Caron Barnes
Caron Wuotila[1] (o.s. Barnes, ent. Barnes-Berg,[2] s. 1961 Bolton[3], Yhdistynyt kuningaskunta) on suomenbrittiläinen näyttelijä, laulaja ja malli
Caron Wuotila | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 1961 (ikä 63–64) Bolton, Yhdistynyt kuningaskunta |
Näyttelijä | |
Merkittävät roolit |
Lydia (Tupla-Uuno) Lola Rambo (Vääpeli Körmy – taisteluni) |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Barnes varttui kuusilapsisessa yksinhuoltajaperheessä Boltonin tekstiiliteollisuuskaupungissa Suur-Manchesterin alueella, jossa äiti toimi kotiompelijana. Hänen isovanhemmat olivat tulleet Englantiin 1950-luvulla Jamaikalta[4].
Barnes muutti Suomeen 1980-luvun alussa ja alkoi työskennellä Helsingin Hotelli Vaakunan ylimmän kerroksen Sky Barissa DJ:nä ja laulajana.[5][6]
Barnes on esiintynyt suomalaisissa elokuvissa Tupla-Uuno ja Vääpeli Körmy – taisteluni.Vuonna 1993 hän esiintyi televisiossa Kivikasvot Show’ssa. Hän on ollut mukana myös musikaalituotannoissa, joita ovat Tampereen Teatterin Rent (1998)[7] sekä Helsingin Kaupunginteatterin Stand By Me (2003) ja Hairspray (2005)[8][9].
Caron Barnes on julkaissut kaksi albumia. Ensimmäinen niistä, Caron (1986), syntyi Tukholmassa etupäässä ruotsalaisvoimin, toinen albumi You’ll Always Have a Friend (1992) Lontoossa tuottajanaan britannianintialainen Biddu, jonka New Musical Express -lehti nimesi 20 vuotta myöhemmin maailman kaikkien aikojen 50 tärkeimmän äänilevytuottajan joukkoon[10].
Yksityiselämä
muokkaaBarnesilla on kaksi vuosituhannen vaihteen tienoilla syntynyttä poikaa aiemmasta avioliitostaan Claës-Eric Bergin kanssa. Hänen nykyinen aviomiehensä on Petri Wuotila.[11][12]
Diskografia
muokkaaAlbumit
muokkaa- Caron (Megafon, 1986)
- You’ll Always Have a Friend (Epic Records, 1992)
Lähteet
muokkaa- ↑ Caron Barnes: Vuosi naimisissa ja unelmakoti Iltalehti.fi
- ↑ Tulonen, Hannele: Hiipiikö rotuviha Suomeen Helsingin Sanomat. 8.9.1989. Viitattu 1.11.2022.
- ↑ Kun Caron Wuotila tuli Suomeen 80-luvun alussa, hän joutui heti huomion kohteeksi – kadulla tuijotettiin ja moni halusi koskettaa Yle Uutiset. 31.10.2022. Viitattu 8.4.2025.
- ↑ [https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/168e0be4-bb52-48b0-8214-608dbad278d9 Caron Barnes saapui Pohjolaan tienaamaan – villitsi esiintyjänä 1980-luvun Suomen yöel�ämässä: ”Ihmiset kokeilivat, että lähteekö ihostani väriä”] www.iltalehti.fi. Viitattu 8.4.2025.
- ↑ Pekkola, Velipekka: Kun Caron Wuotila tuli Suomeen 80-luvun alussa, hän joutui heti huomion kohteeksi Yle Uutiset. 31.10.2022. Viitattu 1.11.2022.
- ↑ Caron Barnes Top Viihde. Arkistoitu 12.3.2009. Viitattu 16.2.2009.
- ↑ Kajava, Jukka: Tampereen teatterin Rent on vain musikaali kahden muun musikaalin välissä. Helsingin Sanomat, 8.11.1998. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 31.10.2022.
- ↑ Caron Wuotila Puoli seitsemän, Yle. 31.10.2022. Viitattu 31.10.2022.
- ↑ Stand By Me ilona.tinfo.fi. Viitattu 31.10.2022.
- ↑ Chester, Tim: 50 Of The Greatest Producers Ever New Musical Express. 14.3.2012. Viitattu 2.11.2022.
- ↑ Vihittyjä. (Pikkuilmoitus.) Helsingin Sanomat, 14.7.1986, s. 4. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Leinonen, Pauliina: Laulaja Caron kohtasi Petri-puolisonsa yli kymmenen vuotta sitten kesken illanvieton. Ilta-Sanomat, 11.6.2022. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 31.10.2022.