Wikipedia

Ljudmila Markianova

venäläinen kielitieteilijä ja karjalankielen tuntija

Ljudmila Fjodorovna Markianova (ven. Людмила Фёдоровна Маркианова, s. 14. heinäkuuta 1941 Saarikoski, Aunuksen piiri Neuvostoliitto)[1] on karjalainen professori emerita ja kielentutkija. Häntä on kutsuttu ”karjalan kielen muamoksi”[2] eli aunuksenkarjalan kielen äidiksi.[1]

Ljudmila Markianova
Людмила Фёдоровна Маркианова
Henkilötiedot
Koko nimi Людмила Фёдоровна Маркианова
Syntynyt14. heinäkuuta 1941 (ikä 82)
Saarikoski, Aunuksen piiri, Neuvostoliitto
Koulutus ja ura
Tutkinnot Karjalan tasavallan pedagoginen instituutti
Petroskoin tiedekeskus
Instituutti Neuvostoliiton tiedeakatemian kielen, kirjallisuuden ja historian laitos, Petroskoi
Tutkimusalue kielitiede
Tunnetut työt aunuksenkarjalan kirjoitusjärjestelmä

Elämänvaiheet ja ura muokkaa

Varhaisvaiheet ja koulutus muokkaa

Markianovan molemmat vanhemmat olivat aunuksenkarjalaisia. Isä katosi toisessa maailmansodassa, ja Suomen armeijan miehitettyä Itä-Karjalan Markianovan äiti Anni työskenteli työvelvollisena Suomen armeijan pesulassa. Siellä äiti tapasi suomalaisen sotilaan, jonka kanssa meni naimisiin. Hänestä tuli Anni Lappalainen.

Suomalaiset vetäytyivät Itä-Karjalasta vuonna 1944, ja Anni Lappalainen lähti Suomeen viimeisellä junalla. Ljudmila Markianova jäi Neuvostoliittoon äitinsä vanhempien kasvatettavaksi. Äidin papereihin Suomessa merkittiin tytär Lyydia, mutta todellisuudessa tytär oli Neuvostoliitossa, joka piti äitiä maanpetturina. Lapsen hakeminen Suomeen ei ollut mahdollista. Ljudmila tapasi äitinsä vasta 1970-luvulla.[3]

Markianovan kasvattivat isovanhemmat Saarikosken kylässä Aunuksenjoen rannalla. Sodan takia hänellä ei 14-vuotiaaksi saakka ollut virallista paperia itsestään ja olemassaolostaan. Hän matkusti 14-vuotiaana Petroskoihin pyrkiäkseen pedagogiseen opistoon, jolloin oppilaitoksen johtaja auttoi häntä saamaan henkilöllisyyspaperit. Petroskoissa Markianova opiskeli alkeiskoulun opettajaksi. Opettajana hän toimi kahden vuoden ajan Säntämässä, minkä jälkeen hän pääsi Karjalan tasavallan pedagogiseen instituuttiin, jossa opiskeli venäläistä filologiaa ja valmistui vuonna 1965. Tämän jälkeen hän toimi kolme vuotta Kuittisen kylän keskikoulun apulaisjohtajana.[1]

Tieteellinen ura muokkaa

Mentyään naimisiin Markianova muutti Petroskoihin, missä hän työskenteli Karjalan tiedekeskuksen kirjastossa. Siellä hänet pani merkille G. M. Gert, joka oli perustanut Petroskoihin itämerensuomalaisten kielten koulukunnan. Gert ehdotti, että Markianova jatkaisi opintojaan Petroskoissa, vaikka tämä olisi mieluiten opiskellut Tartossa Paul Aristen johdolla. Perhesyistä hän jäi kuitenkin Petroskoihin, jossa aloitti jatko-opinnot vuonna 1975. Väitöskirjaansa aiheesta Verbien päätteet ja sananmuodostus karjalan kielessä Markianova puolusti Tartossa vuonna 1980.[1]

Markianova oli ensimmäisiä, jotka kirjelmöivät Karjalan tasavallan aluekomitealle karjalan kielen saamiseksi opetusohjelmaan kaikissa tasavallan kouluissa. Karjala oli tuolloin ainoa kansan mukaan nimetty tasavalta Neuvostoliitossa, jonka kansalla ei ollut omaa kirjakieltään, saati että kansan kieltä olisi kouluissa opetettu. Lehdissä kirjoitettiin, että karjalan kielelle tulisi luoda kirjoitettu standardi, ja radiossa alkoivat ensimmäiset karjalankieliset lähetykset.[1]

Markianova työskenteli sittemmin Neuvostoliiton tiedeakatemiassa Petroskoissa Kielen, kirjallisuuden ja historian laitoksessa. Vuonna 1979 hän aloitti nuorempana tutkijana, ja vuodesta 1983 hän toimi tieteellisenä sihteerinä ja vuodesta 1989 instituutin varajohtajana. Noina vuosina Markianova julkaisi joukon tieteellisiä artikkeleita, jotka käsittelivät karjalan kielen verbien sananmuodostusta.[1]

Markianovan tutkimukset osoittivat että karjalan kieli on sananmuodostuksen kannalta poikkeuksellisen rikas kieli. Hän sovelsi havaintojaan käytäntöön toimiessaan Karjalan pedagogisessa instituutissa karjalan ja vepsän kielen laitoksen johtajana. Hän laati aunuksenkarjalan kirjoitusjärjestelmän, jonka Karjalan autonomisen neuvostotasavallan johto vahvisti viralliseksi vuonna 1989. Vienankarjalan kirjoitusjärjestelmän laati samanaikaisesti Pekka Zaikov. Markianova toivoi että molemmat kielimuodot olisivat ottaneet käyttöön yhtenäisen kirjoitustavan.[1]

Markianova on tehnyt paljon työtä aunuksenkarjalan opetuksen edistämiseksi Karjalan tasavallan kouluissa. Yhdessä pietarilaisen Z. M. Dubrovinan kanssa hän laati aapisen nimeltä Aberi (1990). Tätä seurasi äidinkielen lukukirja Kirjuniekku (1992). Hän on myös laatinut monipuolista oppimateriaalia aunuksenkarjalan fonetiikasta ja kieliopista. Tärkein näistä on Karjalan kielioppi (2002).[1]

Markianova laati myös sanakirjoja. Vuonna 1996 valmistui Karjal-venäläine sanakniigu yhdessä Tatjana Boikon kanssa. Uudissanastotyötä Markianova teki Karjalan tasavallan kansallisuusasioiden komitean terminologian ja ortografian komissiossa. Tämän tuloksena ilmestyivät muun muassa Lingvistiekkuterminät (2000), Školasanasto (2000), Fauna- ja florasanasto (2005), Ühteis-kunnallis-poliittine sanasto (2003–2004). Näiden julkaisujen jälkeen Markianova totesi, että nyt karjalan kielellä voitiin puhua mistä tahansa ja missä tahansa. Työn huipentumana ilmestyi vuonna 2011 suuri karjalais-venäläinen sanakirja yhdessä Tatjana Boikon kanssa.[1]

Markianova oli mukana aunuksenkarjalaisen Lasten Raamatun laatimisessa (Biblii lapsile, 1995). Hän on kirjoittanut myös Petroskoissa ilmestyvään Carelia-aikakauslehteen.[1] Suomessa Markianova on tehnyt yhteistyötä Raija Pyölin kanssa, tuloksena Sanakirja suomi-karjala (2008).[1]

Muutto Suomeen muokkaa

Markianovalla todettiin Alzheimerin tauti vuonna 2011. Tuolloin hän asui Petroskoissa, ja hänestä piti vuoteen 2013 saakka huolta tyttären isä. Tämän kuoltua tytär haki äitinsä Suomeen, jossa tytär on asunut 1990-luvun puolivälistä lähtien. Maahanmuuttovirasto ei myöntänyt Markianovalle oleskelulupaa Suomeen vuonna 2014. Myös Helsingin Hallinto-oikeus asettui kielteiselle kannalle.[4]

Tytär haki äidilleen uutta oleskelulupaa eri perustein, ja se myönnettiin marraskuussa 2016[5]

Tuotantoa muokkaa

Markianovan tuotantoa:[6][7]

Omat julkaisut muokkaa

  • Suffiksal'noe glagol'noe slovoobrazovanie v karel'skom âzyke: obzory i recenzii. Tallin: AN Èstonskoj SSR, 1981.
  • Glagol’noe slovoobrazovanie v karel’skom âzyke. Petroskoi, 1985.
  • Livvin murdehen foneetiekku. Opetusmoniste. Petroskoi, 1992.
  • Kirjuniekku. Opastundukniigu 2. kluasan liugiläzii lapsii näh. Karjala, Petroskoi, 1992. (Valentina ja Sergei Tšinjonov, kuvitus.)
  • Livvin murdehen morfolougii. Nominat da abusanat. 100 s. Petroskoin valdivonüliopisto. Petroskoi, 1993.
  • Livvin murdehen morfolougii. Verbit, adverbit. Opastusmoniste. Petroskoin valdivonüliopisto, 1995.
  • Lingvistiekkuterminät. Tazavallan sanastokomissii, Petroskoi, 2000.
  • Školasanasto. Tazavallan sanastokomissii, Petroskoi, 2000.
  • Karjalan kielioppi 5–9. Periodika, Petroskoi, 2002.
  • Yhteiskunnallis-poliittini sanasto: varsinais-karjalan murreh: A-O = Obŝestvenno-političeskaâ leksika : sobstvenno-karel'skoe narečie: A-O. Gosudarstvennyj komitet Respubliki Kareliâ po delam nacional'noj politiki. Respublikanskaâ termino-orfografičeskaâ komissiâ; Karjalan Tasavallan rahvallisen politiikan aseijen valtiokomitietta. Tasavallan sanastokomiisi. Periodika, Petroskoi, 2003.
  • Ühteiskunnallis-poliittine sanasto: P-Â (Obŝestvenno-političeskaâ leksika: P-Â). Gosudarstvennyj komitet Respubliki Kareliâ po delam nacional'noj politiki. Respublikanskaâ termino-orfografičeskaâ komissiâ; Karjalan Tasavallan rahvallisen politiikan aseijen valtiokomitietta. Tasavallan sanastokomiisi. Periodika, Petroskoi, 2004.
  • Fauna- da florasanasto: Leksika po faune i flore. Periodika, Petroskoi, 2005.

Yhdessä muiden kanssa muokkaa

  • Markianova, L. — Dubrovina, Zinaida: Aberi. Karjalan kielel liugiläzii lapsii näh. Karjala. Petroskoi, 1990.
  • Markianova, L. – Il’jina, O. – Kuz’mina N.: Tekstukogomus paginurokkoih näh livvin murdehel. Petroskoin valdivonüliopisto. Petroskoi, 1994.
  • Ludmila Markianova, Tatjana Boiko: Karel’sko-russkij slovar’, livvikovskoe narečie. Okolo 8000 slov. (Karjalais-venäläinen sanakirja, livvin murre. Noin 8000 sanaa.) Petroiskoi, 1996.
  • Markianova, L. – Il’jina, O. – Bogdanova, L.: Karjalan kielen harjoituskogomus. Nominat livvin murdehel. Petroskoin valtionüliopiston kustantamo. Petroskoi, 1999.
  • Markianova, L. – Il’jina, O. – Bogdanova, L.: Karjalan kielen harjoituskogomus. Verbit, infinitiivat, partisiipat, adverbit livvin murdehel. Petroskoin valtionüliopiston kustantamo. Petroskoi, 2000.
  • Markianova, L. — Mensonen, Aaro: Opastummo karjalakse. Lugemistu aiguzille. Karjalan kielen seuran julkaisuja 2. Verso, Petroskoi, 2006.
  • Markianova, L. — Mensonen, Aaro: Opastummo karjalakse. Harjoituskogomus. Ilias, Joensuu, 2007.
  • Markianova, L. — Pyöli, Raija: Sanakirja suomi–karjala. Salmi-säätiö, Kuopio, 2008.
  • Boiko T. P., Markianova L. F.: Bol’šoj russko-karel’skij slovar’, livvikovskoe narečie. Suuri ven’a-karjalaine sanakniigu: livvin murreh. Rossijskaâ Akademiâ nauk, Karel’skij naučnyj centr, Institut âzyka, literatury i istorii. Petroskoi, 2011.

Käännöksiä muokkaa

  • Klementjev, J. I.: Karjalazet. Histouriellis-etnografilline kuva. Bibliotheca Fenno-Ugrica. Periodika, Petroskoi, 2008.
  • Wuorikoski, Jukka-Pekka: Kirjuta kaunehesti karjalakse. Luojan kirjuttamizen alguopastai. Helsinki: Karjalan kielen seura, 2008.
  • Wuorikoski, Jukka-Pekka (toim.): Nalle Karhu — Meččyrunoloi lapsile. Helsinki: Karjalan kielen seura, 2009.
  • Juhani Aho: Juha. Helsinki: Karjalan Kielen Seura, 2010.
  • Juhani Aho: Lastuloi. Helsinki: Karjalan kielen seura, 2013.
  • Juhani Aho: Raudutie. Helsinki: Karjalan kielen seura, 2013.

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e f g h i j k Nina Zaiceva: Юбилей Людмилы Маркиановой (pdf) Linguistica Uralica. 2011. Tartto. Viitattu 26.2.2016. (venäjäksi)
  2. ↑ Eila Pöllänen: Meččyniekan syväin — Metsästäjän sydän http://metsastajan-sydan.blogspot.fi/. 30.4.2015. Toni T. Timonen. Viitattu 26.2.2016. livvin kieli
  3. ↑ Maija Aalto: Raja erottaa rakkaista — kahdesti elämässä. Helsingin Sanomat, 14.2.2016, s. A18. Sanoma Oy. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 27.2.2016.
  4. ↑ Maija Aalto: Suomi aikoo karkottaa Alzheimeria sairastavan karjalaisvanhuksen. Helsingin Sanomat, 14.2.2016, s. A 17-18. Sanoma Oy.
  5. ↑ Vantaalainen Elena Adel eli epävarmuudessa neljä vuotta, kunnes posti toi kirjeen Maahan­muutto­virastosta – ”Äitini ei ole enää nobody” Helsingin Sanomat. 23.12.2017. Viitattu 16.2.2018.
  6. ↑ Kansalliskirjasto: Ljudmila Markianova Kansalliskirjaston Fennica-tietokannassa kansalliskirjasto.finna.fi. Viitattu 26.2.2016.
  7. ↑ Ljudmila Markianova Helka-tietokannassa helka.linneanet.fi. Viitattu 26.2.2016. [vanhentunut linkki]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ljudmila_Markianova&oldid=21569663”