Avaa päävalikko

Kainuun maakunta

maakunta Suomessa
(Ohjattu sivulta Kainuu)
Tämä artikkeli käsittelee Suomen valtion alueella sijaitsevaa nykyistä maakuntaa. Nimen muista merkityksistä kertoo artikkeli Kainuunmaa. Ruotsin Kalix on myös suomenkieliseltä nimeltään Kainuu.

Kainuu (ruots. Kajanaland) on Suomen maakunta, joka sijaitsee Pohjois-Suomessa. Maakuntakeskus on Kajaani. Maakunnan suurin järvi on Oulujärvi (pinta-ala 893 km²) ja korkein kohta Hyrynsalmen Iso Tuomivaara, joka yltää 387 metrin korkeuteen merenpinnasta.

Kainuun maakunta
Kainuu.vaakuna.svg Kainuu.sijainti.suomi.2010.svg
vaakuna
Flag of Kainuu.svg

lippu

sijainti

Historialliset läänit Pohjanmaan lääni (1634–1775)
Oulun lääni (1775–2009)
Maakuntakeskus Kajaani
Maakuntajohtaja Pentti Malinen
Kokonaispinta-ala 22 687,35 km²
kolmanneksi suurin 2017 [1]
– maa 20 197,45 km²
– sisävesi 2 489,90 km²
Väkiluku 72 464
17:nneksi suurin 30.9.2019 [2]
väestötiheys 3,59 as./km² (30.9.2019)
Maakuntalaulu Nälkämaan laulu
Nimikkolajit  
– järvi Oulujärvi
– kala kuore
– kasvi kanerva
– kivi vihreäkivi
– lintu kuukkeli
Lyhenne FI-05

Kainuuta ympäröivät seuraavat maakunnat: Pohjois-Pohjanmaa lännessä ja pohjoisessa ja Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala etelässä. Idässä maakunta rajoittuu Venäjän Vienan Karjalaan.

Kainuun maakunnan pinta-ala 2017-01-01 1. tammikuuta 2017 oli 22 687,35 km², josta maa-alueita on 20 197,45 km² ja sisävesiä 2 489,90 km².[3] Maakunnan väkiluku 2019-9-30 30. syyskuuta 2019 oli 72 464 henkeä,[2] mikä tekee siitä väkiluvultaan Manner-Suomen toiseksi pienimmän maakunnan. Kainuun luonto on tyypillisimmillään vaaroja, järviä ja laajoja asumattomia metsäalueita. Kainuun maapinta-alasta 80 prosenttia on metsää. Ilmasto on mantereinen.

Kainuun kulttuuri kuuluu laajempaan itäsuomalaiseen kulttuuriperintöön ja Kainuun murre pohjautuu Savon ja Karjalan murteisiin. Kainuuta on pidetty toisinaan kurjuuden tyyssijana, ”nälkämaana” – onhan Kainuun maakuntalaulukin Nälkämaan laulu. Tätä on arvosteltu ja on huomautettu, ettei köyhä Kainuu ollut suinkaan poikkeus Suomen syrjäseutujen joukossa. On esitetty, että Kainuuseen liittyvät stereotypiat johtuvat lähinnä kirjallisesta traditiosta.[4]

HistoriaMuokkaa

Pääartikkeli: Kainuun historia

Nyky-Kainuuna tunnettu alue on kuulunut osana historialliseen Pohjanmaan maakuntaan. Sen kiinteän asutuksen synty juontaa juurensa 1500-luvun puoliväliin. Hallintohistoriallisista syistä alueesta alkoi jo varhain muodostua omaleimainen kokonaisuus, mikä 1800-luvun loppuun mennessä johti kainuulaisen maakuntatietoisuuden syntymiseen.

Asutuksen alkuvaiheetMuokkaa

 
Paltamon Autioniemestä löytynyt vuolukivestä veistetty karhunpää-nuija on tunnetuin Kainuusta peräisin oleva esihistoriallinen taide-esine. Kansallismuseossa säilytettävä 7000 vuotta vanha karhunpää on luultavimmin ollut rituaalikäytössä.

Arkeologisten löytöjen perusteella Kainuun vanhimmat asuinpaikat on ajoitettu jo kivikaudelle. Vanhimmat löydöt Suomussalmella ovat ajalta 8000–7800 eaa. ja Hyrynsalmella, Paltamossa sekä Kajaanissa 6500–6000 eaa. Myös pronssikauden löydöt ovat runsaita. Löytöjen perusteella on voitu päätellä, että jo näinä varhaisina vuosituhansina yhteyksiä oli solmiutunut Itämerelle, Pohjois-Skandinaviaan sekä ennen muuta itään Ääniselle ja Vienanmeren suuntaan.[5]

Vakituisen maanviljelijäväestön Kainuu sai savolaisten asutusliikkeen myötä. Ensimmäiset kaskiviljelyä harjoittaneet savolaiset talonpojat olivat siirtyneet Oulujärven erämaihin jo 1530-luvulla. Mutta vasta Ruotsin kruunun ryhtyessä ohjailemaan ja kannustamaan asutusta hallinnollisin toimin, se muuttui joukkomittaiseksi. Taustalla oli Kustaa Vaasan halu saada kiistanalaiset erämaat liitetyksi Ruotsin valtapiiriin ja estää ortodoksisen karjalaisasutuksen juurtuminen alueelle. Keväällä 1552 tapahtunut suurin uudisasutusaalto toi 140 perhekuntaa Savosta Kainuuseen.[6][7] Muuttajia houkuteltiin lupauksin verohelpotuksista. 1500-luvun loppuun mennessä asutus oli kasvanut 300 talon suuruiseksi.

Ruotsin ja Venäjän väliset valtapoliittiset erimielisyydet kärjistyivät 1550-luvulla ja uudelleen vuosisadan lopussa väkivaltaisuuksiksi, joista varsinkin Kainuun uudisasutus joutui kärsimään (ks. artik. Suuri Venäjän sota ja Pohjoismainen viisikolmattavuotinen sota). Molemminpuoliset hävitysretket autioittivat väliaikaisesti koko Kainuun ja asutustoiminta jouduttiin osittain aloittamaan alusta. Savolaisten lisäksi väkeä saapui nyt myös Pohjois-Karjalasta. Vuoden 1595 Täyssinän rauhassa Venäjä joutui tunnustamaan alueen kuulumisen Ruotsi-Suomeen.[8]

Varhaista hallintohistoriaaMuokkaa

Asutuksen vakiintumista seurasi vähitellen myös alueen hallinnollinen ja seurakunnallinen järjestäminen.[9] Oulujärven seudut kuuluivat aluksi Savonlinnan linnalääniin, mistä asutuskin oli lähtöisin, mutta vuonna 1559 ne liitettiin Pohjanmaahan ja vuonna 1569 osaksi sen pohjoista vouti- eli kihlakuntaa.

1550-luvulla alueesta muodostettiin oma hallinto- ja kirkkopitäjänsä. Tili- ym. virallisissa asiakirjoissa käytettiin nimityksiä ”Ulo eremarken” (Oulun erämaa) tai ”Uleträsk socknar” (Oulujärven pitäjät).[10] Seurakuntaa, joka 1550- ja 1560-lukujen vaihteessa erotettiin Limingasta, nimitettiin ”Oulujärven erämaan seurakunnaksi”. Sen ensimmäinen kirkko rakennettiin Manamansaloon, mutta venäläiset hävittivät sen pitkän vihan aikana 1581. Oltuaan sodan tuhojen seurauksena vuosina 1585–1598 väliaikaisesti osana Liminkaa, Oulujärven erämaa erotettiin jälleen omaksi pitäjäkseen vuonna 1599. Elpyneen pitäjän hallinnon ja seurakunnan keskuspaikaksi tuli nyt Paltamon kylä (nyk. Paltaniemi) Oulujärven Paltaselän etelärannalla. Aluksi sitä kutsuttiin vanhalla nimellään Oulujärven pitäjäksi, mutta Kajaanin linnan perustamisen jälkeen 1600-luvun alussa ”Kajaanin pitäjäksi” (ruots. Cajanaborgs socken). Pitäjän alue, joka idässä ulottui uuteen valtakunnan rajaan, vastasi osapuilleen nyky-Kainuun aluetta.

Kainuu 1600-luvulla – Kajaanin vapaaherrakuntaMuokkaa

 
Pietari Brahen tilauksesta valmistettu kartta Kajaanin vapaaherrakunnan alueesta 1650-luvun alusta (karttapohjoinen vasemmalla).

Sotilaalliseksi tukikohdaksi uudisasutusta ja hallintoa turvaamaan rakennettiin vuosina 1604–1619 Kaarle IX:n määräyksestä Kajaanin linna. Sen sijainti Kajaaninjoessa kymmenisen kilometrin päässä Paltamo/Paltaniemestä oli omiaan estämään idästä päin tulevan hyökkääjän pääsyä Pohjanmaan rannikkoseuduille sekä samalla tukemaan Ruotsin laajentumispolitiikkaa kohti Jäämerta. ”Kainuun asutusta se tuki lähinnä moraalisesti, sillä suurin osa Kainuusta jäi linnan ja vihollisen väliin”, kuten Kainuun historiaa tutkinut Jorma Keränen kirjoittaa.[11]

1600-luvun puolivälissä Kajaanin pitäjä liitettiin osaksi laajaa Kajaanin vapaaherrakuntaa (ruots. Kajana friherreskap), jonka kuningatar Kristiina luovutti läänityksenä Pietari Brahelle. Kainuun lisäksi vapaaherrakuntaan kuuluivat Pohjois-Savo, osa Pohjois-Karjalaa sekä Salon pitäjä Pohjanmaan rannikolla. Läänityksen saajalla oli oikeus kantaa alueelta kruunun verot ja tullitulot, mutta ei rajoittaa omistus- eikä perintöoikeutta.[12] Kajaanin linnan viereen Pietari Brahe perusti vuonna 1651 Kajaanin kaupungin (ruots. Kajana Stad), mistä tuli vapaaherrakunnan hallinnollinen keskus linnanpäälliköineen ja veronkannosta vastaavine vouteineen. Samalla aloitettiin linnan varustusten ja sisätilojen uudistaminen. Kainuulaiset oli vapautettu kruunun yleisestä väenotosta mutta joutuivat ottamaan osaa Kajaanin linnan varustelukustannuksiin, ylläpitämään rajan vartioinnista vastannutta rakuunaosastoa sekä sitoutumaan nostoväen voimin sodanaikaiseen puolustukseen.[13] Tämä sopimus jäi voimaan myös sen jälkeen, kun läänitys vuonna 1681 peruutettiin takaisin kruunulle.

Isoviha ja Ruotsin kauden loppuaikaMuokkaa

 
Kajaanin kaupungin sinetti 1700-luvulta Petrus Mathesiuksen Pohjanmaata käsittelevästä väitöskirjasta (1734).

Katovuosista toipunut ”Kajaanin lääni” joutui uudelleen suuren Pohjan sodan loppuvaiheessa ja sitä seuranneen Isovihan aikana kokemaan kovia. Venäjän vastaisella rajalla vallinnut rajarauha rikkoontui, kun tullierimielisyyksistä alkunsa saanut kiista johti väkivaltaisuuksiin. Paikallisen venäläisen kostoretkikunnan onnistui vuonna 1712 yllättäen tunkeutua Kajaaniin asti (ks. Sarkasota). Ryöstelyä ja väkivaltaisuuksia tapahtui myös Paltamon kirkolla ja Sotkamossa. Samoihin aikoihin venäläisarmeija oli jo vallannut koko Etelä-Suomen ja eteni kohti pohjoista Pohjanmaata. Suomen puolustamiseen ei Ruotsin kruunulla enää riittänyt kiinnostusta eikä resursseja. Viimeisenä piti puoliaan pieni varusväki Kajaanin linnassa, jota monituhatpäinen kasakka-armeija tykkeineen piiritti kuukauden ennen sen antautumista tammikuussa 1716. Ennen Uudenkaupungin rauhan voimaan astumista vuonna 1721 vihollinen oli ryöstänyt koko Kainuun. Osa rakennuskantaa oli tuhottu ja niiden asukkaat surmattu. Veroina ja sotasaaliina taloista ja kirkoista vietiin mukana kaikki mitä irti saatiin.[14].

Kun Suomi sittemmin hattujen sodan aikana kesällä 1742 miehitettiin uudelleen, se tapahtui ”Kajaanin läänissä” tällä kertaa väkivallattomasti. Rajarauha-tradition hengessä ”Kajaanin läänin” kruununvouti Matthias Castreen oli pitänyt neuvotteluyhteyttä rajantakaisiin viranomaisiin ja talonpoikaisjohtajiin, mikä rauhoitti tilannetta kiristyneessä ilmapiirissä.[15] Myöskään Suomen sodan taistelut eivät suoranaisesti koskettaneet Kainuun aluetta.[16]

Toipuminen ison vihan tuhoista ja jälleenrakentaminen alkoivat kuitenkin nopeasti. Väkiluku kasvoi 4 300 asukkaasta vuonna 1720 lähes 7 000:een vuosisadan puolivälissä ja noin 18 000:een Ruotsin vallan loppuun mennessä.[17] Kainuun hallinnolliset ja taloudelliset yhteydet Ouluun tiivistyivät, kun siitä tuli uuden, vuonna 1775 perustetun Oulun läänin keskus ja maaherrakaupunki.[18] Kajaanin kihlakunnasta tuli nyt uuden läänin osa.

1800-lukuMuokkaa

Kun Suomi vuonna 1809 liitettiin Suomen sodan seurauksena osaksi Venäjän keisarikuntaa, myös ”Kajaanin läänin” itäraja rauhoittui vuosisadaksi ja menetti sotilaallisen merkityksensä. Kainuu nousi hetkeksi huomion kohteeksi, kun keisari Aleksanteri I kymmenen vuotta myöhemmin matkallaan Suomessa poikkesi myös Kajaaniin ja Paltamoon. Aleksanteri ihaili koskimaisemaa Kajaanin linnan raunioilta ja tapasi alueen säätyläistön ja rahvaan edustajia.[19] Matkalla oli myös käytännön merkitystä. Kun keisari joutui kokemaan Kainuun surkeat kulkuyhteydet, hän antoi määräyksen rakentaa valtion varoin tieyhteys Kajaanin ja Iisalmen välille. Tie valmistui vuonna 1828.[20]

Kainuun väestö jatkoi voimakasta kasvuaan 1800-luvulla. Vuosisadan lopussa asukasmäärä ylitti 40 000 rajan.[21], vaikka katovuodet 1830-luvun alussa, 1850-luvulla sekä varsinkin 1860-luvulla aiheuttivat tuhansien nälkiintyneiden ja sairastuneiden ihmisten kuoleman.[22] Autonomian ajan lopussa itsenäisyyden kynnyksellä väestömäärä läheni jo 60 000 hengen rajaa.[23]

Toisin kuin muualla Suomessa isojako toteutettiin Kajaanin kihlakunnassa vasta 1800-luvun puolivälissä.[24] Vaikka isojako myös kärjisti tilallisten ja tiloja vaille jääneiden välejä, se ei johtanut Kainuussa jyrkkiin sosiaalisiin vastakohtaisuuksiin.[25] Vaikka perunanviljely vakiinnutti asemansa 1800-luvun loppuun mennessä ja karjanhoidossakin oli otettu edistysaskelia, viimeistään vuosien 1891–1892 ja 1902–1903 katovuosien jälkeen alue alkoi leimautua ”nälkämaaksi”, joka ei selvinnyt ilman valtakunnallisten hätäaputoimikuntien tukea.[26]

 
Kajaanin tervahovi 1900-luvun alussa (H. Renfors, Kainuun museo).

Alueen elinkeinoelämän erikoispiirre oli tervatalouden merkityksen korostuminen entisestään vielä vuosisadan lopulla. Kainuusta oli tullut Suomen tervantuotannon keskusalue, jossa poltettiin yli puolet maan vuosittaisesta tervamäärästä.[27] Tervanpoltto työllisti ja tervakauppa toi rahatuloja myös syrjäseuduille maakunnan itäosiin, jossa raaka-aineeksi kelpaavaa mäntymetsää oli runsaasti tarjolla. Kehitystä vauhditti valtion edistämä koskienperkaustoiminta, mikä helpotti tervan kuljetusta. Rautatien valmistuminen Kajaaniin vuonna 1904 mahdollisti tervatynnyrien kuljetukset myös etelään. 1910-luvulla tervanpoltto alkoi kuitenkin nopeasti taantua, kun puutavaran kasvava kysyntä nosti niin palkkoja kuin metsien arvoa. Tervamarkkinoilla kysyntää olisi tosin riittänyt, mutta puutavarakaupasta oli tullut kannattavampaa.[28] Suomessa 1890-luvulla alkanut teollistumiskausi veti myös Kainuun mukaansa, kun Kajaanin Puutavara Osakeyhtiö höyrysahoineen (1907), sellutehtaineen (1910) ja vesivoimaloineen (1917) aloitti toimintansa.[29]

Itsenäisyyden ajan kehityslinjojaMuokkaa

Ensimmäisen maailmansodan ajan suurvaltapolitiikka kosketti Kainuuta, kun paikalliset aktivistit ryhtyivät järjestämään Venäjän vastaista toimintaa ja jääkärivärväystä. Hyrynsalmelaisen maanviljelijän ja kansanedustajan J. A. Heikkisen omistamasta Hallan tilasta tuli Ruotsin kautta Saksaan matkaavien turva- ja etappipaikka. Myöhemmin myös Venäjältä paenneet saksalaiset sotavangit saivat sieltä piilopaikan. Nelisenkymmentä kainuulaistaustaista lähti Saksaan jääkärikoulutukseen.

Helmikuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1917 myös Kainuussa perustettiin työväen järjestyskaarteja ja porvarillisella puolella aktivistien suojeluskuntia. Sisällissodassa maakunta oli kaukana valkoisten ja punaisten rintamalinjasta ja siksi yhteenotot jäivät vähäisiksi.[30] Kajaanissa tammikuussa perustettu ”Kajaanin sissirykmentti” osallistui valkoisten puolella taisteluihin mm. Iisalmessa, Kuopiossa ja Viipurissa. Sen jäsenet osallistuivat myös vangittujen punaisten teloituksiin. Rykmenttiin liittyi myös myöhemmin maan pääministerinä ja presidenttinä tunnettu Kajaanin yhteiskoulun oppilas Urho Kekkonen.

Sisällissodan jälkeen keväällä 1918 everstiluutnantti C. W. Malmin johtama vapaaehtoisten valkoisten ”heimosoturien” retkikunta tunkeutui Neuvosto-Venäjän puolelle Suomussalmelta Raatteen tietä pitkin tarkoituksenaan karkottaa venäläiset bolshevikit Vienasta. Muurmannin radalle asti päässyt retkikunta joutui palaamaan lyötynä takaisin Suomen puolelle (ks. Vienan retket).

 
Suomussalmen taisteluista uutisoitiin näyttävästi sanomalehdissä.

Kainuu talvi- ja jatkosodassaMuokkaa

Talvisodassa maakunnan alueella käytiin suuria taisteluja. Kajaani ja Kuhmo joutuivat lisäksi Neuvostoliiton rajujen pommitusten kohteeksi. Kajaanissa annettiin kaikkiaan 132 ilmahälytystä. Kuhmoa, josta siviiliväestö oli evakuoitu, pommitettiin 48 kertaa. Siviiluhrit jäivät pommituksissa kuitenkin vähäisiksi.

Juntusrannan kautta Suomussalmelle joulukuussa 1939 hyökännyt ylivoimainen vihollinen lyötiin takaisin ja avuksi hyökänneet neuvostoliittolaiset divisioonat raskaine motorisoituine kalustoineen tuhottiin kuuluisissa Raatteen tien ja Kuhmon taisteluissa, joissa suomalaisten onnistui motittaa vihollisjoukot. Taisteluissa kaatui 641 kainuulaista. Suomusalmen ja Kuhmon rakennuskanta tuhoutui pahoin.[31]

Jatkosodan aikana Kainuu ei varsinaisesti kuulunut sotatoimialueeseen, mutta Kuhmosta käsin suomalaiset hyökkäsivät Neuvostoliittoon kohti Rukajärveä ja Suomussalmelta yhdessä saksalaisten kanssa Uhtualle (ks. artik. Pohjois-Suomi jatkosodan hyökkäysvaiheessa 1941).

VäestökehitysMuokkaa

Kainuun väestö kasvoi voimakkaasti itsenäisyyden aikana 1960-luvulle asti. Vuonna 1933 väkiluku oli 70 000 ja sodan jälkeen 1946 noin 80 000. Vuonna 1955 ohitettiin 100 000 asukkaan raja. Väestö kasvoi vielä vuoteen 1963 asti (108 000 henkeä), minkä jälkeen alkoi lasku.[32] Vuoteen 1980 mennessä Kainuun väkiluku poismuuton seurauksena väheni runsaalla 20 000 hengellä, mistä siirtolaisuuden osuus oli noin 3 000 henkeä. 1960- ja 1970-lukujen ennätyksellinen muuttotappiollisuus selittyi toisaalta pientilavaltaisen maatalouden kriisistä, joka ajoi väestöä pois maatalouselinkeinoista, toisaalta suurten ikäluokkien osalle tulleesta suuresta työttömyydestä Kajaanissa ja sen lähiympäristössä.[33]

Vuonna 1980 väestön määrä oli laskenut noin 99 000 henkeen ja 2000-luvun vaihteessa noin 90 000 henkeen.

Hankkeet oman läänin perustamiseksiMuokkaa

Pyrkimykset Kainuun erottamiseksi Oulun läänistä vilkastuivat heti olojen rauhoituttua sisällissodan jälkeen. Kajaanissa kesällä 1918 pidetty kihlakunnan edustajien kokous teki anomuksen oman läänin perustamisesta, mutta hanke joutui heti vastatuuleen, kun Oulun läänin maaherra asettui vastustamaan ehdotusta. Valtioneuvoston seuraavana vuonna asettama komitea, jonka tehtävänä oli pohtia uusia lääninjakoja ja maakunnallista itsehallintoa, tosin ehdotti Oulun läänin jakamista ”Keski-Pohjan” ja ”Peräpohjan” lääneihin, jolloin ensiksi mainittu olisi jakaantunut ”Oulun” ja ”Kajaanin maakuntiin”. Komitean ehdotukset jäivät kuitenkin toteutumatta.[34]

Uudelleen läänin perustamishankkeisiin ryhdyttiin 1950-luvun alussa. Varsinkin vuonna 1952 perustetun ”Kainuun maakuntaliiton” piirissä oltiin aktiivisia. Liitto perustettiin maakunnan kuntien yhteistyöelimeksi ajamaan ja valvomaan niiden yhteisiä etuja. Sen enempää kainuulaisten kansanedustajien eduskunnassa kuin maakuntaliitonkaan piiristä tehdyt aloitteet eivät kuitenkaan johtaneet tulokseen. Väestöpohjaa ja taloudellisia resursseja pidettiin riittämättöminä. Asiaan palattiin vielä kerran 1970-luvun alussa. Myös kainuulaistaustaiseen presidentti Urho Kekkoseen vedottiin asiassa. Samoihin aikoihin istuneen väliportaan hallintokomitean ehdotuksen mukaisesti Mauno Koiviston hallitus tekikin periaatepäätöksen Satakunnan, Pirkanmaan ja Kainuun läänien perustamisesta, mutta hanke kariutui lopullisesti eduskunnassa tiukassa äänestyksessä valtiopäivillä 1986.

Vuonna 2005 Kainuussa aloitettiin kahdeksan vuotta kestänyt maakuntahallintokokeilu, jossa osa kuntien ja valtion tehtävistä siirrettiin maakuntahallinnolle. Ylintä toimivaltaa käytti Kainuun maakuntavaltuusto. Kainuun maakuntajohtajaksi valittiin maakuntavaltuustossa terveystieteiden tohtori Hannu Leskinen. Kokeilun jälkeen maakuntahallinnon tehtävät siirtyivät Kainuun liiton ja Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hoidettaviksi. Ammatillinen koulutus ja lukiokoulutus siirtyivät takaisin kuntien hoidettaviksi. Vuoden 2013 alusta maakuntajohtajana on toiminut FL Pentti Malinen.[35]

KunnatMuokkaa

 
Kuntakeskukset
 30 000–100 000 as. kunta
 10 000–30 000 as. kunta
 3 000–10 000 as. kunta
 < 3 000 as. kunta
Kainuun maakunta kuntakeskuksineen.
 
Kainuun kunnat vuonna 1947.

Kainuun maakunnassa on 8 kuntaa, joista kaksi on kaupunkeja.

Entisiä kuntiaMuokkaa

AluemuutoksiaMuokkaa

  •   Vaala siirtyi Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan 2016.

SeutukunnatMuokkaa

Vuoden 2005 alussa Kainuun maakunnassa oli kaksi seutukuntaa:

VäestönkehitysMuokkaa

 
Kajaani on Kainuun maakuntakeskus.

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty maakunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2017 tilanteen mukainen. Näin ollen luvuissa ei ole mukana Vaalan asukaslukua.

Kainuun väestönkehitys 1980–2015
Vuosi Asukkaita
1980
  
94 401
1985
  
94 621
1990
  
92 459
1995
  
90 781
2000
  
85 736
2005
  
81 585
2010
  
78 703
2015
  
75 324
2017
  
73 959
Lähde: Tilastokeskus.[36]

Suurimmat taajamatMuokkaa

Vuonna 2017 Kainuussa sijaitsi 15 taajamaa.[37] Seuraavassa on lueteltu maakunnan 10 suurinta taajamaa.

# Taajama Kunta Väkiluku
(31.12.2017)[38]
1 Kajaanin keskustaajama Kajaani &&&&&&&&&&030028.&&&&0030 028
2 Vuokatti Sotkamo &&&&&&&&&&&06207.&&&&006 207
3 Kuhmon keskustaajama Kuhmo &&&&&&&&&&&05349.&&&&005 349
4 Ämmänsaari Suomussalmi &&&&&&&&&&&04093.&&&&004 093
5 Paltamon kirkonkylä Paltamo &&&&&&&&&&&01575.&&&&001 575
6 Puolangan kirkonkylä Puolanka &&&&&&&&&&&01485.&&&&001 485
7 Hyrynsalmen kirkonkylä Hyrynsalmi &&&&&&&&&&&01271.&&&&001 271
8 Suomussalmen kirkonkylä Suomussalmi &&&&&&&&&&&&0876.&&&&00876
9 Otanmäki Kajaani &&&&&&&&&&&&0650.&&&&00650
10 Kirkkoaho Kajaani &&&&&&&&&&&&0622.&&&&00622

Maakuntakeskusta vastaava keskustaajama on lihavoitu.

Maakunnan aluehallinnosta ja -politiikastaMuokkaa

Kainuun maakuntahallintokokeiluMuokkaa

Kainuussa kokeiltiin vuosina 2005-2012 maakuntahallintoa vaaleilla valitun maakuntavaltuuston pohjalta. Manner-Suomen 18 muussa maakunnassa maakuntavaltuuston nimeävät kunnanvaltuustot. Kainuun maakuntakokeilussa oli mukana kahdeksan Kainuun kuntaa. Vaala ei ollut mukana kokeilussa, mutta osallistui maakuntahallituksen ja -valtuuston toimintaan maakunta-kuntayhtymään sulautunutta Kainuun maakuntaliittoa koskevissa asioissa.

Motiiveina kokeiluun lähtemiselle olivat harvaan asutun maakunnan väestötappio ja väestön ikääntyminen ja toisaalta halu kokeilla, edistäisikö päätösvallan siirtäminen ministeriöiltä maakuntaan alueen kehitystä. Kokeilun aikana Kainuun sosiaali- ja terveysmenojen kasvu oli hitaampaa kuin Suomessa keskimäärin, mutta aluekehitys ei edistynyt toivotulla tavalla. Puolankaa sekä Vaalaa lukuun ottamatta Kainuun kunnat olivat myötämielisiä Kainuun mallin jatkamiselle vakinaiselta pohjalta myös vuoden 2013 jälkeen.[39]

Kokeilu päättyi vuoden 2012 lopussa, minkä jälkeen toimintaa Kainuussa jatkavat Kainuun liitto ja Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä. Toisen asteen koulutuksen järjestävät Kainuun kunnat.[40]

Kainuun liittoMuokkaa

Pääartikkeli: Kainuun liitto

Kainuun liitto on yksi Suomen 18 maakuntien liitosta. Kainuun liiton jäseninä ovat kaikki Kainuun maakunnan kunnat ja kaupungit eli Hyrynsalmi, Suomussalmi, Ristijärvi, Kajaani, Kuhmo, Puolanka, Sotkamo ja Paltamo. Kainuun liiton toimisto sijaitsee Kajaanissa.[41]

KuntamuutoksetMuokkaa

Vuoden 2007 alussa Kainuun kuntien määrä väheni yhdellä, kun kuntaliitoksessa Vuolijoki liitettiin Kajaaniin. Tätä ennen ainut nykyisen Kainuun maakunnan alueen kuntaliitos tapahtui 1977, kun Kajaanin maalaiskunta ja Kajaanin kaupunki yhdistyivät.

Todennäköisesti Kainuussa tulee tapahtumaan tulevaisuudessa lisää kuntaliitoksia.[42] Jotkut ovat ehdottaneet seutukuntien mukaisia työssäkäyntialueisiin perustuvia liitoksia (esim. Paltamo – Ristijärvi – Kajaani). Ns. ”Yhden kunnan Kainuu”, jossa kaikki kunnat yhdistyisivät, on joidenkin mielestä yksi vaihtoehto, mutta tällöin käytännössä maakunta lakkaisi olemasta.[43] Perussuomalaiset ovat esittäneet kolmen kunnan vaihtoehtoa, jossa Kajaani, Paltamo sekä Ristijärvi muodostaisivat Etelä-Kainuun, Kuhmo ja Sotkamo Itä-Kainuun ja Suomussalmi, Hyrynsalmi sekä Puolanka Pohjois-Kainuun kunnat.[44]

Kunnallishallinnon rakennetyöryhmä on myös ehdottanut uudessa kuntauudistuksessaan kolmen kunnan mallia, jossa Kajaani, Paltamo, Ristijärvi ja Sotkamo liittyisivät yhteen, ja Suomussalmesta, Puolangasta sekä Hyrynsalmesta tulisi myös oma kuntansa. Kuhmo jäisi itsenäiseksi, ja Vaala jaettaisiin niin, että sen itäosat, eli Manamansalo ja Säräisniemi tulisivat osaksi ”suur-Kajaania”, ja muu lännen puolelle jäävä osa liitettäisiin ”suur-Ouluun” Pohjois-Pohjanmaan puolelle. Yhtenä vaihtoehtona työryhmä on ehdottanut myös yhden kunnan mallia.[45][46]

PolitiikkaMuokkaa

Kainuun maakunta on osa Oulun vaalipiiriä, josta valitaan yhteensä 18 kansanedustajaa eduskuntavaaleissa.

Eduskuntavaalit 2015Muokkaa

Eduskuntavaalit 2015[47] % Annetuista äänistä
Keskusta Perussuomalaiset SDP Kokoomus Vasemmistoliitto Vihreät Kristillisdemokraatit Muut Äänestysaktiivisuus %
Kainuu 43,7 18,0 9,4 8,7 13,3 4,2 1,6 1,2 61,0
Suomi 21,1 17,7 16,5 18,2 7,1 8,5 3,5 7,4 66,9

Kunnallisvaalit 2012Muokkaa

Kunnallisvaalit 2012[47] Valtuustopaikat
Keskusta Vasemmistoliitto SDP Kokoomus Vihreä liitto Perussuomalaiset Muut Yhteensä
Hyrynsalmi 13 5 2 0 0 0 1 21
Kajaani 13 8 7 8 1 2 9 51
Kuhmo 15 2 5 3 1 2 7 35
Paltamo 11 3 3 1 1 0 2 21
Puolanka 14 4 0 0 0 0 2 21
Ristijärvi 12 0 1 2 0 0 2 17
Sotkamo 15 6 1 4 1 0 8 35
Suomussalmi 19 10 0 2 0 0 4 35
Vaala 14 3 1 0 0 0 3 21
Kainuu yhteensä 126 41 20 20 4 4 38 257

Kunnallisvaalit pidetään joka neljäs vuosi. Vaaleissa valitut kunnallisvaltuutetut valitsevat keskuudestaan kuntansa edustajat Kainuun maakuntavaltuustoon. Lähihistoriassa ja nykypäivään asti Suomen Keskusta on ollut edustajamäärissä suurin puolue sekä Oulun vaalipiirissä, että Kainuun maakunnassa.

PopulaarikulttuurissaMuokkaa

Televisiosarja Metsolat (1993–1995) kertoo kainuulaisen kuvitteellisessa Hoikan kunnassa asuvan pienviljelijäperheen elämästä 1987 kesään 1994. Sarjaa tosin kuvattiin Pirkanmaalla Mouhijärven kunnassa.[48]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Enroth, Paavo: Matka kultakauteen. Helsinki: Maahenki, 2018. ISBN 978-952-301-140-3.
  • Heikkinen, Antero: Kainuun historia III. Hallinto ja kulttuuri 1720-luvulta 1980-luvulle. Kajaani: Kainuun maakuntaliitto, 1986. ISBN 951-99664-2-8.
  • Huurre, Matti: Kainuun hämärä kausi – aika ennen savolaista uudisasutusta, s. 85-94. Teoksessa: Suomen varhaishistoria – Tornion kongressi 14.-16.6.1991. Studia historica septentrionalia 21. Rovaniemi: Pohjois-Suomen Historiallinen Yhdistys, 1992. ISBN 951-96174-6-9.
  • Karonen, Petri: Pohjoinen suurvalta – Ruotsi ja Suomi 1521-1809. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2014 (4. uud. p.. ISBN 978-952-222-557-3.
  • Keränen, Jorma: Paltamon seurakunnan historia. Paltamo: Paltamon seurakunta, 1977. ISBN 951-99123-1-2.
  • Keränen, Jorma: Kustaa Vaasa ja uskonpuhdistuksen aika, s. 139-191. Teoksessa: Suomen historian pikkujättiläinen. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 2003. ISBN 951-0-27365-1.
  • Keränen, Jorma: Uudisraivauksen ja rajasotien kausi, s. 203-597. Teoksessa: Kainuun historia I. Kajaani: Kainuun maakuntaliitto, 1986. ISBN 951-99665-0-1.
  • Keskisarja, Teemu: Raaka tie Raatteeseen. Suurtaistelun ihmisten historia. Helsinki: Siltala, 2012. ISBN 978-952-234-165-5.
  • Kokkonen, Jukka: Rajaseutu liikkeessä. Kainuun ja Pielisen Karjalan asukkaiden kontaktit Venäjän Karjalaan kreivin ajasta sarkasotaan (1650-1712). Bibliotheca historica 79. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2002. ISBN 951-746-431-2.
  • Suomenmaa. Maantieteellis-taloudellinen ja historiallinen tietokirja 9.1. Oulunlääni - eteläosa. Porvoo: Werner Söderströn Osakeyhtiö, 1929.
  • Turpeinen, Oiva: Kainuun historia II. Väestö ja talous. Kajaani: Kainuun maakuntaliitto, 1985. ISBN 951-99665-1-X.

ViitteetMuokkaa

  1. Suomen pinta-ala kunnittain 1.1.2017 1.1.2017. Maanmittauslaitos. Viitattu 2.7.2017.
  2. a b Väestörakenteen ennakkotiedot muuttujina Kuukausi, Alue, Sukupuoli, Ikä ja Tiedot 24.10.2019. Tilastokeskus. Viitattu 25.10.2019.
  3. SUOMEN PINTA-ALA KUNNITTAIN 1.1.2016 Maanmittauslaitos
  4. Kainuu - kurjuuden tyyssija?
  5. Huurre, 1992, s. 85
  6. Keränen, 2003, s. 156-158
  7. Perusteellinen selvitys Kainuun asutushistoriasta sisältyy: Keränen 1986, s. 349-488
  8. Keränen, 1986, s. 246-248
  9. Kainuun monivaiheisesta hallintohistoriasta ks. Keränen, 1986, s. 244-283
  10. Suomenmaa 9.1 s. 205
  11. Keränen, 1986, s. 249
  12. Karonen, 2014, s. 252-262
  13. Keränen, 1986, s. 309-311
  14. Keränen 1986, s. 255-262
  15. Kokkonen 2002, s. 174-174
  16. ks. Heikkinen 1986, s. 10-18
  17. Turpeinen 1985, s. 25 ja 41
  18. Heikkinen 1986, s. 17
  19. Heikkinen 1986 s. 19
  20. Turpeinen 1985, s. 175
  21. Turpeinen 1985, s. 49
  22. Kato- ja nälkävuosista ks. Turpeinen 1985, s. 57-83
  23. Turpeinen 1985, s. 208
  24. Turpeinen 1985, s. 103-106
  25. Kainuun sosiaalisesta rakenteesta 1800-luvulla ks. Turpeinen 1985, s. 96-99
  26. Peltoviljelyn ja karjatalouden kehityksestä ks. Turpeinen 1985, s. 121-146 ja 202-203
  27. Turpeinen 1985, s. 272-275
  28. Turpeinen 1985, s. 287-289
  29. Turpeinen 1985, s. 325-326
  30. Heikkinen 1986, s. 246-251
  31. Talvisodasta ks. Heikkinen 1986, s. 265-268. Perusteellisen kuvauksen Suomussalmen suurtaisteluista tavallisten rivimiesten, lottien ja siviilien näkökulmasta on kirjoittanut Teemu Keskisarja tutkimuksessaan Raaka tie Raatteeseen (Siltala 2012)
  32. Turpeinen 1985, s. 208
  33. Maassamuutosta ja siirtolaisuudesta ks. Turpeinen 1985, s. 238-254
  34. Lääniasiasta ks. Heikkinen 1986, s. 251-256 ja 274-282
  35. Pentti Malinen maakuntajohtajaksi 25.3.2013. Kainuun liitto. Viitattu 14.3.2014. (suomeksi)
  36. Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala alueittain 1980–2016 29.3.2017. Tilastokeskus. Viitattu 29.12.2017.
  37. Taajama- ja haja-asutusalueväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain 31.12.2017 31.12.2017. Tilastokeskus. Viitattu 25.11.2018.
  38. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2017 Tilastokeskus. Viitattu 25.11.2018.
  39. http://www.kainuunsanomat.fi/Kainuu/1194711056826/artikkeli/puolanka+hyvasteli+kainuun+mallin.html
  40. Kainuun liitto
  41. Kainuun liiton toimiston osoite Yhteystiedot. Kainuun liitto. Viitattu 17.02.2016
  42. http://yle.fi/alueet/kainuu/2011/12/kainuun_kuntia_patistetaan_liitoksiin_3119512.html
  43. http://www.kainuunsanomat.fi/Kainuu/1194696596456/artikkeli/+yhden+kunnan+malli+lopettaisi+maakunnan+.html
  44. http://www.kainuunsanomat.fi/Kainuu/1194714076070/artikkeli/perussuomalaiset+kainuuseen+kolme+kuntaa.html
  45. http://www.kainuunsanomat.fi/Kainuu/1194721288084/artikkeli/ita-vaala+suur-kajaaniin.html
  46. http://www.satakunnankansa.fi/static/kuntakartta/kainuu.html
  47. a b Kainuu tilastoina 2015 Tilastot. Kainuun liitto. Viitattu 05.02.2016
  48. http://ohjelmaopas.yle.fi/puhekupla/carl-mesterton

Aiheesta muuallaMuokkaa