Wikipedia

Suomen sosialidemokraattinen nuorisoliitto

Suomessa vuosina 1906-1923 toiminut organisaatio

Suomen sosialidemokraattinen nuorisoliitto (SSN) (1906–1923) oli vasemmistolainen poliittinen nuorisojärjestö. Liitto oli perustettaessa lähellä Suomen sosialidemokraattista puoluetta (SDP), mutta sisällissodan jälkeen se valitsi viiteryhmäkseen Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen (SSTP) ja kommunistit.

Historia

muokkaa

Perustaminen

muokkaa

Suomalaisen työläisnuorison erillinen toiminta alkoi 1900-luvulle siirryttäessä, kun työväenyhdistysten yhteyteen alettiin perustaa nuoriso-osastoja. Helsingin nuorisoseura sai alkunsa jo 1898.[1] Itsenäinen järjestäytyminen sosialistiselta pohjalta toteutui vuosina 1905–1906, jolloin toiminnan laajentamista ajoi varsinkin Yrjö Sirola. Hänen aloitteestaan perustettiin tammikuussa 1905 Tampereen (työväenyhdistyksen) sosialistinen nuorisoliitto, jonka ensimmäiseksi puheenjohtajaksi Sirola valittiin. Tampereen esimerkkiä seurattiin pian muissa kaupungeissa. Turun työväenyhdistyksen nuorisoliitto perustettiin helmikuussa, Vaasan työväenyhdistyksen nuorten liitto toukokuussa ja Hämeenlinnan työväenyhdistyksen nuorisoliitto syyskuussa. Loppuvuodesta 1906 nuoriso oli järjestäytynyt jo noin 20 paikkakunnalla. Tuolloin perustetut järjestöt kuuluivat pääsääntöisesti SDP:n puolueyhdistyksiin, mutta esimerkiksi (vanhempi) Helsingin nuorisoseura halusi pitää näihin etäisyyttä.[2]

Maanlaajuinen Suomen sosialidemokraattinen nuorisoliitto perustettiin 9.–10. joulukuuta 1906 Tampereen työväentalolla pidetyssä kokouksessa, jonne sosialidemokraattiset nuoret olivat kokoontuneet tamperelaisten aloitteesta. Paikalla oli edustajia neljästätoista SDP:n yhdistyksiin kuuluvasta nuoriso-osastosta sekä Helsingin nuorisoseurasta ja Ylioppilaiden Sosialidemokraattisesta Yhdistyksestä. SSN:n keskeisiksi vaatimuksiksi nostettiin (SDP:n kouluohjelmaa seuraten) mm. yleinen koulupakko, maksuton opetus ja kansakoulun asema ylemmän koulutuksen perustana. Erityisesti korostettiin opetuksen erottamista kirkon vaikutuspiiristä. Tuore nuorisoliitto kehotti osastojaan myös osallistumaan aktiivisesti lähestyneisiin eduskuntavaaleihin SDP:n menestyksen turvaamiseksi.[3] Helsingin nuorisoseura liittyi liittoon helmikuussa 1907.[1]

1908–1914

muokkaa

Toisessa edustajakokouksessaan Vaasassa 6.–8. kesäkuuta 1908 SSN tarkensi suhdettaan SDP:hen. Liitto päätti, ettei se järjestönä kuulu puolueeseen, vaikka käytännössä kaikki sen (täysikäiset) aktiivit olivatkin puolueen jäseniä. SDP tuki kuitenkin nuorisoliittoa taloudellisesti, ja nuoret saivat opastusta varttuneemmilta sosialisteilta. Edustajakokouksen hyväksymät uudet säännöt julistivat SSN:n päämääräksi "koota piiriinsä kansainvälisen sosialidemokraattisen ohjelman perusteella toimivat Suomen nuorisojärjestöt, suuremman yhtenäisyyden ja tarmon aikaansaamiseksi sosialistisen nuorison toiminnalle".[4] Suhtautuminen terroristisiin menetelmiin jakoi jäsenistöä, mutta edustajakokous päätti, ettei terrorismia ja anarkismia hyväksytä. Vähemmistöön jäivät muun muassa Jukka Rahja ja Väinö Vankkoja. Vuonna 1907 perustettuun Sosialististen nuorisojärjestöjen kansainväliseen liittoon SSN päätti liittyä yksimielisesti.[5]

Järjestön toiminta kasvoi voimakkaasti toisen edustajakokouksen jälkeen. Myös SSN:n talous kohentui, ja sillä oli varaa palkata päätoimisia agitaattoreita. Piirijärjestöjen perustaminen aloitettiin syksyllä 1908, ja vuoden 1910 edustajakokouksessa niitä oli toiminnassa kymmenen. Osalla piireistä oli omia palkattuja toimitsijoita. Ruotsinkieliset sosialidemokraattiset kerhot liittyivät SSN:ään vuonna 1910. Vuonna 1912 kyseisiä klubeja oli 15. Nämä pitivät SSN:n ohella omia konferenssejaan ja julkaisivat lehteä Till Storms.[6]

SSN oli perustamisestaan asti lähellä SDP:n vasemmistosiipeä (siltasaarelaiset), ja luokkataistelu korostui liiton politiikassa ja päätöksissä puoluetta voimakkaampana. Vuosien 1908 ja 1910 edustajakokoukset vahvistivat ja korostivat linjan merkitystä.[4] Kotkassa 14.–16. toukokuuta pidetyssä III edustajakokouksessa monet kritisoivat SDP:n johdon ja eduskuntaryhmän heikkoa toimintaa. Nuoret olivat tyytymättömiä sortotoimenpiteiden vastustamisen tasoon ja siihen, ettei yhteistyötä venäläisten vallankumouksellisten kanssa oltu harjoitettu riittävästi. Välejä hiersi myös kysymys kansanmiliisistä, jota SSN ajoi. Liitto ei kuitenkaan hylännyt puoluetta, vaan ilmoitti noudattavansa sen päätöksiä tärkeimmissä kysymyksissä ja kehotti kaikkia täysikäisiä jäseniään liittymään siihen.[7]

SSN:n neljäs edustajakokous kokoontui Helsingissä 24.–27. marraskuuta 1912. Kokouksen keskeinen teema oli liiton oman ohjelman hyväksyminen. Liittotoimikunta valmisteli kokoukselle luonnoksen, johon otettiin mallia varsinkin Itävallan sosialidemokraattisen nuorisoliiton ohjelmasta. Nuorisokysymyksiin painottuneen ohjelman perustavana periaatteena oli SDP:n ohjelman hyväksyminen. SSN:n johto ehdotti myös puolueen kontrollioikeutta nuorisoliiton yli, mutta tätä edustajat eivät hyväksyneet.[8]

SSN jäsenmäärä oli vuodenvaihteessa 1914 7 219, ja siihen kuului 216 toimivaa osastoa.[4]

Sodat

muokkaa

Ensimmäisen maailmansodan alkaminen ja sen myötä voimaan tulleet poikkeuslait vaikeuttivat SSN:n toimintaa. Monet nuorisojärjestöistä lopettivat toimintansa, ja SSN:n jäsenmäärä laski huomattavasti. Viranomaiset lakkauttivat Työläisnuoriso-lehden vuoden 1914 lopussa. Keskusliiton tulot vähenivät, ja se joutui vähentämään palkollisiaan.[9]

SSN ei aluksi ottanut kantaa sotaan, eikä se pitänyt yhteyksiä sisarjärjestöihinsä Euroopassa. Liiton julkista toimintaa vähennettiin, koska sen olemassaoloa ei haluttu vaarantaa. Varovaisuutta alettiin epäillä, ja järjestön elpyminen alkoi jo vuonna 1915. Agitaatio aloitettiin uudestaan, ja jäsenmäärä alkoi kasvaa. Syksyllä 1915 SSN:llä oli 4 037 jäsentä. Vuoden 1916 lopussa määrä oli kolminkertaistunut, ja syksyllä 1917 jäseniä oli jo yli 20 000. Organisaatiorakenteeseen lisättiin aluejärjestöt. Talvella 1915 SSN alkoi julkaista kaunokirjallista lehteä Nuoriso.[10]

Toukokuussa 1917 pidettiin Tukholmassa nuorisointernationaalin kokous, johon osallistui SSN:n Axel Åhlström. Kokous antoi Suomen nuorisoliikkelle tehtäväksi muun muassa nuorisoliikkeen herättämisen Venäjällä. Tämän seurauksena suomalaiset keräsivät Venäjän sosialidemokraattiselle työväenpuolueelle 6 000 markkaa. SSN:n viides, jo 1914 pidettäväksi alun perin aiottu, edustajakokous kokoontui Tampereella 19.–24. elokuuta 1917. 2. syyskuuta, kansainvälisenä nuorisopäivänä, SSN järjesti ensimmäisen oman mielenosoituksensa sotaa ja militarismia vastaan.[11] Sosialidemokraattinen varhaisnuorisojärjestö Työväen järjestönuorten liitto perustettiin lokakuussa 1917.

SSN:n johto ei ollut erityisen innostuneesti mukana punakaartien muodostamisessa loppuvuodesta 1917. Se ei myöskään ollut valmistautunut vallankumouksellisen sodan mahdollisuuteen. Virallisesti SSN:n johto ei aluksi ottanut kantaa koko sisällissotaan. Työläisnuoriso lakkasi jälleen ilmestymästä. Tästä huolimatta nuoriso oli mennyt aktiivisesti mukaan toimintaan, ja sen osuus punakaartien kokonaisvahvuudesta oli huomattava. Helmikuun lopulla SSN:n toimikunta julkaisi Työmies-lehdessä julistuksen, jossa kehotettiin nuoria aseisiin. Maaliskuun alussa perustettiin Helsingissä ensimmäinen erityinen nuorisokomppania.[12]

Sisällissodan jälkeen

muokkaa

Sisällissodan seurauksena SSN:n toiminta lamaantui. Nuoret taistelivat punakaartien eturintamassa, ja menetykset liiton riveissä olivat siten suuria. Eloonjääneistä osa pakeni Neuvosto-Venäjälle jatkaen siellä poliittista toimintaansa. Karaistunut liitto nousi kuitenkin pian myös Suomessa, tammikuusta 1919 alkaen julkisena. Väliaikainen liittotoimikunta oli aloittanut toimintansa jo marraskuussa 1918. Vuoden 1919 puolivälissä toiminnassa oli 272 osastoa. Venäjälle paenneet muodostivat elokuusta 1918 alkaen Suomen työläisnuorison ulkomaisen toimeenpanevan komitean (STUT), joka julkaisi lehteä Rynnäkköön. STUT kritisoi SSN:n Suomen johtoa laillisten menetelmien ylikorostamisesta. Venäjällä olleiden asenteet kuitenkin muuttuivat SSN:n toiminnan vakiinnuttua, ja STUT lakkautettiin.[13]

SSN:n enemmistö suuntautui vuoden 1919 aikana kohti jakautuneen työväenliikkeen jyrkempää osaa. Elokuussa SSN alkoi julkaista Sosialistista aikakauslehteä (1919–1923), jonka linjan määritteli (salanimellä Usko Sotamies kirjoittanut) Otto Wille Kuusinen.[14] SDP:hen kriittisesti suhtautuneet ja Suomen kommunistisen puolueen (SKP) tukemat voimat saivat enemmistön SSN:n kuudennessa edustajakokouksessa 15.–20. syyskuuta 1919. SDP:n johdon kannattajien osuus jäi kolmannekseen. Tapahtunut lisäsi vasemmiston optimismia mutta säikäytti SDP:n, joka tajusi siten tilanteen vakavuuden itse puolueessa.[15]

SSN:n kokous päätti liiton tukevan SDP:tä, mikäli puolue palaisi jyrkälle luokkataistelun linjalle. Näin ei kuitenkaan käynyt, kun vasemmisto jäi SDP:n puoluekokouksessa vähemmistöksi. Nuorisoliitossa taistelu suunnasta jatkui. Oikeistovähemmistön käsiin jäänyt Työläisnuoriso hyökkäsi avoimesti liiton johtoa vastaan. Kun lehden yhtiökokous huhtikuussa 1920 päätti olla noudattamatta SSN:n päätöksiä, teki SSN:n liittotoimikunta päätöksen uuden lehden aloittamisesta. Nuori Työläinen ilmestyi ensi kerran kesäkuun alussa. Osapuolten välejä hiersi myös kysymys kansainvälisestä suuntautumisesta. Keväällä 1920 järjestettiin jäsenäänestys Kommunistiseen nuorisointernationaaliin (KNI) liittymisestä. Hankkeen puolesta äänesti 2 029 ja sitä vastaan 659. Tuloksesta huolimatta liittymistä ei toteutettu heti. SSN:n liittoneuvosto päätti asian viimein 27. helmikuuta 1921 äänin 15–3.[16] SDP:tä kannattaneelle ja liittymistä vastustaneelle vähemmistölle tämä riitti, ja nämä perustivat perustivat toukokuussa Sosialidemokraattisen työläisnuorisoliiton. Vuoden 1921 lopussa kilpailevan nuorisoliiton jäsenmäärä oli noin 3 000, samalla kun SSN:n jäsenmaksun oli maksanut 10 647 henkilöä.[17] SSN:stä erosi riitelyn seurauksena noin 60 perusjärjestöä ja yksi piirijärjestö.[18]

Keväällä 1920 SSN:n aktiivit olivat aktiivisesti mukana perustamassa Suomen sosialistista työväenpuoluetta (SSTP). SSTP:n puoluetoimikuntaan valittiin muun muassa nuorisoliiton puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri. Neljä SSN:n aktiivia (Emil Tuomi, Hannes Räsänen, Arvo Tuominen ja Hannes Mäkinen) joutui telkien taakse, kun SSTP:n johtoa vuoden 1922 alussa pidätettiin niin sanotun rauhanjulistuksen johdosta. SSN:n puheenjohtaja Eklund onnistui välttämään pidätyksen, mutta hän joutui jättämään julkisen järjestön johtotehtävät.[19]

SSN:n seitsemäs ja viimeiseksi jäänyt edustajakokous pidettiin Helsingissä 27.–30. maaliskuuta 1922. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa luonnosta liiton uudeksi ohjelmaksi. Suorasanainen luonnos aiheutti kuitenkin runsaasti keskustelua, ja hyväksytystä versiosta karsittiin pois maininnat esimerkiksi työväenluokan diktatuurista ja sotilasasioista. Liian jyrkkyyden pelättiin asettavan vaaraan liiton olemassalon, vaikka radikaaleja linjauksia sinänsä ei juuri kyseenalaistettu. Kokous päätti, että liitto sitoutuu "Kominternin hengessä" toimineen SSTP:n poliittisiin linjauksiin.[20]

Vilkas opintotoiminta marxilaisuuden pohjalta kukoisti SSN:n opintopiireissä 1920-luvun alussa. Myös SSN:n erilaiset kulttuuriryhmät keräsivät osakseen ihailua. Aktiivinen kulttuuritoiminta oli kuulunut liiton ominaisuuksiin alusta alkaen. Alkuvaiheessa nuorisoliiton kokoukset olivat Yrjö Sirolan mukaan kuin ohjelmallisia iltamia: runonlausunnan, puheiden, tanssin ja keskustelun yhdistelmiä.[21]

Lakkauttaminen

muokkaa

Virkavalta seurasi julkista ja provosoivasti[22] esiintynyttä kommunistista nuorisojärjestöä tarkkaan. Julkisuudessa SSN:n lakkauttamista alettiin vaatia voimakkaasti loppuvuodesta 1922. 15. lokakuuta nuorisoliiton liittotoimikunnan jäsenet saivat haasteen Helsingin raastuvanoikeuteen. Asia oli esillä useita kertoja talven aikana. Vaatimuksia perusteltiin sillä, että järjestö oli liittynyt Kommunistiseen nuorisointernationaaliin ja sillä, että se teki yhteistyötä SSTP:n kanssa. Myös valtiopetokselliseksi tuomitun Herää! Käy taisteluun! -julistuksen levittäminen katsottiin raskauttavaksi asianhaaraksi. Liiton perustoiminta jatkui oikeustoimista huolimatta normaalina, vaikka taloudelliset vaikeudet alkoivat lisääntyä. SSN toimi aktiivisesti esimerkiksi sisällissodan veteraanien armahduskampanjassa.[23]

SSN ja kaikki sen perusjärjestöt lakkautettiin 11. huhtikuuta 1923 Helsingin raastuvanoikeuden päätöksellä. Tämän jälkeen järjestön kokoukset estettiin, eikä toimintaa kyetty jatkamaan SSN:n puitteissa. Julistus toiminnan jatkamisesta ja uuden järjestön perustamisesta annettiin kuitenkin jo samana päivänä kuin päätös lakkautuksesta. SSN:n työnjatkajaksi perustettiin myöhemmin samana vuonna Sosialistinen nuorisoliitto (SNL).[24]

Tiedotus

muokkaa

SSN:n äänenkannattajaksi perustettiin joulukuussa 1907 kuukausittainen Tuohus. Osastot julkaisivat omia käsin kirjoitettuja lehtisiään. Vuonna 1911 aloitettiin uusi sanomalehtityyppinen Työläisnuoriso-viikkolehti.[25] Työläisnuorison painosmäärä ylitti 10 000. Helmikuun alusta 1919 uudelleen ilmestymisensä Tampereella aloittanut Työläisnuoriso jäi sisällissodan jälkeen SDP:n kannattajille, ja 1920 perustettiin SSN:n äänenkannattajaksi Nuori Työläinen. Uusi lehti ylsi noin 20 000 levikkiin, mikä oli huomattavasti Työläisnuorisoa parempi tulos. 1920-luvun alussa SSN julkaisi runsaasti sosialistista kirjallisuutta. Kirjasten painosmäärät olivat noin 2 000–6 000.[26]

Puheenjohtajat ja sihteerit

muokkaa

Puheenjohtajat

[27]

Sihteerit

[27]

Lähteet

muokkaa
  • Antti Hyvönen: Suomen vanhan työväenpuolueen historia. Helsinki: Kansankulttuuri, 1963.
  • Nestori Parkkari: Nuoret taistelun tiellä. Suomen vallankumouksellinen nuorisoliike 1900–1944. Helsinki: Kansankulttuuri, 1970.
  • Tauno Saarela: Suomalaisen kommunismin synty 1918–1923. Helsinki: Kansan sivistystyön liitto, 1996. ISBN 951-9455-55-8
  • Mikko Laakso & Veijo Åberg: Sosialismiin! - Sosialidemokraattiset Nuoret 1906-2006. Helsinki: Sosialidemokraattiset Nuoret ry, 2006.

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b U.J.: Työväen keskusmuseossa uusi päänäyttely 3.5.–1.9.1996 (Arkistoitu – Internet Archive). Nuori tahto - nuorisotoimintaa ennen ja nyt. (Työväen keskusmuseon uutisia 2/1996).
  2. ↑ Hyvönen 1963, s. 138–139.
  3. ↑ Hyvönen 1963, s. 139–140.
  4. ↑ a b c Hyvönen 1963, s. 140.
  5. ↑ Parkkari 1970, s. 27.
  6. ↑ Parkkari 1970, s. 29–32.
  7. ↑ Parkkari 1970, s. 31–35.
  8. ↑ Parkkari 1970, s. 38–40.
  9. ↑ Parkkari 1970, s. 49.
  10. ↑ Parkkari 1970, s. 49–53.
  11. ↑ Parkkari 1970, s. 64,57.
  12. ↑ Parkkari 1970, s. 69–74.
  13. ↑ Parkkari 1970, s. 80–85.
  14. ↑ Jaakko Mäkelä: The Radical Left and the Communist Party in Finnish Politics. Teoksessa Political Parties in Finland. Essays in History and Politics (toim. Juhani Mylly & R. Michael Berry). University of Turku 1987, s. 157.
  15. ↑ Saarela 1996, s. 142–143.
  16. ↑ Parkkari 1970, s. 94,99–102.
  17. ↑ Saarela 1996, s. 313.
  18. ↑ Parkkari 1970, s. 103.
  19. ↑ Parkkari 1970, s. 109,111.
  20. ↑ Parkkari 1970, s. 112–118.
  21. ↑ Sakari Selin: ”Raju muutos sisäpolitiikkaan”, Optimistien sukupolvi. Sodanjälkeisen nuorison aatteet ja haaveet Terä-lehden kuvastamina. Vantaa: Yleinen lehtimiesliitto, 2004. Teoksen verkkoversio (viitattu 9.11.2008). (Arkistoitu – Internet Archive)
  22. ↑ Saarela 1996, s. 248.
  23. ↑ Parkkari 1970, s. 118–121.
  24. ↑ Parkkari 1970, s. 122–124.
  25. ↑ Parkkari 1970, s. 26,37.
  26. ↑ Parkkari 1970, s. 91,107.
  27. ↑ a b Laakso, Mikko & Åberg, Veijo: Sosialismiin! Sosialidemokraattiset Nuoret 1906-2006, s. 420-421.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_sosialidemokraattinen_nuorisoliitto&oldid=22812679”