Wikipedia

Väinö Vankkoja

suomalainen poliitikko

Väinö Valdemar Vankkoja (vuoteen 1907 Björkqvist, 11. marraskuuta 1880 Tampere – 10. elokuuta 1919 Tampere) oli suomalainen toimittaja ja poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1918–1919.[1] Hänet tunnetaan panoksestaan sosialidemokraattisen nuorisotoiminnan hyväksi. Vankkoja kuului Suomen Sosialidemokraattisen Nuorisoliiton (SSN) perustajiin ja oli järjestön alkuvuosien merkittävin hahmo. Hän työskenteli myös SSN:n julkaiseman Työläisnuorison päätoimittajana ja sai kärkevistä lehtikirjoituksistaan useita sakko- ja vankilatuomioita.[2][3]

Väinö Vankkoja
Väinö Vankkoja vuonna 1908 August Schuffertin valokuvaamon kuvassa.
Väinö Vankkoja vuonna 1908 August Schuffertin valokuvaamon kuvassa.
Kansanedustaja
19.12.1918–10.8.1919
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Hämeen pohjoinen
Henkilötiedot
Syntynyt11. marraskuuta 1880
Tampere
Kuollut10. elokuuta 1919 (38 vuotta)
Tampere
Ammatti toimittaja

Elämä

muokkaa

Nuoruus

muokkaa

Väinö Vankkojan vanhemmat olivat työmies Juho Vilhelm Björkqvist (s. 1849) ja Teiskossa syntynyt Vilhelmiina Olenius (s. 1848). Kansakoulun jälkeen hän oli tehdastyössä sekä sahan kirjurina Tampereella ja Orivedellä. Vuonna 1901 Vankkoja valmistui kaksivuotisesta Vääksyn puutarhakoulusta, jonka jälkeen hän työskenteli Oulussa, Porin maalaiskunnassa ja Sortavalassa.[1][4]

Nuorisoliitossa

muokkaa

Vankkoja lähti työväenliikkeeseen vuosisadan vaihteessa ja osallistui sortovuosien aikana tamperelaisten työläisaktivistien toimintaan. Keväällä 1904 hän liittyi Matti Turkian värväämään iskuryhmään, johon kuuluivat muun muassa Alma Jokinen, J. K. Lehtinen, Yrjö Mäkelin ja Emil Saarinen.[3][5] Vankkoja vastasi myös Tampereen työväentalolla pidetyn bolshevikkien salaisen konferenssin järjestelyistä yhdessä Lehtisen, Mäkelinin ja Timo Korpimaan kanssa.[6]

Vankkoja oli Tampereen Sosialistisen Nuorisoliiton jäsen. Vuonna 1906 hän esitti ajatuksen sosialidemokraattisten nuorisojärjestöjen valtakunnallisesta keskusjärjestöstä ja toimi joulukuussa Tampereella pidetyn SSN:n perustavan kokouksen puheenjohtajana.[7] Keväällä Vankkoja jätti puutarhurin työnsä ja siirtyi tamperelaisen Kansan Lehden toimitukseen. Syksyllä 1908 hän muutti Helsinkiin SSN:n ensimmäiseksi liittosihteeriksi. Vankkoja organisoi SSN:n järjestökoneiston ja perusti 1910 uudeksi äänenkannattajaksi Työläisnuoriso-lehden, jota hän ryhtyi toimittamaan Tampereelta käsin. Leipätöidensä ohessa Vankkoja opiskeli itsenäisesti ruotsia ja saksaa sekä suomensi muun muassa Zeth Höglundin, Karl Kautskyn, Karl Liebknechtin ja Algot Ruhen tuotantoa.[2][8][9]

Vankkoja kannatti tiukkaa luokkataistelulinjaa, jossa porvarien kanssa ei suostuta minkäänlaiseen yhteistyöhön.[3] Urheilua hän piti laiskojen herrojen ajanvietteenä, joka oli tarpeetonta ruumiillisen työn tekijöille. Vankkojan mielestä "urheiluhullujen" keskuudessa ei tavattu kunnollisia ammattiyhdistysmiehiä tai sosialidemokraatteja, vaan työväenliike menetti jokaisen urheiluseuraan liittyneen jäsenensä.[10][11] Vankkoja arvosteli usein kirkkoa ja militarismia, minkä vuoksi Työläisnuoriso päätyi kenraalikuvernööri F. A. Seynin ja painoylihallituksen erityistarkkailuun. Lehteä vastaan oli parhaimmillaan vireillä kymmenkunta painokannetta, joiden seurauksena Vankkoja sai useita sakkotuomioita majestettirikoksista, valtiovallan solvauksesta ja jumalanpilkasta.[8][9] Kesäkuussa 1914 hänet tuomittiin vuodeksi vankeuteen majesteettirikoksesta, mutta rangaistus alennettiin kahdeksaan kuukauteen Romanov-suvun 300-vuotisjuhlien kunniaksi.[12] Yhdistettyjen tuomioidensa johdosta Vankkoja joutui kuitenkin istumaan Hämeenlinnan lääninvankilassa yli 10 kuukautta.[13][14] Vankeusaikanaan hän käänsi ruotsalaisen feministin Maria Sandelin romaanin Virveln, mutta suomennosta ei julkaistu.[15][16]

Kansanedustajaksi

muokkaa

Vapautumisensa jälkeen Vankkoja työskenteli viranomaisten lakkauttaman Työläisnuorison seuraajaaksi perustetun Nuorison päätoimittajana ja kesästä 1916 lähtien Kansan Lehden toimitussihteerinä.[8] Helmikuussa 1917 Vankkoja sai yli vuoden pituisen vankeustuomion majesteettirikoksista, mutta Venäjän vallankumous pelasti hänet uudelta linnareissulta.[9][17] Vallanvaihdon myötä Vankkoja palasi jälleen ilmestymisensä aloittaneen Työläisnuorison päätoimittajaksi.[8] Lokakuussa järjestetyissä eduskuntavaaleissa hänestä tuli varaedustaja.[18] Vankkoja oli saanut vankilassa keuhkotautiin, jota potiessaan hän jäi sivuun sisällissodan tapahtumista.[9] Kansanvaltuuskunta myönsi Vankkojalle sairauden johdosta 3 500 markan avustuksen, jollainen oli alun perin tarkoitettu invalidisoituneille punakaartilaisille.[19] Sodan päättyessä Vankkoja oli edelleen vuoteenomana, minkä vuoksi häntä ei viety oikeuteen syksyllä 1917 allekirjoitetun Sorron yöstä nouskaa! -vaalijulistuksen johdosta, kuten useiden sosialidemokraattien kohdalla tapahtui.[9]

Tervehdyttyään VAnkkoja ryhtyi syksyllä 1918 elvyttämään sodan lamauttamaa työväenliikkeen toimintaa. Hän oli muun muassa herättämässä henkiin valkoisten lakkauttamaa Kansan Lehteä ja toimi SDP:n ylimääräisen puoluekokouksen sihteerinä.[9][20] Joulukuussa Vankkojasta tuli niin sanotun tynkäeduskunnan jäsen teloitetun Juho Lehmuksen tilalle.[1] Sosialidemokraateilla oli vaalipiirissä kuusi paikkaa, mutta Vankkoja oli ainoa tehtävään astunut varaedustaja, kun muut olivat joko vankilassa tai kadonneet.[21] Vankkoja valittiin myös Tampereen kaupunginvaltuustoon, mutta hänelle myönnettiin ero jo helmikuussa 1919 terveydellisistä syistä.[2][22] Maaliskuun eduskuntavaaleissa Vankkoja kuitenkin uusi kansanedustajanpaikkansa ja samana keväänä hän ryhtyi taas Työläisnuorison päätoimittajaksi.[8][23] Vankkojan terveys heikkeni jälleen kesän aikana ja hän kuoli lopulta keuhkotautiin elokuussa 1919.[2] Vankkoja haudattiin Kalevankankaan hautausmaalle ilman kirkollisia menoja. Tampereen työväentalolta lähteneeseen surusaattoon kerrottiin osallistuneen tuhansia ihmisiä. Hautajaisten aikana punaiset liput liehuivat Tampereella ensimmäisen kerran sisällissodan jälkeen.[9] Vankkojan tilalle eduskuntaan nousi Kalle Lumio.[1]

Perhe

muokkaa

Väinö Vankkojan puoliso oli tamperelainen Aino Aleksandra Eng (1885-1954), jonka kanssa hän solmi raastuvanoikeuden vahvistaman naimakaaren mukaisen siviiliavioliiton vuonna 1907.[24] Perheeseen syntyi kaksi poikaa, joista Vankka Vankkoja tunnetaan suomentajana.[25] Jatkosodassa kaatunut Väinö Valdemar (1909-1942) oli jalkapallomaalivahti, joka kuului Tampereen Pallo-Veikkojen perustajiin. Hän voitti TUL:n jalkapallomestaruuden 1932 ja edusti liittoa myös kansainvälisissä otteluissa.[26][27] Vankkojan veli Yrjö Björkqvist (1886-1918) kuoli sisällissodan aikana Tampereen vankileirillä.[28]

Suomennoksia

muokkaa
  • Liebknecht, Karl: Militarismi ja antimilitarismi : erikoisesti kansainvälistä nuorisoliikettä silmälläpitäen. Suomentanut Väinö Vankkoja. Suomen sos.-dem. Nuorisoliiton kirjasto n:o 1. Tampere: Suomen Sosialidemokraattinen Nuorisoliitto, 1910.
  • Ruhe, Algot: Taistelu uskonnonvapaudesta. Suomentanut Väinö Vankkoja. Suomen sos.-dem. Nuorisoliiton kirjasto n:o 2. Porvoo: Suomen Sosialidemokraattinen Nuorisoliitto, 1911.
  • Kautsky, Karl: Sosialidemokratia ja isänmaallisuus. Suomentanut Väinö Vankkoja. Suomen sos.-dem. Nuorisoliiton kirjasto n:o 3. Helsinki: Suomen Sosialidemokraattinen Nuorisoliitto, 1911. Marxists Internet Archive.
  • Ruhe, Algot: Kirkot tyhjiksi! : kirkollisia seremonioita vastaan. Suomentanut Väinö Vankkoja. Suomen sos.-dem. Nuorisoliiton kirjasto n:o 6. Tampere: Suomen Sosialidemokraattinen Nuorisoliitto, 1912.
  • Höglund, Zeth: Sosialismin historia pääpiirteissään. Suomentanut Väinö Vankkoja. Suomen sos.-dem. Nuorisoliiton kirjasto n:o 13. Kuopio: Suomen Sosialidemokraattinen Nuorisoliitto, 1913.

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ a b c d Väinö Vankkoja Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 20.12.2007.
  2. ↑ a b c d ”E. E.”: † Väinö Vankkoja. Kansan Sana, 11.8.1919, nro 165, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.6.2025.
  3. ↑ a b c Harvala, Kaarlo: ”Väinö Vankkojan muisto”, Työväen Joulualbumi 1919, s. 123–124. Helsinki: Työväen Sanomalehti, 1919. Kansalliskirjasto.
  4. ↑ Kangasalan Vääksyn puutarhakoulussa. Puutarha, 1901, nro 10, s. 79. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.6.2025.
  5. ↑ Saarinen, Emil: Muistelmia aikakaudesta jolloin valkoinen ja punainen Suomi taistelivat rinnatusten. Suomen Vapaussota, 15.4.1936, nro 4, s. 108–109. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.6.2025.
  6. ↑ ”A. E. S.”: Milloin Stalin oli Tampereella ja mitä hän puuhasi täällä Suomessa? Hakkapeliitta, 2.3.1937, nro 9, s. 268–269. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.6.2025.
  7. ↑ Huhta, Vihtori: Suomen Sosialidemokraattinen nuorisoliitto on perustettu Tampereella 25 vuotta sitten. Kansan Lehti, 8.12.1931, nro 284, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.6.2025.
  8. ↑ a b c d e Huotari, Anton: ”Menneitä lehtimiehiämme”, Työväen Joulualbumi 1926, s. 7–14. Helsinki: Suomen Sosialidemokraattinen Sanomalehtimiesliitto, 1926. Kansalliskirjasto.
  9. ↑ a b c d e f g Lindell, August: Väinö Vankkojan muisto. Kansan Lehti, 15.8.1929, nro 187, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.6.2025.
  10. ↑ Keskinen, Lauri: Suomalaisten työväenaatteiden suhde urheiluun vuosina 1903–1923. Liikunta & Tiede, 2011, nro 1, s. 58. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 5.6.2025.
  11. ↑ Drufva, Juha: Siihen aikaan kun urheilua ja sivistystä vertailtiin 21.12.2011. Kansan Uutiset. Viitattu 5.6.2025.
  12. ↑ Majesteettijutut. Sosialisti, 27.6.1914, nro 144, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.6.2025.
  13. ↑ Juttu Työläisnuorisoa vastaan. Aamulehti, 18.12.1914, nro 292, s. 5–6. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.6.2025.
  14. ↑ Toimittaja Väinö Vankkoja vapauteen. Kansan Lehti, 8.7.1915, nro 154, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.6.2025.
  15. ↑ ”–s.”: Naisen kirja työläisnaisista. Työmies, 16.10.1915, nro 239, s. 4–5. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.6.2025.
  16. ↑ Nykyhetken kirjoja. Työmies, 24.1.1918, nro 22, s. 6. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.6.2025.
  17. ↑ Väinö Vankkoja tuomittu 1 v. 4 k.k. vankilaan. Sosialidemokraatti, 15.2.1917, nro 19, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.6.2025.
  18. ↑ Vaalien tulokset. Uusi Suometar, 10.10.1917, nro 233, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.6.2025.
  19. ↑ Rinta-Tassi, Osmo: Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena, s. 378. Punaisen Suomen historia 1918. Helsinki: Valtion painatuskeskus; Opetusministeriö, 1986. ISBN 951-860-079-1
  20. ↑ Puolueen riennot. Suomen Sosialidemokraatti, 28.12.1918, nro 69, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.6.2025.
  21. ↑ Eduskunnan täydentäminen. Helsingin Sanomat, 5.11.1918, nro 226, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.6.2025.
  22. ↑ Herra Vankkoja tahtoo erota valtuustosta. Tampereen Sanomat, 15.2.1919, nro 38, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.6.2025.
  23. ↑ Hämeen pohjoisen vaalipiirin edustajat. Tampereen Sanomat, 18.3.1919, nro 64, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.6.2025.
  24. ↑ Avioliitot ilman kirkollista vihkimistä. Työmies, 15.10.1907, nro 238, s. 6. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.6.2025.
  25. ↑ Väinö Vankkojan kuolinilmoitus. Kansan Sana, 13.8.1919, nro 167, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.6.2025.
  26. ↑ Holli, Harri: Muistoja Tampereen Pallo-Veikkojen veteraaneista. Virtaa Ajassa, 1.6.2022, s. 14. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 7.6.2025.
  27. ↑ Hoopu, Tuomas: Kansainvälinen 1930-luku 25.11.2022. Tampereen Pallo-Veikot. Viitattu 7.6.2025.
  28. ↑ Björkqvist, Yrjö Johannes Sotasurmasampo 1914–1922. 2019. Kansallisarkisto. Viitattu 5.6.2025.

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Väinö_Vankkoja&oldid=23350886”