Aarno Laitinen

Aarno Olavi ”Loka” Laitinen (s. 17. tammikuuta 1943 Helsinki) on suomalainen toimittaja ja kolumnisti. Laitinen oli Helsingin Sanomien poliittisen toimituksen esimies vuodesta 1972. Hänet erotettiin 1982, kun paljastui, että hän oli keskeinen Tamminiemen pesänjakajat -kirjan kirjoittaja. Välimiesoikeus totesi myöhemmin irtisanomisen laittomaksi.[1] Sen jälkeen hän on kirjoittanut kirjoja ja kolumneja vapaana toimittajana. Laitisen puoliso on Helsingin Sanomien toimittaja Seija Sartti[2].

Aarno Laitinen Helsingin kirjamessuilla 2009.

Laitinen on suuri kulinaristi ja eritoten niin sanotun vanhanaikaisen eli täysin käsittelemättömän ruoan erityinen puolestapuhuja. Vuonna 2008 Laitinen sai palkkioksi osaamisestaan ruoka-alalla Martta-järjestön jäsenyyden ja arvonimen ”Martti”. Hän pakinoi järjestöstä mielellään ja käyttää silloin termiä ”me Martat”.

Lempinimensä Lokan Laitinen sai Verohallituksen entiseltä pääjohtajalta ja oikeusministeri Mikko Laaksoselta [3]

TyöuraMuokkaa

Aarno Laitinen aloitti lehtimiesuransa Helsingin Sanomien työmarkkinatoimittajana valmistuttuaan Sanoman toimittajakoulusta vuonna 1968. Jo uransa alkuvuosina, kylmän sodan ollessa kuumimmillaan, hän alkoi solmia yhteyksiä läntisiin tiedustelupalveluihin ja työnantajien linnakkeeseen Eteläranta 10:een. Myöhemmin Laitinen on kuvannut toimittajan suhteita tiedustelupalveluihin ”maailman luonnollisimmaksi asiaksi”.[4] Työmarkkinatoimittajana Laitinen oli aitiopaikalla seuraamassa ammattiyhdistysliikkeen tilaa ja kommunistien sisäisiä kiistoja; kommunisteihin hän oli tutustunut jo lapsuusympäristössään Punavuoressa, perinteisessä työväen kaupunginosassa. Maaliskuun alussa 1971 Laitinen esitteli Helsingin Sanomien lukijoille lehden poliittisessa toimituksessa syntyneen, SKP:n vähemmistöä kuvaavan uuden käsitteen ”taistolaiset[5] Kun aiemmin jyrkästi antikommunistisen Sanoman toimitukseen muodostui 1970-luvun alkuvuosina äärivasemmistolaisten toimittajien ryhmittymä, sen silmätikuksi joutuivat Laitisen SKP:n sisäistä tilaa ruotineet artikkelit.[6] Tultuaan valituksi HS:n politiikan toimituksen esimieheksi Laitinen kehitti siitä ”ärhäkän iskunyrkin”, jota vastaava päätoimittaja Heikki Tikkanen yritti pitää aisoissa. Laitinen ei arastellut edes Sanoman vahvaa miestä Aatos Erkkoa. Historiantutkija Aleksi Mainion luonnehdinnan mukaan Laitinen oli yhtä aikaa ”räävitön anarkisti, kyyninen nihilisti, sietämätön sovinisti ja suoraviivainen antikommunisti”.[7]

Laitinen oli Iltalehden pitkäaikainen kolumnisti. Satiirisissa teksteissään hän on usein arvostellut suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Toinen kolumnien vakioaihe on ollut feminismi ja naisverkosto. Toisaalta hän kirjoittanut hyväksyvään sävyyn [8] niin sanotuista isojen poikien verkostoista. Hän on ottanut kantaa vihreitä arvoja vastaan ja ydinenergian puolesta.[8] Usein hän on kolumneissaan vastustanut myös erilaisia sääntöjä ja kieltoja, jotka hänen mukaansa rajoittavat yksilönvapautta. Kun hän on ottanut kantaa työmarkkinakysymyksiin, hän on asettunut usein tukemaan työnantajien näkemyksiä,[8] mutta vastoin yleistä luuloa Laitinen ei kannata kokoomusta kolumneissaan, vaan on sekä arvostellut nykyporvareita toistuvasti "kauppakamarinulikoiksi", että maininnut äänestäneensä presidentinvaaleissa Tarja Halosta koska demarit ovat hänen mielestään parhaita hoitamaan porvareiden asioita. Keskustaan hän on suhtautunut epäilevästi, mutta Laitinen on arvostellut kärkkäästi lähes kaikkia puolueita. Varsinkin vaalien alla Laitinen on usein käsitellyt jokaisen puolueen vuoron perään. Laitinen on korostanut, että kaikki hänen ystävä- ja tuttavapiirissään ovat porvareita ja että ainoat hänen tuntemansa demarit ovat ammattipolitikkoja.

Laitinen käsikirjoitti 1990-luvun suosittua poliittista Hyvät herrat -televisiosatiiria. Sarjan toiseksi käsikirjoittajaksi mainittiin Lasse Lehtinen. Myöhemmin osittain samoja ideoita hyödyntäneen Donna Paukku -sarjan kanssa Laitisella ei ole mitään tekemistä. Joulukuussa 1990 Laitinen nimitettiin TV1:n vakituiseksi politiikan toimittajaksi.[9]

Laitinen on kirjoittanut Apu-lehteen Naisten saunassa -nimistä pakinasarjaa, jossa hän tietyllä vakiokaavalla käy läpi eduskunnan naisverkoston kokouksia. Kokouksissa kansanedustajanaiset esitetään sivistymättömiksi ja typeriä kysyviksi ”hempukoiksi”, jotka vain syövät ja juovat huippukalliita ruokia ja alkoholijuomia (viinejä).lähde?

OikeustapauksiaMuokkaa

Vuoden 1982 presidentinvaalin edellä julkaistiin satiirinen kohukirja Tamminiemen pesänjakajat, jonka tekijäksi ilmoitettiin Lauantaiseura. Nimimerkin takana olivat Helsingin Sanomien politiikan toimituksen esimiehenä toiminut Laitinen sekä viisi muuta politiikan toimittajaa, muiden muassa HS:n myöhempi päätoimittaja Janne Virkkunen. Kun kirjan alkuperäinen kustannussopimus WSOY:n kanssa raukesi, kirjan julkaisi Urpo Lahtisen Lehtimiehet Oy:n "pöytälaatikkofirma" Kustannus-Vaihe. WSOY:n pääjohtaja Hannu Tarmio paljasti kirjan tekijät helmikuussa 1982, mikä johti Laitisen erottamiseen ja varoitukseen muille kirjan tekijöille. Laitinen vei erottamisensa välimiesoikeuteen, joka totesi toukokuussa 1982 antamassaan päätöksessä erottamisen laittomaksi ja määräsi Sanoma Oy:n maksamaan Laitiselle 20 000 markan korvaukset. Tämän jälkeen Laitinen siirtyi Hymy-lehden pakinoitsijaksi.[10]

Vuonna 1996 Yleisradio purki Laitisen työsuhteen tämän käsikirjoitettua vuosien ajan Hyviä herroja Kolmoskanavalle ilman sivutoimilupaa. Laitinen haastoi Yleisradion oikeuteen ja vaati korvauksia, mutta hävisi jutun.[11]

Vuonna 2003 Laitinen sai kunnianloukkaussyytteen pakinasta, joka oli julkaistu Iltalehdessä vuonna 2000 otsikolla "Ilmiantajien paratiisi". Taustalla oli ollut epäilty tietovuoto Patentti- ja rekisterihallituksessa, ja kirjoituksessaan Laitinen oli väittänyt juttua tutkineen verotarkastajan antaneen salassa pidettävää aineistoa tiedotusvälineille ja siten syyllistyneen virkamiehen salassapitovelvollisuuden rikkomiseen. PRH:ssa tehty poliisitutkinta lopetettiin sittemmin, eikä asia johtanut oikeustoimiin.[12][13] Vuonna 2005 antamassaan tuomiossa Turun hovioikeus katsoi, ettei Laitisella ollut ollut riittävää näyttöä väitteelleen kantajan syyllistymisestä rikokseen, minkä lisäksi Laitinen oli esittänyt kantajasta ja tämän aiemmasta poliittisesta toiminnasta eräässä puolueessa perättömiä ja loukkaavia väitteitä tavalla, joka oli ollut omiaan aiheuttamaan kantajalle vakavaa haittaa ja vahinkoa. Hovioikeuden mielestä kyseessä oli törkeä kunnianloukkaus, koska teko oli tapahtunut joukkotiedotusvälinettä käyttäen ja kantaja oli ollut asiayhteydestä tunnistettavissa. Tämän nojalla hovioikeus tuomitsi Laitisen 2780 euron sakkoihin sekä Laitisen ja Iltalehden julkaisijan Alma Median maksamaan kantajalle yhteisvastuullisesti 7500 euron korvaukset henkisistä kärsimyksistä. Korkein oikeus ei pitänyt elokuussa 2006 antamassaan päätöksessä kunnianloukkausta törkeänä ja alensi korvaussumman käräjäoikeuden langettamaan 3500 euroon.[14] Jo ennen jutun oikeuskäsittelyä, maaliskuussa 2001, Julkisen sanan neuvosto oli antanut kyseisen pakinan johdosta Iltalehdelle langettavan päätöksen katsottuaan lehden loukanneen hyvää lehtimiestapaa.[15]

TeoksetMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Astikainen, Arto: Kekkonen lähtee, kuka tulee? Tutkiva.fi. Arkistoitu 26.10.2010. Viitattu 21.2.2007.
  2. Lajinsa viimeinen Ylioppilaslehti. Viitattu 14.8.2015.
  3. Luoma-aho Veera: Lajinsa viimeinen Ylioppilaslehti. Viitattu 23.12.2014.
  4. Aleksi Mainio: Erkon kylmä sota: Helsingin Sanomat Moskovan varjossa, s. 261. Helsinki: Siltala, 2018. ISBN 978-952-234-472-4.
  5. Mainio 2018, s. 285.
  6. Mainio 2018, s. 287–288.
  7. Mainio 2018, s. 344–347.
  8. a b c Pertti Klemola: Helsingin sanomat, sananvapauden monopoli
  9. Aarno Laitisen työ A-studiossa vakinaistettiin. Helsingin Sanomat, 7.3.1990. Hakutulos HS:n arkistosta Viitattu 25.2.1990.
  10. Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1983, s. 107. Helsinki: Otava, 1982.
  11. Aarno Laitinen hävisi irtisanomiskiistan Ylelle. Helsingin Sanomat, 23.5.1996. Hakutulos HS:n arkistosta Viitattu 25.2.2010.
  12. Iltalehdelle korvaustuomio kunnianloukkauksesta. Helsingin Sanomat, 6.11.2003. Hakutulos HS:n arkistosta Viitattu 25.2.2010.
  13. Pakina Iltalehdessä toi kunnianloukkaussyytteen 4.11.2003. Kaleva.
  14. Korkein oikeus lievensi Aarno Laitisen tuomiota. Helsingin Sanomat, 17.8.2006. Hakutulos HS:n arkistosta Viitattu 25.2.2010.
  15. Julkinen lynkkaaja Iltalehti. [vanhentunut linkki]

Aiheesta muuallaMuokkaa