäjä lähti vastahyökkäykseen ja valtasi alueet takaisin.

Sisällissodan jälkeenMuokkaa

Talvelan ensimmäinen vaimo oli Martta Sofia Nikoskelainen. Avioliitosta syntyi vuonna 1919 tytär Maija. Liitto päättyi eroon vuonna 1922. Talvela sai toisen vaimonsa Karin Johanna Tengmanin kanssa kolme lasta. Tulema Johanna syntyi vuonna 1923, Martti Juhani 1925 ja Sirkka Johanna 1926.

Aunuksen retkien jälkeen Talvela opiskeli sotataitoa kenraali Vilho Nenosen perustamassa Tykistön ampumakoulussa. Hän opiskeli myös Englannin Coast Artillery Schoolissa eli Rannikkotykistökoulussa. Vuonna 1924 perustettiin Suomen Sotakorkeakoulu. Talvela oli ensimmäisen kurssin oppilasvanhin ja kiistaton priimus.kenen mukaan? Diplomityönsä Talvela teki aiheesta Offensiiviset mahdollisuudet Laatokan Karjalassa ja toi siinä esiin erityisesti offenssiivihengen merkityksen Itä-Karjalan olosuhteissa.

Vuoden 1927 alussa everstiluutnantti Talvela määrättiin yleisesikunnan komento-osaston päälliköksi. Esimiehenä oli eversti Martti Wallenius. Talvelalle kuuluivat muun muassa henkilöasiat. Armeijassa oli meneillään "puhdistus", virkoja oltiin vakinaistamassa ja Venäjällä palvelleista upseereista haluttiin päästä eroon. Talvela ei kuitenkaan viihtynyt armeijassa. Hän otti yhteen Walleniuksen kanssa, joka "piti tärkeimpänä omaa itseään ja propagandan tekoa". Lisäksi hänen mielestään sotaväen päällikkö Aarne Sihvo oli "aloitekyvytön ja harkitsematon". Eversti lähti 32-vuotiaana Suomi-Filmin apulaisjohtajaksi vuonna 1929.

1920–1930-luvun vaihteessa Talvela kuului äärioikeistolaisten Lapuan liikkeen keskeisiin vaikuttajiin. Liikkeen sisäpiiriin kuulunut Talvela oli muun muassa vuonna 1930 järjestetyn talonpoikaismarssin organisoija. Hänen aloitteestaan marssi pidettiin yksipäiväisenä jolloin estettiin pääkaupungissa yöpyvien maakuntien miesten rettelöinti. Myöhemmin 1930-luvun aikana hänen näkemyksensä kuitenkin ilmeisesti maltillistuivat.[7][8] Vuonna 1931 hän oli valitsijamiehenä valitsemassa P.E. Svinhufvudia maan presidentiksi ja vuoden 1936 vaaleissa hän oli Kokoomuksen kansanedustajaehdokkaana.[9]

Kun kieltolaki päättyi vuonna 1932, Talvela nimitettiin Oy Alkoholiliike Ab:n apulaisjohtajaksi. Talvela rakensi erittäin lyhyessä ajassa Alkoholiliikkeen myymäläverkoston ja organisaation valiten johtotehtäviin lukuisia entisiä jääkäriupseereita, muun muassa everstiluutnantti Toivo Veistarosta tuli vähittäismyyntiosaston päällikkö.[10] Vuonna 1937 Talvela siirtyi Suomen Selluloosayhdistyksen Finncellin apulaisjohtajaksi.

TalvisotaMuokkaa

Neuvostoliitto katkaisi diplomaattisuhteensa Suomeen 29. marraskuuta 1939 ja talvisota alkoi seuraavana päivänä. Neuvostoliitto valtasi Suojärven, jota Talvela piti koko itärajan lukkona. Järkyttynyt Talvela marssi marsalkka Mannerheimin puheille ja pyysi pääsyä rintamalle. Mukaansa hän halusi Pajarin.[11]

Mannerheim määräsi Talvelan rintamalle 5. joulukuuta kello 1.00. Tolvajärven ja Ilomantsin alueelle muodostettiin ryhmä Talvela. Everstiluutnantti Aaro Pajarin johtama JR 16 siirretiin Tolvajärvelle jossa se muodosti osasto P:n ydinjoukon. Ilomantsin suunnalla eversti Per Olof Ekholm muodosti osasto A:n kolmen pataljoonan suuruisena. Esikuntapäällikökseen Talvela sai Sotakorkeakoulun strategian opettajana toimineen M. K. Stewenin. Ryhmä Talvelan tehtävä oli yksiselitteinen "lyödä Korpiselän ja Ilomantsin suuntaan etenevät vihollisvoimat". Vastassa olivat neuvostodivisioonat Div 139 ja sen perässä Div 75 tavoitteenaan Tolvajärven kapeikko, sekä Div. 155 ja 56 tavoitteinaan Ilomantsi ja Värtsilä. Talvela näki painopisteeksi Tolvajärven suunnan jossa osasto P löi 12.12.1939 vihollisen Tolvajärven–Ägläjärven taistelussa. Tämä voitto helpotti myös Ilomantsin suunnan puolustusta jossa vihollinen ei pääsyt enää etenemään.

Taistelu oli ensimmäinen suomalainen hyökkäysvoitto talvisodassa, mutta tappiot olivat raskaat. Ryhmä Talvelan menetykset joulu-tammikuussa olivat lähes tuhat kaatunutta, yli kaksituhatta haavoittunutta ja yli 800 kadonnutta. Arviolta yli 8 000 venäläistä kaatui.

Talvelasta tehtiin kenraalimajuri ja Pajarista eversti.

Kannaksen joukot vetäytyivät helmikuun lopulla 1940. Mannerheim määräsi Talvelan selvittämään tilannetta 19. helmikuuta. Kannaksella Talvela arvosteli II armeijakunnan komentajaa, kenraaliluutnantti Harald Öhquistiä, joka ei kyennyt valamaan uskoa komentajiinsa.

Öhquist sai kuitenkin pitää armeijakuntansa. Sen sijaan Kannaksen armeijan komentaja, kenraaliluutnantti Hugo Österman pyysi eroa, joka hänelle myönnettiin.

Kenraalimajuri Erik Heinrichs nimitettiin Kannaksen armeijan komentajaksi ja Talvela sai Heinrichsin III armeijakunnan Itä-Kannaksella 20. helmikuuta. Venäläiset aloittivat suurhyökkäyksen 3. maaliskuuta. Talvisota päättyi 13. maaliskuuta kello 11.00.

Välirauhan aikaMuokkaa

Talvisodan jälkeen huhtikuusta 1940 kesäkuuhun 1941 Talvela määrättiin hoitamaan laajamittaista ulkomaankaupan kuljetusoperaatiota Suomesta Petsamon Liinahamariin, joka oli ainoa vapaa reitti valtamerille. Tehtävä oli haastava, ja hallitus lupasi järjestää Talvelalle tarvittaessa diktaattorin oikeudet sotatilalain nojalla. Toiminimeksi liikenteen harjoittamiseen annettiin Pohjolan Liikenne.

Mannerheim määräsi luottomiehensä myös Suomen Punaisen Ristin invalidikomitean ja Aseveliliiton puheenjohtajaksi. Talvela teki useita matkoja Saksaan Mannerheimin aloitteesta. Vuoden 1940 joulukuussa hän tapasi valtakunnanmarsalkka Hermann Göringin. Vaikka Talvela oli saanut jääkärikoulutuksen Saksassa hän oli kuitenkin enemmän anglofiili kuin saksalaismielinen. Hitleriä ja natseja hän ei arvostanut ensinkäänlähde?. Suuntautuminen Saksaan oli kuitenkin Suomen ainoa mahdollisuus sen jälkeen, kun Saksa miehitti Norjan. Saksassa Talvelan rasitteena oli muun muassa vapaamuurarius, jonka johdosta lähtö Mannerheimin edustajaksi oli lähellä kaatua.

JatkosotaMuokkaa

 
Karjalan Armeijan tärkeimpiä komentajia kesällä 1941. Kuvassa toinen vasemmalta Karjalan Armeijan komentaja kenraali­luutnantti Erik Heinrichs, hänen vieressään 1. jääkäri­prikaatin komentaja eversti Ruben Lagus ja oikealla VI armeija­kunnan komentaja kenraali­majuri Paavo Talvela.

Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941. Suomen offensiivia varten oli perustettu Erik Heinrichsin komentama Karjalan armeija, johon kuului VI Armeijakunta Talvelan komennossa. Jatkosodan alettua Talvela hyökkäsi 10. heinäkuuta Karjalaan. Panssarieversti Ruben Lagukselle ja Talvelalle myönnettiin hyökkäyksen aikana Mannerheim-ristit. Hyökkäys maksoi Talvelan joukoille 10 475 miestä kaatuneina, haavoittuneina tai kadonneina. Hyökkäysvaiheen jälkeen alkoi asemasota.

Tammikuussa 1942 Mannerheim määräsi Talvelan armeijan edustajaksi Saksan päämajaan. Maaliskuussa Talvela tapasi valtakunnankansleri Adolf Hitlerin tämän bunkkerissa. Tapaaminen kesti 50 minuuttia ja oli pääasiassa Hitlerin "sujuvaa puhetta, joka tulvi vuolaana". Toisen kerran Talvela tapasi Hitlerin Mannerheimin 75-vuotispäivänä (Talvela matkusti Hitlerin kanssa samalla lentokoneella Berliinistä Immolaan) ja kolmannen kerran Marskin vastavierailun aikana 27. kesäkuuta 1942. Päivällisen aikana Talvela istui Hitlerin oikealla puolella. Führer ja Talvela keskustelivat muun muassa "ryssästä ja sen ominaisuuksista". Hitler kertoi myös "salaisia asioita aseistaan".

Talvelan Saksan komennus kesti vuoden 1944 kevääseen, vaikka hän jo vuonna 1942 oli pyytänyt Mannerheimilta siirtoa rintamalle, koska oli kyllästynyt mielestään tyhjänpäiväiseen diplomaattityöhön. Maaliskuussa 1944 Talvela sai komentoonsa II Armeijakunnan Maaselän kannaksella. Aunuksen Ryhmän komentajaksi hänet määrättiin 14. kesäkuuta. Rintamalinja kulki Syväriä pitkin. Suurhyökkäys Aunuksessa alkoi 21. kesäkuuta.

Viivytystaistelujen jälkeen joukot vetäytyivät U-asemaan, heikosti linnoitetulle 50 kilometrin pituiselle linjalle vanhan Suomen puolella. U-linjasta taisteltiin viikon ajan. Samalla estettiin vihollisen tunkeutuminen Sisä-Suomeen ja Laatokan kiertäminen Kannaksen rintaman selustaan.

Rintamatilanne vakiintui ja Talvela komennettiin jälleen Saksaan. Tuolloin Reichsführer-SS Heinrich Himmler ehdotti, että Talvela ryhtyisi Suomen pakolaishallituksen johtajaksi. Talvela ilmoitti ottavansa käskyjä vain Suomen Marsalkalta.

Sodan jälkeen Talvela järjesti vaimonsa Karinin ja molemmat tyttärensä Tukholmaan. Paavo ja vetäytymisvaiheessa rintamalla haavoittunut Martti-poika jäivät Helsinkiin, mutta pitivät "selkäreput pakattuina ja pistoolit ladattuina" pikaisen lähdön varalta. Maan tilanne oli epävarma ja ryssän äkillinen invaasio hyvin mahdollinen. Hiljakseen tilanne rauhoittui ja olot vakiintuivat. Mannerheim, Heinrichs ja Talvela välttyivät myös sotasyyllisyysoikeudenkäynneiltä.

Liikemies ja poliitikkoMuokkaa

Talvelan siviilityö Finncell-yhdistyksessä kävi mahdottomaksi, koska amerikkalaiset eivät halunneet ostaa selluloosaa saksalaisten kanssa yhteistyössä olleelta mieheltä. Vuoden 1946 keväällä Talvela muutti Etelä-Amerikkaan myymään sellua. Hän palasi Suomeen 1949, aluksi Suomen Väriteollisuus Oy:n toimitusjohtajaksi ja vuodesta 1950 lähtien Suomen paperi- ja kartonginjalostajain yhdistyksen Convertan toimitusjohtajaksi. Convertasta Talvela jäi eläkkeelle 1962.

 
Talvelan hauta Kulo­saaren hautaus­maalla Helsingissä. Kivi on tuotu Oinas­salmen taistelu­maastosta Ilomantsista.

Talvela osallistui myös politiikkaan Kokoomuksen riveissä. Hän oli ollut valitsijamiehenä, kun Svinhufvud valittiin tasavallan presidentiksi vuonna 1931. Täpärän vaalin ratkettua Talvela oli helpottunut. Hän oli tietoinen siitä, että oli olemassa suunnitelma Ståhlbergin likvidoimiseksi, jos vaali olisi päättynyt tämän eduksi.[12] Hän oli Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaana vuonna 1936. Myös Paasikivi arvosti Talvelaa ja teki tämän kanssa yhteistyötä.

Sodan jälkeen Talvela osallistui kunnallispolitiikkaan ja oli vuosina 1954–1960 Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen. Presidentti Urho Kekkonen ylensi Talvelan jalkaväenkenraaliksi itsenäisyyspäivänä vuonna 1966, pitkälti idänkaupan ansioista. Eläkepäiviään varten Talvela osti itselleen edesmenneen tykistökenraali Vilho Nenosen talon Kulosaaressa. Tämä Tykistösäätiön rakennuttama ja Einari Teräsvirran suunnittelema talo rakennettiin Karhumäen sahalla, josta valtava kuljetettiin numeroituna rakennuspaikalle.Paavo Talvela kuului Suomen vapaamuurareiden loosi 1:een, jossa oli sodanaikaisia tiedustelumiehiä.[13]

Tolvajärven taistelujen vuosipäivät aiheuttivat Talvelalle aivohalvauksen vuosina 1967 ja 1969.

Paavo Talvela kuoli 30. syyskuuta 1973. Hänet on haudattu Kulosaaren hautausmaalle Helsinkiin. Hänen vaimonsa Karin Johanna Talvela kuoli vuonna 1989.

TeoksetMuokkaa

  • Talvela, Paavo: Sotilaan elämä: Muistelmat 1–2. Toimittaneet Vilho Tervasmäki ja Sampo Ahto. Kirjayhtymä, 1976.
  • Kenraaliluutnantti P. Talvela: Tolvajärven ja Ilomantsin taistelut. Ylipainos teoksesta Kunnia-Isänmaa, toimittaneet W. E. Tuompo ja V. A. M. Karikoski. Helsinki Suomen Kirjallisuuden Seuran Kirjapainon Oy 1942

LähteetMuokkaa

KirjallisuusMuokkaa

  • Onttonen, Markku: Jääkärikirja. Ajatus Kirjat, Jyväskylä 2005. ISBN 951-20-6232-1.
  • Suomen jääkärien elämäkerrasto. Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV. WSOY, Porvoo 1938.
  • Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975. Sotatieteen Laitoksen julkaisuja XIV. Vaasa 1975. ISBN 951-99046-8-9.
  • Uola, Mikko: ”Talvela, Paavo (1897–1973)”, Suomen kansallisbiografia, osa 9, s. 610–612. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-450-5. Teoksen verkkoversio.
  • Vahe, Juha: Kenraali Paavo Talvela sodan ja rauhan tehtävissä. Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19458-1.

ViitteetMuokkaa

  1. Talvela, Paavo hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
  2. a b c d e Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  3. a b c d e Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  4. Vahe (1994), s. 84.
  5. Vahe (1994), s. 22.
  6. Vahe (1994), s. 29.
  7. Talvela, Paavo 13.3.2009. Porvallisen työn arkisto. Viitattu 15.6.2017.
  8. Vesikansa, Jyrki: Lapuan liikkeen huippuhetki 2.10.2015. Iltalehti. Viitattu 15.6.2017.
  9. Uola (2007), s. 611.
  10. Vahe (1994), s. 105–106.
  11. Vahe (1994), s. 134.
  12. Vahe (1994), s. 93.
  13. http://yle.fi/aohjelmat/apiste/arkisto/id49353.htmltarvitaan parempi lähde
  14. Onttonen (2005), s. 183.

Aiheesta muuallaMuokkaa