Muinaiskarjalan kieli

Muinaiskarjala on aikoinaan Laatokan länsirannikolla Muinais-Karjalassa puhuttu kieli, josta ovat kehittyneet karjalan kielimuodot ja inkeroisen kieli sekä suomen kaakkois- ja savolaismurteet.[1][2] Muinais-Karjalan kukoistuskaudella 1100- ja 1200-luvuilla kieli oli todennäköisesti varsin yhtenäinen. Kantasavo kehittyi muinaiskarjalasta, kun sitä puhuneiden nykyisen Mikkelin tienoille Savilahteen siirtyneiden asukkaiden kieleen sekoittui läntinen, luultavasti hämäläinen elementti. Aunuksenkannaksella eläneiden vepsäläisten muinaisvepsän ja muinaiskarjalan sulautumisesta puolestaan on syntynyt livvinkarjalan ja lyydin murteisto.[3]

Pohjoiskantasuomesta kehittynyt muinaiskarjala on myös kalevalaisen runouden alkuperäinen kieli. Uusia innovaatioita muinaiskarjalassa olivat muun muassa vokaalien välisten *d:n ja *g:n katoaminen, monikkovartalo *-lOi-, jälkitavujen *e:n labiaalistuminen labiaalisten konsonanttien edellä, ä:llinen mennä-sana muodossa männä ja labiaalivokaaliset me, te ja he. Savon ja aunuksen erottua syntyneessä ydinkarjalassa muodostuivat astevaihtelusuhteet tk : t, sk : s ja st : ss sekä pronominimuodot mie/miun ja sie/siun. Uudempia muunnoksia ovat myös mahdollisesti saamelaisperäiset äänteenmuutokset aa > oa ja ää > eä.[4][5]

LähteetMuokkaa

  1. Selityksiä ja lisätietoja: Muinais-Karjala sokl.uef.fi. Viitattu 8.1.2021.
  2. Karjalan kielestä on olemassa tietoa ˗ ei kannata levitellä luulopuheita (Arkistoitu versio 27.10.2020 palvelussa Archive.org) web.archive.org. Viitattu 20.11.2021.
  3. Miksi nykyään on kaksi Karjalaa ja kahden kielen karjalaa? kaino.kotus.fi. Viitattu 8.1.2021.
  4. Muinaiskarjalaista dialektologiaa blogs.helsinki.fi. Viitattu 8.1.2021.
  5. https://www.academia.edu/37709596/Muinaiskarjalan_uralilainen_tausta