Ondrei Sotikainen

Ondrei Sotikainen oli yksi tunnetuimmista rajakarjalaisista runonlaulajista.[1] Häneltä itseltään tallennettujen runojen määrä ei ole kovin mittava, mutta häneltä ovat perineet taitonsa lukuisat muut merkittävät suistamolaiset runonlaulajat, kuten hänen vanhimman poikansa Saaharin tytär Palaga Härkönen-Heroila Äimäjärvellä, pojanpoika Mikola Suurellajärvellä, pojanpoika Stepana Semananpoika Sotikainen Äimäjärvellä, sisarenpoika Iivana Onoila Suuressasarassa ja Aleksi Burushka Jalanvaarassa. D. E. D. Europaeus mainitsee matkakertomuksessaan laulattaneensa Loimolassa kyläjuhlan aikana "Ondrei Lytsyä", jota sukunimeä on Ondrein pojanpojan Vasilei Lytsyn antaman tiedon mukaan Sotikaisista käytetty Lytsyn kylän mukaan.[2]

Ondrei Sotikainen teki kotitalostaan Lytsystä suurtilan, jossa asui ajoittain jopa viisikymmentä henkeä samojen kattojen alla neljässä pirtissä. Hänen kerrotaan olleen "ahkera raataja, iloinen, karski ukko" sekä "pitkä, vanhana kumarahartiainen, vaaleanverinen mies, jolla oli ruskeahko pitkä täysiparta". Miitrei Onoilan mukaan "kun Sotikanen vesseltyi, niin silloin lauloi, sill' oli paljon runoo ja se hyvin lauloi se ukko nuottih, se oli tietäjämies oikein". Ondrein iästä ja kuolinajasta ei ole varmuutta: Julius Krohnin mukaan hän olisi kuollut vuonna 1865 78-vuotiaana, Iivana Onoilan mukaan vuonna 1859 82-vuotiaana; Miitrei Onoila puolestaan ilmoittaa kuoliniäksi 90 vuotta.[2]

Ondrein veljiä olivat Jyrki, Iivi ja Pedri Sotikainen ja poikia puolestaan "Pitkä-Iivana" Iivi Sotikainen sekä Saharei, Simi ja Fedotta Sotikainen.[2] Europaeuksen häneltä tallentamiksi runoiksi on tunnistettu jälkipolvilta saatujen runojen perusteella ainakin Lemminkäisen virsi (SKVR:VII1 787)[3], Hiiden hirven hiihdäntä (SKVR:VII1 865)[4] ja Rutsa eli Sisaren turmelus (SKVR:VII1 892)[5].

Sotikaisten suku on lähtöisin Loimolasta ja polveutuu vuosien 1737 ja 1825 välillä eläneestä Mihein Sotista eli Sotik Miheijevistä, jonka kerrotaan olleen voimakas tietäjä: hän mm. jäädytti sanan voimalla järven, jonka toinen noita oli ensin sulaksi loitsinut.[2]

LähteetMuokkaa