Hyvät herrat
Hyvät herrat on suomalainen vuosina 1990–1996 valmistunut poliittinen satiirisarja. Sarjaa esitettiin vuosina 1990–1992 Kolmoskanavalla ja vuosina 1993–1996 MTV3-kanavalla. Sarjan käsikirjoittajana toimi Aarno Laitinen avustajanaan pääasiassa Lasse Lehtinen salanimillä Saara Lenso, Serita Numintio ja Sole Sarana.[1] Muutaman vuoden ajan sarjaa käsikirjoitti Laitisen ja Lehtisen ohella Yleisradion politiikan toimittaja Jarkko Juselius.[2] Sarjan ohjaajana toimi Pertti Melasniemi ja tuottajana Jarmo Porola. Sarjaa tehtiin kaikkiaan yhteensä 207 jaksoa. Vuonna 1999 valmistui 15-osainen jatkosarja Herrat nauraa, joka oli jatkoa alkuperäiselle sarjalle.
Hyvät herrat | |
---|---|
Sarjan tunnusteksti. |
|
Tyyli | satiiri |
Kestoaika | noin 30 minuuttia |
Pääosissa |
Matti Tuominen Eero Melasniemi Eila Pehkonen Anja Pohjola Sarina Röhr Mikko Roiha Billy Carson Vilma Melasniemi |
Alkuperämaa | Suomi |
Alkuperäiskieli | suomi |
Verkko |
Kolmoskanava (1990–1992) MTV3 (1993–1996) |
Esitetty | 15. tammikuuta 1990 – 21. toukokuuta 1996 |
Tuotantokausia | 7 |
Jaksoja | 207[1] |
Tuotanto | |
Tuottaja(t) | Jarmo Porola |
Ohjaaja(t) |
Anssi Repo (studio-ohjaus) Pertti Melasniemi |
Käsikirjoittaja(t) |
Aarno Laitinen ja Lasse Lehtinen (Saara Lenso, Serita Numintio ja Sole Sarana) Jarkko Juselius |
Animaattori(t) | Seppo Välimäki |
Säveltäjä(t) | Jussi Halme |
Tuotantoyhtiö(t) | VipVision |
Seuraaja | Herrat nauraa |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet |
Henkilöt
muokkaaSarjan päähenkilöt ovat kauppaneuvos Johannes Paukku (Matti Tuominen), ”Paukun lenkillä” rikastunut makkaratehtailija ja hänen vävypoikansa Raimo ”Tollo” Koskivuo (Eero Melasniemi), sosiaalidemokraattinen poliitikko, jonka titteli yleni sarjan aikana kansanedustajasta puoluesihteeriksi ja ministeriksi. Jokaisessa jaksossa Paukku ja Tollo järjestivät saunaillan ja kutsuivat sinne poliittisen tai muun tunnetun julkisuuden henkilön, jota he saunomisen, kylvettämisen ja juomisen ohessa yrittivät puhua suosiolliseksi omille poliittisille hankkeilleen. Kauppaneuvos Paukun esikuva oli tiettävästi yritysjohtaja ja elinkeinoelämän järjestövaikuttaja Heikki Tavela.[3]
Päivänpoliittisesti ajankohtaisten repliikkien saamiseksi mukaan viikon jakso kuvattiin vuonna 1990 maanantaisin ja ohjelma tuli televisiosta vielä saman päivän iltana, siksi niissä luettiin saman päivän iltapäivälehtiä. Keväästä 1991 lähtien esityspäivä oli tiistai, aina sarjan loppumiseen asti. Näin ohjelman tekoon saatiin yksi päivä lisää aikaa. Sarjan kuvauspaikka oli Helsingin Käpylässä sijaitseva Park Hotel Käpylä, joka on toiminut helmikuusta 2017 nimellä Finlandia Park Hotel Helsinki.[4][5][6]
Käsikirjoittaja Lasse Lehtinen on muistellut, että kauppaneuvos Paukun rooliin kaavailtiin useaa tunnettua miesnäyttelijää Lasse Pöystistä ja Pentti Siimeksestä alkaen. Vaatimuksena oli, että valittava näyttelijä oli ehdottoman raitis. Tästä syystä tehtävä osoittautui Lehtisen mukaan vaikeaksi, sillä miltei kaikilla tuolloin vapaana olleilla miesnäyttelijöillä oli alkoholiongelma. Ohjaaja Pertti Melasniemi vaati ja sai kauppaneuvos Paukuksi Matti Tuomisen.[2] Lasse Lehtinen on pitänyt Tuomisen valintaa onnistuneena, sillä tämä omaksui Paukun roolin taitavasti. Tullessaan valituksi Tuominen oli suurelle yleisölle vielä melko tuntematon, vaikka hänellä oli takanaan jo pitkä ura teatterinäyttelijänä. Tuomisen poika, näyttelijä Sakari Tuominen on kertonut isänsä olleen yksityiselämässään jokseenkin täydellinen Paukun vastakohta, luonteeltaan ujo ja vaatimaton ja mieluummin sivustaseuraaja kuin seurueen keskipiste.[7]
Hyvien herrojen hahmot olivat pitkälle tyypiteltyjä ja sen huumori oli usein ronskia. Kauppaneuvos Paukku oli sovinistinen, rasistinen[8] ja öykkäröivä teollisuuspohatta, Tollo puolestaan lipevä poliittinen peluri. Hahmojen avulla karrikoitiin politiikan hyvä veli -verkostoa, jossa päätökset juonitaan kabineteissa ja saunailloissa ”kansan selän takana”. Lisäksi Paukku ja Tollo harrastivat leveää elämää, juopottelua ja satunnaisia syrjähyppyjä (kauppaneuvoksetar asui Barcelonassa, eikä rouva Koskivuokaan koskaan esiintynyt sarjassa). Saunavieraiden selät pesi ensimmäisen vuoden jaksoissa kylvettäjä Armi (Eila Pehkonen). Näyttelijä Pehkonen kuoli syyskuussa 1991, ja hänen tilalleen tuli ohjelman elinkaaren loppuun asti kylvettäjä Tyyne Hurskainen (Anja Pohjola), joka kommentoi politiikkaa omasta ”kokkoomuslaisen rintamalotan” näkökulmastaan. Saunaseurueelle ”tärpättiä” tarjoili sarjan aikana useampi tarjoilija, ensin Pia (Sarina Röhr), sitten avoimesti homoseksuaali Timo (Mikko Roiha), jota Paukku kutsui ”Håkaniksi” ja lopuksi tohtori Samuel Livingstone Matabele (Billy Carson), jota Paukku nimitti sarjassa ”nokikepiksi”[8][9]. Paukku suhtautui tarjoilijahahmoihin avoimen halveksuvasti, minkä oli tarkoitus kuvastaa naisiin, seksuaalivähemmistöihin, maahanmuuttajiin ja eläinaktivisteihin kohdistuvia ennakkoluuloja. Ohjaaja Melasniemen mukaan Paukku oli kuitenkin aina lopulta se, joka käyttäytyi huonosti, tuli nokitetuksi ja joutui naurunalaiseksi.[10]
Vieraat
muokkaaSarjan jokaisessa jaksossa esiintyi jokin suomalainen poliittinen tai muu julkisuuden henkilö omana itsenään. Vaikka Paukku ja Tollo saattoivat panna vierastaan halvalla sekä selän takana että päin naamaa, ohjelmaan riitti aina vieraita, sillä he saivat samalla mediajulkisuutta ja tilaisuuden esitellä omia ajatuksiaan suositussa televisio-ohjelmassa. Näin Hyvissä herroissa sekoittuivat oikea politiikka ja käsikirjoittajien satiiri. Paukun saunassa vieraili valtakunnan korkeinta johtoa ministereitä myöten. Ohjelmaa käsikirjoittaneen Lasse Lehtisen mukaan poliitikot suorastaan kilpailivat pääsystä mukaan ohjelmaan, ja vain muutamat, kuten Paavo Väyrynen, kieltäytyivät kutsusta.[7]
Pääministeri Esko Aho osallistui sarjan tekemiseen ja esiintyi kuvauksissa, mutta kielsi viime tipassa jakson esittämisen. Venäläinen diplomaatti Viktor Vladimirov puolestaan oli lupautunut mukaan Hyviin herroihin, mutta perui tulonsa päivää ennen kuvauksia. Vladimirovin tilalle saatiin lyhyellä varoitusajalla kirjailija ja poliitikko Jörn Donner.[2]
Presidentti Mauno Koiviston oli tarkoitus tulla mukaan erääseen Hyvien herrojen jaksoon pelaamaan Tollon kanssa lentopalloa Sikariporras-joukkueeseen. Päivää ennen kuvauksia olivat hallitusneuvottelut, ja sekoittaakseen faktaa ja fiktiota Pertti Melasniemi lähetti Tollon kuvausryhmän mukana paikan päälle kommentoimaan hallitusneuvotteluja. Kun iltapäivälehdet kertoivat seuraavana päivänä Tollon osallistuneen hallituksen muodostamiseen, tasavallan presidentin kansliasta ilmoitettiin presidentin haluavan siirtää osallistumistaan Hyviin herroihin. Melasniemi tulkitsi, ettei Koivistoa tultaisi koskaan näkemään sarjassa.[2]
Presidentti Martti Ahtisaaren elämäkerran kirjoittajan Tapani Ruokasen mukaan Hyvät herrat oli vuosina 1992 ja 1993 osaltaan tasoittamassa Ahtisaaren tietä tasavallan presidentiksi. Ahtisaaren nimi mahdollisena tulevana presidenttiehdokkaana nousi esiin syyskuun alussa 1992 esitetyssä Hyvien herrojen jaksossa. Pari viikkoa myöhemmin Aarno Laitinen kirjoitti Iltalehteen kolumnin otsikolla ”Voisiko se olla Martti Ahtisaari?” Lasse Lehtinen oli huonoissa väleissä SDP:n pitkäaikaisen puheenjohtajan ja nelinkertaisen pääministerin Kalevi Sorsan kanssa ja halusi estää Sorsan pääsyn presidenttiehdokkaaksi. Myöhempi SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma sanoi Ahtisaaren elämäkerrassa: ”Olennaista oli, että Göbbelsiäkin taitavampi propagandisti Lasse Lehtinen lähti ajamaan Ahtisaarta presidentiksi, systemaattisesti ja koko mediaa hyväksi käyttäen. Hän vaikutti toimittajakaveriensa kautta kaikissa tiedotusvälineissä.”[11]
Sarjassa vierailevia henkilöitä
muokkaaListassa on vain osa sarjassa vierailleista henkilöistä.
- Sauli Niinistö [12]
- Tarja Halonen [12]
- Martti Ahtisaari[2]
- Elisabeth Rehn [13]
- Matti Vanhanen [12]
- Juha "Junnu" Vainio[2]
- Ben Zyskowicz [14]
- Jörn Donner[2]
- Ilkka Kanerva [14]
- Pirkko K. Koskinen[2]
- Sanelma Vuorre[2]
- Tuovi Allén[2]
- Hannele Luukkainen[2]
- Kerttu Törnqvist[2]
- Leif Salmén[2]
- Leena Harkimo[2]
- Eero Paloheimo[2]
- Riitta Suominen[2]
- Ruben Stiller[2]
Ohjelman elinkaari
muokkaaHyvät herrat oli suosittu ohjelma koko elinkaarensa ajan: esimerkiksi 6. huhtikuuta 1993 lähetetty jakso sai 1,4 miljoonaa katsojaa.[15] Sarja teki päätähdestään kauppaneuvos Paukusta kulttihahmon ja tämän liki joka jaksossa kaikuneesta huudosta ”Henkilökunta, tärpättiä!” tuli lentävä lause. Samalla korkeiden poliitikkojen vierailu usein ronskia huumoria viljelleessä ohjelmassa herätti myös närkästystä. 1990-luvun puolivälissä MTV3:lla esitetty ajankohtaisohjelma Mediapeli järjesti studiokeskustelun ja katsojakyselyn aiheesta ”Onko ministerien sopivaa vierailla Hyvät herrat -ohjelmassa?”. Kuvituksena käytettiin Hyvien herrojen vapun jälkeistä jaksoa, jossa Paukku ja Tollo heräävät juoppoputkasta vappunaamarit päällä.
Jaksoluettelo
muokkaa1. Kausi | |||
---|---|---|---|
nro | Jakson nimi | Vieraana | Ensiesitys |
1 | Raha saa palkkansa | Jukka Keitele | 15. tammikuuta 1990 |
2 | Tittelit pois | Riitta Suominen | 22. tammikuuta 1990 |
3 | Oma koti turhan kallis | Arja Alho | 29. tammikuuta 1990 |
4 | Kolmossivun tyttö | Heikki Tavela | 5. helmikuuta 1990 |
5 | Kallis kansliapäällikkö | Bror Wahlroos | 12. helmikuuta 1990 |
6 | Kirje rajan takaa | Leif Salmén | 19. helmikuuta 1990 |
7 | Paukku ja Leppänen | Urpo Leppänen | 26. helmikuuta 1990 |
8 | Karjala takaisin! | Johannes Virolainen | 5. maaliskuuta 1990 |
9 | 12. maaliskuuta 1990 | ||
10 | Oma pää ja pääoma | Esko Seppänen | 19. maaliskuuta 1990 |
11 | Muistamaton neuvos | Lasse Lehtinen | 26. maaliskuuta 1990 |
12 | Paljon onnea vaan | Juha Vainio | 2. huhtikuuta 1990 |
13 | 9. huhtikuuta 1990 | ||
14 | 23. huhtikuuta 1990 | ||
15 | Mustaa valkoisella | 7. toukokuuta 1990 |
2. Kausi | |||
---|---|---|---|
nro | Jakson nimi | Vieraana | Ensiesitys |
16 | Turun muikku | Ari Valjakka | 15. lokakuuta 1990 |
17 | Nautaa rajalle | Pekka Ruotsalainen | 22. lokakuuta 1990 |
18 | Erja Tikka | 29. lokakuuta 1990 | |
19 | Kumin käryä | 5. marraskuuta 1990 | |
20 | Pekka Vennamo | 12. marraskuuta 1990 | |
21 | Pappia kyydissä | Heikki Riihijärvi | 19. marraskuuta 1990 |
22 | Melkein ministeri | Pekka Kivelä | 26. marraskuuta 1990 |
23 | 3. joulukuuta 1990 | ||
24 | 10. joulukuuta 1990 | ||
25 | Paukkuryssiä | Rita Tainola | 17. joulukuuta 1990 |
26 | 29. tammikuuta 1991 | ||
27 | 5. helmikuuta 1991 | ||
28 | Rauha ja solidaarisuus | Jukka Kuikka | 12. helmikuuta 1991 |
29 | 19. helmikuuta 1991 | ||
30 | Matti Louekoski | 26. helmikuuta 1991 | |
31 | 5. maaliskuuta 1991 | ||
32 | 12. maaliskuuta 1991 | ||
33 | 19. maaliskuuta 1991 | ||
34 | 26. maaliskuuta 1991 | ||
35 | Makkaraesirippu | Ben Zyskowicz | 9. huhtikuuta 1991 |
36 | Mooses ja Demostenes | Arto Tuominen | 16. huhtikuuta 1991 |
37 | Paukku ja pamppu | Sulo Aittoniemi | 23. huhtikuuta 1991 |
38 | Makkarapankki | Ulf Sundqvist | 30. huhtikuuta 1991 |
39 | Pallo hallussa | Anssi Rauramo | 7. toukokuuta 1991 |
3. Kausi | |||
---|---|---|---|
nro | Jakson nimi | Vieraana | ensiesitys |
40 | Ann yks silakk | Elisabeth Rehn | 1. lokakuuta 1991 |
41 | 8. lokakuuta 1991 | ||
42 | 15. lokakuuta 1991 | ||
43 | 22. lokakuuta 1991 | ||
44 | 29. lokakuuta 1991 | ||
45 | 5. marraskuuta 1991 | ||
46 | 12. marraskuuta 1991 | ||
47 | Ei tippapullo tapa | Ilkka Kanerva | 19. marraskuuta 1991 |
48 | Taistojen teillä | Matti Viialainen | 26. marraskuuta 1991 |
49 | Kauhea Kankkunen | Juha Kankkunen | 3. joulukuuta 1991 |
50 | Dynamiittia!! | Eero Paloheimo | 10. joulukuuta 1991 |
51 | En etsi valtaa | Kirsti Paakkanen | 17. joulukuuta 1991 |
52 | Kuollut kukko | Jörn Donner | 4. tammikuuta 1992 |
53 | Poliisin tuttu | 11. helmikuuta 1992 | |
54 | Innostunut sonni | 18. helmikuuta 1992 | |
55 | Varkauspäivä | Hannele Luukkanen | 25. helmikuuta 1992 |
56 | Lakkokenraalit | Risto Kuisma | 3. maaliskuuta 1992 |
57 | Tiede ja kunnia | Eino Tunkelo | 10. maaliskuuta 1992 |
58 | Valoa kansalle | Pentti Sierilä | 17. maaliskuuta 1992 |
59 | Peräänanattomat | 24. maaliskuuta 1992 | |
60 | Sairas kansa | 31. maaliskuuta 1992 | |
61 | Pekkaspäivä | Tarja Tenkula | 7. huhtikuuta 1992 |
62 | On sovittu | 14. huhtikuuta 1992 | |
63 | Tuhlaajapojat | Raimo Ilaskivi | 28. huhtikuuta 1992 |
64 | Jokeri hihassa | Teemu Selänne Hjallis Harkimo |
5. toukokuuta 1992 |
65 | Valkoinen metsästäjä | Peter Fryckman | 12. toukokuuta 1992 |
66 | Tasavallan miehet | Arvo Salo | 19. toukokuuta 1992 |
67 | Hullujen huone | Claes Andersson | 26. toukokuuta 1992 |
4. Kausi | |||
---|---|---|---|
nro | Jakson nimi | Vieraana | ensiesitys |
68 | Loistelohta | Jukka Ojaranta | 1. syyskuuta 1992 |
69 | Meedio | Terho Pursiainen | 8. syyskuuta 1992 |
70 | Kolme muskettisoturia | Raimo Vistbacka | 15. syyskuuta 1992 |
71 | Työstä ja taistelusta | Mikko Laaksonen | 22. syyskuuta 1992 |
72 | Mein Kampf | Renny Harlin | 29. syyskuuta 1992 |
73 | Carlssonin kiusaus | Jorma Ojaharju | 6. lokakuuta 1992 |
74 | Leijonaketju hyökkää | Seppo Lindblom | 13. lokakuuta 1992 |
75 | Käytös kymmenen | Sanelma Vuorre | 20. lokakuuta 1992 |
76 | Tasavallan ruorimiehet | Kimmo Sasi | 27. lokakuuta 1992 |
77 | Miehen kääntöpuoli | Liisa Kulhia | 3. marraskuuta 1992 |
78 | Kaasua, Kauppaneuvos Paukku | Pirjo-Riitta Antvuori | 10. marraskuuta 1992 |
79 | Miesten turvakoti | Ilkka Taipale | 17. marraskuuta 1992 |
80 | 24. marraskuuta 1992 | ||
81 | Itsenäisyyden varjossa | Georg C. Ehrnrooth | 1. joulukuuta 1992 |
82 | Porsaita äidin | 8. joulukuuta 1992 | |
83 | Sponsorisopimus | Riitta Suominen | 5. tammikuuta 1993 |
84 | Joustavin hampain | Paavo Lipponen | 12. tammikuuta 1993 |
85 | Työhönottohaastattelu | Olli Rehn | 19. tammikuuta 1993 |
86 | Rakastan elämää | Jutta Zilliacus | 26. tammikuuta 1993 |
87 | Suuri lehtijako | Markku Laukkanen | 2. helmikuuta 1993 |
88 | Tappajahauki | Seppo Sarlund | 9. helmikuuta 1993 |
89 | Kauhun tasapaino | Jaakko Laakso | 16. helmikuuta 1993 |
90 | Vahakabinetti | Tarja Kautto | 23. helmikuuta 1993 |
91 | 2. maaliskuuta 1993 | ||
92 | 9. maaliskuuta 1993 | ||
93 | Samma på svenska | Ole Norrback | 16. maaliskuuta 1993 |
94 | Yltiöheterö | Paavo Nikula | 23. maaliskuuta 1993 |
95 | Vettä ja leipää | 30. maaliskuuta 1993 | |
96 | Saamamies | Kike Elomaa | 6. huhtikuuta 1993 |
97 | Pakettiratkaisu | 20. huhtikuuta 1993 | |
98 | Taivaan täydeltä | Heikki Nikunen | 27. huhtikuuta 1993 |
99 | Vapaa Lappi | Esko-Juhani Tennilä | 4. toukokuuta 1993 |
100 | Supersunnuntai | Antti Kalliomäki | 11. toukokuuta 1993 |
101 | Turskan puolesta | Minna Karhunen | 18. toukokuuta 1993 |
102 | Eväsreppu | Tuovi Allén | 25. toukokuuta 1993 |
5. Kausi | |||
---|---|---|---|
nro | Jakson nimi | Vieraana | Ensiesitys |
103 | Musta Pekka | 31. elokuuta 1993 | |
104 | 7. syyskuuta 1993 | ||
105 | Hiomaton timantti | Anne Murto | 14. syyskuuta 1993 |
106 | Ydinkysymys | Martti Tiuri Matti Putkonen |
21. syyskuuta 1993 |
107 | Ekoismi | 28. syyskuuta 1993 | |
108 | Kitkan viisas | Pauli Saapunki | 5. lokakuuta 1993 |
109 | Kunnianmies | Lasse Virén | 12. lokakuuta 1993 |
110 | Rantarosvot | Kari Häkämies | 19. lokakuuta 1993 |
111 | Lähivaikuttaja | 26. lokakuuta 1993 | |
112 | Kyläpäälliköt | Aaro Heikkilä | 2. marraskuuta 1993 |
113 | Työn sankarit | Juha Mieto | 9. marraskuuta 1993 |
114 | Euromannekiini | Laila Snellman | 16. marraskuuta 1993 |
115 | Isänmaa vaarassa | 23. marraskuuta 1993 | |
116 | Karelia-Express | Pekka Karhuvaara | 30. marraskuuta 1993 |
117 | Vihreä akkavalta | Jaakko Pöyry | 7. joulukuuta 1993 |
118 | Sanaton mutiainen | Lasse Kanerva | 14. joulukuuta 1993 |
119 | Työmiehen tietolaari | 11. tammikuuta 1994 | |
120 | Lullan och Bullan | Tuulikki Ukkola | 18. tammikuuta 1994 |
121 | Sylttytehdas | Sauli Niinistö | 25. tammikuuta 1994 |
122 | 1. helmikuuta 1994 | ||
123 | Sananvapauden tunarit | Uma Aaltonen | 8. helmikuuta 1994 |
124 | Kirsi Piha | 15. helmikuuta 1994 | |
125 | 22. helmikuuta 1994 | ||
126 | 1. maaliskuuta 1994 | ||
127 | 8. maaliskuuta 1994 | ||
128 | Jäätä särkemään | 15. maaliskuuta 1994 | |
129 | Rehellinen konna | Volvo Markkanen | 22. maaliskuuta 1994 |
130 | Koirakoulu | Pentti Matikainen | 29. maaliskuuta 1994 |
131 | Karjala takaisin | Rauno Meriö | 12 huhtikuuta 1994 |
132 | Paavo ja Paavo | Seppo Pelttari | 19. huhtikuuta 1994 |
133 | Laastaria, laastaria | Peter Nygård | 26. huhtikuuta 1994 |
134 | Painista runoon | Pertti Ukkola | 3. toukokuuta 1994 |
135 | Aatosta jaloa | Eino Grön | 10. toukokuuta 1994 |
136 | Hellät varpaat | Curt Lindström | 17. toukokuuta 1994 |
137 | Vihreä n**keri | Pekka Haavisto | 24. toukokuuta 1994 |
6. Kausi | |||
---|---|---|---|
nro | Jakson nimi | Vieraana | Ensiesitys |
138 | Kaatuneiden muistopäivä | Veltto Virtanen | 30. elokuuta 1994 |
139 | Yks paskan maku | Kauko Juhantalo | 6. syyskuuta 1994 |
140 | Malja Euroopalle | Rolf Kullberg | 13. syyskuuta 1994 |
141 | Ryssän kätyri | Georg Paile | 20. syyskuuta 1994 |
142 | Anekauppaneuvos | Tapani Ruokanen | 27. syyskuuta 1994 |
143 | Likivihreät | Heidi Hautala | 4. lokakuuta 1994 |
144 | Bryssä hyökkää | Erkki Liikanen | 11. lokakuuta 1994 |
145 | Opin sauna | Olli-Pekka Heinonen | 18. lokakuuta 1994 |
146 | Turun tauti | Mikko Rönnholm | 25. lokakuuta 1994 |
147 | Maamiehen tietolaari | Heikki A. Ollila | 1. marraskuuta 1994 |
148 | Miesten turvakoti | Sinikka Hurskainen | 8. marraskuuta 1994 |
149 | 15. marraskuuta 1994 | ||
150 | Muodollisesti pätevä | Anne Sällylä | 22. marraskuuta 1994 |
151 | Nuori vesipeto | 29. marraskuuta 1994 | |
152 | Varjovastaanotto | Heikki Sarmanto Matti Oiling |
6. joulukuuta 1994 |
153 | Köyhien joulu | Niilo Tarvajärvi | 13. joulukuuta 1994 |
154 | Hei, me sukelletaan | Jari Komulainen | 17. tammikuuta 1995 |
155 | 24. tammikuuta 1995 | ||
156 | 31. tammikuuta 1995 | ||
157 | 7. helmikuuta 1995 | ||
158 | 14. helmikuuta 1995 | ||
159 | Paragondemari | Tarja Halonen | 21. helmikuuta 1995 |
160 | Vaalilöylyt | Anneli Taina | 28. helmikuuta 1995 |
161 | 7. maaliskuuta 1995 | ||
162 | 14. maaliskuuta 1995 | ||
163 | Käärme paratiisissa | Ruben Stiller | 21. maaliskuuta 1995 |
164 | Asfalttikepulainen | Matti Vanhanen | 28. maaliskuuta 1995 |
165 | Mäntsälä mielessäin | Timo T. A. Mikkonen | 4. huhtikuuta 1995 |
166 | Melkein ministeri | 11. huhtikuuta 1995 | |
167 | Tuija Brax | 25. huhtikuuta 1995 | |
168 | 2. toukokuuta 1995 | ||
169 | Uusi poliittinen kulttuuri | Outi Ojala | 9. toukokuuta 1995 |
170 | Lapuan vireä | Tapio Korjus | 16 toukokuuta 1995 |
171 | Viimeinen demari | Aimo Kairamo Tom Warelius |
23. toukokuuta 1995 |
172 | Aatosta jaloa | Liisa Hyssälä | 30. toukokuuta 1995 |
7. Kausi | |||
---|---|---|---|
nro | Jakson nimi | Vieraana | Ensiesitys |
173 | Iso vihree | 29. elokuuta 1995 | |
174 | Ylämaan kunkku | 5. syyskuuta 1995 | |
175 | Hyvä kysymys | Jussi Lähde | 12. syyskuuta 1995 |
176 | Jhallikeisari | Hjallis Harkimo | 19. syyskuuta 1995 |
177 | Tohtorikopla | Carl Öhman | 26. syyskuuta 1995 |
178 | Elokuvaa suurempaa | Spede Pasanen | 3. lokakuuta 1995 |
179 | 10. lokakuuta 1995 | ||
180 | Missitohtori | Heli Pirhonen | 17. lokakuuta 1995 |
181 | 24. lokakuuta 1995 | ||
182 | 31. lokakuuta 1995 | ||
183 | 7. marraskuuta 1995 | ||
184 | 14. marraskuuta 1995 | ||
185 | 21. marraskuuta 1995 | ||
186 | Hojo, hojo | Heikki Turunen | 28. marraskuuta 1995 |
187 | Formulapaukku | 5. joulukuuta 1995 | |
188 | Sikaenergiaa | Satu Hassi | 12. joulukuuta 1995 |
189 | Toverikauppa | Pekka Korinen | 9. tammikuuta 1996 |
190 | Tervemenoa | Jorma Huuhtanen | 16. tammikuuta 1996 |
191 | Nuoret kotkat | Pia Viitanen | 23. tammikuuta 1996 |
192 | SULi kuuhun | Harri Syväsalmi | 30. tammikuuta 1996 |
193 | Leivätön pöytä | Tommi Läntinen Ben Zyskowicz |
6. helmikuuta 1996 |
194 | Sissimajuri | 13. helmikuuta 1996 | |
195 | Routaporsas | Timo Järvilehto | 20. helmikuuta 1996 |
196 | Silkkiä ja puoteja | Pirkko K. Koskinen | 27. helmikuuta 1996 |
197 | Oi noita taikureita | Iiro Seppänen | 5. maaliskuuta 1996 |
198 | Shakki ja nakki | Kimmo Kiljunen | 12. maaliskuuta 1996 |
199 | Ei EU-nukkeja! | Ingvar S. Melin | 19. maaliskuuta 1996 |
200 | Paljon onnea vaan | 26. maaliskuuta 1996 | |
201 | Helise maa! | Jukka Virtanen | 2. huhtikuuta 1996 |
202 | Havuja, perkele | 16. huhtikuuta 1996 | |
203 | N**kerijatsia | Jyrki Kangas | 23. huhtikuuta 1996 |
204 | Kuninkaallinen vappu | Ralf Friberg | 30. huhtikuuta 1996 |
205 | Viherkossu | Janina Andersson | 7. toukokuuta 1996 |
206 | Kala nimeltään Vanda | Pekka Kejonen | 14. toukokuuta 1996 |
207 | Laulu Katupoikien | Rakel Hiltunen | 21. toukokuuta 1996 |
Jatkosarjat
muokkaaVuonna 1999 sarjalle tehtiin lyhyt jatko-osa nimellä Herrat nauraa.
Talvella 2006–2007 MTV3 esitti uutta sarjaa Donna Paukku, jossa Johannes Paukun avioton tytär saapuu Suomeen ja alkaa saunottaa vieraita Tollon ja Tyynen avulla. Vanhan sarjan näyttelijöistä ainoastaan Tyyne Hurskaista esittänyt Anja Pohjola oli mukana.[16] Aarno Laitinen sanoutui irti Donna Paukku -sarjasta muttei voinut tekijänoikeuslain nojalla sen tekemistä estääkään.
Uusinnat
muokkaaSarjan jaksot ensimmäisinä vuosina uusittiin ensiesityksen jälkeisenä sunnuntaiaamuna. Sarjan jaksoja esitettiin uusintana kesällä 1998.[17] Vuoden 2006 presidentinvaalien alla esitettiin uusintana sarjan kolme jaksoa vuosien 1994–1995 väliltä, joissa olivat vierailleet presidenttiehdokkaat Matti Vanhanen, Tarja Halonen ja Sauli Niinistö.[12] Lisäksi vuonna 2006 kesällä MTV3 esitti toiveuusintana kahdeksan valikoitua jaksoa vuosilta 1990–1992.[14]
Sarjan musiikki
muokkaaSarjan tunnusmusiikin ja muun ohjelmassa olevan syntetisaattorilla tehdyn musiikin teki Jussi Halme.[18] Vuonna 2022 Halme ja suomalainen hip-hop- ja R & B-laulaja artisti tekivät yhteistyössä Hyvien herrojen tunnusteemasta päivitetyn version, koska alkuperäiset sarjan ääniraidat olivat tuhoutuneet MTV:n arkistossa.[19]
Sarjan tunnusteemat
muokkaaVuoden 1993 jaksojen tunnusteema
muokkaaVuonna 1993 jaksoissa käytettiin tunnusteemaa, jossa esiintyy taulukehys pilvisellä taustalla, jossa vuorotellen näkyvät sarjan keskeisimmät henkilöt kauppaneuvos Paukku, Tollo Koskivuo, Tyyne Hurskainen ja baarimikko Timo, myöhemmissä jaksoissa Samuel Livingstone Matabele.
Vuosien 1994–1996 jaksoissa käytetty tunnusanimaatio
muokkaaVuosien 1994–1996 jaksojen alussa tunnusteemana käytettiin tietokoneella luotua Seppo Välimäen tekemää animaatiota.[2] Kyseisestä animaatiosta on myöhemmin muodostunut internetmeemi.[20][21]
Animaation alussa on kuvattuna eduskuntatalo. ”Möykky” möyryää maata pitkin eduskuntatalon portaille. Eduskuntatalon ”pylväät” katsovat ja ”möykky” siirtyy portailta keskimmäiselle pylväälle. Samassa muut pylväät lähtevät juoksemaan pois kuvasta. Keskimmäinen pylväs alkaa pullistua, ja siinä alkaa näkyä Kauppaneuvos Paukun kasvo, joka hymyilee leveästi. Yhtäkkiä Paukun kasvot hyytyvät, ja jäävät setelin alle. Hetken päästä kuvassa näkyy 100 markan seteli, jossa on kauppaneuvoksen kasvot. Raimo T. Koskivuo ottaa setelin povitaskuunsa ja hetken päästä Koskivuo häviää kuvassa näkyvän kahvikupin sisään. Sitten Tyyne Hurskainen ottaa kupin ja juo kahvia, jolloin yhtäkkiä kuva muuttuu oudoksi ja kuvaan ilmestyy baarimikko Samuel Livingstone Matabele. Sen jälkeen hän pirstoutuu vaaleanpunaisiksi pikkupalloiksi. Baarimikko lakaisee pirstoutuneet pallot, ja lopussa eduskuntatalon katto romahtaa.
Kuvakaappauksia tunnusteemoista
muokkaa-
Kuvakaappaus vuoden 1993 jaksoissa käytetystä tunnusteemasta, jossa pilvisellä taustalla näkyy taulukehys, jossa vuorotellen tulee näkyviin sarjan päähenkilöt. Kuvassa sarjan päähenkilö Johannes Paukku.
-
Vuodesta 1994 lähtien sarjan tunnusteemana aloitettiin käyttämään tietokoneella tehtyä animaatiota. Kuvakaappaus animaatiosta kohtauksesta, jossa eduskuntatalon pylväät katsovat eduskuntatalon portaille tullutta "möykkyä".
-
Animaation lopussa olevassa kohtauksessa eduskuntatalon katto romahtaa.
Näyttelijät
muokkaaPääosissa | |||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Matti Tuominen | … | kauppaneuvos Johannes Paukku | |||||||
Eero Melasniemi | … | kansanedustaja/puoluesihteeri/kansliaministeri Raimo "Tollo" Koskivuo | |||||||
Eila Pehkonen | … | kylvettäjä Armi (1990–1991) | |||||||
Anja Pohjola | … | kylvettäjä Tyyne Hurskainen (1991–1996, 1999) | |||||||
Sarina Röhr | … | baarimikko Pia (1990–1991) | |||||||
Mikko Roiha | … | baarimikko Timo/Håkan (1992–1993) | |||||||
Billy Carson | … | eteläafrikkalaissyntyinen baarimikko tohtori Samuel Livingstone Matabele (1993–1996) |
Cameorooli
muokkaaKauppaneuvos Paukku teki cameoroolin Ere Kokkosen elokuvassa Vääpeli Körmy – taisteluni. Kun elokuvassa neuvotellaan Suomen ja Ruotsin välille syttyneen sodan lopettamisesta, Ruotsin armeijan komentaja pehmitetään viemällä hänet Paukun saunotettavaksi.[22]
Muuta
muokkaaPark Hotel Käpylässä olevat saunatilat on nimetty sarjan hahmojen Paukun, Tollon ja Tyynen mukaan.[4]
Aiheesta muualla
muokkaaLähteet
muokkaa- Marjamäki, Tuomas: Naurattajat. Suomalaisen komiikan tekijä 2007-1907. Edita, 2007. ISBN 9789513747234.
- ↑ a b Televisio-ohjelmat Lasse Lehtisen kotisivut. Viitattu 7.5.2011.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r Karemo, Tuomas: Suomalaisia TV-aarteita: Hyvät herrat 14.11.2017. Yle.
- ↑ Antti-Pekka Pietilä: Oikean Paukun tarina. Tasavallan takapiru pääkonsuli Heikki Tavela Gummerus 1992
- ↑ a b Saunat ja uima-allas - Park Hotel Helsinki Park Hotel Helsinki. Viitattu 17.3.2024.
- ↑ Legendaarinen Paukun sauna suljetaan - Hyvien herrojen Tollo: "Saadapa Sipilä lauteille tentattavaksi!" iltalehti.fi. Viitattu 7.1.2017.
- ↑ Yllätyskäänne: Hyvät herrat -hotelli aukesi ja legendaariseen altaaseen pääsee taas voice.fi. 1.2.2017. Viitattu 17.3.2024.
- ↑ a b Lempinen, Marko: Öykkäröivä kauppaneuvos keräsi joka viikko yli miljoona suomalaista TV:n ääreen – kauppaneuvos Paukun rooli Hyvät herrat -sarjassa muutti näyttelijä Matti Tuomisen elämän peruuttamattomasti 5.6.2021. Ilta-Sanomat.
- ↑ a b Muistatko tämän suomalaisen klassikkosarjan? Rööki savusi, viina virtasi ja päähenkilö oli homofobinen ja rasistinen karikatyyri Episodi.fi. 31.8.2023. Viitattu 25.7.2024.
- ↑ Armotonta menoa Tiedelehti Hybris. Viitattu 25.7.2024.
- ↑ Marjamäki 2007, s. 77
- ↑ Saari, Heikki: Näin Ahtisaari tyrmäsi presidentinvaalissa 23 vuotta sitten 22.10.2017. Ilta-Sanomat.
- ↑ a b c d Näyttelijä Matti Tuominen kuollut MTV3. 26.1.2006. Viitattu 7.5.2011.
- ↑ Armeijassa puhutaan 'jarrusta' ruokailun yhteydessä...mitäs se on? IGS - Helsingin kaupunginkirjasto. 21.11.2005. Viitattu 7.5.2011.
- ↑ a b c Poliitikot nakuilevat Hyvät herrat -sarjassa Iltalehti. 24.7.2006. Viitattu 7.5.2011.
- ↑ Erämetsä, Harri: ”Joukkoviestimien käyttö”, Joukkoviestintä Suomessa, s. 30. (Nordenstreng, Kaarle & Wiio, Osmo A. (toim.)) Weilin + Göös, 1994. ISBN 951-35-5899-1.
- ↑ Anja Pohjola palaa Tyynen rooliin Helsingin Sanomat. 16.11.2006. Viitattu 7.5.2011.[vanhentunut linkki]
- ↑ HS:n arkistohaku aikavälillä 1.1.1998-31.12.1998 (Tilaajille) Helsingin Sanomat. Viitattu 19.11.2023.
- ↑ Huttunen, Samuli: Synamusiikki jäi varjoon 1980-luvulla – nyt Jussi Halme toivoisi pääsyä radioon nuorillekin tekijöille Kulttuuritoimitus. 18.2.2020. Viitattu 19.11.2023.
- ↑ Jussi Halme, Misha - Hyvät Herrat Theme Song - Rework (Bowling Alley Screens when you get a Strike) YouTube. 12.5.2022. Viitattu 19.11.2023.
- ↑ Hyvät herrat (TV Series 1990–1996) - Trivia imdb.com. Viitattu 19.11.2023. (englanniksi)
- ↑ Memes / Live-Action TV tvtropes.org. Viitattu 19.11.2023. (englanniksi)
- ↑ Vääpeli Körmy – taisteluni Elonet. Viitattu 19.11.2023.