Avaa päävalikko

Vääpeli Körmy – taisteluni on Ere Kokkosen kirjoittama ja ohjaama vuonna 1994 valmistunut sotilasfarssi. Elokuva on Vääpeli Körmy -sarjan neljäs elokuva. Elokuva on esitetty kuusiosaisena minisarjana Yle TV2 -kanavalla vuosina 1996, 1999 ja 2001 sekä uusintana pääsiäisenä 2010.

Vääpeli Körmy – taisteluni
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Ere Kokkonen
Käsikirjoittaja Ere Kokkonen
Tuottaja Marko Röhr
Säveltäjä Olli Ahvenlahti
Kuvaaja Timo Heinänen
Leikkaaja Lars Lindberg
Lavastaja Arvi Koljonen
Pääosat Heikki Kinnunen
Kalevi Kahra
Pentti Siimes
Vesa Vierikko
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomen lippu Suomi
Tuotantoyhtiö Ere Kokkonen Oy
Ensi-ilta Suomen lippu 16. syyskuuta 1994
Kesto 107 min
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 4 076 995 mk
Katsojat 55 501
Edeltäjä Vääpeli Körmy ja etelän hetelmät
Seuraaja Vääpeli Körmy ja kahtesti laukeava
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elokuvan ensi-illan vanavedessä jaettiin jokavuotiseksi kaavailtu Körmy-palkinto, jonka ensimmäisenä sai valtioneuvos Johannes Virolainen.lähde?

Elokuva sai vuonna 1994 Suomen Elokuvasäätiön tuotantotukea ja se menestyi teattereissa keräten yli 50 000 katsojaa.[1] Arja Koriseva esittää elokuvassa useita kokonaisia kappaleita. Elokuvan musiikista vastaa Olli Ahvenlahti, jolla myös pieni rooli elokuvassa.

Sisällysluettelo

JuoniMuokkaa

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Koko Suomen armeija on lomautettu, lukuun ottamatta Räyhänrannan sissikomppaniaa, jonka joku pääesikunnassa lienee unohtanut. Kansainvälisen politiikan kiemuroiden vuoksi Suomi onkin yhtäkkiä sotatilassa ja yhden ainoan komppanian voimin. Tämäkin komppania koostuu naisista, muutamasta alikersantista ja epätoivoisesti ylennystä odottelevista upseereista. Mutta onneksi vastassa on vain Ruotsi.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

NäyttelijätMuokkaa

 Heikki Kinnunen  … vääpeli Körmy  
 Vesa Vierikko  … kapteeni Kuortti  
 Pentti Siimes  … eversti Tossavainen  
 Mari Vainio  … luutnantti Anni Maria Sievänen  
 Tom Pöysti  … vänrikki Pienimäki  
 Kalevi Kahra  … kenraali Gustafsson  
 Arja Koriseva  … Raija Rokka  
 Risto Aaltonen  … ruotsalainen kenraali  
 Caron Barnes  … toimittaja  
 Pekka Huotari  … alikersantti Hakkarainen  
 Jukka Puotila  … alikersantti Friman  
 Ilkka Heiskanen  … alikersantti Sulonen  
 Kaarlo Juurela  … talonmies  
 Vesa-Matti Loiri  … taiteilija Loiri  
 Maria Melin  … rouva Körmy  
 Elina Pohjanpää  … everstinna Tossavainen  
 Niko Saarela  … ruotsalainen sotilas  
 Samuli Edelmann  … alokas Poju Ahvassaari  
 Matti Siitonen  … presidentti  
 Eija Vilpas  … rouva Pienimäki  
 Aake Kalliala  … antautuva sotilas  
 Heikki Kahila  … uutistenlukija  
 Matti Tuominen  … kauppaneuvos Paukku  
 Jani Volanen  … alikersantti Räikkönen  
 Taneli Mäkelä  … ruotsalaisen kenraalin adjutantti  

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Vääpeli Körmy - taisteluni Elonet. Viitattu 15.8.2018.

Aiheesta muuallaMuokkaa