Eila Pehkonen

suomalainen näyttelijä

Eila Mirjam Pehkonen (18. lokakuuta 1924 Lieksa, Pielisjärvi10. syyskuuta 1991 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä. Teatterimaailmassa hänet tunnettiin nimellä ”Pehkis”. Pehkonen teki huomattavan uran Helsingin kaupunginteatterissa, jossa hän työskenteli lähes 20 vuotta. Hän esiintyi myös parissakymmenessä elokuvassa vuosina 1947–1990.

Eila Pehkonen
Eila Pehkonen vuonna 1969
Eila Pehkonen vuonna 1969
Henkilötiedot
Koko nimi Eila Mirjam Kostermaa
Syntynyt18. lokakuuta 1924
Lieksa, Pielisjärvi
Kuollut10. syyskuuta 1991 (66 vuotta)
Helsinki
Ammatti näyttelijä
Puoliso Yrjö Kostermaa (vih. 1948; k. 1991)
Näyttelijä
Palkinnot
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Svensk Filmdatabas

Varhainen elämäMuokkaa

Eila Pehkonen syntyi Lieksassa kelloseppä Otto Pehkosen ja Iida Kiiskisen viisilapsiseen perheeseen. Hän oli kiinnostunut näyttelemisestä ja teatterista lapsuudesta asti nähtyään Aku Korhosen teatteriseurueen esityksen kotiseudullaan. Vuonna 1945 Pehkonen pääsi Helsinkiin opiskelemaan Teatterikouluun, josta valmistui 1947.[1]

UraMuokkaa

NäyttämöMuokkaa

Pehkonen oli aluksi kiinnitettynä lyhyin jaksoin Porin Teatteriin 1947–1948, Turun Kaupunginteatteriin 1948–1949 ja Vaasan Suomalaiseen Teatteriin 1949–1950. Intimiteatterissa hän työskenteli 1953–1961 ja sen jälkeen Radioteatterissa kymmenen vuotta. Pisimpään Pehkonen työskenteli Helsingin Kaupunginteatterissa, vuosina 1971–1990.[1]

Sittemmin hän näytteli sekä Jouko Turkan että Ralf Långbackan ohjauksissa, muun muassa Turkan Putkinotkossa ja Hypnoosissa. Putkinotkon elinvoimainen ja tiukka Rosina olikin yksi Pehkosen suurista näyttämöteoista. Långbacka ohjasi häntä muun muassa Anton Tšehovin Lokissa. Pehkosen muita huomattavia näyttämörooleja oli muun muassa Jahnuska näytelmässä Viekää tuhkatkin pesästä. Vuonna 1990 hän näytteli Raivoisien Ruusujen naisproduktiossa kuningas Agamemnonin roolin näytelmässä Oresteia.[1]

ElokuvatMuokkaa

Pehkosen elokuvauran alkuaikojen tunnetuimmat roolit ovat kahdessa Valentin Vaalan ohjaamassa elokuvassa: nimiosa elokuvassa Maaret – tunturien tyttö (1947) ja pääosa Sillanpään romaaniin perustuvassa elokuvassa Ihmiset suviyössä (1948). Ensin mainittu oli hänen ensimmäinen valkokangastehtävänsä. Pehkonen piti sekä roolistaan että elokuvan kuvauksesta. Hänen suorituksensa sai aikalaiskriitikoilta erinomaiset arvostelut. Penseämmin sen sijaan suhtauduttiin Pehkosen suoritukseen elokuvassa Ihmiset suviyössä – joissakin arvioissa häntä pidettiin elokuvan heikoimpana lenkkinä.[1]

Pehkosen sivuosista huomattavimpiin kuuluvat muun muassa Rintamalotan (1956) Mimmi Riipinen, Kultaisen vasikan (1961) palvelijatar Aliina sekä rouva Harakka elokuvassa Aika hyvä ihmiseksi (1977). Matti Kassilan elokuvassa Niskavuori (1984) hän teki hykerryttävän roolisuorituksen telefooni-Sandrana.[1]

TelevisioMuokkaa

Pehkonen esiintyi vuodesta 1959 alkaen lukuisissa televisiotuotannoissa. Hänen viimeiseksi roolikseen jäi kylvettäjä Armi televisiosarjassa Hyvät herrat (1990–1991), jossa hän näytteli kuolemaansa asti.

Teatterikriitikko Jukka Kajava kuvasi Pehkosta muistokirjoituksessaan syyskuussa 1991 muun muassa seuraavasti: ”Pehkis oli teatterin voimanainen: kansannaisten juureva tutkija ja tulkitsija, mutta myös kepeänä säkenöivä komedienne. Hän oli näyttämöllä se henkilö, jonka ympärillä säteili.”[2] Pehkonen sai Jussi-patsaan 1972 parhaasta naispääosasta televisioelokuvassa Se on sitten kevät ja Ida Aalberg -näyttelijäpalkinnon vuonna 1981.[1]

YksityiselämäMuokkaa

Pehkonen oli vuodesta 1948 naimisissa näyttelijä ja oopperaohjaaja Yrjö Kostermaan kanssa.[1]

FilmografiaMuokkaa

Ääninäyttelijänä
Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g Rytkönen, Sisko: Eila Pehkonen Elonetissä. Viitattu 14.4.2020.
  2. Kajava, Jukka: Näyttelijä Eila Pehkonen: Kahden teatterin voimanainen. (muistokirjoitus) Helsingin Sanomat, 12.9.1991, s. –. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Artikkelin verkkoversio Viitattu 6.10.2011.

Aiheesta muuallaMuokkaa