Avaa päävalikko

Vladimir Stepanov

neuvostoliittolainen diplomaatti

Vladimir Sevastianovitš Stepanov (s. 21. maaliskuuta 1927 Kontupohja, Karjalan tasavalta, Neuvostoliitto) on entinen neuvostoliittolainen diplomaatti ja tiedustelu-upseeri, joka toimi maansa Suomen-lähettiläänä joulukuusta 1973 heinäkuuhun 1979. Joidenkin lähteiden mukaan hän oli KGB:n Helsingin toimiston päällikkö lähetystöneuvoksen nimikkeellä vuosina 1964–1970.[1]

Stepanov puhuu lähes täydellistä suomea, mahdollisesti jopa äidinkielenään, sillä hän on syntyisin Itä-Karjalasta.

Politiikka Suomen suuntaanMuokkaa

Stepanov pyrki vaikuttamaan voimakkaasti poliittiseen päätöksentekoon Suomessa, hänellä oli jopa vallankumousvaltuudet.[2]tarvitaan parempi lähde Hän muun muassa esitti kesällä 1978 marsalkka Dimitri Ustinoville ajatuksen Suomen ja Neuvostoliiton yhteisistä sotaharjoituksista. Ustinov ehdottikin sotaharjoituksia presidentti Urho Kekkoselle, joka kuitenkin onnistui torjumaan ehdotuksen. Joulukuussa 1976 Stepanov ehdotti, että seuraavana vuonna Suomi ja Neuvostoliitto järjestäisivät yhteisen juhlatapahtuman Suomen itsenäisyyden ja Lokakuun vallankumouksen 60-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.[3] Kekkosen päiväkirjan mukaan Ahti Karjalainen suostui Stepanovin ehdotukseen, mutta Kekkonen itse kommentoi asiaa kirosanoin.[4]

Hannu Rautkallion mukaan vuorineuvos Aarne J. Aarnio kertoi, että Stepanov olisi halunnut tehdä Suomesta kansandemokratian, mutta Viktor Vladimirov olisi vastustanut ajatusta. Saman lähteen mukaan suurlähettilään tavoitteena oli muuttaa YYA-sopimus puolustusliitoksi. Hänen unelmissaan oli uudenlainen ”Suur-Suomi”, Suur-Aunus-niminen valtio, johon Suomikin olisi liitetty ja jonka presidenttinä olisi ollut Stepanov itse.[5]

Keijo Korhonen on katsonut Stepanovin olleen mukana juonessa, jolla hänet syrjäytettiin ulkoministerin paikalta keväällä 1977. Korhonen on nimittänyt Stepanovia avoimesti ”Tehtaankadun Suomen-syöjäksi” ja Suomen puolueettomuuspolitiikan pahimmaksi vihamieheksi ja verrannut häntä 1900-luvun alun kenraalikuvernööriin Nikolai Bobrikoviin.[6]

Neuvostoliitto vapautti Stepanovin Helsingin-suurlähettilään virasta kesäkuussa 1979. Osaltaan asiaan oli vaikuttanut ”tapaus Ustinov”, mutta viimeisenä pisarana oli Neuvostoliiton puoluelehdessä Pravdassa vuoden 1979 eduskuntavaalien alla julkaistu artikkeli. Siinä kokoomus leimattiin ulkopoliittisesti epäluotettavaksi ja varoitettiin Suomea hallituksesta, jossa kokoomus olisi mukana. Artikkelin oli laatinut Pravdan Helsingin-kirjeenvaihtaja Stepanovin suostumuksella. Sitä pidettiin niin Suomessa kuin Neuvostoliitossakin räikeänä puuttumisena Suomen sisäisiin asioihin. Viktor Vladimirovilla oli keskeinen rooli Stepanovin kotiinkutsumisessa.[7]

Myöhempi uraMuokkaa

Diplomaattiuransa jälkeen Stepanov nimitettiin kesällä 1979 Karjalan ASNT:n ensimmäiseksi varapääministeriksi. Vuosina 1984–1989 hän toimi NKP:n Karjalan aluekomitean ensimmäisenä sihteerinä ja vuosina 1986–1989 puolueen keskuskomitean jäsenenä.[8]

Nykyään Stepanov asuu eläkeläisenä Moskovassa[9]

LähteetMuokkaa

  1. Hämäläinen, Unto: Vladimir Stepanov: KGB man and friend of Kekkonen Helsingin Sanomat. 24.9.2003. Viitattu 27.7.2011. (englanniksi)
  2. http://seppinenj.puheenvuoro.uusisuomi.fi/183576-suomi-on-lansimaa-presidentti-sauli-niiniston-uudenvuodenpuhe
  3. Stepanov esittää: Suomi ja NL yhteisiin 60-juhliin. Helsingin Sanomat, 5.12.1976, s. 3.
  4. Paloja UKK:n päiväkirjasta Turun Sanomat. 22.9.2004. Viitattu 26.8.2019.
  5. Jukka Parkkari: SKP:n Saarisesta CIA:n Fribergiin. Kansan Uutiset/Viikkolehti, 2008, nro 5.9., s. 31.
  6. Korhonen, Keijo: Sattumakorpraali, s. 102−121. Helsinki: Otava, 1999.
  7. Jakobson, Max: Vallanvaihto. Havaintoja ja muistiinpanoja vuosilta 1974−92, s. 208. Helsinki: Otava, 1992.
  8. Karelija: entsiklopedija, tom 3, s. 140. Petrozavodsk: Petropress, 2011. ISBN 978-5-8430-0127-8.
  9. Stepanov - Kekkosen paras kaveri? Yle Elävä Arkisto. Yleisradio. Viitattu 30.1.2014.

Aiheesta muuallaMuokkaa