Karjalaiset (kansa)
Karjalaiset (karjalazet, karjalaižet, kariealazet) on Venäjällä ja Suomessa asuva itämerensuomalainen kansa. Karjalaisiin luetaan Karjalan tasavallassa, muissa Venäjän federaation osissa ja Suomessa asuvia väestöryhmiä. Karjalaisia ovat puhutun murteen mukaan jaoteltuna varsinaiskarjalan puhujat, livvinkarjalan puhujat ja lyydiläiset.
| Karjalaiset | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Itä-Karjalan lippu, jota käytetään nykyisin karjalaisten tunnuksena. |
|||||||
 |
|||||||
|
Merkittävät asuinalueet
|
|||||||
| Kielet |
varsinaiskarjala, aunuksenkarjala, lyydi (nykyään myös venäjä ja suomi) |
||||||
| Uskonnot | ortodoksisuus | ||||||
| Sukulaiskansat | itämerensuomalaiset kansat | ||||||
Varsinaiskarjala jakautuu pohjois- ja etelämurteisiin. Varsinaiskarjalan pohjoismurteita kutsutaan yleisesti vienalaismurteiksi tai vienankarjalaksi. Etelämurteiden puhujia asuu sekä Karjalan tasavallassa, Tverin alueella ja Suomessa.
Livvinkarjalan puhujia asuu sekä Karjalan tasavallassa että Suomessa. Etnonyymin karjalainen lisäksi he käyttävät myös etnonyymejä liygiläine/livgiläine ja livvikkö. Livvinkarjalan nimi juontuu liygi(läne) sanan genetiivistä: liygi -> livvin.
Lyydiläisiä (luudilaine) pidetään usein omaa murrettaan puhuvina karjalaisina, mutta tämä perustuu enemmän hallinnolliseen perinteeseen kuin kyseisen väestön omaan käsitykseen. Joskus heitä pidetäänkin erillisinä itämerensuomalaisina kansallisuuksina, joilla on oma kieli. Kielitieteellisesti lyydi luetaan omaksi kielekseen Suomessa ja karjalan murteeksi Venäjällä.
Nimeä karjalaiset käytetään myös Suomen karjalaisesta heimosta, joka on osa suomalaista kansaa. Saman nimen käyttäminen kahdesta erillisestä ihmisryhmästä aiheuttaa toistuvasti väärinkäsityksiälähde?. Heidänkin murteensa (savolais- ja kaakkoismurteet) pohjautuvat muinaiskarjalaan.
Karjalaisten kahtiajakoMuokkaa
- Pääartikkeli: Karjalaisten historia
Rautakautinen muinais-KarjalaMuokkaa
Karjalaiset eivät muodostaneet yhtenäistä kansaa tai valtiota, vaan he elivät suhteellisen erillisinä yksikköinä muun muassa Karjalankannaksella, Viipurinlahden ympäristössä sekä Laatokan länsi- ja pohjoisrannalla. Näillä alueilla muotoutui niin sanottu muinaiskarjalan kieli, jonka puhujia siirtyi rautakauden loppuvaiheessa ja keskiajalla myös Savoon, Vienan rannoille ja jopa Pohjois-Pohjanmaalle.
Karjala joutui Novgorodin valtaan ilmeisesti 1280-luvulla, jolloin se muodosti Käkisalmesta (Korelasta) käsin hallitun alueen. Ruotsi valtasi jalansijan Karjalankannakselta vuonna 1293 Viipurin perustamisen myötä.
Karjalan kansa jakaantuuMuokkaa
Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323 Novgorod luovutti Ruotsille Äyräpään, Jääsken ja Savilahden. Karjalan väestö jaettiin Ruotsin ja Novgorodin ja siten katolisen ja ortodoksisen kirkon kesken. Uskonnollinen ero, kulttuuri- ja kauppayhteyksien suuntautuminen sekä muuttoliikkeet johtivat siihen, että Novgorodin puolella muinaiskarjalan kielestä kehittyi vähitellen karjalan kieli eli varsinaiskarjala. Ruotsin Karjalassa puhuttu kieli muodostui läntisten vaikutteiden voimasta ns. viipurinkarjalaksi ja lopulta suomen kielen kaakkoismurteiden ryhmäksi, jota nimitetään myös suomen kielen karjalaismurteiksi.
1600-luvulla Ruotsin alaisuuteen joutui sotien seurauksena ortodoksisia karjalaisia, joita asui silloisen Käkisalmen läänin (muun muassa nykyinen Pohjois-Karjala) alueella. Tätä ortodoksiväestöä pakeni sotien ja uskonnollisen vainon vuoksi muun muassa Tverin alueelle. Ruotsin ja sittemmin itsenäisen Suomen alueelle jäänyt ortodoksiväestö suureksi osaksi siirtyi puhumaan suomea (savoa tai kaakkoismurretta).
Poikkeuksen muodostivat Suomeen kuuluneen niin sanotun Raja-Karjalan asukkaat, jossa asui varsinaiskarjalan etelämurteita tai livviä (aunuksenkarjalaa) puhuvia karjalaisia. Toisen maailmansodan jälkeen alue luovutettiin Neuvostoliitolle. Alueen asukkaat jäivät evakkoina Suomeen, jossa he ja heidän jälkeläisensä suomalaistuivat kieleltään. Suomen nykyisellä alueella Kainuun Suomussalmella, itärajan läheisyydessä, sijaitsee muutamia vienalaiskyliä, joissa asuu vielä joitakin vanhoja karjalankielisiä ihmisiä. Aikaisemmin, 1600-luvulle saakka, nykyisen Pohjois-Karjalan alue oli ollut karjalankielistä seutua. Karjalan kielen harrastus Suomessa on sittemmin vilkastunut karjalaistaustaisten ihmisten keskuudessa ja karjalankielistä kulttuuria on pyritty kehittämään. Karjalan kieltä kunnolla osaavia ihmisiä on Suomessa joitakin tuhansia.
Karjalan kieli on säilynyt nykypäivään myös Venäjälle kuuluvassa Itä-Karjalassa, joskin kielen puhujien määrä on 1900-luvun jälkipuolella romahtanut.
Eri karjalaisryhmätMuokkaa
Karjalaiseen kansaan luetaan laajimmillaan seuraavat ryhmät:
- Vienankarjalaiset Vienan Karjalassa (varsinaiskarjalan puhujia)
- Tytärkarjalaiset eli saarekekarjalaiset (varsinaiskarjalasta kehittyneiden murteiden puhujia, siirtyneet 1600-luvulla Karjalankannakselta ja Suomen Pohjois-Karjalasta Luoteis-Venäjälle)
- Tverinkarjalaiset
- Valdain eli Novgorodin karjalaiset
- Tihvinänkarjalaiset
- Aunuksenkarjalaiset eli livviläiset Aunuksessa
- Lyydiläiset Itä-Aunuksessa
- Inkerissä asuvat inkerikot, joista Soikkolan inkeroiset identifioivat itsensä myös karjalaisiksi, vaikka yleensä inkerikkoja pidetään omana erillisenä kansanaan.
- Suomen karjalankieliset asukkaat (arvio kieliyhteisön koosta n. 30 000)[2]
Karjalan kielen kuihtuminenMuokkaa
Vuonna 1989 kansallisuudeltaan karjalaisiksi ilmoittautuvia henkilöitä oli Venäjän federaatiossa 131 000. Näistä noin puolet puhui äidinkielenään karjalaa. Mahdollisesti luku oli kuitenkin suurempi, koska kaikki karjalaa äidinkielenään puhuvat eivät ehkä uskaltaneet vähemmistövainot muistaessaan kertoa todellista äidinkieltään. Venäjällä myös lyydiläiset tilastoidaan karjalaisiksi. Nykyaikaan tultaessa venäjänkielisten osuus on kasvanut ja uudet sukupolvet ovat lähes poikkeuksetta venäjänkielisiä. Jos sama kehitys jatkuu, on karjalan kieli vaarassa kadota kokonaan jo lähitulevaisuudessa.
Karjalan kielen eri murteiden suhde suomeenMuokkaa
- Pääartikkeli: Karjalan kieli
Itämerensuomalainen karjalan kieli on suomen läheisin sukulaiskieli. Suomen kieleen luettavista murteista varsinaiskarjalaa lähimmin muistuttavat sisämaan kaakkoismurteet (karjalaismurteet), joita on puhuttu Saimaan eteläpuolelta Itä-Inkeriin ulottuvalla alueella.
Varsinaiskarjalan pohjoismurretta, eli vienankarjalaa on suomalaisen helppo ymmärtää ja etelämurteita astetta vaikeampi. Livvinkarjala eli aunus on suomenkieliselle taas hieman astetta vaikeampaa, mutta paikoin hyvinkin ymmärrettävää. Tverinkarjala kuuluu varsinaiskarjalan etelämurteisiin ja on varsinkin luettuna hyvinkin ymmärrettävää suomenkieliselle.
Karjalan kielen murre-erot ovat suuria osaksi siitä syystä, että vielä ei ole onnistuttu luomaan yhtenäistä kirjakieltä, joka olisi saanut kaikkien murreryhmien hyväksynnän. Kirjakieli on kuitenkin saanut enemmän kannatusta ja sitä puolustavia näkemyksiä on esitetty sekä Suomessa, että Karjalan tasavallassa.[3] [4]Kirjakielen puuttuessa ei kieli ole myöskään saanut virallista asemaa Karjalan tasavallassa.
Katso myösMuokkaa
LähteetMuokkaa
- ↑ Национальный состав населения Российской Федерации Venäjän vuoden 2010 väestönlaskenta. Viitattu 27.11.2012. (venäjäksi)
- ↑ Karjalaa osaavien yhteisö on suuri ksml.fi. Viitattu 20.7.2015.
- ↑ Ari Burtsoff: Suvaičemmogo myö iče karjalan hengettömäkse?. Karjalan Heimo, 2015. nro 5-6. Karjalan sivistysseura.
- ↑ Martti Penttonen: Opastajat.net Taival 2013 almanakka.
[1] Suomen kansalliset vähemmistöt. Julkaisija: Vähemmistöoikeuksien ryhmän Suomen jaosto / Minority Rights Group Finland ISBN 978-951-807-104-7
Aiheesta muuallaMuokkaa
- Karjala - kieli, murre ja paikka
- Karjalaisten historiaa, identiteettiä ja kulttuurimaisemaa
- Yle Elävä arkisto – Vienankarjalaisten joulunviettoa Kuhmossa
- ↑ Suomen kansalliset vähemmistöt. Vähemmistöoikeuksien ryhmän Suomen jaosto / Minority Rights Group Finland.