Väinö Vuorio
Väinö Aarre Vuorio (2. syyskuuta 1895 Urjala – 31. heinäkuuta 1929 Uusikirkko)[1] oli suomalainen poliitikko ja toimittaja. Vuorio oli 1920-luvulla keskeinen vaikuttaja kielletyssä Suomen kommunistisessa puoluessa sekä monissa julkisissa työväenjärjestöissä. Vuosina 1922–1923 Vuorio toimi samanaikaisesti Suomen sosialidemokraattisen nuorisoliiton (SSN) puheenjohtajana ja Suomen sosialistisen työväenpuolueen (SSTP) pää-äänenkannattaja Suomen Työmiehen päätoimittajana.[2]
| Väinö Aarre Vuorio | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 2. syyskuuta 1895 Urjala |
| Kuollut | 31. heinäkuuta 1929 (33 vuotta) Uusikirkko |
| Poliitikko | |
| Puolue | Suomen Kommunistinen Puolue |
Elämä muokkaa
Nuori työläinen muokkaa
Vuorio syntyi Taipaleen kylässä Urjalassa puusepän perheeseen. Vuonna 1907 perhe muutti Viialaan ja 1909 Alkkulaan. Nuori Väinö aloitti työnteon 12-vuotiaana lasihiomossa. 1910-luvun alussa Vuorio muutti Helsinkiin, jossa hän alkoi osallistua Helsingin sosialidemokraattisen nuorisoseuran toimintaan.[1] Vuosina 1915–1916 hän oli nuorisoseuran puheenjohtaja. Vuorio kirjoitti liittonsa lehtiin ja tuli siten tunnetuksi myös pääkaupungin ulkopuolella. Vuonna 1917 Vuorio valittiin Suomen sosialidemokraattisen raittiusliiton sihteeriksi.[2] Vuosien 1916–1917 aikana Vuorio oleskeli myös Venäjällä. Tapahtumarikkaan matkan aikana hän muun muassa työskenteli sillanrakennustöissä Georgiassa.[1]
Sisällissodan alettua Vuorio siirtyi ensin Helsingin rahatoimikamariin ja lähti maaliskuussa rintamalle Helsingin punakaartin nuorisokomppanian ryhmäpäällikkönä.[2][1] Ennen sodan alkua Vuorio oli vastustanut aseellista toimintaa ja punakaarteja, koska ne hänen mielestään johtivat militarismiin. Hän haavoittui pian taistelussa ja joutui sairaalaan Tampereelle. Toukokuussa Vuorio vangittiin ja hän sai kahdeksan vuoden tuomion valtiopetoksesta.[2]
Työväenliikkeen johtotehtävissä muokkaa
Vapauduttuaan Tammisaaren pakkotyölaitoksesta[1] toukokuussa 1921 Vuorio meni mukaan SSTP:n ja nuorisoliiton toimintaan. Hän alkoi työskennellä puolueen pää-äänenkannattaja Suomen Työmiehen toimituksessa, ja alkuvuodesta 1922 alkaen sen päätoimittajana. Saman vuoden maaliskuussa Vuorio nousi SSN:n puheenjohtajaksi ja elokuussa myös SKP:n Suomen byroon jäseneksi. SSN lakkautettiin keväällä 1923 ja Suomen Työmies elokuussa.[2]
Toisin kuin monet muut vasemmiston johtajat, Vuorio välttyi syksyllä 1923 vangitsemiselta, ja hän oli keskeinen henkilö uusien toimintamuotojen (kuten vaalijärjestöt ja opintoyhdistysliike), järjestöjen (SNL) ja lehtien (Työväenjärjestöjen Tiedonantaja, Liekki ja Itä ja Länsi) alkuun saattamisessa.[2] Armas Äikiä on kirjoittanut: "Hänen tarmonsa oli rajaton. Kun taantumusporvaristo poliiseineen hajoitti yhden työväenjärjestön, niin Väinö Vuorio perusti toisen." Lehtiin kirjoittaessaan Vuorio käytti lukuisia nimimerkejä kuten V.V., Ernst Asp, Ilmi, Pauli ja Ex ex. Vuorion kirjoittamia Tohtori Piitersin pakinoita ilmestyi useissa työväenlehdissä.[1]
SKP:ssä Vuorio ajoi korostetusti maltillista linjaa: hän korosti laillisia toimintamuotoja ja halusi välttää jyrkkää retoriikkaa. Vuorio arvosteli SKP:n Neuvostoliitossa oleskellutta johtoa komentelusta sekä kyvyttömyydestä itsekritiikkiin. Vuorio ei kuitenkaan mennyt arvostelussaan yhtä pitkälle kuin niin sanotut hoipertelijat, ja hän säilytti paikkansa puoluejohdossa, vaikka esimerkiksi Kullervo Manner harkitsi hänen erottamistaan Suomen byroosta. Vuorio kävi kahdesti Neuvostoliitossa SKP:n kokousten yhteydessä.[2]
Pidätys ja kuolema muokkaa
Vuorio pidätettiin poliittisen toimintansa johdosta huhtikuussa 1928[2] yhdessä 47 muun kommunistin kanssa. Kiinnijäämisen aiheutti entisen puoluetoimitsijan yhteistyö poliisin kanssa. Vuorio sai neljän ja puolen vuoden tuomion valtiopetoksen valmistelusta. Tie vei jälleen Tammisaareen,[1] jossa keuhkotautia sairastaneen Vuorion kunto heikkeni ja kesällä 1929 hänet siirrettiin Halilan parantolaan. Vuorio menehtyi tautiin heinäkuun 1929 lopussa.[2]
Vuorion hautajaisiin ja hautajaissaattoon työväentalolta Malmin hautausmaalle osallistui noin 5 000 ihmistä. Lokakuussa 1929 helsinkiläiset vasemmistonuoret perustivat Vuorion nimeä kantaneen rahaston, jonka tarkoituksena oli proletaarisen nuorisokirjallisuuden tukeminen sekä patsaan saaminen marttyyrin haudalle.[2]
Perhe muokkaa
Vuorio meni naimisiin Anna Romppaisen kanssa kesällä 1922. Pari sai kaksi lasta vuosina 1923 ja 1924. Vuosikymmenen puolivälissä Vuoriolla oli salainen suhde Betty Peltosen kanssa.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g Armas Äikiä: Elämäntien näyttäjä. Väinö Aarre Vuorio. teoksessa SKP Taistelujen tiellä 1947 (SKP 1947) s. 133–144.
- ↑ a b c d e f g h i j Tauno Saarela: "Tulisieluinen reaalipoliitikko" – Väinö Vuorio. teoksessa Marita Jalkanen (toim.): Elämää arkistossa. Kansan Arkisto 60 vuotta (Yhteiskunnallinen Arkistosäätiö 2005), s. 113–124.
- ↑ Elina Katainen: Kommunistit ja 1920-luvun uusi nainen. Betty Peltosen tarina. teoksessa Saarela, Krekola, Parikka & Suoranta (toim.): Aave vai Haave (Työväen historian ja perinteentutkimuksen seura 1998), s. 122.
Aiheesta muualla muokkaa
- Timo Soukola: Vuorio, Väinö Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 20.4.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.