Matti Lepistö
Leevi Matias (Matti) Lepistö (8. marraskuuta 1901 Toholampi – 7. joulukuuta 1991 Toholampi) oli suomalainen maanviljelijä ja sosiaalidemokraattinen kansanedustaja ja ministeri.
Lepistön vanhemmat olivat maanviljelijä Josua Lepistö ja Ida Pekkarinen. Käytyään kansakoulun ja vuonna 1916 kiertävän maamieskoulun hän toimi maanviljelijänä Toholammilla. Lepistö kävi myös Työväen Akatemian 1926.
Lepistö oli SDP:n kansanedustajana Vaasan läänin pohjoisesta vaalipiiristä vuodet 1929–1958. Lepistö siirtyi riippumattomaan sosiaalidemokraattien eduskuntaryhmään 1957 ja oli sen edustajana 1957–1958.
Lepistö oli maatalousministerinä Fagerholmin I hallituksessa vuosina 1948–1950 ja toisena maatalousministerinä Kekkosen II hallituksessa 1951, Kekkosen III hallituksessa 1951–1952, Sukselaisen I hallituksessa 1957 ja Kuuskosken virkamieshallituksessa 1958. Lisäksi hän toimi presidentin valitsijamiehenä vuosina 1931, 1937, 1940, 1943, 1950 ja 1956.
Toholampilainen pienviljelijä Matti Lepistö tuli tunnetuksi nimenomaan pienviljelijöiden asioiden ajajana niin kansanedustajana kuin ministerinäkin. Hän oli tukemassa niin sanotulla apulantamiljardilla silloisen pienviljelijäväestön toimeentuloa. Fagerholmin I hallituksessa Lepistö valmisteli uutta metsänhoitoyhdistyslakia.
SDP:n hajaannuksen aikana Lepistö erotettiin puolueesta, ja hänestä tuli puolueen opposition perustaman TPSL:n johtohenkilöitä. Lepistö palasi kuitenkin muutaman vuoden kuluttua takaisin SDP:hen.
Tuomio valtakunnanoikeudesta
muokkaaLepistö oli yhtenä syytettynä Valtakunnanoikeudessa niin sanotussa salaputkijutussa. Valtakunnanoikeus päätti 18. syyskuuta 1953, että yritykselle oli annettu valtionapua väärin perustein ja Raatikainen oli antanut perätöntä tietoa ministeritovereilleen. Raatikainen tuomittiin sakkoihin ja Lepistö maksamaan korvauksia valtiolle.[1][2]
Teokset
muokkaa- Maataloutemme ajan puntarissa : ajankohtaista maatalouspolitiikan ja sen tulevan suunnan tarkastelua. Sos.dem. puoluetoimisto, 1948.
- Vapaa talonpoika Pohjanmaalta, muistelmateos. (toimittanut Olavi Hurri) Tammi, 1983.
Lähteet
muokkaa- Matti Lepistö Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Matti Lepistö Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
Viitteet
muokkaa- ↑ Valtakunnanoikeuden tuomioita Ylen Elävä arkisto. 28.1.2010. Arkistoitu 20.11.2011. Viitattu 18.9.2015.
- ↑ Korruptio: Suomi oli hämärän rahan maa Suomen Kuvalehti. 30.10.2009. Viitattu 18.9.2015.
Edeltäjä: Vihtori Vesterinen |
Suomen maatalousministeri 1948−1950 |
Seuraaja: Taavi Vilhula |