Jukka Rahja
Juhana (Jukka) Rahja (19. heinäkuuta 1887 Kronstadt – 31. elokuuta 1920 Pietari) oli pietarinsuomalainen seppä ja poliitikko. Jukka oli yksi kolmesta Rahjan bolševikkiveljeksestä. Muut veljekset olivat Eino ja Jaakko. Heistä varsinkin Jukka ja Eino vaikuttivat voimakkaasti Suomen kommunistisen puolueen (SKP) alkuaikojen linjauksiin. Jukka Rahja kuului SKP:n johtajistoon puolueen perustamisesta (1918) kuolemaansa asti. Puolueoppositio murhasi Rahjan elokuussa 1920.
| Jukka Rahja | |
|---|---|
 Jukka Rahja vuonna 1918 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 19. heinäkuuta 1887 Kronstadt |
| Kuollut | 31. elokuuta 1920 Pietari |
| Poliitikko | |
| Puolue | Suomen Kommunistinen Puolue |
| Entiset puolueet |
Venäjän sosiaalidemokraattinen työväenpuolue, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue |
| Kotipaikka | Pietari |
Nuori kumouksellinen
muokkaaJukka Rahja syntyi Kronstadtissa Venäjällä sinne Pohjanmaalta muuttaneiden siirtolaisten perheeseen. Hän osallistui poliittiseen toimintaan jo varhain ja liittyi Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen vuonna 1903. Kaksi vuotta myöhemmin Rahja osallistui epäonnistuneeseen kapinaan, jonka jälkeen hän pakeni Suomeen. Rahja jatkoi poliittista toimintaansa Suomen sosialidemokraattisessa nuorisoliitossa (SSN).[1] Rahja palasi Venäjälle vuonna 1913, ja hän vaikutti muun muassa bolševikkien Pietarin-komitean toimeenpanevassa komissiossa.[2]
Vallankumoukset
muokkaaHelmikuun vallankumouksen jälkeen 1917 Jukka Rahja oli veljensä Eino Rahjan kanssa perustamassa Pietarin suomalaisia punakaarteja. Toukokuussa hänet valittiin bolševikkipuolueen Pietarin kaupunkikomiteaan. Kesäkuussa Rahja osallistui Suomen sosialidemokraattisen puolueen (SDP) edustajakokoukseen vierailijana. Rahja (yhdessä Aleksandra Kollontain kanssa) taivutteli suomalaisia liittymään niin sanotun Zimmerwaldin liikkeen julistukseen, mikä lopulta toteutuikin. Rahja ei kuitenkaan esiintynyt edukseen, sillä hän sai itselleen monia vihamiehiä syyteltyään SDP:tä varsin kovasanaisesti muun muassa luokkatietoisuuden puutteesta. Jukka Paastela on arvellut tapahtunutta alkusysäykseksi Rahjan riidoille Otto Wille Kuusisen kanssa.[3] Heinäkuussa Rahja otti osaa kapinayritykseen ja hänet vangittiin.[2]
Välittömästi lokakuun vallankumouksen jälkeen bolševikkien johtama Suomen aluekomitea nimitti Jukka Rahjan kenraalikuvernööri Pavel Šiškon apulaiseksi. Pesti jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi Suomen senaatin kieltäydyttyä hyväksymästä kyseistä kaksikkoa. Rahja jatkoi bolševikkitoverinsa Adolf Taimin kanssa vallankumouksen agitoimista Suomessa. Hän osallistui SDP:n puolueneuvoston kokoukseen 19.–22. tammikuuta ja vaati aseiden ottamista käyttöön. Tapaamisen jälkeen Rahja alkoi organisoida aseistusta Suomeen. Hankinnoilla lastattu juna lähti Pietarista 27. tammikuuta ja saapui Tampereelle 2. helmikuuta. Rahja kuitenkin haavoittui molempiin jalkoihinsa taistelussa, kun valkoiset yrittivät pysäyttää junan Kämärän asemalla, eikä hän siten pystynyt enää osallistumaan sisällissodan muihin taisteluihin.[4] Helmikuussa kansanvaltuuskunta nimesi Rahjan viralliseksi edustajakseen Venäjällä.[2]
Rahjan teesit ja SKP:n perustaminen
muokkaaJukka Rahja oli keskeinen henkilö Suomalaista kommunistista puoluetta perustettaessa Moskovassa elokuussa 1918. SKP:ta alettiin perustaa sen jälkeen kun suomalaisten sosiaalidemokraattien kokous hyväksyi äänin 76–16 Rahjan esittämät teesit, joissa vaadittiin 1. valmistautumista uuteen aseelliseen vallankumoukseen, 2. virheellisten näkemysten jyrkkää tuomitsemista, 3. rautaista työväen diktatuuria, 4. kaiken maan ja kapitalistisen omaisuuden pakkoluovuttamista sekä 5. kansainvälisen vallankumouksen edistämistä ja tukea neuvostovallalle Venäjällä. Teesejä arvostelivat varsinkin Suomen ammattiyhdistysliikkeessä toimineet, jotka äänestyksen hävittyään poistuivat pitämään omaa kokoustaan.[5][6]
Rahja kuului uuden puolueen keskuskomiteaan, jossa hän pysyi pientä taukoa (11.9.1919–24.4.1920) lukuun ottamatta kuolemaansa asti. SKP:n edustajakokouksessa elokuussa 1919 Rahja johti omia ryhmäkokouksia, joiden esitysten jäätyä tappiolle hän kieltäytyi liittymästä keskuskomiteaan.[7]
Jukka Rahja oli mukana Kominternin perustavassa kokouksessa ja toisessa maailmankongressissa.[8] Rahja myös toimi Pietarin kansainvälisen sotakoulun poliittisena komissaarina,[6] ja hän oli SKP:n sotilaslinjan ja -järjestön johtohenkilö. Lisäksi hän toimitti Suomessa asevelvollisille jaettua laitonta Punasotilas-lehteä.
Murha
muokkaaJukka Rahja ammuttiin 31. elokuuta niin sanotuissa Kuusisen klubin murhissa, kun oppositiokommunistit Aku Paasin johdolla päättivät ryhtyä vallankumoukselliseen puhdistustyöhön. Rahjan ampui Allan Hägglund. Murhaoppositioksi sittemmin nimetyn ryhmän jäsenet tulivat lähinnä Pietarin punaupseerikoulusta, jota Rahja johti itsevaltaisin ottein. Opposition jäseniä oli ennen tapahtunutta erotettu puolueesta ja vangittu. Vangittujen kuulusteluissa Rahja oli ilmaissut valmiutensa ampua Voitto Eloranta, joka vuonna 1923 teloitettiin Rahjan murhasta tuomittuna. Hänen leskensä Elvira Willman-Eloranta teloitettiin pari vuotta myöhemmin.[6]
Maine
muokkaaRahjan olemus ei yleensä herättänyt luottamusta suomalaisten työläisten keskuudessa. Hän arvosteli muita jatkuvasti ylimieliseen tyyliin ja uhkaili tarvittaessa väkivallan käytöllä. Rahjan veljekset tunnettiin myös runsaasta alkoholinkäytöstä ja heidän toimistaan liikkui mitä villeimpiä huhuja. Jukka Rahja oli mukana esimerkiksi veljensä salakuljetus- ja valuuttakeinottelupuuhissa Suomen rajalla. SKP:n toisessa edustajakokouksessa vuonna 1919 lukuisat edustajat moittivat kovin sanoin Rahjoja korruptiosta. Niin sanottu "rahjalaisuus" sai monia vastustajia varsinkin Suomessa aiemmin toimineista kommunisteista. Esimerkiksi Otto Wille Kuusinen vastusti SKP:n alkuvuosina Rahjan veljesten linjaa, jolla puolestaan oli kannatusta venäjänsuomalaisten keskuudessa.[6] Kuusista epäiltiinkin – varsinkin Jukka Rahjan veli Eino Rahja epäili – yhteyksistä Kuusisen klubin murhat tehneeseen joukkoon.[9]
Perhe
muokkaaJ. Rahjan vaimo oli Olga Repo ja ainoa lapsi Jukka Jukanpoika Rahja (1921–1935), sittemmin Hannes Järvimäen ottopoika.[10]
Lähteet
muokkaa- ↑ Paastela, Jukka: Finnish Communism under Soviet Totalitarianism, s. 122–123. Kikimora 2003.
- ↑ a b c Polvinen, Tuomo: Venäjän vallankumous ja Suomi I, s. 71, 245. WSOY 1967.
- ↑ Paastela, Jukka: Finnish Communism under Soviet Totalitarianism, s. 123–125. Kikimora 2003.
- ↑ Paastela, Jukka: Finnish Communism under Soviet Totalitarianism, s. 125. Aleksanteri Institute, 2003, Kikimora Publications.
- ↑ Saarela, Tauno: Suomalaisen kommunismin synty, s. 42–47. KSL 1996.
- ↑ a b c d Paastela, Jukka: Finnish Communism under Soviet Totalitarianism. Kikimora 2003.
- ↑ Saarela, Tauno: Suomalaisen kommunismin synty, s. 84–89, 500. KSL 1996.
- ↑ Lebedeva–Rentola–Saarela (toim.): Kallis toveri Stalin, s. 502. Edita 2002.
- ↑ Matti Lackman: Kullervo Manner – kumouksellisen muotokuva, s. 112. Somero: Amanita, 2017. ISBN 978-952-5330-84-7
- ↑ N. Kolin: Elämä voittaa. Punainen Karjala, 1935, nro 160. Artikkelin verkkoversio.
Aiheesta muualla
muokkaa- Hanski, Jari: Rahja, Jukka (1887–1920). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 9.10.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.