Kiribati

saarivaltio Tyynellä valtamerellä

Kiribatin tasavalta eli Kiribati on saarivaltio Tyynellä valtamerellä. Se koostuu 33 atollista 3 500 000 neliökilometrin alueella lähellä päiväntasaajaa.[4] 21 saarella on asutusta. Maan valtakieli kiribati on yksi harvoista Tyynenmeren kielistä, jonka valta-asemaa englanti ei uhkaa.

Kiribatin tasavalta
Republic of Kiribati
Ribaberik Kiribati
Flag of Kiribati.svg Coat of arms of Kiribati.svg

Kiribati on the globe (Polynesia centered).svg

Valtiomuoto tasavalta
Presidentti Taneti Maamau[1]
Pääkaupunki South Tarawa
1°28′N 173°2′E
Pinta-ala
– yhteensä 811 km² [2] (sijalla 186)
– josta sisävesiä ei merkittävästi
Väkiluku (2022 (arvio)) 114 189 [2] (sijalla 189)
– väestötiheys 127,1 as. / km²
– väestönkasvu 1,18 % [2] (2014)
Viralliset kielet kiribati ja englanti
Valuutta Kiribatin dollari
Australian dollari (AUD)
BKT (2020)
– yhteensä 270 milj. USD (PPP) [2]  (sijalla 212)
– per asukas 2 300 USD
HDI (2019) 0,630 [3] (sijalla 134)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 23 % [2]
– teollisuus 7 % [2]
– palvelut 70 % [2]
Aikavyöhyke UTC+12 / UTC+14
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys
Britanniasta

12. heinäkuuta 1979
Lyhenne KI
Kansainvälinen
suuntanumero
+686
Motto Te Mauri, Te Raoi ao Te Tabomoa (Hyvinvointia, rauhaa ja menestystä)
Kansallislaulu Kunan Kiribati

MaantiedeMuokkaa

 
Kiribatin kartta
 
Tarawan atollia ilmasta.

Kiribati muodostuu erillisistä saarista ja saariryhmistä. Valtiolle nimen antaneet Gilbertsaaret koostuvat 16 atollista noin 1 500 kilometriä Fidžin pohjoispuolella. Phoenixsaaret koostuvat kahdeksasta atollista ja korallisaaresta noin 1 800 kilometriä Gilbertsaarilta kaakkoon. Linesaariin kuuluu yhdeksän atollin ja saarta noin 3 300 kilometriä itään Gilbertsaarilta. Banaba on muista erillään oleva saari Naurun ja Gilbertsaarten välillä.[4] Kolme Linesaarista on Yhdysvaltain hallinnassa. Saarten yhteenlaskettu pinta-ala on 811 km2[2].

Banaba on kohonnut korallisaari, jossa oli ennen paljon fosfaatteja, mutta ne on pääosin louhittu loppuun. Valtion korkein kohta on Banaballa sijaitseva 81 metriä merenpinnasta kohoava nimeämätön nyppylä. Muu osa Kiribatia koostuu pienistä riutoista ja hiekkaisista saarista, jotka ulottuvat vain muutamia metrejä merenpinnan yläpuolelle.[4] Kiritimati (tunnettu myös nimellä Joulusaari) Linesaarilla on maailman suurin atolli.[5] Koska Kiribatin saaret ovat vain vaivoin merenpinnan yläpuolella, ilmaston lämpenemisestä aiheutuva merenpinnan nousu on suuri riski koko valtion olemassaololle.[6]

Maaperä on ohut ja kalkkipitoinen, joten maanviljely on vaikeaa. Paikalliset ovat kuitenkin kehittäneet kompostointiin perustuvan viljelymenetelmön, jonka turvin harjoitetaan lähinnä kotitarveviljelyä.[7]

Kansainvälinen päivämääränraja kulki aikaisemmin Kiribatin alueen kautta ja jakoi sen kahtia. Täten maan itäosissa oli eri päivämäärä kuin länsiosissa. Vuoden 1995 alussa päivämääränraja siirrettiin kulkemaan valtion aluevesien itärajaa pitkin. Asumaton Carolinen atolli, 150°25′ läntistä pituutta, on siitä lähtien ollut vuodenvaihteessa aina ensimmäinen paikka, jossa uusi vuosi alkaa. Vuosituhannen vaihtuessa sen uudeksi nimeksi suunniteltiin Millennium Islandia.[8]

Eteläisimmillä Gilbertsaarilla, Phoenixsaarilla ja Banaballa vallitsee kuiva merellinen päiväntasaajan ilmasto, kun taas valtion pohjoisemman osan saarilla on kosteampi trooppinen ilmasto. Lämpötila on kaikkialla 24–30 °C. Sademäärässä on suuria eroja saarelta toiselle ja vuodesta toiseen: kuivimpina vuosina eräät Gilbert- ja Phoenixsaaret saavat alle 200 mm, kun taas pohjoisimmilla Gilbertsaarilla voi sataa yli 3 000 mm vuodessa.[9]

Kiribatin alkuperäinen kasvillisuus on kärsinyt pahoin ihmisen toimista, ja noin puolet kasvilajeista on uhanalaisia tai jopa häviämisen partaalla. Kookospalmu, kirjokairapalmu ja leipäpuut ovat nykyään yleisimpiä villinä kasvavia kasveja. Kiribatilla ei ole alkuperäisiä nisäkäslajeja, mutta 75 lintulajista linenkerttunen on kotoperäinen.[10] Vuonna 2006 Kiribati perusti 184 700 neliökilometrin laajuisen meriensuojelualueen. Se on kaksi kertaa Portugalin kokoinen, ja siihen kuuluu kahdeksan asumatonta atollia. Alueella elää noin 120 korallilajia ja 500 kalalajia. Alue sijaitsee muuttoreitin varrella, joten monet merilinnut ja merikilpikonnat liikkuvat siellä usein.[11][12]

HistoriaMuokkaa

Kiribatin ensimmäiset asukkaat tulivat Mikronesian kautta Kaakkois-Aasiasta 4 000 – 5 000 vuotta sitten. He alkoivat asuttaa Gilbertsaaria ja Banabaa.[13] Phoenixilla ja Linellä ei ollut ilmeisesti pysyvää asutusta, vaikka niilläkin on käynyt ihmisiä ennen eurooppalaisia. Muualla asukkaat muodostivat kainga-nimisiä kyläyhteisöjä, joista jokaisessa oli kokoontumispaikkana kylätalo. Kiribatilaiset tunnettiin hurjina taistelijoina, joiden keihäänkärkinä käytettiin hain hampaita.[14] Eteläisimmille Gilbertsaarille muutti samoalaisia noin 1300-luvulla. Pian tämän jälkeen saarille kehittyi vanhimpien hallinto, gerontokratia.[13]

Eurooppalaiset yhteydet alkoivat 1500-luvulla, mutta suurin osa Kiribatista säilyi varsin tuntemattomana aina 1800-luvulle asti, jolloin saarille alkoi tulla valaanpyytäjiä ja kookosöljykauppiaita.[13] Gilbertinsaarelaisia miehiä vietiin 1830–1870-luvuilla orjatyöhön Perun suola- ja hopeakaivoksille ja Uuden-Etelä-Walesin karja-asemille.[15] Yhdistynyt kuningaskunta teki niistä ja läheisistä Ellicesaarista protektoraattinsa 1892. Banaba liitettiin vuonna 1900 hallintoalueeseen, kun sieltä oli löytynyt fosfaattia. Protekroraatista tuli 1916 siirtokunta, ja sen jälkeen se alkoi hallita myös suurinta osaa Phoenix- ja Linesaarista sekä Tokelauta.[13]

Japani miehitti osan saarista toisen maailmansodan aikana. Japanilaiset olivat linnoittaneet vahvasti Tarawan, ja Tarawan taistelu marraskuussa 1943 olikin yksi Tyynenmeren sodan verisimmistä ja yksi sodan käännekohdista.[16] Vuonna 1945 Banaban asukkaat joutuivat lähtemään Fidžiin kuuluvalle Rabin saarelle fosfaattikaivosten ympäristötuhojen takia. Brittihallinto maksoi heille korvauksia vuonna 1981 pitkällisen oikeusjutun jälkeen.[17]

Gilbert- ja Ellicesaarten välille syntyi 1970-luvulla kiistoja, ja ne erotettiin toisistaan 1975–1976. Gilbertinsaaret itsenäistyivät 1979 nimellä Kiribati.[13] Itsenäisyys myönnettiin virallisesti 12. heinäkuuta.[17] Itsenäistymisen myötä Yhdysvallat lopetti vaateensa harvaan asuttua Phoenixsaaria ja kolmea lukuun ottamatta kaikkia Linesaaria kohtaan. Nämä liitettiin itsenäiseen Kiribatiin. Maan ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Ieremia Tabai, joka toimi virassaan vuoteen 1991 ja joka oli itsenäisyyden alkuaikojen keskeisin johtaja.[16]

Kiribati on 2000-luvulla on hakenut ratkaisuja taistellakseen merenpinnan nousua vastaan. Maan hallitus osti vuonna 2014 noin 20 neliökilometriä maata Fidžin Vanua Levulta, joka voisi olla kiribatilaisten uusi kotimaa ja jota voi sitä ennen käyttää ruoantuotantoon.[13]

Syyskuussa 2019 Kiribati solmi diplomaattisuhteet Kiinan kansantasavallan kanssa ja samalla katkesivat Kiribatin diplomaattisuhteet Taiwaniin (Kiinan tasavaltaan). Kiribati oli tunnustanut Kiinan kansantasavallan vuonna 1980, mutta vuonna 2003 se vaihtoi tunnustuksensa Taiwanin hallitukselle ja nyt siis taas kansantasavallalle. Kiribatin presidentti Taneti Maamau vieraili tammikuussa 2020 Pekingissä.[18]

Politiikka ja aluehallintoMuokkaa

Kiribati on monipuoluedemokratia.[19] Presidentti (Beretitenti) toimii sekä valtion päämiehenä että hallituksen johtajana. Hänen vastuullansa on myös esimerkiksi ulkoministerin tehtävät. Presidentti valitsee hallituksen, jossa voi olla korkeintaan 12 ministeriä.[20]

Kiribatin parlamentti (Maneaba ni Maungatabu) valitaan neljän vuoden välein, ja parlamentissa on 45 vaaleilla valittua jäsentä. Niistä 44 valitaan valtion 26:sta vaalipiiristä ja 1 Rabisaarelle muuttaneiden entisten banabalaisten joukosta. Parlamentin puhemies on lisäksi parlamentin ex officio -jäsen. Parlamentti valitsee presidenttiehdokkaaksi kolme tai neljä ehdokasta, joista sitten valitaan vaaleilla uusi presidentti.[19][20]

Taneti Maamau valittiin vuonna 2020 uudelleen presidentiksi. Parlamentissa on puolestaan 22 jäsentä Tobwaan Kiribati Party- ja Boutokaan Kiribati Moa -puolueesta. Jälkimmäinen perustettiin vasta vaalien jälkeen, kun kaksi puoluetta yhdistyivät uudeksi kokonaisuudeksi.[19] Kiribatin puolueet eivät ole varsinaisesti puolueita, vaan ennemminkin edunvalvontaryhmiä, joilla ei ole toimistoa tai organisaatiota.[2]

Kullakin Kiribatin 21 asutusta saaresta on oma valtuustonsa, joka huolehtii jokapäiväisistä asioista.[13]

Maaliskuussa 2012 Kiribati on ostanut noin 20 neliökilometriä aluetta Fidzin Vanua Levulta, koska Kiribatin saariryhmä tulee todennäköisesti uppoamaan meren alle ilmastonmuutoksen seurauksena. Vanua Levusta tulisi siten jos näin käy Kiribatin uusi kotisaari.[21][22][23]

TalousMuokkaa

Kiribatilla on vähän luonnonrikkauksia. Sen fosfaattivarat oli jo käytetty maan itsenäistymisen aikaan. Nykyisin suurin osa maan tuotannosta ja viennistä on kookospähkinän kuivattua ydintä sekä kalaa. Viime vuosina Kiribatin talous on heilahdellut rajusti. Taloudellista kehitystä rajoittavat koulutetun työvoiman vähäisyys, heikko infrastruktuuri ja eristyneisyys kansainvälisiltä markkinoilta.[2]

Yli viidenneksen bruttokansantuotteesta kattaa matkailu. Ulkomainen talousapu, pääosin Yhdistyneeltä kuningaskunnalta ja Japanilta, on oleellinen lisä bruttokansantuotteeseen, viime vuosina 20–25 %.[2]

Vuonna 2019 maan energiasta 63% tuotettiin öljystä, 36% uusiutuvilla energianlähteillä, lähinnä biopolttoaineilla ja aurinkopaneeleilla.[24] Sähköntuotannosta aurinkoenergian osuus oli 15%.[2]

Saarilla on 19 lentopaikkaa, mutta vain neljällä on päällystetty kiitotie. Maantietä on 670 kilometriä. Satamia ovat Betio (Tarawan atollilla), Canton-saari ja English Harbor.[2] Kansainväliset lennot tulevat vain Tarawalle ja Joulusaarelle.[25]

VäestöMuokkaa

Pääartikkeli: Kiribatin väestö

Vuonna 2022 Kiribatin väkiluvuksi arvioitiin 114 189.[2] Kiribatin viralliset kielet ovat englanti ja kiribatin kieli, mutta valtaosa väestöstä puhuu vain kiribatia. Se onkin yksi harvoista Tyynenmeren kielistä, jonka valta-asemaa englanti ei uhkaa.[26]

Maan suurin uskonto on kristinusko, vaikkakin siihen usein sekoittuu paikallisia kansanuskomuksia. Vuoden 2005 väestönlaskennassa katolisia oli 55 %, protestantteja 36 %, mormoneita 3,1 %, bahaita 2,2 %, adventisteja 1,9 % ja muita 1,8 %.[2]

Peruskoulun käyminen on pakollista, ja osa oppilaista jatkaa joko valtion tai kirkon ylläpitämissä oppikouluissa. Korkeakoiuluun lähdetään usein ulkomaille, mutta Eteläisen Tyynenmeren yliopistolla on Tarawassa koulutuskeskus, ja opettajia ja insinöörejä koulutetaan Kiribatissa.[27]

YK:n vuosituhattavoitteista vain yhtä pidettiin vuoden 2007 arvion mukaan todennäköisenä ja kolmea mahdollisena tavoittaa. Todennäköinen saavutettava tavoite on ulottaa peruskoulutus kaikille. Mahdollisia ovat vähentää lapsikuolleisuutta ja parantaa odottavien äitien terveyttä sekä edistää kansainvälistymistä. Pidetään epätodennäköisenä, että sukupuolten väliseen tasa-arvoon, ympäristöön tai tarttuviin tauteihin liittyvät tavoitteet saavutettaisiin. Köyhyyteen liittyvästä tavoitteesta ei ollut tarpeeksi tietoa sen saavuttamisen arvioimiseksi.[28]

Pahimmat tartuntataudit ovat bakteeriperäinen ripuli sekä malaria. Aikuisista 46% on merkittävästi ylipainoisia - luku on maailmassa 9. korkein. Tupakointi on todella yleistä, miehistä yli puolet ja naisista noin neljännes polttaa tupakkaa.[2]

KulttuuriMuokkaa

Kiribatilaisten perusruoka saadaan merestä, sillä atollien luonteesta johtuen vain harvat viljelyskasvit menestyvät niillä. Kotimaisia kasviksia ovat kookospähkinät, taaro, leipäpuunhedelmät, kairapalmut ja villit viikunat. Kookospähkinän nesteestä käytetään alkoholia, jonka juomisesta on tullut joillekin ongelma. Tuontielintarvikkeet, etenkin riisi, ovat yleistymässä saarilla.[29]

Kiribatilla ilmestyy kaksi viikoittaista sanomalehteä, Te Uekera ja hallituksen omistama Kiribati Newstar.[30]

Valtio ylläpitää yhtä radiokanavaa. Kanavapakettien kautta voi seurata australialisia ja yhdysvaltalaisia televsio-ohjelmia.[2]

UrheiluMuokkaa

Kiribati osallistui olympialaisiin ensimmäistä kertaa Ateenassa 2004. Sillä on ollut kahden ja kolmen hengen joukkueet, jotka osallistuivat yleisurheiluun ja painonnostoon.[31]

LähteetMuokkaa

  1. Taneti Maamau declared new president of Kiribati - Fiji Times Online fijitimes.com. Viitattu 22.3.2016.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q Kiribati CIA Factbook. Viitattu 4.10.2022.
  3. Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  4. a b c Kiribati Maneaba. Viitattu 4.10.2022.
  5. Kiritimati Atoll Encyclopedia Britannica. Viitattu 4.10.2022.
  6. Foster & Macdonald: Kiribati: Land Encyclopedia Britannica. 10.3.2021. Viitattu 5.10.2022. (englanniksi)
  7. Agriculture, along with forestry and fishing, contributes 26% to the GDP of Kiribati. The Kiribati Agriculture Policy Bank. Viitattu 4.10.2022.
  8. Asia and Oceania Devise 1,000 Ways to Greet 2000 International Herald Tribune, Thomas Crampton 1999
  9. Kiribati Business Law Handbook, s. 10. Int'l Business Publications, 2012. ISBN 9781438770192. Teoksen verkkoversio (viitattu 3.1.2015).
  10. Animals of Kiribati Animalia. Viitattu 5.10.2022. (englanniksi)
  11. David Fogarty: Kiribati creates world's largest marine reserve Reuters. 2006. Viitattu 4.10.2022.
  12. Giant Marine Reserve Created in South Pacific 2006. National Geographic News. Arkistoitu 1.1.2015. Viitattu 3.1.2015.
  13. a b c d e f g Foster & Macdonald: Kiribati: History Encyclopedia Britannica. 10.3.2021. Viitattu 5.10.2022. (englanniksi)
  14. History Lonely Planet
  15. Kiribati - a brief history Radio New Zealand. Viitattu 5.10.2022. (englanniksi)
  16. a b Background Note Kiribati (Previous Editions) 2011. US Department of State. Arkistoitu 6.4.2013. Viitattu 5.10.2022. (englanniksi)
  17. a b Timeline: Kiribati BBC News
  18. Shannon Tiezzi: Kiribati President Makes First Trip to China After Switch From Taiwan thediplomat.com. Viitattu 18.1.2020. (englanniksi)
  19. a b c Kiribati: Freedom in the World 2022 Country Report FreedomHouse. Viitattu 6.10.2022. (englanniksi)
  20. a b Kiribati country brief Department of Foreign Affairs and Trade. Viitattu 6.10.2022. (englanniksi)
  21. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä theguardian.com ei löytynyt
  22. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä Vanua Levu wikipedia ei löytynyt
  23. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä Ville Mäkipelto youtube ei löytynyt
  24. Kiribati Energy Profile IRENA. Viitattu 4.10.2022.
  25. Getting There Lonely Planet
  26. Kiribati Language Directory
  27. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä EB ei löytynyt
  28. Republic of Kiribati - Millennium Development Goals (Annex 1: Status at a Glance) 2007. Unesco.
  29. Brewis, A. & Crismon, S.: Kiribati Countries and their cultures. Viitattu 4.10.2022.
  30. Kiribati Country Profile BBC News
  31. Countries: Kiribati Olympedia. Viitattu 4.10.2022.

Aiheesta muuallaMuokkaa