Onni Toivonen

suomalainen poliitikko

Onni Kustaa Toivonen (18. maaliskuuta 1894 Pori12. kesäkuuta 1968 Helsinki)[1] oli suomalainen osuustoimintamies, joka vaikutti edistysmielisessä osuustoimintaliikkeessä. Vuosina 1939–1948 Toivonen työskenteli kansanhuoltoministeriön jakeluosaston päällikkönä, jonka jälkeen hän oli vielä kansanhuoltoministerinä 1948–1950. Tehtävässään Toivonen vastasi laajoin valtuuksin muun muassa poikkeusolojen aikaisesta säännöstelystä.[2][3]

Onni Toivonen
Onni Toivonen 1930-luvulla.
Onni Toivonen 1930-luvulla.
Suomen kansanhuoltoministeri
Fagerholmin I hallitus
29.7.1948–17.3.1950
Ministeri kauppa- ja teollisuusministeriössä
Fagerholmin I hallitus
11.11.1949–17.3.1950
Henkilötiedot
Syntynyt18. maaliskuuta 1894
Pori
Kuollut12. kesäkuuta 1968 (74 vuotta)
Helsinki
Tiedot
Puolue SDP

1920–1930-luvuilla Toivonen työskenteli Kulutusosuuskuntien Keskusliiton sihteerinä tullen tunnetuksi erityisesti osuustoiminnallisen mainonnan edistäjänä ja edelläkävijänä. Vuosina 1945–1962 hän oli myös Yleisradion apulaisjohtaja. Toivonen edusti Suomen Sosialidemokraattista Puoluetta, muttei ollut aktiivisesti mukana politiikassa nuoruusvuosiensa jälkeen.[4]

ElämäMuokkaa

Varhaiset vuodetMuokkaa

Onni Toivonen syntyi Porissa puuseppä Kustaa Toivosen (1856–1903) ja Maria Katariina Kustaantyttären perheen kuudentena lapsena. Isä kuoli Toivosen ollessa yhdeksänvuotias, minkä jälkeen perhe oli usein köyhäinhoidon varassa. Toivonen oli jo nuorena mukana Porin Työväenyhdistyksen toiminnassa ja kuului Sosialidemokraattiseen Nuorisoliittoon. Käytyään kuusi luokkaa kansakoulua hän aloitti 15-vuotiaana Porin Työväen Osuuskaupan myymäläapulaisena. Toivonen oli myös kaupungissa ilmestyneen Sosialidemokraatin konttoriharjoittelijana ja työskenteli myöhemmin lehden aluetoimittajana Raumalla. Vuonna 1915 Toivonen nimitettiin Säkylän Osuuskaupan johtajaksi ja kaksi vuotta myöhemmin hän siirtyi Rauman Osuuskaupan johtajaksi. Samalla Toivonen valittiin koko Satakunnan kattaneen Rauman osuuskauppapiirin puheenjohtajaksi.[4][5][6]

Sisällissodan aikana Toivonen vaikutti Raumalla punaisten siviilihallinnossa. Hän toimi kaupungin raha-asian valiokunnan sihteerinä sekä pankkikomissaarina ja oli myös sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön asettaman kaupunginvaltuuston jäsen. Punaisten vetäytyessä Länsi-Suomesta Toivonen lähti Rauman punakaartin mukana pakomatkalle, ja joutui vangituksi toukokuun alussa Hikiän asemalla. Toivonen oli aluksi Riihimäen vankileirillä, josta hänet Raumalla suoritettujen kuulustelujen jälkeen siirrettiin kesäkuussa Turun vankileirille. Toivonen sai 7 vuoden kuritushuonetuomion avunnannosta valtiopetokseen, mutta vapautettiin armahduslain nojalla keväällä 1920.[5][7]

OsuustoimintaliikkeessäMuokkaa

Vapautumisensa jälkeen Toivonen kutsuttiin Helsinkiin Kulutusosuuskuntien Keskusliiton sihteeriksi. Hänestä tuli KK:n johtokunnan jäsen, joka toimi puheenjohtaja Väinö Tannerin lähimpänä miehenä. Toivosen tehtäviin kuului muun muassa henkilökunnan koulutus- ja valistustehtävät sekä eri puolille maata tehdyt liikkeiden tarkistusmatkat. Lisäksi hän työskenteli KK:n julkaisemien lehtien päätoimittajana sekä laati erilaisia oppaita. Toivonen oli erityisesti kiinnostunut mainonnasta. 1920-luvulla hän kehitti elokuvaa mainonnan ja valistuksen välineenä sekä opetti Konstantin Stanislavskin kehittämää psykotekniikkaa. Vuonna 1928 Toivonen oli perustamassa Reklaamimiesten Kerhoa. Kansainvälisiä tehtäviä varten hän opiskeli kansakoulupohjalta saksaa ja ruotsia. Toivonen osallistui Kansainvälisen Osuustoimintaliiton kongresseihin ja kuului järjestön hallintoneuvostoon 1937–1944.[3][4]

Toivosen luottamustehtäviin kuului muun muassa vakuutusyhtiö Kansan johtokunnan jäsenyys yhtiön perustamisesta 1922 lähtien.[6] Lisäksi Toivonen oli Työväen Akatemian johtokunnan jäsen 1924–1962 ja puheenjohtaja 1947–1964. Vuosina 1926–1938 hän toimi Työväen Akatemian kirjanpidon ja osuustoimintaopin opettajana.[3] Yleisradion johtokunnan jäsen Toivonen oli vuodesta 1930 lähtien.[8]

Kansanhuoltoministeriössä ja ministerinäMuokkaa

Toisen maailmansodan sytyttyä syyskuussa 1939 Toivonen komennettiin valtion palvelukseen kansanhuoltoministeriön jakeluosaston päälliköksi. Vuonna 1941 presidentti Risto Ryti antoi hänelle valtuudet päättää kaikista ministeriön asioista, joita kansanhuoltoministeri ei ottanut omaan päätösvaltaansa. Toivonen koordinoi teollisuuden raaka-ainehankitaa, tuotantoa ja myyntiä, ruokahuoltoa sekä elintarvikkeiden ja kulutushyödykkeiden hintoja. Toimenkuvansa myötä Toivonen sai paljon vihamiehiä, jonka vuoksi häntä kutsuttiin ”Suomen vihatuimmaksi mieheksi”.[4]

Vuonna 1945 Toivonen nimitettiin oman tehtävänsä ohella Yleisradion apulaisjohtajaksi. Hänen epäviralliseksi tehtäväkseen tuli kommunisteja myöstäilleen pääjohtajan Hella Wuolijoen vahtiminen. Keväällä 1949 Toivonen laati kansanedustaja Yrjö Kilpeläisen kanssa niin sanotun Lex Jahvetin, jolla Yleisradion hallintoneuvosto siirrettiin eduskunnan alaisuuteen.[4]

Vuosina 1948–1950 Toivonen toimi K. A. Fagerholmin hallituksen kansanhuoltoministerinä, jolloin hänen tehtävänään oli ministeriön lakkauttaminen ja maan ohjaaminen normaalioloihin. Lisäksi hän oli ministerinä kauppa- ja teollisuusministeriössä 1949–1950. Vuonna 1950 Toivonen julkaisi muistelmansa, kun pääministeri Urho Kekkonen oli keskeyttänyt kansanhuoltoministeriön historiikin kirjoittamisen.[4]

Viimeiset vuosikymmenetMuokkaa

Ministerinpestinsä jälkeen Toivonen jatkoi kauppa- ja teollisuusministeriön kansanhuolto-osaston neuvottelevana asiantuntijana vuoteen 1953 saakka. Päätyössään Yleisradion apulaisjohtajana Toivonen käynnisti henkilökuntaa koskeneita sosiaalisia uudistuksia ja hänen aikanaan aloitettiin Radiotalon suunnittelu. Toivosella oli merkittävä rooli myös Mainos-TV:n perustamisessa vuonna 1956. Lisäksi hän oli muun muassa Nesteen hallintoneuvoston puheenjohtajana 1949–1964.[3]

Toivonen kuoli Helsingissä 74-vuotiaana kesäkuussa 1968. Seppo Heikki Salosen kirjoittama Toivosen elämäkerta ilmestyi vuonna 2005.[9]

PerheMuokkaa

Onni Toivosen ensimmäinen puoliso oli Emma Forstén (s. 1887), jonka kanssa hän solmi omantunnon avioliiton jo Porissa asuessaan. Pariskunta vahvisti liittonsa siviilirekisterissä vuonna 1923. Emma Forsténin veli oli porilainen kommunisti Verner Forsten, jonka puoliso oli kansanedustaja Aino Forsten.[4] Avioeron jälkeen Toivonen seurusteli Kiteeltä kotoisin olleen kansanhuoltoministeriön osastosihteerin Hilma Elisabet (Liisa) Laineen (o.s. Toivanen, 1903–1983) kanssa. Pariskunta kuitenkin avioitui vasta vuotta ennen Toivosen kuolemaa. Onni Toivonen oli lapseton, joten hän testamenttasi omaisuutensa Työväen Akatemialle. Liisa Toivonen jätti omaisuutensa Suomen Kulttuurirahastolle, jossa toimii Liisa ja Onni Toivosen nimikkorahasto.[5]

Kiukaisissa syntynyt Onni Toivosen veli Paavo Yrjö Toivonen (s. 1886) oli Potin Työväenyhdistyksen johtokunnan jäsen ja Porin Työväen Teatterin harrastelijanäyttelijä, joka myöhemmin työskenteli muun muassa Köyliön Osuuskaupan johtajana. Sisällissodan aikana hän oli Köyliön vallankumousoikeuden sihteeri. Paavo Toivonen teloitettiin Huittisissa huhtikuussa 1918, ja vapautumisensa jälkeen Onni piti huolta myös hänen perheestään.[10]

TeoksiaMuokkaa

  • Myyjä ja myymälä. Helsinki: Kulutusosuuskuntien Keskusliitto, 1927.
  • Mietelmiä liikkeenhoidosta. Helsinki: Kulutusosuuskuntien Keskusliitto, 1929.
  • Kotivalistajan taskukirja. Helsinki: Kulutusosuuskuntien Keskusliitto, 1930.
  • Osuuskauppain pääomakysymys. Helsinki: Kulutusosuuskuntien Keskusliitto, 1930.
  • Osuuskauppaliike ja työttömyys. Helsinki: Kulutusosuuskuntien Keskusliitto, 1931.
  • Osuuskauppain säästökassaliike. Helsinki: Kulutusosuuskuntien Keskusliitto, 1931.
  • Kulutusosuustoiminnan perusperiaatteet. Helsinki: Kulutusosuuskuntien Keskusliitto, 1934.
  • Jonne Anttosen 6 Rosinantea. Helsinki: Kulutusosuuskuntien Keskusliitto, 1934.
  • Osuuskauppamiehiä. Helsinki: Kulutusosuuskuntien Keskusliitto, 1935.
  • Taitava myyjä. Helsinki: Kulutusosuuskuntien Keskusliitto, 1935.
  • KK 20 vuotta. Helsinki: Kulutusosuuskuntien Keskusliitto, 1936.
  • Kymmenen vuotta kansanhuoltajana : muistelmia. Porvoo ; Helsinki: WSOY, 1950.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Salonen, Seppo Heikki: Puotipuksusta suureksi toveriksi : Onni Toivosen elämä. Helsinki: Edita, 2005. ISBN 951-37413-1-1.

LähteetMuokkaa

  1. Kuolleita. Helsingin Sanomat, 14.6.1968, s. 11. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 6.9.2020.
  2. Onni Toivonen Suomen ministerit. Valtioneuvosto. Viitattu 14.12.2011.
  3. a b c d Uola, Mikko: Toivonen, Onni (1894–1968) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen artikkeli). 23.3.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 6.9.2020.
  4. a b c d e f g Seppo Heikki Salonen: ”Sihteeri Onni Toivonen 1894–1968”, Työväentutkimus Vuosikirja 2004, s. 10–13. Helsinki: Työväentutkimus ry, 2004. ISSN 0784-1272. Teoksen verkkoversio (PDF).
  5. a b c Uusitalo, Taina: Liisa ja Onni Toivosen rahasto (PDF) Suomen Kulttuurirahasto. Viitattu 4.12.2017.
  6. a b Osastopäällikkö Onni Toivonen 50-vuotias. Helsingin Sanomat, 18.3.1944, s. 6. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 6.9.2020.
  7. Toivonen, Onni Kustaa – Valtiorikosylioikeuden akti (17617) Valtiorikosylioikeus. 16.9.1918. Kansallisarkisto. Viitattu 6.9.2020.
  8. Kilpi, Kalevi: ”Kuka kukin on Yleisradiossa”, Mitä Missä Milloin 1951, s. 318. Helsinki: Otava, 1950.
  9. Inkinen, Kari: Osuustoimintareklaamin edelläkävijästä elämäkerta Uusi Osuustoiminta. 2005. Pellervo. Viitattu 6.9.2020.
  10. Muistojulkaisu : 1918 kumoustaisteluun sortuneista Porin ja lähiseudun työläisistä, s. 38–39. Pori: Kehitys, 1920.


Edeltäjä:
Taavi Vilhula
Suomen kansanhuoltoministeri
19481950
Seuraaja:
Ministeriö lakkautettu