Avaa päävalikko

Paasikiven–Kekkosen linja

Suomen toisen maailmansodan jälkeisestä ulkopolitiikan puolueettomuuslinjasta käytettävä nimitys

Paasikiven–Kekkosen linja tarkoittaa Suomen toisen maailmansodan jälkeistä ulkopolitiikan puolueettomuuslinjaa. Nimensä se sai sodanjälkeisistä presidenteistä Paasikivestä ja Kekkosesta.

Termi oli Kekkosen tukijoiden lanseeraama. Sillä pyrittiin ensin tukemaan Kekkosen presidenttikampanjaa ja myöhemminkin siirtämään tälle Paasikiven nauttimaa arvostusta. Jopa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen johto kuitenkin piti Kekkosen linjaa Neuvostoliiton tavoitteita palvelevana, aivan toisenlaisena kuin Paasikiven linjaa.lähde?

AlkuperäMuokkaa

Termin ottivat käyttöön Maalaisliiton puoluesihteeri Arvo Korsimo ja poliittinen taustavaikuttaja, akateemikko Kustaa Vilkuna Neuvostoliiton ilmoitettua Porkkalan vuokra-alueen palauttamisesta Suomelle vuonna 1955. Termi esiintyi lehdistössä ensimmäisen kerran Maalaisliiton pää-äänenkannattajan Maakansan varustettua 18. syyskuuta 1955 ilmestyneessä numerossaan Porkkalan palauttamisesta kertovan uutisen otsikolla "Paasikiven-Kekkosen ulkopoliittisen linjan voitto".[1]

Ministeri Max Jakobsonin mukaan termi oli kehitetty Moskovassa ja Ahti Karjalainen oli koulutettu "linjan" jatkajaksi. [2]

Kekkosen linja ja Paasikiven linjaMuokkaa

Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP) johtohahmo Otto Ville Kuusinen selitti vuonna 1963 Suomen kommunistisen puolueen (SKP) johdolle NKP:n tukevan Kekkosta jopa SKP:n kustannuksella siksi, että Paasikiven linja oli "vain välttämättömyyden pakkoon perustuvia rauhanomaisia suhteita" mutta Kekkosen linja toi "arvokkaan lisän vallankumoukselliseen teoriaan, koska ensimmäisen kerran kapitalistisen maan talonpoikaispuolue yhteistoiminnassa sosialismin leirin kanssa oli kuljettanut kehitystä eteenpäin tavalla, johon muutoin olisi tarvittu voimakas työväenliike ja joukkoliikehtiminen". "Neuvostoliitto tekisi äärimmäiset johtopäätökset jokaisesta ratkaisusta, joka merkitsisi paluuta Kekkosen linjalta Paasikiven linjalle." Kuusinen ei siksi itsekään käyttänyt ystävien kesken PR-termiä Paasikiven–Kekkosen linja.[2]

Paasikiven linjaMuokkaa

Paasikivi kuvaa omaa näkemystään ulkopolitiikasta päiväkirjassaan 2. elokuuta 1944 seuraavasti:

»Sanoin Svenssonille mm. minun ulkopoliittisen ohjelmani olevan:

  • a) Suomen ulkopoliittinen probleemi on Venäjä ja suhteemme siihen. Kaikki muut ovat poliittisesti toisarvoisia.
  • b) Hyvät ja ystävälliset välit Neuvosto-Venäjään.
  • c) Konflikteja vältettävä.
  • d) Suomen on kartettava Venäjän-vastaista ja Venäjälle vihamielistä politiikkaa. Suomen ulkopolitiikka ei saa olla Venäjän-vastaista eikä Venäjälle vihamielistä.
  • e) Tähän on pyrittävä, huolimatta pettymyksistä, joita olemme saaneet ja saamme kokea.[3]»

Paasikivelle olennaista oli Suomen itsenäisyyden turvaaminen, ja sodanjälkeisissä oloissa hän katsoi sen vaativan tiettyjä myönnytyksiä Neuvostoliitolle, mutta hän suhtautui myönnytyksiin vastentahtoisesti ja pyrki pitämään ne minimaalisina. Toisinaan hän kävi kysymässä presidentti K. J. Ståhlbergin neuvoja, ja tämä kannusti häntä pitämään myönnytykset vähäisinä.lähde?

LähteetMuokkaa

  1. Suomalainen, Kari & Okker, Jaakko: Muisto Urholle – Kekkos-kuvia 25 vuoden ajalta, värssyjä sieltä ja täältä, s. 33. Helsinki: Otava 1974 ISBN 951-1-01525-7
  2. a b Ministeri Max Jakobson, Väkivallan vuodet. 20. vuosisadan tilinpäätös II. Otava, 2001. ISBN 951-1-16581-X. Sivut 392 ja 479.
  3. Paasikivi, J. K.: J. K. Paasikiven päiväkirjat 1944-1956. Ensimmäinen osa, 28.6.1944 – 24.4.1949, s. 22–23. Helsinki: WSOY, 1985. ISBN 951-0-13291-8.