Fagerholmin I hallitus

Fagerholmin I hallitus oli Suomen tasavallan 32. hallitus. Se oli SDP:n vähemmistöhallitus, jolle kertyi 597 hallituspäivää. Hallitus toimi 29. heinäkuuta 1948 – 17. maaliskuuta 1950.

Hallituksen toimintaMuokkaa

Presidentti J. K. Paasikivi oli kevään 1948 vallankaappaushuhujen ja laittomien lakkojen perusteella menettänyt luottamuksensa kommunisteihin ja kansandemokraatteihin. Heinäkuun alussa 1948 pidetyissä eduskuntavaaleissa SKDL kärsi tappion: puolueen ääniosuus laski kolme prosenttiyksikköä ja sen paikkaluku eduskunnassa väheni vuoden 1945 vaaleihin verrattuna 11:llä, mutta tosiasiassa 13:lla, koska kaksi sosialidemokraattia oli loikannut vaalikauden aikana kansandemokraatteihin. Paasikivi oli saanut tarpeekseen myös Pekkalan hallituksen sisäisestä hajanaisuudesta ja kommunistien ulkoparlamentaarisesta toiminnasta katumielenosoituksineen.[1]

Uusi eduskunta valitsi puhemiehekseen suurimman eduskuntaryhmän Maalaisliiton ehdokkaan, aikaisemman oikeusministerin Urho Kekkosen. Presidentti Paasikivi antoi edellisen eduskunnan puhemiehen Karl-August Fagerholmin tehtäväksi hallituksen muodostamisen vanhalle pohjalle sen vuoksi, että edellisen hallituksen pääpuolueet olivat eduskuntavaaleissa säilyttäneet entisen kannatuksensa. Niiden keskinäiset voimasuhteet olivat kuitenkin ratkaisevasti muuttuneet. Kommunistit lähtivät hallitusneuvotteluihin ikään kuin heidän asemansa olisi ollut yhtä vahva kuin Pekkalan hallituksen aikana eivätkä hyväksyneet SKDL:n aseman heikentämistä muiden ryhmien kaavailemalla tavalla. SKDL vaati itselleen entiseen tapaan myös keskeisiä ministerinsalkkuja. Kun Fagerholm ei halunnut muodostaa hallitusta Maalaisliiton kanssa ilman kansandemokraatteja, presidentti antoi hänelle tehtäväksi muodostaa sosialidemokraattinen vähemmistöhallitus. Tämän jälkeen Fagerholm kokosi hallituksensa yhden vuorokauden aikana. Uuden hallituksen ainoa ei-sosialidemokraattinen jäsen oli ulkoministerinä jatkanut Paasikiven luottomies Carl Enckell.[1]

Fagerholmin I hallituksen astuminen virkaan lopetti "vaaran vuosina" tunnetun aikakauden. Hallitukseen ei enää hyväksytty mukaan SKDL:n edustajia, jonka katsottiin Lännessä olevan merkki siitä, ettei Suomi enää ole kansandemokratian tiellä. Tämän seurauksena suhteet Yhdysvaltoihin kehittyivät ja Suomen luottokohtelu parani. Neuvostoliiton asenne Fagerholmin hallitukseen puolestaan oli viileä, mutta ei niin kielteinen kuin hallitus itse pelkäsi. Moskovan painostus kohdistui poliittisesti toisarvoisiin asioihin, muun muassa Punaisen Mylly teatterin "neuvostovastaisen" ohjelmistoon ja joidenkin metsästysseurojen toimintaan. Toisaalta sotakorvausten myöhästymissakot annettiin anteeksi ja vuoden 1948 lopulla solmittiin kauppasopimus tavalliseen tapaan.[2] Tosin Moskovan radio ja Neuvostoliiton kirjailijaliiton lehti Literaturnaja gazeta katsoivat Fagerholmin hallituksen koostuvan "vuoden 1939 miehistä".[3]

Presidentti Paasikiven tukemana hallitus alkoi toimiin kommunistien ja heidän liittolaisiensa puhdistamiseksi yhteiskunnan johtopaikoilta. Näihin toimiin kuului kommunistien intressejä ajaneen Valpo IIn, eli valtiollisen poliisin lakkauttaminen ja sen korvaaminen Supolla.

Fagerholmin hallituksen kaudella päästettiin ehdonalaiseen vapauteen sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä tuomitut entiset pääministerit Edwin Linkomies ja Jukka Rangell, entinen valtiovarainministeri Väinö Tanner sekä Suomen entinen Berliinin-lähettiläs Toivo Kivimäki heidän kärsittyään puolet saamistaan vankeustuomioista. Tasavallan presidentin esittelyssä toukokuussa 1949 armahdettiin presidentti Risto Ryti hänen vaikean sairautensa vuoksi sekä vapautettiin Linkomies, Rangell, Tanner ja Kivimäki tuomioiden jäljellä olleesta osasta.[4]

Hallitus toimi aluksi hyvässä taloudellisessa noususuhdanteessa. Sen turvin se pystyi purkamaan sodanaikaista säännöstelytaloutta: keväällä 1950 hallitus poisti palkkasäännöstelyn ja indeksiperiaatteen. Talouden käännyttyä laskuun vuonna 1949 hallitus oli kuitenkin ajautunut jo ongelmiin. Vientisuhdanteet heikentyivät ja työttömyys kasvoi. Osittain näiden taloudellisten vaikeuksien seurausta oli se, ettei hallitus kyennyt toteuttamaan kaikkia suunnittelemiaan sosiaaliuudistuksia.

Tammikuun alussa 1950 eduskunnassa käytiin keskustelua palkkakysymyksestä. Porvaripuolueet pyysivät 3. tammikuuta 1950 puhemiestä kutsumaan koolle eduskunnan keskustelemaan asiasta. Seuraavana päivänä työnantajajärjestöt ilmoittivat vastustavansa palkkojen korotusta. Hallitus päätti kuitenkin 5. tammikuuta korottaa aikapalkkoja 7,5 % ja kumota samalla 3. lokakuuta 1947 päätetyn palkkasäännöstelyn. Päätös tuli voimaan 15. helmikuuta 1950. Hallitus sai 12. tammikuuta päätöksestä luottamuslauseen eduskunnalta äänin 90–69.[5]

Hallitus jätti eronpyyntönsä 1. maaliskuuta 1950.[6]

KokoonpanoMuokkaa

[7]

Salkku Ministeri Aloitti tehtävässä Lopetti tehtävässä Puolue
Pääministeri Karl-August Fagerholm29.7.194817.3.1950Sosiaalidemokraatit
Ministeri valtioneuvoston kansliassa Aleksi Aaltonen29.7.194818.3.1949Sosiaalidemokraatit
Ulkoasiainministeri Carl Enckell29.7.194817.3.1950Ammattiministeri
Ministeri ulkoasiainministeriössä Uuno Takki30.7.194817.3.1950Sosiaalidemokraatit
Oikeusministeri Tauno Suontausta29.7.194817.3.1950Sosiaalidemokraatit
Sisäasiainministeri Aarre Simonen29.7.194817.3.1950Sosiaalidemokraatit
Ministeri sisäasiainministeriössä Jussi Raatikainen30.7.194817.3.1950Sosiaalidemokraatit
Puolustusministeri Emil Skog29.7.194817.3.1950Sosiaalidemokraatit
Valtiovarainministeri Onni Hiltunen29.7.194817.3.1950Sosiaalidemokraatit
Ministeri valtiovarainministeriössä Aleksi Aaltonen30.7.194818.3.1949Sosiaalidemokraatit
 Unto Varjonen19.8.194917.3.1950Sosiaalidemokraatit
Opetusministeri Reino Oittinen29.7.194817.3.1950Sosiaalidemokraatit
Maatalousministeri Matti Lepistö29.7.194817.3.1950Sosiaalidemokraatit
Ministeri maatalousministeriössä Jussi Raatikainen29.7.194817.3.1950Sosiaalidemokraatit
Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Onni Peltonen29.7.194817.3.1950Sosiaalidemokraatit
Ministeri kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriössä Erkki Härmä29.7.194822.6.1949Sosiaalidemokraatit
 Aarre Simonen24.3.194917.3.1950Sosiaalidemokraatit
 Emil Huunonen29.7.194917.3.1950Sosiaalidemokraatit
Kauppa- ja teollisuusministeri Uuno Takki29.7.194817.3.1950Sosiaalidemokraatit
Ministeri kauppa- ja teollisuusministeriössä Onni Toivonen11.11.194917.3.1950Sosiaalidemokraatit
Sosiaaliministeri Valdemar Liljeström29.7.19484.3.1949Sosiaalidemokraatit
 Tyyne Leivo-Larsson4.3.194918.3.1949Sosiaalidemokraatit
 Aleksi Aaltonen18.3.194917.3.1950Sosiaalidemokraatit
Ministeri sosiaaliministeriössä Tyyne Leivo-Larsson29.7.194817.3.1950Sosiaalidemokraatit
 Erkki Härmä30.7.194822.6.1949Sosiaalidemokraatit
 Emil Huunonen29.7.194917.3.1950Sosiaalidemokraatit
Kansanhuoltoministeri Onni Toivonen29.7.194817.3.1950Sosiaalidemokraatit
Ministeri kansanhuoltoministeriössä Erkki Härmä30.7.194822.6.1949Sosiaalidemokraatit
 Emil Huunonen29.7.194917.3.1950Sosiaalidemokraatit
Salkuton ministeri Aleksi Aaltonen29.7.194830.7.1948Sosiaalidemokraatit
 Unto Varjonen29.7.194919.8.1949Sosiaalidemokraatit

LähteetMuokkaa

  1. a b Seppo Zetterberg (toim.): Suomen historian Pikkujättiläinen, s. 800–801. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14253-0.
  2. Zetterberg (toim.), s. 808.
  3. Jorma O. Tiainen: Vuosisatamme kronikka, s. 689. Jyväskylä: Gummerus, 1987.
  4. Yrjö Soini: Kuin Pietari hiilivalkealla: sotasyyllisyysasian vaiheet 1944–1949, s. 369–370. Helsinki: Otava, 1956.
  5. Simonen, Salama: Mitä Missä Milloin 1951, s. 12–13. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
  6. Tiitta, Allan: Mitä Missä Milloin Hakemisto 1951–90, s. 7. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1990.
  7. Fagerholmin hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 28.1.2022.

KirjallisuuttaMuokkaa

Fagerholm, K-A.: Puhemiehen ääni. S. 233-257. Tammi, 1977. ISBN 951-30-3980-3.

Aiheesta muuallaMuokkaa

  Edeltäjä:
Pekkalan hallitus
Suomen hallitus
29. heinäkuuta 194817. maaliskuuta 1950.
Seuraaja:
Kekkosen I hallitus