Suomen presidentinvaali 1950
Suomen presidentinvaalin 1950 voitti tasavallan presidenttinä vuodesta 1946 alkaen toiminut kokoomuspuolueen J. K. Paasikivi. Paasikiveä tukivat lisäksi muun muassa RKP, Edistyspuolue ja SDP. Valitsijamiesten vaalit käytiin 15.–16. tammikuuta[1] ja presidentti valittiin 15. helmikuuta. Edelliset normaalissa järjestyksessä pidetyt presidentinvaalit olivat olleet vuonna 1937.
 | ||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||
.jpg)
.png)
| Suomen poliittinen järjestelmä |
 Osa politiikan artikkelisarjaa: |
|
|
|
Laillisuusvalvojat
Muita aiheita
|
|
|
Ennen vaalia oli kaavailtu myös J. K. Paasikiven virkakauden jatkamista poikkeuslailla, mihin Paasikivi oli itsekin halukas. Hanketta ajoivat etenkin SDP ja Kokoomus. Puolueiden väliset neuvottelut poikkeuslaista etenivät lopulta niin pitkälle, että Paasikiven jatkovalintaan tarvittavasta 5/6 enemmistöstä puuttui vain viisi kansanedustajaa. Kun tähän ei kuitenkaan päästy, poikkeuslaki haudattiin. Paasikivelle lähettämässään kirjeessä presidentti K. J. Ståhlberg tuomitsi poikkeuslain jyrkin sanoin: "Jos Suomen kansa ei jaksa eikä viitsi kerran kuudessa vuodessa valita itselleen valtionpäämiestä, ei se toden totta ansaitse itsenäistä kansanvaltaista valtiota." Aivan vuoden 1949 lopulla Neuvostoliiton kirjailijaliiton lehti Literaturnaja gazeta hyökkäsi Paasikiven ehdokkuutta vastaan, millä ei kuitenkaan ollut vaikutusta vaaliin. Vuoden 1949 viimeisenä päivänä Neuvostoliiton apulaisulkoministeri Andrei Gromyko jätti Suomen Moskovan-suurlähettiläälle Cay Sundströmille nootin, jossa väitettiin Suomen piilottelevan yli kolmeasataa Neuvostoliiton saksalaista, sotarikollisiksi katsottua henkilöä.[2]
SDP ei nimennyt vaaleihin omaa ehdokasta, mutta antoi ymmärtää tukevansa Paasikiven uudelleenvalintaa. SDP:n vahvimman miehen Väinö Tannerin ollessa syrjässä politiikasta puolueen vetovoimaisin ehdokas olisi ollut pääministeri K.-A. Fagerholm, jolla ei kuitenkaan ollut puoluetta johtaneen ns. asevelisiiven kannatusta, koska nämä katsoivat hänen myötäilleen sodan jälkeen liiaksi kansandemokraatteja. [3] Maalaisliiton ehdokkaana oli eduskunnan puhemies Urho Kekkonen ja SKDL:n pääjohtaja Mauno Pekkala.
1920- ja 1930-luvuilla pidetyissä presidentinvaaleissa oli ollut käytäntönä, että presidenttiehdokas itse ei avoimesti osallistunut vaalikamppailuun. Maalaisliiton järjestösihteerin Arvo Korsimon organisoima, Suomessa ennen näkemätön amerikkalaistyylinen vaalikampanja valtavine puhekiertueineen markkinoi kainostelematta Urho Kekkosta tulevaisuuden miehenä ja Paasikiven työn jatkajana, mikä ärsytti ja suorastaan raivostutti Kekkosen vastustajia. Muun muassa kokoomuksen Uusi Suomi kirjoitti marraskuussa 1949: "Ei sitä tosin ole laissa kielletty, mutta ei lakeihin ole sisällytetty kaikkea muutakaan, minkä katsotaan kuuluvan ainakin näillä leveys- ja pituusasteilla hyviin tapoihin."[4]
Historioitsija Jukka Tarkan mukaan presidentinvaalin tulos oli kolmella tavalla merkittävä: suomalaiset eivät taipuneet Moskovan painostuksen edessä, Paasikivi jatkoi presidenttinä ja Urho Kekkoselle vaali oli kenraaliharjoitus tosikoitosta eli seuraavaa presidentinvaalia varten.[5]
Tulokset Muokkaa
Valitsijamiesten vaalit Muokkaa
Äänestysaktiivisuus oli 63,8 prosenttia, 6 prosenttiyksikköä enemmän kuin edellisissä valitsijamiesten vaaleissa 1937.[1]
| Vaaliliitto | Puolue | Valitsija- miehet |
Äänet | |
|---|---|---|---|---|
| Lukumäärä | Osuus | |||
| J. K. Paasikiven kannattajat | A+B+C+D+E+F | 107 | 585 063 | 37,10 % |
| A Kansallinen Kokoomuspuolue | 68 | 360 789 | 22,88 % | |
| B Ruotsalainen kansanpuolue | 23 | 137 209 | 8,70 % | |
| C Kansallinen Edistyspuolue | 14 | 75 115 | 4,76 % | |
| D Itsenäinen Keskiluokka | 1 | 9 152 | 0,58 % | |
| E Ruotsalainen vapaamielinen puolue | 1 | 2 109 | 0,13 % | |
| F Pienviljelijäin puolue | 689 | 0,04 % | ||
| Suomen Sosialidemokraattinen Puolue | 64 | 343 828 | 21,80 % | |
| Mauno Pekkalan kannattajat | Suomen Kansan Demokraattinen Liitto | 67 | 338 035 | 21,43 % |
| Urho Kekkosen kannattajat | Maalaisliitto | 62 | 309 060 | 19,60 % |
| Muut | -- | 1 057 | 0,07 % | |
| Yhteensä | 300 | 1 577 043 | 100 % | |
| Lähde: Suomen virallinen tilasto[6] | ||||
Valitsijamiesten suorittama vaali Muokkaa
| Ehdokas | Puolue | Äänet |
|---|---|---|
| J. K. Paasikivi | Kokoomuspuolue, RKP, Edistyspuolue, IK, FP ja PP |
171 |
| Mauno Pekkala | SKDL | 67 |
| Urho Kekkonen | Maalaisliitto | 62 |
| Lähde: Tasavallan presidentin kanslia[7] | ||
Lähteet Muokkaa
- ↑ a b Tasavallan presidentin vaalit 1925–2006 (Oikeusministeriö)
- ↑ Martti Häikiö: Presidentin valinta, s. 57−64. Porvoo: WSOY, 1993.
- ↑ Lauri Sivonen: Presidentin tekemiset, s. 29. Helsinki: Kirjayhtymä, 1982.
- ↑ Veikko Huttunen: Kansakunnan historia 7: täysi-ikäinen kansakunta, s. 349. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1974. ISBN 951-0-06296-0.
- ↑ Jukka Tarkka: Karhun kainalossa: Suomen kylmä sota 1947–1990, s. 43–44. Helsinki: Otava, 2012.
- ↑ Suomen virallinen tilasto 29 A, 22.
- ↑ Presidentinvaalit 1919-2006 (Arkistoitu – Internet Archive) (Tasavallan presidentin kanslia)