Avaa päävalikko

Jussi Halme (oik. Marko-Jussi Halme[1]) (s. 6. heinäkuuta 1961 Tampere) on suomalainen pianisti, kosketinsoittaja, säveltäjä ja sovittaja.

Jussi Halme esiintymässä Tampereen Sorsapuistossa 15. elokuuta 2015.

Sisällysluettelo

TaustaaMuokkaa

Jussi Halme syntyi Tampereella musikaaliseen perheeseen. Hänen äitinsä Laila Halme oli tunnettu iskelmälaulaja 1950- ja 1960-luvuilla ja esiintyi tuolloin maan parhaiden tanssiorkesterien solistina[2]. Laila Halme levytti noin 30 kappaletta 1950- ja 1960-luvuilla[3] ja edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa 1963 Muistojeni laulu -kappaleella.

Jussi Halme aloitti pianonsoiton opinnot 6-vuotiaana ja kiinnostui 1970-luvun alussa sähköisistä kosketinsoittimista ja niiden soittajista. Hänen esikuvikseen tulivat erityisesti tummaihoiset amerikkalaiset kosketinsoittajat kuten George Duke, Herbie Hancock ja Lonnie Liston Smith. 13-vuotiaana Halme osti sähköpianon ja aloitti sillä harjoittelun. 1970-luvun puolivälissä hän ryhtyi säveltämään omia kappaleita. Pian hän kasasi Zambas-yhtyeen, joka soitti fuusiojazzia. Yhtyeen jäsenet olivat nuoria tamperelaisia muusikoita, jotka olivat tutustuneet toisiinsa opiskellessaan musiikkiopistoissa. Halme opiskeli Pirkanmaan musiikkiopistossa ja Oulunkylän Pop/jazz-opistossa.[4]

Kesällä 1979 Zambas esiintyi Tavastialla Helsingissä sekä Pori Jazzissa. Helsingin Sanomien arvioissa nostettiin Halme esille yhtyeen parhaana solistina[5]. Hän sai kehuja lehdessä myös omien kappaleiden säveltämisestä[6]. Pori Jazzin perinteisissä jameissa Zambas-yhtyeen jäsenet pääsivät soittamaan yhdessä Art van Dammen ja Rhoda Scottin kanssa.[7]

AmmattilaisuraMuokkaa

18-vuotiaana Halme liittyi Markku Aron taustayhtyeen kosketinsoittajaksi. 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa Halme keikkaili Aron bändin lisäksi Karma-yhtyeen riveissä. Aro ja Karma esiintyivät tuolloin ympäri Suomea tanssilavoilla ja ravintoloissa. Karma oli suosittu esiintyjä myös yökerhoissa ja risteilyaluksilla. Halme esiintyi Karman riveissä useita kertoja Ruotsissa ja Norjassa ja jopa neljä kuukautta Libanonin pääkaupungissa Beirutissa, jonne Karma sai kiinnityksen paikalliselle kasinolle. Halme soitti Karmassa kosketinsoittimia ja valitsi myös yhtyeen ohjelmistoon kappaleita.[8]

Halme soitti ensimmäisen viiden ammattilaisvuotensa aikana lähes tuhat keikkaa. Keikkailun ohella Halme alkoi saada työtarjouksia studioäänityksiin ja televisio-ohjelmiin, joissa soitti 1980-luvulla usein orkesteri. Vuonna 1983 hän päätti lopettaa kiertämisen ja keskittyä säveltämiseen sekä studiotöihin. Hän oli avustanut laulaja ja studionomistaja Mika Sundqvistia tämän MSL-Studiossa Lempäälässä ja saanut sen myötä kokemusta studiossa työskentelystä.[9]

Vuonna 1983 Halme julkaisi ensimmäisen soololevynsä, joka oli omakustannesingle Funny Funk / Autumn Gold[10]. Levy sisälsi kaksi Halmeen instrumentaalista, jazz-funk-tyylistä sävellystä. Halme tarkoitti levyn käyntikortikseen, jonka avulla hän halusi saada lisää töitä säveltäjänä, sovittajana ja tuottajana. Levyllä soittivat Halmeen lisäksi kolme hänen entistä bändikaveriaan Zambas-yhtyeen ajoilta.[11]

Halme toivoi saavansa mahdollisuuden tehdä kokonainen albumi Funny Funkin tyylistä instrumentaalimusiikkia, mutta hän ei yrityksistään huolimatta saanut levytyssopimusta. Hänelle sanottiin levy-yhtiöistä, että hänen sävellystensä pitäisi olla kaupallisempia, mikä tarkoitti iskelmätyylisempää soinnutusta ja suomenkielisten lauluosuuksien lisäämistä instrumentaalikappaleisiin. Halme ei halunnut tehdä näin, koska hänen sävellystensä pointti olisi tällä tavoin kadonnut.[12]

Vuonna 1984 Halme avusti Mika Sundqvistia tämän soololevyllä Sade[13] ja työskenteli sekä studiossa että televisiossa. Vuonna 1985 hän tuotti discotyylisen singlen Manhattan Club, joka oli tunnuskappale Tampereella sijainneelle Manhattan-discolle. Disco tarvitsi tunnuskappaletta ja palkkasi Halmeen tekemään sellaisen. Singleä ei myyty missään, vaan sitä jaettiin ilmaiskappaleena muun muassa Manhattanin tiskijukille ja kanta-asiakkaille. Manhattanin dj:t soittivat Halmeen kappaleen jokaisen illan aluksi sekä päätteeksi. Halme yritti myydä kappalettaan suomalaisille levy-yhtiöille ehdottaen, että lauluun voitaisiin tehdä uudet sanat ja se voitaisiin julkaista tavallisille äänitemarkkinoille, mutta mikään yhtiö ei halunnut julkaista sitä.[14]

Vuonna 1985 Halme ryhtyi myös tekemään musiikkia englantilaisen dj:n Lori St. Johnin kanssa. St. John asui ja työskenteli tuolloin Suomessa.[15] Halme ja St. John tekivät yhdessä kappaleen Tic-Toc-Tic-Toc ja osallistuivat sillä Kevään sävel -kilpailuun keväällä 1985[16]. Televisiojulkisuus johti levytyssopimukseen VIP-Music-yhtiön kanssa. Yhtiö julkaisi duolta Jussi Halme & Lori St. John -nimisen albumin vuonna 1985.[17]

Vuosina 1985–87 Halme osallistui laulukilpailuihin myös soololaulajana. Syksyllä 1985 hän pyrki Syksyn Säveleen omalla sävellyksellään Aika rakkauden, mutta ei päässyt sillä finaaliin. Hän voitti vuonna 1985 kuitenkin Emma-patsaan sävellystöistään. Keväällä 1986 Halme osallistui Kevään Säveleen sävellyksellään Joki elämän. Vuoden päästä hän osallistui Suomen euroviisukarsintoihin kutsuttuna säveltäjänä. Niissä hän lauloi duona Helena Millerin kanssa sävellyksensä Hei, me lennetään, ja syksyllä 1987 Halme pääsi Syksyn Sävelen loppukilpailuun kappaleella Rakkauteni meri.[18] Halme ei kuitenkaan pitänyt itseään varsinaisesti laulajana, eikä esiintynyt television ja studioiden ulkopuolella[19]. Vuonna 1990 Halme osallistui toistaiseksi viimeistä kertaa Eurovision laulukilpailujen karsintaan sävellyksellään Katsot yötä tummaa[20].

Sooloesiintymisten lisäksi Halme sävelsi ja tuotti musiikkia muille artisteille. Suomessa asuva ja työskentelevä englantilainen laulaja ja dj Caron Barnes levytti vuonna 1986 singlen Boy Can't You See / Dancing In The Night, jonka molemmat puolet olivat Halmeen sävellyksiä ja sovituksia[21]. Singlen julkaisi suomalainen Megafon Records -yhtiö, joka julkaisi myös albumin Caronilta[22]. Albumi äänitettiin Tukholmassa ja sen tuotti Ulf Wahlberg, joka oli tullut tunnetuksi ruotsalaisen syntikkapopyhtyeen Secret Servicen jäsenenä. Halmeen Barnesille kirjoittamat kappaleet pääsivät mukaan albumille, ja Halme osallistui niiden tuottamiseen Tukholmassa.[23]

Vuonna 1987 Halme tuotti albumin laulaja Helena Millerille, joka oli laulanut jo Halmeen Manhattan Club -singlellä.[24] 1980-luvun loppua kohti Halme teki musiikkia yhä enemmän televisioon ja mainoksiin. Paikallisradioiden ja kolmannen tv-kanavan myötä tarve mainos- ja tunnusmusiikille oli kasvanut Suomessa, ja Halmetta alettiin pyytää tekemään sävellyksiä suurten suomalaisyhtiöiden mainoksiin ja suosittuihin televisio-ohjelmiin. Halme on säveltänyt tunnusmusiikin esimerkiksi ohjelmiin Hyvät herrat, Kaikki kotona, Kolmosvisa, Onnenpyörä, Se on siinä ja Älä katso.[25]

Televisio tilasi Halmeelta myös kokonaisia lauluja. Vuonna 1991 lähetetyssä Helmenkalastajat-ohjelmassa hänen Laila-äitinsä haastatteli ihmisiä, ja ohjelman yhtenä osiona oli jokaisessa ohjelmassa esitettävä uusi laulu, jonka Jussi Halme oli säveltänyt ja sovittanut hänen äitinsä kirjoittamiin sanoituksiin. Helmenkalastajat-ohjelmaan tehtyjä lauluja ei koskaan levytetty, mutta Halme säästi nauhat myöhempää käyttöä varten, ja laulut julkaistiin digitaalisesti vuonna 2018.[26]

Halme on 1980-luvulta lähtien säveltänyt levytettyjä lauluja tunnetuille kotimaisille artisteille kuten Kikka, Timo Tervo[27], Antero Mertaranta[28], Pate Mustajärvi[29], Mika Sundqvist[30] sekä monet muut.

NykyhetkiMuokkaa

Halme säveltää ja tuottaa musiikkia edelleen. Marraskuussa 2018 alankomaalainen Chillhop Records julkaisi kansainvälisille markkinoille Brazil-kappaleen, jonka Halme teki yhteistyössä suomalaisten rap-tuottajien Monman ja Mishan kanssa[31]. Halme säveltää ja tuottaa musiikkia myös pojalleen, joka on rap-artisti Nuari Verbaali. Halmeen oma yhtye Jussi Halme Groove Band esiintyy aika ajoin esittäen pääosin Halmeen omaa tuotantoa.

Kaikki Halmeen 1980-luvulla tekemät singlet julkaistiin digitaalisesti uudelleen vuonna 2018[32]. Tammikuussa 2019 Svart Records julkaisi tupla-lp:n ja cd:n Funny Funk'N'Disco 1983–2018, johon on koottu Halmeen tuotantoa vuosilta 1983–2018[33]. Kokoelman kaksi uutta kappaletta olivat ennen julkaisemattomia, ja Halme oli tehnyt ne yhteistyössä nuorempien suomalaislaulajien ja -tuottajien kanssa. Is It You -kappaleella laulavat tamperelaiset Minni ja Sissi Uotinen[34], Funny Funk 2018 -kappaleen ovat tuottaneet Misha, Monma ja 6mäki.[35]

LähteetMuokkaa

  1. Äänitearkisto aanitearkisto.fi. Viitattu 31.7.2009.
  2. Tony Latva, Petri Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas, s. 96. WSOY, 2004.
  3. Äänitearkisto: Äänitearkisto aanitearkisto.fi. Viitattu 24.1.2019.
  4. Mikko Mattlar: The Story of Jussi Halme. Jussi Halme: Funny Funk 'N' Disco 1983–1991 -kokoelmalevyn (SRE278) tekstiliite, 2019. Svart Records.
  5. Julius Heikkilä: Liian nopea Zambas. Helsingin Sanomat, 19.6.1979, s. 16.
  6. Julius Heikkilä, Lauri Karvonen, Anu Uimonen: Suuri oli enää King. Helsingin Sanomat, 15.7.1979, s. 21.
  7. Mikko Mattlar: The Story of Jussi Halme. Jussi Halme: Funny Funk 'N' Disco 1983–1991 -kokoelmalevyn (SRE278) tekstiliite, 2019. Svart Records.
  8. Mikko Mattlar: The Story of Jussi Halme. Jussi Halme: Funny Funk 'N' Disco 1983–1991 -kokoelmalevyn (SRE278) tekstiliite, 2019. Svart Records.
  9. Mikko Mattlar: The Story of Jussi Halme. Jussi Halme: Funny Funk 'N' Disco 1983–1991 -kokoelmalevyn (SRE278) tekstiliite, 2019. Svart Records.
  10. Discogs.com discogs.com. Viitattu 24.1.2019.
  11. Mikko Mattlar: The Story of Jussi Halme. Jussi Halme: Funny Funk 'N' Disco 1983–1991 -kokoelmalevyn (SRE278) tekstiliite, 2019. Svart Records.
  12. Mikko Mattlar: The Story of Jussi Halme. Jussi Halme: Funny Funk 'N' Disco 1983–1991 -kokoelmalevyn (SRE278) tekstiliite, 2019. Svart Records.
  13. Discogs.com discogs.com. Viitattu 24.1.2019.
  14. Mikko Mattlar: The Story of Jussi Halme. Jussi Halme: Funny Funk 'N' Disco 1983–1991 -kokoelmalevyn (SRE278) tekstiliite, 2019. Svart Records.
  15. Mikko Mattlar: The Story of Jussi Halme. Jussi Halme: Funny Funk 'N' Disco 1983–1991 -kokoelmalevyn (SRE278) tekstiliite, 2019. Svart Records.
  16. Tony Latva, Petri Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas, s. 96. WSOY, 2004.
  17. Discogs.com discogs.com.
  18. Tony Latva, Petri Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas, s. 96. WSOY, 2004.
  19. Mikko Mattlar: The Story of Jussi Halme. Jussi Halme: Funny Funk 'N' Disco 1983–1991 -kokoelmalevyn (SRE278) tekstiliite, 2019. Svart Records.
  20. Tony Latva, Petri Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas, s. 96. WSOY, 2004.
  21. Discogs.com discogs.com.
  22. Discogs.com discogs.com.
  23. Mikko Mattlar: The Story of Jussi Halme. Jussi Halme: Funny Funk 'N' Disco 1983–1991 -kokoelmalevyn (SRE278) tekstiliite, 2019. Svart Records.
  24. Discogs.com discogs.com.
  25. Mikko Mattlar: The Story of Jussi Halme. Jussi Halme: Funny Funk 'N' Disco 1983–1991 -kokoelmalevyn (SRE278) tekstiliite, 2019. Svart Records.
  26. Mikko Mattlar: The Story of Jussi Halme. Jussi Halme: Funny Funk 'N' Disco 1983–1991 -kokoelmalevyn (SRE278) tekstiliite, 2019. Svart Records.
  27. Discogs.com discogs.com.
  28. Discogs.com discogs.com.
  29. Discogs.com discogs.com.
  30. Discogs.com discogs.com.
  31. Soundi.fi soundi.fi. Viitattu 24.1.2019.
  32. Spotify.com open.spotify.com. Viitattu 24.1.2019.
  33. Discogs.com discogs.com.
  34. Mikko Mattlar: The Story of Jussi Halme. Jussi Halme: Funny Funk 'N' Disco 1983–1991 -kokoelmalevyn (SRE278) tekstiliite, 2019. Svart Records.
  35. Svart Records svartrecords.com. Viitattu 24.1.2019.